Onpas ollut outo päivä. Siis todella outo päivä. Aamulla nyyskin jonkun menneisyyden mailien perään, nyt sitten lievän raivostumisen kautta taas hymyilyttää.
Outoja, outoja asioita.
Pahoitin minulle tärkeän ihmisen mielen tänään. Tahtomattani, mutta pahoitin kuitenkin. Kirjoitan edelleenkin itselleni tätä blogia, muutama IRL ihminen lukee tätä myös ja sivuan heitä ja monia muitakin ihmisiä tällä enemmän ja vähemmän, ohimennen tai syvälliseti pohdiskellen. Vaikka tapahtumat perustuvat pitkälti tositapahtumiin, niin kaikkea en tänne kuitenkaan kirjoita. Syystä, toisesta ja jostain muusta syystäkin. Kaikkea en halua jakaa ja hyvin usein tänne päätyvät ne erikoisemmat asiat, surut, ilot, naurut ja ne "arkiset" asiat jäävät kirjottamatta. Tarkoituksella tai tahattomasti. Rivienvälejä ei kannata lukea, ei kannata pohdiskella tiettyjen asioiden puuttumisia, tai sitä miksi kirjoitan jostain ihmisistä tai tapahtumista enemmän kuin toisista. NIIIIN. Minä itse ja minä. Minulle tehty blogi, minua varten. Herneet pois sieraimista. Jookosta. Olen nimennyt tämä kirjoittelun itsellenin terapianurkaksi, joten annetaan tämän olla minulle sellainen.
Tänään kesken pihamaan haravoinnin sain oivalluksen. Ajatuksen minkä olisin halunnut jakaa, mutten kyennyt siihen. Pistin myöhemmin ajatuksen tekstarina menemään ja jotenkin siinä pimenevässä illassa loksahteli juttuja pienessä päässäni paikoilleen. Ajattelin eräästä ihmisestä vilpittömästi positiivisia ajatuksia, toki ei ne ennenkään ole olleet juurikaan negatiivisia, vaan enemmänkin jotain muuta, määrittelemätöntä fiilistä. Kukaan ei varmasti oleta, että minun pitäisi moisia positiiivisia tunteita tuntea tapahtuneiden taustat huomioon ottaen. Minulla se oli kuitenkin vapauttavaa pystyä ajattelemaan ja puhumaan jossain määrin kipeästä tai vähintäänkin varsin häiritsevästä asiasta neutraalisti. Tai se itsessään, että pystyn irottautumaan itsekkäistä ajatuksistani, haluistani ja toiveistani ja toivon toisille onnea. Hienoa minä. Hemmetti vie. :))
2 kommenttia:
Juu - mistä kirjoittaa ja mistä ei? Siitä ei todellakaan pitäisi kenenkään vetää johtopäätöksiä asioiden tärkeydestä tai merkityksestä bloggaajalle. Välillä jostain kirjoittaa, koska asia ja sen herättämät ajatukset ovat tärkeitä, mutta tietyistä asioista ja ajatuksista taas jättää siitä nimenomaisesta syystä kirjoittamatta.
Kyllä ne olennaiset kommunikoinnit tapahtuvat ihan muuta kautta, toivottavasti ihan asianosaisten kesken. Itselleni ainakin bloggaus on - en tiedä mitä - mutta ei ainakaan mitään, mistä saa tietää kaiken olennaisen mitä päässäni ja elämässäni liikkuu.
Niin-n, kyllä se totuus monen asian suhteen on jossain muualla kuin täällä virtuaalimaailmassa.
Isot ja tärkeät asiat on syytä selvittää ihan muualla ja luulen, ettei tiettyjä asioita edes tarvitse hokea ja kertoa koko ajan. Jotkut asiat vaan tietää ja tuntee, vaikkea sanaakaan olisi sanottu ääneen.
Olisihan se suotavaa, että ne tärkeät ihmiset tietävät olevansa tärkeitä minulle ihan muutenkin. Ilman, että minun sitä tarvitsee hokea/kirjoittaa/vakuutella joka hetki ja joka välissä.
Lähetä kommentti