Ai mikä ihmeen suvaitsevaisuus?

Tämä kuva on lainattu (Nuoren) opettajan varaventtiili blogista. Olen sanaton, ihanko vakavissaan tuo herra on? Minäkin toivon kaikenlaista... mutta olen se suvaitsevainen ja salli hänenkin kaltaisten henkilöiden laukoa moisia mielipiteitään.

Puuuuuhhhhhhh. Pelottavaa.

Vappua joo

Ehkä maailman turhin juhla mun mielestä. Valpuri. ÄH. Taidan olla aivan liian vanha. Täydellisen kalkkeutumisen ja umpeenkasvamisen estämiseksi tein melkein jotain ihan päätöntä. Tällä kertaa munasarjoissa vellova kivistävä kipu ja se pieni järjen hiven takaraivossa  estivät sen ihmeemmät käytännön toteutukset. Positiivista oli kuitenkin havaita, etten ihan kiveä ole ja että jotain elämää löytyy hetkittäin edes jostain päästä. Jep, jep. Osittain tämä varmaan menee siihen naps, naps-osioon. Siteiden katkomista, irottautumista, uuden oppimista ja elämää yleensä. Eiköhän se vuosi ole ihan riittävä aika.

Eräänä aamusta tuli puhuttua tärkeän ihmisnen kanssa henkeviä puhelimessa. Arvostin suoraa puhetta paljon ja varmasti tästä  aiheesta on ollut puhetta ennenkin. En vaan ehkä ole ollut se maailman vastaanottavaisin kuulemaan totuuksia. Nyt aika ja hetki oli sopiva, joten jutut upposivat mieleen kuin kuuma veitsi siihen voihin. Yhdestä asiasta ollaan samaa mieltä. Luku kolme on vähän huono luku.

Mielihaluistani juuri nyt haluaisin ehdottamasti toteuttaa erään. Haluan munkkia. Siis tieni käy nyt kauppaan.

3.19

On hyvä aika herätä. Oikeasti. Simahdin illalla puoli ysin uutiisiin joten ihan riittävästi tuota unta tulikin. Ja voi pihkura sentäs kuinka tehokas aamu onkaan ollut. Olen ehtinut murehtia Vesa Keskisen kaksi viikkoa kadoksissa ollutta tyttöystävää, surra Eerikäisten avioeroa ja ihmetellä Kulttuuria mitä nyt tunkee Turun suunnalta joka torvesta ja tiedotusvälineestä.

Kasa kituvia kukkia on heitetty biojätteisiin, hoidettu pankkiasiat, kirjoitettu x-märää sähköposteja ystäville ja tehty muitakin kirjanpidollisia hommia. Ohessa ehdin kaivaa auton lumihangesta, puuhia kodinhoidollisia operaatioita ja tuijottaa aivottomana tallennettuja jaksoja Kumman Kaa ja Frasier-jaksoja töllöstä. Autojen tiirailu netistä jatkuu yhä vaan ja edes kipuilevat munanjohtimet ja tiedossa oleva iltapäivän töihin liittyvä erittäin vastenmielinen koulutus eivät saa mieltäni masentumaan.

Viime viikolla asentelin yhden tietokoneen uuteen uskoon, jokohan kohta olisi osuus "suutarin lapsi ja kenkä" ajankohtaista. Oma kone tarvitsisi kovasti päivitystä virkeämpään moodiin, tosin isompi kone niin näytön koon kuin muidenkin tehojen puolesta on jo jonkin aikaa kutittanut mieltä. Katsotaan nyt.

Tästä päivästä tulee hyvä päivä. :)

Puskista... viimeinen osa.

Olipas se loistava puhelu. Kestoa sillä oli 4 minuuttia 59.sekuntia Pääpointtina puhelussa oli kaksi kysymystä, johon sain kaksi vastausta. Kiitos. Paljon asioita selventyi. :))
Ja kyllä, olin ymmärtänyt jotain täysin, totaalisen väärin. *noloa* Selvennykseksi vielä kerrottakoon, ettei kyse ollut mistään romanttisista tunteista tai väärin käsityksistä. Ehei. Ei, ei ja ei.

Hmm

Tänä aamuna kävin minulle tärkeän ihmisen kanssa hyvän, avoimen ja suoran keskustelun.

Mitään vastauksia se ei antanut, eikä sen keskustelun tarkoitus ollut edes niitä vastauksia mihinkään kertoa. Hyvä kuitenkin vähän avarammin puhua asioista ja elämästä yleensä. Keskustelu piti sisällään aika mykistäviä ja osittain yllättäviä kommentteja ihmetystä aiheuttaneisiin pohdintoihini. Minun ei todellakaan tarvitse kaikkea ymmärtää, mutta ihmettelen hieman silti.

Huomaan taas oivaltavani kuinka hyvin minulla asiat kuitenkin ovat. Olen itsekkäästi onnellinen siitä edistyksestä mitä viime kuukausina on itsessäni ja hyvinvoinnissani tapahtunut. Toki tätä edistystä toivoin kaikille muillekin, heille jotka ovat paljon pahemmin rikki, heille joita elämä/ihmiset ovat oikeasti kohdellut aivan liian kovin ottein. Samalla huomaan myös olevani kovin surullinen kuulemastani ja tiedän, että en oikeasti ole edes kuullut kuin neutraalin pintaraapaisun asioista. Ei se noin saisi mennä. Surullista, pelottavaa ja en ihan täysin ilman kyyneleitä asioita pystynyt käsittelemään.

No näenpähän ainakin pienen palan enemmän taas sitä, mitä itse kenenkin mielessä ja sydämessä liikkuu. Toivoisin niin kovasti (ihan kaikkien puolesta), että kaikki muutkin pystyisivät kertomaan tuntemuksistaan hieman enemmän. Kaikki kuitenkin ajallaan, eli sitä kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja avarakatseisuutta nyt toivon. Ja hemmetti vie sitä rohkeutta, uskallusta tarttua hetkeen ja elämään ennen kaikkea. Toivon tätä ennenkaikkea muille, en itselleni.

Ei ole helppoa, ei. *huokaus*

Koskahan

minäkin oppisin sensuroimaan postauksian. Malttaisin sen pienen ja vähän isommankin hetken ennenkuin päästän hengentuotteeni maailmalle.

Lupasin, etten enää avaudu henkilökohtaisesta elämästi täällä, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Kadotin elämästäni tänään rakkaan ystäväni ja en oikein osaa nyt suhtautua asiaan. Ensimmäinen tunne oli hillitön itku, nyt sitten vituttaa ja surettaa kaikki pahat sanat ja loukkaukset. Toivon, että ne viimeiset loukkaavat sanat olisi jätetty sanomatta, mutta kaipa niilläkin oli se tarkoitus. Kuten koko ystävyydellä yleensä.

Fiksumminkin sen varmaan olisi voinut hoitaa, mutta turha jossitella. Monta miksi kysymystä jäi ilmaan, mutta ei niihin tarvitse enää puuttua. Paljon hyvää tuli koettua ja kovinkaan montaa asiaa en olisi jättänyt tekemättä tai tuntematta. Hän on rakas ystävä kaikesta huolimatta, ikävää ettei enää voida enää olla missään tekemissä. Eniten vituttaa se, että ei ole mahdollisuutta selvittää. Jos toinen sanoo, ettei hänellä ole mitään sanottavaa vai kerrottavaa. Muutenkaan ei pitäisi keskustella yhtään mitään teksiviesteillä. Tässä yhteydessä tekstiviestit ovat huono juttu. Toki tietysti olisi voinut soittaa, mutta jos toisen viesti on selkeästi se, ettei ole mitään puhuttavaa niin mitäs siitä sitten. Minäkin ole sisälukutaitoinen ja ymmärrän lukemaani ja hetkittäin jopa uskon sitä. Vai meneekö tämä nyt siihen, että naisien puheita/viestejä ei pidä uskoa. Saatana meitä naisia. Jos ihminen ei halua puhua, niin ei sitten. Aiemmin tilanteet ovat rauhoittuneet ajan kanssa ja puhumisyhteys on palannut hetken rauhoitteluiden jälkeen. Nyt ei enää :(

Tiedän, että hän ei lue näitä postauksiani. Minä en saa olettaa enkä luulla mitään, joten en niin tee. Toivon myös, että hänelle valjenneet totuudet ovat totuuksia, ei oletuksia. Toki, ehkä toiset meistä on vaan niin vitun paljon viisaampia kuin toiset. Mutta yhtä kaikki, ihan sama. VITTU. SAATANA. PERKELE.

Terve vitutus nostaa päätään itkun jälkeen. Elämä jatkuu. Kaipa tälläkin paskalla joku merkitys oli, just nyt vaan en osaa päättää tai kaivaa sitä tuolta paskakasan keskeltä esille, siis sitä merkitystä. Ja pakkoko kaikella on mitään sen syvällisempiä merkityksiä. Ehkä jotku ihmiset vaan ovat niin vahingollisia toisilleen tietämättään. Silloin ei kai ole muuta vaihtoehtoa, kun olla totaalisen erillään. Vaikka kyseessä olisi vaan ystävyydestä. Eikä ystävyys yleensä ole missään nimessä vaan, se on paljon paljon enemmän.

Pieni piru sisälläni nostaa juuri päätään ja ajatukset eivät todellakaan ole mitään kauniita enää. Hyvä niin. PRKL.