Näkemiin

vanha vuosi, tervetuloa uusi.

Toivon uuden vuoden olevan tasapainoisempi ja rauhallisempi kuin edeltäjänsä. Paljon sattui ja tapahtui, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta eiköhän kaikella ollut se tilauksensa ja tarkoituksensa. Jotain tapahtumia jättäisin välistä, mutta eiköhän kaikella asioilla ollut ainakin se kasvattava tarkoituksensa. Kaikkea, siis ihan oikeasti kaikkea mahtui vuoteen ja se on aika pajon se. Itkin vuoden aikana enemmän kuin vuosikausiin, mutta monelta osin itketyt asiat olivat menneisyyden haamuja, käsittelemättömiä asioita ja asioiden tiedostamista. Tuskin olen yhtään se parempi ihminen kuin ennenkään, mutta olen ainakin oppinut puolustamaan itseäni ja kuuntelemaan itseäni tarkemmin. Kaikesta tekemistäni asioista en tietenkään voi olla ylpeä. Olen varmasti ollut raivostuttava kiukkupussi, jästipää ja valitettavasti olen myös satuttanut matkan varrella ihmiä. Itkua, iloa, rakkautta, surua, vihaa ja ystävyyttä, kaikkea näitä mahtui vuoteen. Ei vuoden alussa todellakaan arvaa, mitä loppuvuonna voi tapahtua. Kolhuja tuli monellakin saralla, mutta elossa niistäkin näköjään selvisin, vaikka pirun pirun kipeää tietyt asiat tekivätkin. Joukossa oli myös paljon ihania asioita, rakkaita ja tärkeitä ihmisiä ja myös paljon positiviisia tunteita. Yhtä kaikki muistot säilyvät hyvistä hetkistä, ne ikävät asiat ja tapahtumat voivat pikkuhiljaa painua taka-alalle. Katkeroituminen ja synkissä vesissä rypeminen ei todellakaan ole hyväksi. Tämänkin sain huomata ihan omakohtaisesti tänä vuonna.

Uusi vuosi alkakoot tervehtymisen merkeissä. Kohdallani vuosi vaihtuu yhä kuumeillessa ja kipeänä ollessa. Muutama pommi ja säihkyvä pata on varattu räiskittäväksi taivaalle, minä en niistä välittäisi mutta sallittakoon tämä hupi muille. Alkuvuoden suuria henkilökohtaisia päätöksiäni tulee olemaan muutama taloudellisesti isohko asia ja voisin myös luvata rakastaa itseäni enemmän.Kerään myös muutaman päivän rohkeutta ja aion kohdata ulkopuoliselle pienen, mutta minulle ison mörkön nettimaailman syövereistä. Onneksi tämän vierailun saan tehdä turvallisesti kotoa, mutta onpahan sitten nekin mörköt hoidettu pois.
Muuten menen ihan aidosti pystypäin, haavani nuolleena, huomattavasti vahvempana ja avoimempana ihmisenä ja toivottavasti myös virheistäni oppineena kohti uusia asioita ja tapahtumia. Varovaisen toiveikkaana, luottavaisena ja optimistisena. Hyvä tästä tulee.

Totuus tulee aina esiin olkoot kuluneen vuoden viisas lausahdus. Näin elämässä tuppaa yleensä käymään, myös minunkin kohdallani näköjään.

Kiitos kanssani kuluvana vuonna mukana olleille. Niin heille jotka olivat sitä IRL, tai heille jotka seurasivat elämää anonyymeina ja virtuaalimaailmasta käsin.

niinpä

Flunssa iski ja kaatoi petiin :(

Levottomuutta ilmassa

Taas ja jälleen kerran täällä eteläisessä Savossa. Mietinnät ovat yhä samat. Onko ihan ok-olotila riittävä ja mitä itse on valmis tekemään saadakseen tuosta edes sen ihan-sanan pois. Puuh sentäs. Tartteis varmaan tehdä jotain, tai tartteis varmaan tapahtua jotain. En tiedä. Itsestähän se kaikki on kiinni. Niin. Toki elämä kulkee eteenpäin, vaikken sitä väkisin koettaisi ohjaillakaan. Nyt kun tuntuu että olen juuri nyt omassa elämässäni sivustakatsojana, ei suinkaan se pääosanesittäjä kuten kuuluisi olla.

Koska olotila on ollut ihan ok, niin kaikki hienot suunnitelmani ja pyrkimykseni ovat taas jääneet unholaan. Työpaikkailmoitusten  kimppuun pitäisi taas käydä uudella innolla ja olen tuossa nyt sivusilmällä katsellut myös uutta kotia näiltä nurkilta. Jos tuota duunia ei muualta ala tippumaan, niin hemmetti ei minun ole pakko kuunnella tuota alakerran hirviölauman loputonta mekastusta jatkuvasti. Ei todellakaan. Se saunakin olisi kiva, siis todella kiva.

Katsellaan nyt. Uutta autoa ei ole vielä tulossa, eli tarjouskierrokset jatkuvat yhä. Kärsimätön ja malttamaton luonteeni kipuilee nyt kovasti tämän kaiken odottamisen ja pähkäilyn suhteen. Tahtoo, mulle ja heti ja nyt. Tai edes ensi vuonna. ;)

Harmistusta tuasen

Toimii, ei toimi, toimii, ei toimi. Taitaa nyt tuo pakkanen tehdä tepposensa auton starttimottorille. Raato lepäilee nyt tuolla talon pihalla ja odottaa että saisin se viikonloppuna ajettua isälle korjattavaksi. Ellen sitten päätä vielä kerran investoida ja ajan auto korjaamoon, maksoi lysti nyt sitten mitä tahansa. Toki voisin tehdä varovaisen etukäteiskyselyn korjaamoon siitä, mitä moinen korjaaminen mahtaisi maksaa. Niin ja se suurin jos on varmaan se, että suostuuko auto käynnistymään ylipäätään. Kaikenlaista harmistusta sitä sitten niin.

En tiedä, en osaa päättää ja sisäinen pihipihipihiNeiti koettaa nyt roikkua tyhjän kukkaron nyöreissä tiukasti.

Uuden auton katselu on kovassa käynnissä ja tarjouskierroksia on meneillään. Siinähän sitä blondina ja ummikkona autonostajan onkin loistava mahdollisuus maksaa ylihintaa ja tulla oikein kunnolla huijatuksi. Voi ei, nyt kyllä maalailen piruja seinälle. Voi :(

Joulu oli ja meni. Hyvä niin. Mökkeily oli hauskaa, mutta pakkaskelit aiheuttivat oman päänvaivansa einiintalvivarustellussa mökissä. Halkoja on hakattu, puita sahattu ja lämmitetty uuneja ihan urakalla. Vaikka elämä on hemmetin paljon helpompaa kaupungissa, niin oma viehätyksensä moisessa elämäntavassa on. Täysin tuhmakaan en ilmeisesti ole ollut, sillä lahjat olivat kovin mieluisia ja mukavia. Ehkä eräästä tietysti lahjasta tulee vielä tänne kuvamateriaalia, sen verran mukava ja hilpeyttä herättävä juttu se on. :) Jos vaan rohkene moista materiaalia julkaista, tosin onhan noita moraalisesti arveluttavia kuvia nähty täällä blogissa ennenkin.

Mökkiseuralaiseni on nyt virusperäisen flunssan kourissa punkan pohjalla, joten enköhän minäkin moisen taudin onnistu haalimaan itselleni. Niinkuin kaikki muutkin hyppykupat mitä vaan liikenteessä sattuu olemaan, eli perusoptimistina tuota tautia odotellessa menkööt tämä loppuvuosi. Toivottavasti uudesta vuodesta tulee tätä kuluvaa vuotta rauhaisampi, voin ainakin toivoa niin. Toki sen rauhallisuuden saa ilmeisesti aikaiseksi ihan kemiallisestinkin, eli jotain sopivan  turruttavaa lääkeainetta vaan riittävästi naamaan, niin elämä olisi ainakin hajutonta ja mautonta. Siitä onnellisuudesta tosin en tiedä. Viisaat väittävät näin, henkilökohtaisesti ei ole aiheesta juurikaan kokemusta.

Uutta vuotta kohti joka tapauksessa mennään, se kai on pääasia. Valoisuus lisääntyy, työt jatkuu, elämä jatkuu ja asiat muuttuvat ja etenevät jokataholla ja kaikkialla. Kuten pitääkin. Nih.

Again

Niinpä. Auto teki sen taas. Jep. Kiva, kiva, kiva.

Joulua

Kävin hakemassa huonon onnen auton Turusta pois. Tuntui aika erikoiselta roudaantua Turkuun junalla ja lähteä samalla oven avauksella kohti Raisiota. Kävin, tai pitäisikö paremmin sanoa käväisin toisen kerran Turussa viiden päivän sisällä. Auto toimii toistaiseksi ja onneksi korjaamo ei pihalla seisottamista ja muutamasta käynnistämisestä veloittanut mitään. Nyt tuokin extrasuurta harmitusta, ettenkö sanoisi suoraan suurta vitutusta aiheuttanut peltilehmä on kotikonnuilla odottamassa sitä kertaa kun vika suvaitsee taas uusiintua. Äkkiseltään kyllä olisin keksinyt mielekkäämpiäkin tekemisiä vapaapäivälle kuin rikkonaisen auton hakemista nonstop liikkumisena. Kaikenlaista sitä sattuukin. Tosin taidan viedä sen kuitenkin isälle tutkittavaksi, jos hän osaisi vähän tutustua starttimoottorin sielunelämään. Vai lähdetäänkö vaihtamaan moottori ihan suosiolla, katsotaan nyt.

Harmistuin herkkänahkaisuuttani maantaina saamastani suorista sanoista. Noh, minä olin itse moista kommunikoimisen mallia toivonut, joten eipä auta taas kun kasvattaa paksumpaa nahkaa. Ei kannata olla herkkänahkainen, jos en kykene vastaanottamaan samaani palautetta ilman suurempia harmistuksia. Joo.Sitä se on, herkkänahkaisuutta. Onpahan nyt käsitelty sitten sekin asia.

Joulu tulee, tiedossa mökki- ja luonnonrauhaa. Ruokaa, mukavaan oleilua, saunaa ja seuraa. En kyllä meinaa liikkua yhtään mihinkään, muuta kuin pakon sanelemana. Kovin siis perinteistä ja perinteikkäistä menoa tiedossa. :)

Hyvää ja rauhallista Joulua vaan kaikille.

Harmistusten viikonloppu

Retki Turkuun ei jää mieleeni maailman parhaimpana reissuna.

Auton startti heitti veivinsä parkkipaikalla ja auto roudattiin korjaamoon, onneksi vakuutus ilmeisesti korvaa nämä kustannukset. Korjaamosta soitettiin aamulla, että mikä tässä autossa pitikään olla vikana. Vikaa ei voi nyt korjata, kun sitä ei ole. Auto toimii loistavasti. Ei se vaan toiminut lauantaina, ei vaikka sitä tutki, hakkasi ja potki useampikin mies. Voi... kökkö.

Hotelli jossa yövyttiin, oli tällä kertaa likainen, rikkonainen ja kylmä. En usko, että hotellin halpa hinta oikeuttaa moiseen leväperäisyyteen, aikaisemmat yöpymiskerrat olivat kuitenkin varsin onnistuneita kokemuksia.Ulkona oli puolestaan kylmä, viima ja synkeätä. Valokuvaaminen ei innostanut, kätköily ei innostanut, eli ylipäätään olin varmaan aika ikävää seuraa harmistusten vuoksi. Positiivista oli kai se, että reissuaminen oli kokonaisuudessaan ihan leppoisaa kiitos kärsivällisen ja reilun seuralaiseni ja reissuun mahtui yksi onnistunut muu tapaaminen. Niin-n ja minut poiskuljettanut VR toimi tällä kertaa mallikkaasti.

Myymäni kalat ovat toivottavasti selvinneet reissusta elossa ja mukava ostaja antoi jouluisaksi lahjaksi minulle rasian pipareita. Todella kaunis ele. :)

Ei ole hyvä fiilis nyt. Ei. Ei. Ei

Minä haluaisin

Tämän

Livenä en ole moista rannekorua valitettavasti nähnyt, mutta kovin miellytti silmää näin alustavalla katsannolla. Pitänee varmaan mennä katsomaan ihan jonnekkin liikkeeseen paikan päälle. Toisaalta olen jo pitemmän aikaa kuolaillut saman tyylistä kelloa, mikä sekin on hankintalistalle. Hmm.

Nyt kuitenkin ulkona pakkasta rapiat -24 astetta, kohta käperryn viltin alle tuijottamaan leffaa. Lokoisa viikon lopetus näin. 

Arkea

Pidennetty, leppoisa viikonloppu on takana. Aika meni yllättävän nopsaan ihan kotinurkissa pyörisessä, joten mitään raportoimista erikoisten tapahtumien tai tekemisten osalta ei taida olla. Pakastin on nyt täynnä herkkuja ja vielä kun saisin joulutorttuja tekaistua, niin siinähän sitä leipomista vähäksi aikaa. Eilen lähti 4 albiinopartista maailmalle (Tamperelle) ystävän suosiollisella avustuksella. Kiitos. :) Pienessä akvaariossa tulisukaravut ovat lisääntyneet kiitettävässä määrin, pieniä poikasia vilistelee siellä sun täällä ja näköjään neljä rapumammaa näyttää odottavan pyörine masuineen jälkikasvua. Katsotaan tuleeko jossain vaiheeessa altaaseen ylikansoitusta, mutta nyt poikaset ovat vain hyvä asia.

Vierailevien kissavieraiden pienimuotoiset sotkut on nyt siivottu ja kukat palautettu komeroevakosta takaisin päivänvaloon. Pitkät, hyvin nukutut katkeamattomat yöunet helpottivat kummasti, eli nyt taas jaksaa arjen pyöritystä. Nyt voin taas kuvitella käyväni melkein täysillä, kun univajeet on paikattu. Positiviista on myös se, että paskavarvaskissa ei enää ollut kotimatkallaan rannikkolle paskavarvas. Ainostaan kusivarvas tällä kertaa. ;) Vaipat sille pitäisi olla. Niin.

Kovin on siis tasaista tämä elämä. Hyvä näin. Ilmeisesti jotain on tapahtunut, korvien välissä ja ennenkaikkea sydämessäni. Aika tekee näköjään väistämättä tehtäviään ja tässä tapauksessa se on vain, ainoastaan ja pelkästään hyvä asia. Järjen ääni on saanut taas voiton kaiken maailman haihatteluista, näin asioiden kuulukin olla. Noh, elämäähän tämä vaan on. :))

Rauhaisaa

Itseänäisyyspäivää. Glögiä, pipareiden paistamista, ulkoilua, linnan juhlia ja kynttilöitä. Siinähän sitä. :) Piparipuput on tehty (vahingossa) moninaisuutta kunniottaen, myös tummemmat kaverit on hyväksytty täälläkin joukkoon.

Itsensä nolaaminen

Käsittelin tuossa itselleen nauramista jossain aiemmassa postauksessa ja sitä minä olen kyllä viime aikona tehnyt. Siis nauranut, onneksi yhä vähenevässä määrin itkenyt, hakannut ohessa päätäni seinään monenkin asian suhteen ja viime aikona myös leiponut runsaasti.

Tästä todistusaineistoa. Leipomisesta, itsensä nolaamisesta ja itselleen nauramisesta. Tän suurempaa räävittömyyttä tai perversioitani en tänne meinannut postailla.

Pienen kissan elämää

Pikku paskavarvas osaa olla myös mukava suloinen ja lutuinen olento. Tänä aamun herätys oli vasta kello 6.30, ehkä huomenna se herätys olisi  kello 8.00. Kiva toivoa ainakin näin. Päivä kissalla on mennyt lokoisasti syöden ja nukkuen, joten luulisi akkujen olevan varsin hyvin latautuneet illan ja aamun riehumisia ajatellen. Toki se,että varahoitajan akut piiputtavat punaisella ja tyhjinä on täysin toisarvoista niinkaun kuin vessa pysyy siistiinä ja ruoka tuodaan nenän eteen. Vaikka eläin aterioi todistettavasti välillä ruohoa, sonta on pysynyt tällä kertaa hiekkiksen ulkopuolella. Eikun siis-s öh sisäpuolella. Univajeinen varahoitaja hörisee omiaan.  Niin-n ja kissan naamaa ei ole ruohokuvassa summennettu tunnistamisen välttämäiseksi, se vaan on niin hemmetin nopsa.Siis heiluttelemaan sitä päätään, pään sisällön vikkelyydestä tai tahmeudesta ei vielä ole todisteita.

Hapanimelä riivinrauta

Olen taas viime päivinä ollut sellainen,oikein viimeisen päälle. Noh, kaikkeen on syynsä ja kuten ystävä sanoi saa sitä välillä olla ihan vitunmoinen narttukin. Sen etuoikeuden minä kyllä olen nyt käyttänyt hyväkseni ihan viimeisen päälle. Valitettavasti. Koetin taas pistää mutkia suoraksi, mutta kun ei ne nyt toistuvista yrityksistäni huolimatta oikene, olinpa miten röyhkeän törkeä tai ajattelematon pässinpää. Menkööt sitten juuri niin mutkilla kuin menee, kyllä ne siitä sitten oikenevat. Joskus. Mahdollisesti kovinkin pian.

Nyt kuitenkin tein shoppailuterapiaa,  laitoin tilauksen Bookplussaan ja mieleni tekisi  myös shoppailla Zooplussassa jotain pientä ja kivaa. Tilailin tällä kertaa kirjoja ihan vaan itsekkäästi omaa itseäni ja hyvinvointiani ajatellen. Aiheina digivalokuvaus, mielenrauhaa korvien väliin, ruokavaliosta ja ruokasuosituksista kirja sekä ilkeänkö edes sanoa--- Tilda-kirja. Juu. Saa hihitellä. Puolustuksen puheenvuorona voinen sanoa, että sain sen kirjan tarjouksesta. En tiedä onko siinä juuri sen tietyn öttiäisen kaavoja, mutta kokeilen jos saisin se kirjastosta sitten. Mie haluan nyt vähän näperrellä ja ommella jotain pientä ja nättiä. Kaikkea sitä ihminen hurahtaakin, katsotaan nyt rohkenenko käytännössä alkaa toteuttamaan Tildailuja. En oikein itsekkään usko tätä. ;)

Zooplussasta arvelin tilailla akvaarioon tavaraa, kalasille mureneita ja vähän myös kissaystävillekin ja kotikotikoiran TaruTuulikille jotain joulun ilahdutusta. :))

Pakkasaamua

-18 astetta pakkasta ja reipas aamulenkki töihin. Aikaa hyötyreippailuun menee 25 minuuttia ja tämä hyötyliikunta tekee minulle todella hyvää pitkän tauon jälkeen. Nyt on menossa kolmas aamu ja voi kuinka tykkäänkään työmatkastani kävelleen Saimaan rannalla. Siis ihan oikeasti.Samaan matkaan (2,5kilsaa) menee melkein sama aika autolla, tosin ei suinkaan liikenneruuhkien takia sillä eihän niitä täällä Savon eteläisessä maaseutukaupungissa juurikaan ole. Tuo auton kuoriminen lumesta ja ikkuinoiden raaputtelu kun vie oman aikansa. Ja se jääkalikalla ajelu ei ole mukavaa millään mittapuulla mitattuna, autoraasu kun ei kerkiä moisessa matkassa lämmitä laisinkaan. Toivottavasti  tämä sama motivaatio säilyy minulla koko talven.

Mieli on siis kovin leppoisa ja rauhallinen. Kotona työpöydän kulmalla on pieni pino työpaikkahakemuksia. Ne odottavat lopullista tarkistusta ja lähettämistä eteenpäin. Minulla ei ole edelleenkään kiire vaihtaa paikkakuntaa eikä maisemaa, se minulle sopiva työpaikka tulee vastaan enemmin tai myöhemmin.Pohdiskelin viikonloppuna jälleen kerran muuttamisen syitä ja seurauksia syvälliseltä kannalta ja eipähän nyt muuton syyt ole tässä matkan varrella viime aikoina muuttuneet. Toki muuttamisen taustalla jossain vaiheessa oli ripaus muitakin syitä, nyt vaan tämän tietyn syyn merkitys on vaihtunut toisenlaiseksi matkan varrella. Eikä se merkitys ole laisinkaan huono nykyisessä puitteessakaan, ei todellakaan.

Itselleen nauraminen

on hyvä taito. Selailin tässä tämän aamua valokuvia lähimenneisyydestä. Kun yleensä on itse aina kameran takana niitä kuvia itsestä on kovin vähän ja kaivelin näkyviin niitä epäonnistuneita otoksia itsestäni. Osan julkaisin jo jossain muualla rajatun joukon naurettavaksi ja tekee itselleeni hyvää huomata miten pölö sitä välillä osaa olla. Ei tämä elämä oikeasti niin vakavaa saa olla.

Itselläni on mennyt tosi kauan päästä eroon siitä neutraalista roolistani, enköhän minäkin saan möhläillä siinä missä muutkin, minäkin saan surra, vihata, masentua, iloita vaikkei kaikelle sitä järkevää selitystä löydykkään. Hemmetti. Ja näistä kaikista vapauttavin tunne on ehdottomasti se viha. Ei minun tarvitse sietää kaikkea paskaa kaikilta, ihmiset tallovat minua jalkoihinsa juuri niin paljon kuin minä annan heidän tehdä niin minulle. Näinhän se on, harmi että on mennyt näin kauan oivaltaa tämäkin asia. 

Nyt päivä etenee pikkuhiljaa P!inkiä kuunnelleen Spotifysta ja valokuvia käsitellen. Kehyksiin on tullut monta kuvaa minulle rakkaista ihmistä ja asiosta. Call me sugar... heh sentäs. Luojalle kiitos rakkausrintamalla ei ole mitään kuohuntaa juuri nyt, muuuten kyynelkanavat olisivat taas olleen toiminnassa monen monta kertaa. Mukava kuunnella itsellen uusia biisejä jossain määrin hieman vieraalta artistilta. Tämä puuhailu on suorastaan leppoisaa ja ihanaa synkistelykauden jälkeen. :)

Halvalla

On yö ja valvon sinun vierellä
En tahdo koskaan enää riidellä
Sua vielä vähän aikaa katselen
Olet kaunis ja yksinäinen

Nuku siinä vaan rauhassa
hei ei enää haaveilla
Keitä muita on tarjolla
En osaa arvailla ja jos heräisit sattumalta

Niin saat minut nyt halvalla, poisheittohinnalla
Saat tämän nyt helpolla, minun käytetyn sydämeni

On hyvä ettet tiedä minusta
Olen huono puhumaan myös sinusta
Vain hiuksiasi hiljaa kosketan
en rakkaudesta mitään ymmärrä

Nuku siinä vaan rauhassa
hei ei enää haaveilla
Mitä muuta on tarjolla
En osaa arvailla, voi jos heräisit sattumalta

Niin saat minut nyt halvalla, poisheittohinnalla
Saat tämän nyt helpolla, minun käytetyn sydämeni
Hei ollaan vaan aivan paikoillaan
Turha on etsiä kauempaa
Kun on hieno maailma jo tarjolla

Saat minut nyt halvalla, poisheittohinnalla
Saat tämän nyt helpolla, minun käytetyn sydämeni

Ei

mene hyvin. Olen tehnyt minulle järkyttäviä pitkiä työpäiviä, ihan vaan siksi että se on tällä hetkellä se melkein ainut asia mikä pitää minua jotenkin pystyssä. Pelottavaa. Kaiken sen ajan mitä en ole töissä haluaisin vaan nukkua ja olla yksin. Kuulostaa loistavalta. En ole koskaan ollut yltiösosiaalinen, mutta tätä vauhtia erakoidun kokonaan.

Olen onnistunut jo karkoittamaan ihmisiä läheltäni. Ei kukaan jaksa sitä, että välillä raivoan hysteerisenä ja välillä sitten taas pyytelen olemassaoloani anteeksi. En vaan jaksa alkaa selvittämään sitä miksi itken, miksi tuntuu pahalta tai miksi tuntuu -... joltain. En minä tiedä itsekkään,  joten en pysty sitä kertomaan kysyjille. Varsinkin kun minä olen enemmän se tyyppi, joka kirjoittaa mielummin kuin puhuu kipeistä asioista.

Niin mielelläni olisi selittänyt tämän hormonihäiriöllä tai jollain selkeällä tapahtumalla. Ei ole mitään selkeää syytä tälle synkistelylle. Toki tiedän, että voisin soittaa ystäville ja kertoa. En vaan voi, en halua aina itkeä ja tiedän että sille itkulle ei tule loppua jos se alkaa jossain vaiheessa. Koetan viimeiseen asti olla se reipas ja toimelias ylisuoriutuja. Olen vielä sen verran jääräpää ja turhan ylpeä ihminen, etten osaa/pysty pyytämään apua kuin äärimmäisessä hädässä. Jos sittenkään. Ehkä tämä tulee nuoruudesta ja siitä että siellä oli pakko olla kova ja pärjät. Ei ei saanut näyttää tunteitaan eikä saanut luhistua missään vaiheessa. Koen vielä nykyisinkin jossain määrin hävettävänä sitä, että itken ja avaudun rakkaille ihmisille, eihän se näin pitäisi olla. Eikö se ole merkki siitä, että toinen on tärkeä kun/jos pystyy avautumaan toisen kanssa. Tai en minä tiedä. Ikävää, että menneisyyden mörköt vainoavat minua vieläkin.

Toivottavasti tämä menisi ohi. Pian.Jos ei mene, on varmaan syytä mennä lääkärin luo. En tiedä uskallanko heittää nyt ilmoille sen sanan. Masennus. Sitäköhän tämä on?

Hiljaiseksi vetää

Työkaveri kuoli 47-vuotiaana. Hän hävisi maanantaina pitkällisen taistelun syöpää vastaan saattokodissa. Toivottasti kipulääkitys oli riittävä ja hän olisi päässyt vaan nukkumaan pois. Jotain kohtalon ivaa on myös se, että hänen kuolinpäivänsä on sama kuin lapsensa syntymäpäivä. Olen varmaan maininnut hänestä täälläkin, mutta sappileikkaus ei hänen kohdallaan ollutkaan se rutiinileikkaus, vaan siellä löytyi jotain poikkeavaa. Aina voi jossitella, entä jos tuo rutiinileikkaus olisi ollut aikaisemmin, olisiko silloin voitu tehdä jotain jo aiemmin. Aloittaa lääkitys, sädetys, ihan mikä vaan.
Surullista.

Kissa

Tuholainen ja suloisen tuholaisen tuhoja. ;)

Maalla

on mukavaa. Joskus hurjina hetkinä haaveilen elämästä pienessä punaisessa mökissä. Kaukana kaikesta. Ehkä sitten joskus.
Olen siis kotikotona vierailulla. Ihanaa tavata läheisiä, ystäviä, saunoa, nauttia hiljaisuudesta. Oli mukava tavata ystävää pitkästä aikaa, vaikka hänen raadolliset tarinat kohtaamanstaan uskottomuudesta veti taas hiljaiseksi. Hieman mietityttää myös miten helposti itse kukakin meistä on valmis heittämään jotain pois. Ihmissuhteen, ystävyyden, rakkauden. Tehdäänkö se liian helposti, heppoisin perustein. Kaipa kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Ikiaikainen sanonta siitä, paraneeko puoliso vaihtamalla on miettimisen arvoinen asia. Kai.

Enkä itse olisi uskonut tuntevani tietyn asian suhteen empatiaan. En todellakaan. Nyt kuitenkin on hieman kurja olotila, vaikka sinällään asia ei kuulu minulle. *huokaus*

Hormonihirviö ja karppaminen

On se tämä naisten elämä ihan pläääh, hormonit on plääh ja ja ja.. No joo, pääosin tämä naisena oleminen on erittäinkin mukavaa, mutta tuosta hormonihäiriö puolesta luopuisin kyllä varsin mielelläni. Eilisen hormonihuuruiset kiukuttelut tuntuivat tänään kovin oudoilta, mutta minkäs teet. Onneksi sain pidettyä kiukuttelut ihan omana tietonani, enkä jakanut sitä "iloa" muille. Näin se vaan menee.

Muutama sananen tuosta karppaamisesta sekalaisten havaintojeni tasolla. En ole niin perusteellisesti vielä asiaan perehtynyt ja vihaan kaiken laskemista, punnitsemista ja muuta nipottamista. Fiilispohjalla mennään tällä hetkellä. Pääpiirteinä olen nyt jättänyt sen kaiken viljan pois, lisännyt veden/kivennäisveden juomistani ja luopunut kevyttuotteista. Katkerin paikka tähän asti on tainnut olla PepsiMaxista ja jasmiiniriisistä luopuminen. Sokerituotteet ja sokerin käyttö makeutuksena on loppunut kokonaan. Kasviksia menee sekä tuoreena, että pakasteina paljon, kuten myös rahkoja ja raejuustoa. Olen myös palannut vanhojen himoistsemieni ruokien pariin, eli pakasteherneet ja auringonkukansiemenet olivat "edellisessä elämässäkin" namia ja sitä ne ovat nytkin ihan luvanvaraisina.

Mitään ihmeellisiä ei tässä muutamassa päivässä ole tietenkään tapahtunut, lähinnä vaan olo ja vatsa tuntuu olevan kovin täysi koko ajan. Kahvin juonti on pudonnut minimiin, koska ei ole enää keksejä mitä syödä kahvin kanssa. Töissäkin maltan pysyä kekseistä erossa ja mikä ihaninta, minun ei edes tee mieli karkkeja tai makeaa. Ruuanlaitto tuntuu mukavalta harrasteelta nykyisin entisten valmisruokien sijaan. Ehkä syy on kuitenkin siinä, että täyden tuntuisella vatsalla on malttia tehdä sitä ruokaa, ennen oli vaan pakko saada kiljuvaan nälkään jotain ja nopeasti. Kaupassa käynti on nykyisin kovinkin erilaista kun pitää tihrustaa niitä hiilihydraattipitoisuuksia purnukoiden kyljestä, entisen rasvanprosenttien sijaan. Leipäosasto tulee kierrettyä kaukaa, mutta sitä voita en ole vielä rohjennut ostamaan. Sentäs Oivariinia kylläkin.

Karppaamiseen perehtyminen vaatii vielä rutkasti lisätietoa ja suunnittelinkin tilaavani/ostavani jonkun alan opuksen. Tarjontaa tässäkin on paljon, mutta eiköhän se yksi perusopus riitä. Netti on tietysti täynnä tietoa, mutta päivät päätteen edessä istuttuani en vättämättä jaksa iltaisin istua toista rupeamaa koneen äärellä juttuja tutkien.

Tähän aiheeseen tulen varmasti palaamaan vielä. Toivottavasti positiivisten tulosten ja mukavan kerrottavan kanssa.
.

Musta ja valkoinen

Olotila on tyhjäpäisen kevyt, ettenkö sanoisi varsin höttöpäinen. Suuren suuria murheita ei ole millään rintamalla. Viikonloppuna on odotettavissa reissua Susirajalle, tiedossa siis hyvää ruokaa, ystävien tapaamisia ja perheen näkemistä. Kiva :))

Ruoka on viime aikona myös mietityttänyt minua kovasti. Päätin uskaltautua kokeilemaan karppausta. Katsotaan nyt mitä tuleman pitää, hieman kyllä hirvittää näin alkuun. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Tässäkin asiassa kuuntelen itseäni ja tuntemuksiani tarkasti.

Aamulla mietintätuokion aiheutti myös minut täysin yllättänyt aamullinen keskustelunaihe.Taidan jättää aiheen vatvomisen suosiolla ihan sikseen. Sen verran nautin nykyisestä seesteisestä olotilastani, etten halua tietoisesti pilata tasapainoista mieltäni ja levollista oloani turhalla vatvomisella. Toki tavoilleni uskollisena pyörittelin asiaa hetken aikaa, mutta päätin kuitenkin tietoisesti antaa asian vaan olla ja elämän viedä. Turha tästä(kään) on mitään elämää suurempaa asiaa tehdä. Pieni, itsekäs Neiti taisi juuri nostaa päätään ja miettii aika itsekkäitä ajatuksia. Hienoa ;)

Kummastusta itsessäni aiheutti myös eräs kommentti riitelyn merkitystä ja sen taidon oppimisesta. Olen itse menneisyydestä saamani virheellisen mallin mukaan välttänyt riitelyä viimeiseen asti ja vältellyt kaikkia erimielyyksiä ja ristiriitoja rasittavuuteen asti. Moisen opitun tavan karistaminen on ollut minulle iso työ, mutta onneksi riitely alkaa nyt onnistua. Osan edistymisestä otan ihan omalle kontolleni, mutta osa kiitosta kuuluu varmaan hyville harjoitusvastustajille. Kiitos heille siis tästä.

Ystäväni oli myös saanut keskusteltua hiertävät asiat oikeisiin mittasuhteisiin sen tärkeän ihmisensä kanssa rauha on palannut heidän keskuuteensa ja tarina jatkuu taas. Hyvä juttu.

*****************
Edit. kello 21.13. Ehkä minun kannattaisi kuunnella ihan vakavissani tätä sisäistä ääntäni. Seesteisyys on näköjään kovin katoavaista. Tekisi mieli ottaa nyt kunnon itkupotkuraivarit, heittää hanskat tiskiin ja antaaa vaan kaiken olla. Hemmetti.

Puuuh

Syvä huokaus. Outo kuvio, outoja asioita. Miksi, minkä takia, mikä motiivi minulla on? No on minullakin motiivi, mutta ei varmasti mitään sellaista mitä ensimmäisenä uskoisi tai olettaisi. Tässä roolissa minun ei varmaan kannataisi toimia näin kuin toimin, mutta enpä minä ennenkään ole mitään mistään älynnyt. Toivottavasti ystävä malttoi mielensä, kuunteli ja antoi mahdollisuuden toiselle selittää. Toivottavasti kuulen sieltäkin suunnalta hyviä uutisia.
Rakkaus on kaunis sana. Yhä edelleen, kaikesta huolimatta ja varmaankin juuri sen takia.

Pieni kissa oli jo kotiutunut uuteen kotiinsa. Arkuus ei ole kokonaan poistunut, mutta ruoka maittaa, sohvannurkka on löytynyt nukkumiseen ja raapimapuun ihmeellisyyskin on jo kokeiltu. Kehrääminen on erittäin kovaäänistä ja leikkiminenkin luonnistuu. Kunhan nuori herra vielä reipastuisi, ei hänen tarvitsisi olla moinen ujo piimä omassa kodissaan...

Kissa, kissa, kissa ja vähän muutakin

Bloggausakkujen lataus kesti tällä kertaa näin kauan. :)

Kissalapsi lähti uuteen kotiinsa. Nyysk :( Olo oli jotensakin orpo tänä aamuna kun ei ollut ketään, eikä mitään missään. Mälsää. Ei se kissan hiekkalaatikon siivoaminen ollut nyt kurjaa, eikä sekään että se pentu riipi mullat kukkien juurilta lattialle. Tai että kissalapsi varasti makkarat leivän päältä välittömästi kun selkänsä käänsi. Kaipaus sentäs.

Pitkästä kotimatkasta stressaantunut kissaherra oli tehnyt yllätyksen matkalla uuteen kotiinsa. Liekkö kyseessä haiseva vastalause pitkälle muuttomatkalle rannikkoseudulle, vai vaan uusista asioista stressaantunut vatsa. Sotku kuljetuskopassa oli yhtäkaikki kuulema ollut melkomoinen ja haju kiitettävä. Pienelle kissalle tuli eilen paljon uusia asioita. Pitkä automatka, ensimmäinen pakollinen pesu,  (kukas sitä nyt kakkaisia varpaanvälejä itse alkaisi putsaamaan) ja täysin uusi koti. Aamulla kissa oli kuitenkin nukkunut jo lokoisasti sohvan nurkassa, eli kaikki hyvin siellä suunnalla ja uudessa kodissa.

Muuten maailma pyörii vakaasti ja elämän etenee. Leppoisaa elämää, ilman suuria draamoja kenenkään kanssa. Keskityn seurailemaan muiden draamailuja enemmän tai vähemmän kummastellen, koettaen johonkin väliin sanoa "viisauden" sanoja. Järjellä ajateltuna asiathan ovat niin tavattoman helppoja, mutta kun... ja ne paljon puhuvat kolme pistettä. Järki ja tunteet kun eivät tunnetusti kulje käsikädessä, tämän voin allekirjoittaa ihan itsekin. Itseään, tunteitaan ja sisintään kannattaa kyllä kuunnella. Totuus tulee esille, se fakta kyllä pitää yhä edelleen paikkansa. Tämä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, mutta sitä totuutta odotellessa ei kuitenkaan kannata satuttaa itseään tarpeettomasti. Ne/me naiset ovat kyllä melkomoisia otuksia :))

Alakerran perheen isi on hieronut kanssani viimeaikoina kovasti juttua. Ollaan satunnaisesti törmätty pihalla ja onpas hän yllättävän puhelias ja mukava mies. Eilen illalla keskusteltiin autoista ja Saksan tuontiautoista erityisesti. Puheenaiheet olivat varsin mielenkiintoisia ja tätä tuontiautokeskustelua voisin jatkaa kyllä hänen kanssaan vielä pitempäänkin. Itselleni tuli jo vilu siinä pihalla höpötellessä ja mies olisi vaan halunnut höpöttää ja höpöttää ja höpöttää. Ehkä hän oli vaan onnellinen päästessään ulos lepuuttamaan korviaan neljän lapsen ja kiukkuisan vaimon perheidyllistä.  ;)

Nuori Poika

Takki tyhjä

Reilut neljä vuotta ja yli viisisataa blogimerkintää. Takki on nyt tyhjä henkilökohtaisen elämäni tilittämisen tiimoilta.
*Tauon paikka*

Öh

Tälläiset seesteiset rauhalliset viikonloput tekevät minulle näköjään hyvää. Ehdin ajatella, pyöritellä ja ihmetellä ajatuksiani ihan hyvässä hengessä. Käydä läpi asioita ja miettiä merkityksiä. 

Toiset meistä käy läpi ajatuksiaan puhumalla, sosiaalisessa elämässä ja keskustelemalla. Itse saan yhä irti eniten kirjoittamisesta ja pohdiskeluista omassa rauhassani. Tai ainakin se alustava pohdiskelu näkyy tapahtuvan yhä omissa oloissani, mutta nykysin jatkoprosessointi tapahtuu jo keskustellen ja ihmetellen asioita sitä kautta. Puhumisen taidon oppiminen on ollut loistava asia.

Viikonlopun saldona on suunnaton rauha asioiden suhteen. Minä en pysty mitään pakottaa tapahtuvaksi, kaikki vaatii sen aikansa.Oikotietä ei näy olevan, tai jos se on, niin käsittelemättömät asiat ovat edessä jossain vaiheessa. Joten on varmasti viisasta, että käyn tämän kaiken sonnan läpin nyt pohjamutia myöten. En pysty nopeuttamaan asioita oli kyse sitten omista tulevaisuuden haaveista tai  kipeiden asioiden käsittelystä ja unohtamisesta. Puolivuotisprojektiin tuli muutamia selkeitä asioita lisää ja ihaninta on se, että elän itselleni, en toisen ihmisen kautta, enkä toiselle ihmiselle. Minulla on omat juttuni, elämäni ja asiani ja en tarvitse ketään muuta pitämään elämääni pystyssä. Ehkä se taannoinen pelkoni läheisyysriippuvuudesta oli turhaa. En minä ole sellainen, En todellakaan. Tai pitäisikö sanoa, etten ole sitä ainakaan nykyisin, menneisyydessäni olen välillä varmaan tähän riippuvuuteen sortunut. 

Olen haaveillut  viime aikona tatuoinnista. Onhan tämä haave ollut  olemassa jo jonkin aikaa, mutta nyt se alkaa taas nostaa päätään. Niin kornilta kuin tämä kuulostaakin, niin kaipa tämäkin liittyy jotenkin tähän "uuteen Neidin Elämään". Haluaisin pysyvän muiston koko tästä prosessista. Joudun myös kohtaamaan pelkoni lähitulevaisuudessa ulkonäkööni liittyvän asian suhteen. Olen lykännyt prosessin aloittamista vedoten milloin rahatilanteeseen, milloin väärään ajankohtaan, milloin mihinkin. Kyse on pohjimmiltaan kuitenkin peloistani. Olen nyt kertonyt tämänkin ääneen, joten tuon kauhistusta herättävän prosessin jatkaminenon  piirun verran helpompaa. Ehkä sen tatuoinnin aika on oikeasti vasta sitten kun tämä prosessi on saatu kunnialla hoidettua pois.

Seuraan edelleenkin mielenkiinnolla muutamaa orastavaa rakkaustarinaa. Aika näkyy tekevän tehtävänsä heidänkin tapauksessaan. Hienoa. :)

Tirsk

Vietin aivotonta lauantaita hihittelemällä Rottatouille leffalle. Aamupäivään sisältyi myös hillitöntä akvaarioiden siivousta P!nkin ja Lady Gagan tahtiin ja oi kuinka kivaa puuhaa se olikaan tanssittavan musan avustuksella. Taka-ajatuksena oli myös peittää alakerran kiljuvien kakaroiden kaoottinen karjuminen, mutta yhtäkaikki musiikki toimi ja teki tehtävänsä. Äänet peittyivät, akvojen siivous sujui ja mieli piristyi.

Aamuyöt eivät ole otollisia hetkiä bloggaukseen, joten oma sensuuri iski poistaen älyttömän vinkuvonkuraivoitku-tiltyksen. Koskahan minä oppisin hieman aikaa kuuntelemaan itseäni, ennenkuin avaudun blogiini jokaisesta harmistuksesta mitä eteen tulee. Nykyisin nuo synkät hetket ovat onneksi varsin lyhykäisiä. Entisessä elämässäni olisi jäänyt synkistelemään pieniäkin asioita päiväkausiksi.

Istuin eilen töiden jälkeen sohvatuolissa ja hetkellisten mietteiden jälkeen pistin erikoisen tekstiviestin ystävälle. En tiedä mitä saaja siitä mietti, mutta halusin vaan kertoa hänelle hänen merkityksestään minun elämässäni. Jokainen ystävä, tärkeä ihminen, jokainen heistä on rakas omalla tavallaan. Ja jokainen heistä tuo jotain tullessaan ja siinä ohessa kenties muuttaa jotain toisen elämässä Niin hänkin omalta osaltaan teki ja tekee. Aivan samalla lailla kuin  muutkin minulle tärket ihmiset ovat tehneet, kuka mitenkin ja kuka millä lailla. Kaikella on varmasti ollut merkityksensä, myös niillä kaikilla ikävillä hetkillä.

On jotenkin niin helpottavaa oivaltaa mitä olen viime vuosina käynyt läpin, miten olen tässä viime aikoina muuttunut ja mitä  kaikkea minussa ja käyttäytymisessäni on muuttunut. Voin pikkuhiljaa olla ihan ylpeä itsestäni. Hyvä homma. :)

Tämän päivän itkut tuli sitten lukiessani koiran kuolemasta ja raskaasta päätöksestä viedä koira lopetettavaksi. Voi että...

Puskista... viimeinen osa.

Olipas se loistava puhelu. Kestoa sillä oli 4 minuuttia 59.sekuntia Pääpointtina puhelussa oli kaksi kysymystä, johon sain kaksi vastausta. Kiitos. Paljon asioita selventyi. :))
Ja kyllä, olin ymmärtänyt jotain täysin, totaalisen väärin. *noloa* Selvennykseksi vielä kerrottakoon, ettei kyse ollut mistään romanttisista tunteista tai väärin käsityksistä. Ehei. Ei, ei ja ei.

Puskista... osa jotain

Niin. Olen viime päivinä kyseenalaistanut itseäni, minuuttani ja seksuaalisuuttani kovinkin suurella kädellä. Rakastuuko ja rakastaako sitä ihmistä, persoonaa, sukupuolta, mitä? Suorastaan säikähdin omia reaktioitani, mutta kaipa se on oikeasti hyvä jäädä välillä miettimään elämää vähän toiselta kantilta. Miten pienestä kaikki aina loppujen lopuksi lähteekään, tässä tapauksessa kyseessä oli vain vierailu netissä, yhdessä osoitteessa.
Olen keskustellut aiheesta muutamankin ihmisen kanssa, enemmän tai vähemmän suoraan ja suhtautuminen on ollut kovin erilaista henkilöstä riippuen. Kuten olikin odotettavissa. Yllättävää on se, että jo yhteen vähemmistöön kuuluvat ihmiset ovat niin kovin suvaitsemattomia toiseen vähemmistöön kuuluvia ihmisiä kohtaan. Varsinaista suvaitsevaisuutta.... höh.

Mutta eipä siitä sen enempää. Korvien välien tuulettaminen, asioiden kyseenalaistaminen ja omien asenteiden päivitys/tarkistus tekee varsin hyvää. Ennenkaikkea itselleni. :)

Niin. Ja sitten vähän pienempiä hämmästyksen aiheita. Miksi sivulaskurini työntää koko ajan mainoksia Turusta. Siis oikeasti. Missään omissa tiedoissani tuota paikkakuntaa ei mainita. Toki onhan se kiva tietää että Turusta saisi hotelliyön -70 % halvemmalla, tai että All You Can Eat  tarjouksia 8 euroa.ÖH. Mystistä on tämä...Kohdentakaas niitä mainoksia vähän paremmin tänne Savoon. Jos niitä on pakko olla. Jookosta?

Puskasta pompannut... osa 3

Töissä olin harvinaisen onnellinen numerosta nolla, sillä sitä numeroa ollaan metsästetty toukokuusta alkaen ja nyt se kovasi kaivattu numero näytti uivan xml-tiedostoissa nätisti järjestelmään. Viime kuukauden ylityöt eivät menneet ihan hukkaan, sillä nyt oli niin paljon helpompaa kaivella tietoja oikeista tallennuspaikoista. Ajastettu tiedonsiirtokin on nyt pakotettu käyntiin, toivottavasi aamulla minua odottaa sen räjähtäneen näköisen työpöydän lisäksi selailussa nätti rivi oikeita tietoja. Niin-n outoa kuin se onkin, niin minä tykkään pähkäillä kaiken maailman koodia ja bitinpätkää. Tästäkin omituisuudesta keskusteltiin pitkään ja hartaasti esimiehen kanssa, miksi minä tykkään tutkia tietoja ja hän taas hermostuu moiseta pähkäilystä välittömästi.
Järkytin tänään myös toista työkaveriani. Hän manasi minun hiljaiset Merellin sandaalini. Minulla on kuulema liian hiljaiset työkengät, minun pitäisi kuulema kopista niinkuin talon kaikki muut naiset. Tietäisi siitä, missä liikun ja minne menen. No en kopise, enkä omista yksiäkään korkokenkiä tällä hetkellä. No asia ei ole uskon asia, se nyt vaan on niin, joten sulkekoon työkaveri hämmästyksestä auki loksahtaneen suunsa kiinni. Ei ole korkkareita ei. Toki tietty viehätys korkokengissäkin on. En tätä kiellä. Tai oikeastaan siis saapikkaisssa piilee se juju. Ja nahassa yleensä, myös tietyn tyyliset miesten kengätkin voivat olla aika vau. Mutta se nahka sinälläänkin on varsin mielenkiintoinen materiaalin. Niin  :)))

Joo. Olkoot. Hämmästelen myös muualla, muille sattuneita tapahtumia, jokohan se ensisuudelman aika olisi pian ;) Keskusteltiin tuossa erään ystävän kanssa eilen siitä, etteivät kaikki pidä suutelemisesta. No ei pidä ei, mutta itselleni se on vaan niin kovin mieluisa ja luonnollinen osa suhdetta. Oli se sitten suutelemista tai suukottelua. Kaikki ei halua moista, toki sen ymmärrän. Hellyyttä, rakkautta ja kiihkoa voi osoittaa niin monin muinkin tavoin, eikä se suutelemattomuus mikään paha asia ole. Olin vaan taas niin kapeakatsantoinen ihminen. Taas kerran. Plääh.  :(

Niin-n ja se puskasta pomppinut aihe. Syvä hiljaisuus. Olen varmasti ymmärtänyt nyt jotain väärin, joten parempi antaa asian olla. Etten nytten vaan pilaa mitään. Äh.

Puskasta pompannut... osa 2.

Se puska. Ja se aihe mikä sieltä puskasta pomppasi jokunen päivä sitten esille. Hmm. Ihmettelen nyt kovasti sitä, miksi aihe kaivertaa niin kovasti mielessäni. Tai miksi aihe yleensä sai minussa sen verran selkeät ja voimakkaat reaktiot aikaiseksi.
Hämmentävää. Ehkä tätä pitää miettiä vielä vähän lisää. Tuskinpa aihe muuten mitään sen erikoisempaa aiheuttaa, kunhan vaan vähän tutkailen itseäni ja tuntemuksiani. Miksi tuntuu siltä kuin tuntuu, mitä tuntemukset tarkoittavat ja onko tämä pyörittely vain jotain uuden ajatuksen tuomaan mielenkiintoa. Tähän voisi pistää hieman lievästi huolestuneen, mutta suurimmaksi osaksi hämmästyneen hmmm-äännähdyksen.

Muuten elämä on taas tällä hetkellä kovin rauhaisaa ja leppoisaa. Taisin jopa eilen puhelimessa sanoa olevani onnellinen, mitä lausetta en ole suustani päästänyt pitkään, pitkään aikaan. Taas huomaa, miten suuri merkitys sillä onkaan, että ystävyys- ja ihmissuhteet ovat kunnossa.

:)

Puskista taas

On se puska sitten varsin jännä paikka. Sieltä tulee esille kaikkea outoa ja yllättävää. Niin tapahtui eilen illallakin. Onneksi kuitenkin moinen puska on ylipäätään olemassa, sain taas onnekseni avartaa maailmankatsomustani  hämmentävällä tavalla. Ystävä vinkkasi netin syövereistä yhden osoitteen ja totaalisen tyrmistyksen ja hiljaisen mietinnän jälkeen asiaa piti tutkia taas ihan pitemmän kaavan mukaan. Muistan kuitenkin seuraavan kerran olla tutkimatta mieltä kuohuttavia juttuja juuri ennen yöunia. Yöunet menivät vähän katkonaiseksi  ja aihe pyöri häiritsevässä määrin unissani. Ja jotta aiheesta saadaan vielä oudompi, niin kotikoti, siis lapsuuden kodin ympäristö ja tämä aihe oli vähintäänkin vaivaannuttava yhdistelmä.

Sitä jotenkin uskoo tuntevansa itsensä ja nähneensä kaiken kiintoisan tähän ikään mennessä. No onneksi ne silmälaput on minullakin aika avoimet, joten välillä voi pohtia vähän erilaisiakin asioita ja elämää vähän eri kannalta.

Huomasin myös olevan omituisen iloinen uudesta "taidostani". Olen oppinut riitelemään. Kuulostaa varsin oudolta, mutta tämä liittyy nyt varmaan henkiseen kasvuuni. Entisestä kiltistä, näkymättömästä tytöstä on näköjään tullut aika ärhäkkä mielipiteiden laukoja. Suutun, möksähdän ja olen eri mieltä. Rähisen ja riitelen ja uskallan luottaa siihen, etteivät ne rakkaat ja tärkeät ihmiset katoa elämästäni, vaikka mielipiteeni ilmaisenkin kohtalaisen voimakkaasti. "Entisessä elämässäni" olisi väistellyt, vaiennut ja välttänyt konflikteja viimeiseen asti. Olisin jopa laukonut valkoisia valheita pystyäkseni luikertelemaan kiusallisesta ja ahdistavasta tilanteesta pois. Asiat eivät näköjään mene näin. Olen tässä varmaan sortunut tietynlaisiin ylilyönteihin, mutta annettakoon se anteeksi minulle. Uuden taidon opittuaan sitä varmaan harjoittaa ihan kiusaksi ja liiallisuuteen asti. Minäminäminä-vaiheeni on varmaan ollut rasittavaa läheisilleni, mutta kyllä tämä tästä tasaantuu. Hienosäädöt tulee vasta sitten, kun perusteet on kunnossa. Eikö totta.

Toivottavasti osaan myös pyytää anteeksi ja sopia, kun ja jos siihen on aihetta. Jästipäisenä sen erehtyväisyyteni myöntäminen on iso asia, mutta ehkä minä siihenkin jo kykene. Tämäkin taito on monelle ihan normaalia, mutta näkyy tämä opettelu onnistuvan ihan näin aikuisenakin. Hyvä minä :)

Olen tässä saanut seurailla erään ihmissuhteen alkutaipaletta "sivusta". Tai oikeastaan kahdenkin eri ihmissuhteen kehittymistä. Itse olen valitettavasti kärsimätön ja malttamaton ihminen. Mulle heti, kaikki, nyt. Myös ihmissuhteissa. En malta, enkä voi kuukausia odottaa asioita tapahtuvaksi. En vaan jaksa odottaa, vaikka tietäisin ja tiedostaisin sillä kärsivällisyydellä saavuttavani jotain ihanaa. Ja vaikka sillä maltillisella toiminnalla voisi luoda sen luottamuksen ja vankan perustuksen loistavalle ja kestävälle ihmissuhteelle.
Vetovoima ja malttamattomuus ovat vieneet minua mennessään ja usein se mopokin on karannut totaalisesti käsistä. Valitettavan hyvässä muistissa on menneisyydestä viaton suudelma autossa ja siitä suunnitellusta  pikaisesta kahvihetkestä ja  tapaamisesta tuli niin paljon muuta. :)

Hienoa, että toiset pystyvät, malttavat, kykenevät ja osaavat. Omakohtaisesti voin sanoa, että kiirehtiminen ja väärät ajoitukset ovat pilanneet kohdallani jotain hyvinkin lupaavaa. Olkaa te viisaampia. Nauttikaa niistä sähköisistä kosketuksista. viipyvistä katseista, siitä ensimmäisestä suudelmasta. Mikäs kiire tässä maailmassa on. Kun asiat loksahtelevat ajallaan kohdilleen, niin sitä voimakkaammat tunteet ja tuntemukset ovat.

Oih ja voi. Se rakkaus ja rakastuminen :)) On se niin ihkua, vaikkei juuri nyt omakohtaisesti mitään vastaavaa koekaan. Minulle riittää juuri nyt tämä turvallinen ja tasainen elämä.

 *Huokaus*

Niinpä

Ilmeisesti harmistuksen määrä on vakio. Vihdoinkin kun saan jonkun osa-alueen elämästäni hyville uomille, niin joku muu sitten tökkii. Yleisfiilis elämän suhteen on edelleen leppoisa, mutta mutta... Pikkuhiljaa olen taas alkanut miettimään, että ehkä sitä voisi saada helpomminkin elantonsa. Jossain muualla, jotain muuta tehden.

Tässä hommassa on niin paljon liikkuvia osia ja niin paljon avoimia asioita, että ei tuo oma tietotaito enää riitä. Pienen yhtiön kiusa on se, että kaikesta osaa vähän kaikkea, mutta mistään ei riittävästi. Ei ole mahdollisuutta opiskella, perehtyä, erikoistua. Kuun vaihteet ovat aina täydellisiä kaaoksia ja vuoden loppu aiheuttaa sitten muita ylimääräisiä säpinöitä. Laskutus/Asiakasjärjestelmän iso päivitys pistää paljon asioita uusiksi ja kukaan ei tiedä mitä tapahtuu kun päivitys on tehty. Testaaminen jätetään asiakkaille itselleen, eli onhan se kätevää pistää vaillinainen tuote tuotantokäyttöön, kun asiakkaan sen testaavat ilmaiseksi. Kiitos seyksTietoifirma Oy.

Muualla sitten tuo varsinaisen päällikön puuttuminen näkyy ikävä kyllä varsin selvästi. Niin hyvässä kuin pahassakin. Kun mitään palavereita ei ole, niin tuntuu että koko laiva on hunnigolla ja me vaan ajelehditaan ja toivotaan ettei sitä suurta kolahdusta tapahdu. Ilmapiiri on toki varsin leppoisa, mutta kovin epävarma. Tosin sitä entistä sovinistista käpälöijää en todellakaan haluaisi johtajaksi takaisin.

Katsotaan nyt.
*huokaus* *huokaus* *huokaus*

Hmh

Onpas ollut outo päivä. Siis todella outo päivä. Aamulla nyyskin jonkun menneisyyden mailien perään, nyt sitten lievän raivostumisen kautta taas hymyilyttää.

Outoja, outoja asioita.

Pahoitin minulle tärkeän ihmisen mielen tänään. Tahtomattani, mutta pahoitin kuitenkin. Kirjoitan edelleenkin itselleni tätä blogia, muutama IRL ihminen lukee tätä myös ja sivuan heitä ja monia muitakin ihmisiä tällä enemmän ja vähemmän, ohimennen tai syvälliseti pohdiskellen. Vaikka tapahtumat perustuvat pitkälti tositapahtumiin, niin kaikkea en tänne kuitenkaan kirjoita. Syystä, toisesta ja jostain muusta syystäkin. Kaikkea en halua jakaa ja hyvin usein tänne päätyvät ne erikoisemmat asiat, surut, ilot, naurut ja ne "arkiset" asiat jäävät kirjottamatta. Tarkoituksella tai tahattomasti. Rivienvälejä ei kannata lukea, ei kannata pohdiskella tiettyjen asioiden puuttumisia, tai sitä miksi kirjoitan jostain ihmisistä tai tapahtumista enemmän kuin toisista. NIIIIN. Minä itse ja minä. Minulle tehty blogi, minua varten. Herneet pois sieraimista. Jookosta. Olen nimennyt tämä kirjoittelun itsellenin terapianurkaksi, joten annetaan tämän olla minulle sellainen.

Tänään kesken pihamaan haravoinnin sain oivalluksen. Ajatuksen minkä olisin halunnut jakaa, mutten kyennyt siihen. Pistin myöhemmin ajatuksen tekstarina menemään ja jotenkin siinä pimenevässä illassa loksahteli juttuja pienessä päässäni paikoilleen. Ajattelin eräästä ihmisestä vilpittömästi positiivisia ajatuksia, toki ei ne ennenkään ole olleet juurikaan negatiivisia, vaan enemmänkin jotain muuta, määrittelemätöntä fiilistä. Kukaan ei varmasti oleta, että minun pitäisi moisia positiiivisia tunteita tuntea tapahtuneiden taustat huomioon ottaen. Minulla se oli kuitenkin vapauttavaa pystyä ajattelemaan ja puhumaan jossain määrin kipeästä tai vähintäänkin varsin häiritsevästä asiasta neutraalisti. Tai se itsessään, että pystyn irottautumaan itsekkäistä ajatuksistani, haluistani ja toiveistani ja toivon toisille onnea. Hienoa minä. Hemmetti vie. :))

kisuja

Uneton yö

En tiedä mitä on pielessä ja mikä on sekaisin, mutta taas heräsin aivan liian aikaisin. Harmillista. En jaksanut sängyssäkään pyöriä, joten paneuduin päivittämään varmuuskopioni kuntoon tietsikan tiedostojen osalta. Siinä samassa tuli siivottua sähköposteja. Olen näköjään tehnyt edellisen kerran sähköpostien osalta siivouksen melkein kymmenen kuukautta sitten. Posteja oli tuhansia, enkä jaksanut jäädä niitä suuremmin valkkaamaan. Toivottavasti joukossa ei ollut mitään kovin tärkeää.

Maileista löytyi myös historian havinoista muutama hyvin henkilökohtainen posti. Kaikkea sitä on tullutkin kirjoitettua ja kirjeiden kovin kauniista sävystä voisi päätellä paljonkin asioita sen hetkisistä tapahumista ja tunnetiloista.  Jotenkin miettiessäni elämääni taaksepäin, hämmennyn edelleenkin siitä miten eräs henkilö tuli elämääni kovin yllättäen ja vahingossa. Melkein pyörremyrskyn tavoin. Hän muutti elämässäni paljon, hämmensi ja herätteli näkemään, tuntemaan ja elämään. Hyvässä mielessä siis. Yhtä yllättäen hän aikoinaan hävisi myös elämästäni. Noh, elämä on. Eikä siitä sen enempää. Kaikella sillä oli varmaan se tarkoituksensa. Märinät on märisty, haavat on nuoltu ja elämä jatkuu. Muistot ja muutokset minussa jäävät kuitenkin elämään. Tunteet ja fiilikset tulivat niin kovin eläväisinä mieleen, joten ihan ilman kyyneliä tästäkään ei selvitty.

Parempi kuitenkin näin. Tällä lopputuloksella ja tällä tarinan kaarella. Selkeästi nämä unettomat hetket eivät sovi minulle :(

Ja iltapäivällä kissanpentuja katsomaan. Nyt on hyvä fiilistellä Jenni Vartiaisen parissa tämän nörtteilyn keskellä. Mukaan mahtuu Lady Gagaa, kasari ja ysärihittejä ja tietty henkilö on myös tartuttanut mulle P!nk villityksen.  ;) Ohessa voi myös hyväntahtoisesti keskustella siitä onko Tässä autossa särmää vai ei. Lohdullista varmaan oli se, että ikäkriisini kanssa parasta aikaa taistellessani minua kutsuttiin juuri MissTeiniksi. No henkinen pentuhan minä kyllä olen, siitä ei voi kiistellä. *reps*

Tajunnanvirtaa

oli nyt niin isoa tajunnavirtaa, että sensuuri iski. *virn*

Hop

Perjantai. JEE. Viikonloppu JEE JEE. Tiedossa ei ole mitään erikoista, kunhan vaan olen muuten vaan iloinen. On mahdollisuus nukkua  pitkään, tehdä hyvää ruokaa, nauttia vaan rauhaisasta paikallaan pysyvästä elämästä.

Haaveissa olisi päästä koeajamaan muutama auto, tehdä varmuuskopiot vihdoinkin kondikseen kuvista, päästä lenkille ja ulos. Kenties uintireissu voisi olla kiva. Ilmassa on ollut myös aavistu kissanpennun tuoksua, ehkä, siis ehkä, sijoitan hetkeksi punaisen kissanpennun luokseni odottamaan uutta kotiaan. Katsotaan nyt kuinka suunnitelmat etenevät. Tahtoni olen asiassa ilmaissut, joten ehkä kodissani on pienen kissamirrin mentävä tyhjä aukko. Katsotaan nyt, asiat selviävät tässäkin asiassa.

Tämän  aamun poskilihaksia kramppaavat keskustelut käytiin aggregaatista.

Aggregaatti (polttomoottori-generaattori) on laite, joka tuottaa suoraan sähköä esimerkiksi bensiini- tai dieselmoottorin voimalla. Aggregaatti on useimmiten siirrettävä ja sen tyypillisiä käyttökohteita alueet, joihin sähköverkko ei ulotu tai sähkön jakeluhäiriön varalta tarvitaan nopeasti varavirtaa.

*tirsk* Keskusteltiin sen tarpeellisuudesta ja käyttöfunktiosta noin niinkun omakotitalon yläkerran asukkina. Pakokaasuista ja käyttömukavuudesta keskusteltiin kovasti, käyntiäänestä puhumattakaan.Tosin voidaan myös ajatella, että dieselmottorin jytke peittää taas muita, kenties häiritseviä ääniä alleensa.Oli ne äänet sitten alakerran kiljuvat ja vauhkopäisenä loikkivat ipanat tai muu oopperalauluun verrattavissa oleva kiekumiskonsertti jossain muualla.

Jaa-a, en mie sitä nyt varmaan niin usein tarvii. Toki siihen hädän hetkeen olisi syytä varustautua hyvin, ei ole kiva jos sähkö loppuu väärässä hetkessä ja paikassa. Ei totisesti ole, sen verran omakohtaista viimeaikasta kokemusta tästäkin ikävästä seikasta on. Onneksi olen kuitenkin jo se "ikääntyvä" daami eläkepäiviä odotellessa, joten tuo virran tarvekin on varmasti vähenemään päin. Kyl mie pärjään nykyisilläkin konsteilla. :))  *Tirsk uudestaan*

Niin-n ja sakset eivät nyt olleet mitään niin järkyttävän pahaenteistä, vaikka yks jos toinen taho asista hämmästyneen ja hetkittäin jopa huolestuneen kyselyn pisti pystyyn. Ihan rauhassa vaan.

Juu-u. Ja mie olen ihan ällöttävän hyvällä päällä, melkein ilman mitään näkyvää suoraa syytä. Hyvä näin.

Hip

Onpas minulla ylipirteä ja ylitehokas olotila. Hieman tuossa hämmennyin varsin suorasta kommentista  "pilluu tekisi mieli". Eiköhän se kommentti ollut siis ihan yleisluontoinen kommentti, mutta outoa oli vaan se asian noin suora sanominen juuri minulle. Kaikenlaista siis.

Muuten on taas vähän rauhaisampaa jo senkin takia, että riittävät yöunet auttavat aina asioihin. Ilokseni voin todeta menneen vuoden olleen ainakin vauhdikas ja tapahtumarikas. Siinä matkan varrella olen näköjään muuttunut ihmisenä melkomoisesti. Muutos on toivottavasti ollut vaan hyvään suuntaan, mutta läheiset varmaan voivat sanoa siihen oman mielipiteensä. Ainakin olen ärhäköitynyt kovasti, oli se sitten hyvää vai pahaa.

Niin-n ja minä tarvitsen sakset. Ja minä tarvitsen tapaamisen erään henkilön kanssa. Ehei-ei kyse ei ole tästä, haluan vaan kuvainnollisesti katkoa tietyn, vääränlaisen, yksittäisen sitovan langan hänen ja minun väliltäni. *Naps*

Huh, olipas tuo nuo teatraalista. :)


********************
Sain päivällä varsin ihanan tekstarin. Ystävä kysyi kummastellen, ettei kai hän moisia omituisuuksia ole mennyt laukomaan. Että tekisi mieli jotain. :)) No ei hän ollut. Ei hänellä ole mitään syytä huoleen. Niin väsynyt hänkään ei ollut tällä kertaa, että moisia päättömyyksiä olisi suustaan mennyt päästämään.

Tämä tekstari meni kastiin päivän piristykset.

Congratulazioni

Aamu  alkoi hieman nihkeästi, puolittaisesti sekopäisissä fiiliksissä. Kiitos kuuluu illalla nappaamieni lihasrelaksanttien sekoittamalle päälleni. Kestipäs moisten droppien vaikutus yllättävän pitkään.  Aamulla ilahduin onnittelusoitoista ja eritoten yksi tietty soitto sai mieleni kovin iloiseksi. Hyvä näin. :) Niin-n, taas mie vanhenen. Jonkinlaista riemua voinen varmaan repiä kommentista, että onpahan yksi vuosi lähempänä eläkeikää. Heh. :)
Liekkö vierailulla olevan hormonihirviö, vai mikä. mutta minun piti hieman itkeä tirauttaa aamun hämärinä tunteina. Itku ei ollut ahdistunutta, ei kipeää tekevää, ehkä se oli enemmänkin helpottavaa ja vapauttavaa. Kaikenlaista sitä, eli on tämä naisen elämä niin kovin outoa välillä. Toki taidan itse tietää moiseen tihrustamiseen sen tarkemmankin syyn, mutta olkoot se analysoimatta. Nyt on hyvä jatkaa rauhaisasti päivän puuhia.

Meemiä

Bongasin mukavan meemin Tiinalta Enimmäkseen Harmiton blogista. Mukavalta vaikutti, joten piti ihan  innostua asiasta.

“Kerro itsestäsi kirjahyllystä löytyvien otsikoiden avulla.”

Oletko mies vai nainen?
Tyttö joka leikki tulella

Kuvaile itseäsi.
Haka

Kuinka voit?
Häpäisty

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Tummien perhosten koti

Mihin haluaisit matkustaa?
Irlantilainen syleily

Kuvaile parasta ystävääsi.
Hypnotisoija

Mikä on lempivärisi?
Mustalla merkitty

Millainen sää on nyt?
Musta

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Syttymispiste

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Rauhaton mies

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Forrest Gump

Millainen parisuhteesi on?
Kirjastokissa

Mitä pelkäät?
Panssarimonnit

Päivän mietelause?
Nalle Puh rakentaa talon

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Marraskuu on musta hauta

Miten haluaisit kuolla?
Löytöretkiä Suomalaiseen luontoon

Mottosi?
Pahan Jäljillä

Hmph ;)

Minua on nyt roimittu useammankin henkilön taholta tuosta aivan turhasta rivienvälien lukemisestani. Niin-no, niin, noooooh. Ei pitäisi, eikä saisi. Tiedän kyllä. Tiedostan varsin realistisesti, että maailmankaikkeus ei pyöri minun napani ympärillä. Tähän tietoon peilattuna pitäisi minunkin jo uskoa ja älytä, että jokainen saa kirjoittaa mitä haluaa, minne haluaa. Oikeasti. Eläköön sananvapaus. Hittoako minä henkilöiden subjektiivisista pohdinnoista loukkaannut.
Ihan sitä samaa tilitystä minäkin teen, parasta aikaa. Niin.
Hemmetin  herkkänahka minä. :(

Onneksi on ystäviä. Taas kerran.

*****************************************
Ehkä minä en ole ihan parantumaton tapaus. Annoin jo periksi piirun verran typerässä jästipäisyydessäni.Nyt sitten sain hoidettua ikävän jäsenmaksuihin liittyvän sotkun pois. Johan tuota olen ollut soittamassa viimeisimmät kolmisen kuukautta sitä puhelua. Puhelu mukavan virkailijan kanssa kesti minuutin ja paperit tulevat jo tällä viikolla postilaatikkoon. Miksi ihmeessä tätäkin piti vitkutella?

Uneton yö...taas

Jahas. Nämä unettomat yöt alkoivat taas. Tiedän syynkin tähän öiseen heräilyyn, sen verran useasti tämä on toistunut. Kun vaan jostain saisin keinon hoitaa tämänkin asian kuntoon. En taida tosin tietää itsekkään koska ja miten asiat on kunnossa. Huono yhtälö siis. Ehkä aika näyttää... asap please.
Onpahan ainakin aikaa ratkoa asioita ja pyöritellä niitä mielessään haluamikseen. Oli se sitten järkevää tai ei.

Kuutamo

Kello 22.44, 22-10-2010, Porin Reposaari, Kallon Majakka.

Yöllisellä reissulla olisin maksanut aika paljon kameran jalustasta. Kuutamo oli upea, joten puitteen loistaviin kuviin olisi ollut olemassa. Nyt kaikki kuvat ovat vähän enemmän tai vähemmän tärähtäneitä pitkällä suljinajalla. Harmittaa himskatisti. Taidan tietää mitä ostan itselleni synttärilahjaksi.

Viikonlopusta

Viikonloppu oli hyvä. Se oli riittävän pitkä, vaikka toki olisin voinut siihen ottaa muutaman lisävapaa jatkoksi. Runsaasti liikuntaa, ulkoilua, merta ja jopa jossain välissä  maltoin nukkua univelkojanikin pois. Puhuttiin myös muutamia asioita ääneen ja on niin kovin harmillista, miksi näitä asioita ei aikoinaan tullut rohkeammin puhuttua. Ehkä sitä vaan oli niin lähellä asioissa, niin syvällä ongelmissaan ettei kaikkea kyennyt käsittelemään. Hyvä, että asiat on edes nyt sanottu.

Autokuume ei vaan ota laantuakseen, järkisyyt eivät nyt taida enää riittää hillitsemään tätä virusta.Vaihtoehtoja merkistä ja mallista oli vertailussa kaksi, mutta nyt yllättäen puskista tuli kolmas varsin varteenotettava versio. Joskus olisi syytä ne silmälaput poistaa silmiltä, ehkä tässäkin autoasiassa. Pitäisi nyt vaan päästä koeajamaan tuota autoa...

Mielikin alkaa taas kuohahduksen jälkeen tasaantua. Aamulliset blogien lukemiset eivät selvästi sovi minulle, varsinkaan jos olen näin helvetin herkkänahkainen naiseläjä. Pysäyttävänä verrokkina asioiden mittasuhteille on lähistöllä sattunut omakotitalon tulipalo, mikä liippaa minua läheltä ammattillisessa mielessä. Onneksi ihmishenkiä ei siinä menetetty, mutta omat kitinät taas tuntuvat naurettavilta. En edes osaa miettiä miltä nyt tuntuisi kodittomana, kaiken maallisen omaisuuden menettäneenä, kirjaimellisesti savuavien raunioiden äärellä. Eikä tuo puhelinkeskustelu ollut välttämättä mitenkään miellyttävämmästä päästä, mitä talon omistajan kanssa kävin. Surullista.

ÄRRR

Aamu alkoi niin suuren närkästyksen, siis suoranaisen vitutuksen parissa, ettei taas tosikaan. Turhaahan se hermostuminen on, tiedän sen. Onneksi joku järjen hiven oli kuitenkin jossain tallella ja en tarttunut heti puhelimeen kertoakseni mielipiteeni asiosta.

Ehkä minä seuraavalla kerralla taas muistan olla lukematta ihmisten blogeja varsinkaan näin aamulla, silmät ristissä, juuri ennen töihin lähtöä.Ilmaisunvapaushan on hyvä juttu ja asioista voi ja saakin olla niin montaa eri mieltä. Huonoa on tapani lukea niitä helvetin rivienvälejä. Olen loistava lukemaan niitä  ja käännän asiat valitettavan usein liian henkilökohtaiseksi itselleni, oli siinä aihetta tai ei. Tosin tässä tapauksessa ei tarvinnut edes lukea rivien välejä, mutta enhän minä olisi ollut minä, ellen olisi jostain syystä onnistunut kaivamaan jotain hiton piilomerkityksiä ihan muista, asiaan kuulumattomista ilmaisuista. Kaikesta huolimatta loukkaannuin syvästi. Osui ja upposi. Siitä onko loukkaantumiseni aiheellista vai ei, jääkööt analysoimatta kun tämä subjektiivinen näkökantan ei varmasti ole tällä hetkellä objektiivinen. Osaan kyllä loukkaantua ihan ilman syytäkin, mutta mutta... Laskeutukoon tämäkin episodin pölyt nyt suosiolla alas, kyllä minä taas rauhoitun jossain vaiheessa.

Olkoot. Ei jaksa. Varsinkin kun silmissä painaa viime illan autoilut räntä-, vesi- ja lumisateessa. Pimeä tie on autoilun kannalta perseestä ja 400 kilsaa lyhyillä valoilla on aika raskas rupeama ajaa. Musta, märkä asfaltti imee kaiken valon ja poikkeuksellisesti tuli tehtyä kunniakierros Lahden keskustaan väärien kaistavalintojen takia. ÄRR sillekin. Tietyömaat ovat myös varsin haasteellisia puuttuvien kaistamerkintöjen vuoksi, hieman sai arpoa mistä keilarivistön välistä nyt ajaisin, että tiellä vielä pysyisin.Tiedossa on myös tänään työterveyden puolelta tarkastus ja en juuri nyt jaksaisi sitä kitinää, että miksi hitossa sinä olet noiiiiiiinnnnn lihava. Tee asialle jotain tai kuolet heti huomenna. Jos jotain positiivista asiasta kaivaisin, niin saanpahan ainakin uusittua lääkereseptit, tervetuloa taas ihanat lihasrelakstantit elämääni.

Joo-o. Minä olen närkästynyt. Loistavaa aamua vaan minulle. Toivottavasti raivo laskee, ennenkuin saavun työpaikalle.

Kissa(t)

Kotikissa innostui yllättäen lauantai-illan perinteikkäästä Avara Luonto-dokkarista. En tiedä mikä kissaa niin kovasti kiinnosti, mutta herkeämättä hänen kuitenkin piti tapahtumia tuijottaa. Välillä neiti kävi jopa tarkistamassa telkkarin takaaa, minne sen lajitoveri oikein loikkasi. Varsin söpösen näköistä puuhaa, ettenkö sanoisi.



Merellistä elämää



Herrainpäivät

Herrainpäivät

Yyteri

Yyteri

Yyteri



Kallo



Ympyräsuinen herkku(ko)

Tuo ruttuinen otus on sitten nahkiainen, tai siis kaksi savustettua nahkiaista. Rasvainen, melkomoisen miedon makuinen ja yllättävän sitkeä syötävä. Rakenteellisesti varsin mielenkiintoinen otus, kalahan se ei siis ole. Selkäruotoa ei löydy, mutta pehmeä rustomuodostelema toimittaa selkäruodon virkaa. Ei kiduksia, rivi kiduaukkoja toki löytyy, pään päällä "kolmas silmä", jolla ne havainnoivat valoa. Otuksilla ei siis tietenkän ole suomuja ja raasut kuolevat kutunsa jälkeen n.6-7 vuoden kypsässä iässä. Toukkavaiheessa, ennen lisääntymisikään ovat harmittomia toukkia pohjamudissa, mutta siirryttyään takaisin jokiin lisääntymään ovat loisia kiinnittyen imukuppisuullaan mm.kalojen kylkiin.

Hintaa huimat 2.5 euroa kappale, en edes uskalla mikä tulisi kilohinnaksi moisille sinteille. Edelleenkään ei löytynyt sille savustetulle muikulle voittajaa...Ehkä tämäkin olisi herkkua lämpimänä, suoraan savustusuunista otettuna.

Tiistai

Viikonloppu oli ja meni. Siihen mahtui niin hyvää kuin huonoakin, menemistä, tulemista ja elämistä yleensä.
Niin ja Jenni Vartiaisen konsertti. :) Nainen on  taivaallisen kaunis, ihana niin katsella kuin kuunnellakin.

Ystäväni oli viikonloppuna yökylässä pitkästä, pitkästä aikaa. Tuli vaan jotenkin niin surullinen olo kuunnellessani hänen parisuhdettaan ja elämäänsä. Syy parisuhteeseen elämiseen ja olemisen mielestäni täytyy olla jotain muuta, kuin se pelko siitä pärjääkö yksin taloudellisesti ja henkisesti.

Tiedän itse omasta elämästäni, että lähteminen ja suhteen päättäminen vaatii sen oman napsahduksen. Se oivalluksen ja varmuuden siitä, että tässä tämä nyt oli. Sen, että tietää kokeneensa riittävästi, sen että tietää ettei mikään jäänyt kesken. Se on ihan turha kenenkään ulkopuolisen koettaa herätellä ajattelemaan ja näkemään sitä miltä tilanne näyttää ulkopuolisin silmin. Toivon, että hänenkin asiat järjestyvät. Apua on nyt tarjottu, niin ystävien kuin virallisemman tahonkin puolelta. Kun hän vaan saisi rohkeutta tarttua niihin auttaviin käsiin. Toki tiedän henkilökohtaisesti, kuinka iso kynnys avun tarpeen myöntäminen ja varsinkin sen vastaanottaminen on. Elämä kantaa kuitenkin, sen hypyn tekeminen se suurin haaste on.

Ehkä minunkin kannattaisi keskittyä ihan vaan tähän omaan elämääni. Tässä vaiheessa elämääni voinen varmaan vaan toivoa, että olisin edes jostain tekemistäni virheistä ottanut opikseni. Muuten on ihan turhaan päättynyt aivan liian monta ihmis- ja ystävyyssuhdetta.

Viime aikojen huvituksesta on pitänyt huolta Suomen Hippos. Sain postitse kotiini ponin rekisteröintitodistuksen, sen mukaan omistaisin vuonna 1998 syntyneen shetlanninponi-tamman. Paperin mukaan olen ollut ponin omistaja vuodesta 1992 alkaen ja paperit olivat jääneet syystä tai kolmannesta Hippoksen arkiston kätköihin. Papereiden löydyttyä jostain, he lähettivät paperit viimeiselle rekisterissä mainitulle omistajalle. Noh, kai se oli kiva omistaa se poni, jota en ole koskaan nähnyt

ja jonka oletan olevan jo kuollut ja kuopattu eläin pitkän aikaan.

Ja lisähuvitusta aiheutti iltapäivällä työntantaja. Oli kohtalaisen huvittavaa saada kuohuviinipullo lahjaksi ja hipsiä sen kanssa kotiin, nautittavaksi joskus hyvässä seurassa. :))

Huomasin myös viikonloppuna, että pidän suuresti Jasmiiniriisistä. Siitä en sentäs ottanut kuvamateriaalia,. :)

Räpsyjä

Kenkävero

Kirkkomuseo, Kivisakasti



Surumielistä