tiistai 30. tammikuuta 2007

Otoksia kännykällä

Testailin sunnuntaina kännykän kameraa ja ihan siedettäviä otoksia tuli. Oli varsin ihanaa mennä talvisella kävelylenkillä poikkeamaan trooppiseen, aurinkoiseen viherkeitaaseen.


Minä tykkäsin, tai siis me Hanin kanssa tykättiin. :)

maanantai 29. tammikuuta 2007

Pakkasta pitää

Pitkästä aikaa yli 20 astetta pakkasta ja huomiselle aamulla on luvattu -27 astetta. Hurrr... melkomoisen vilpoisaa menoa ja äskettäin piti ihan säätää pattereita "suuremmalle" jottei koko kämppä jäähdy kokonaan. Auto kitiseen ja natisee ihan kiitettävästi kun sillä ajelee, mutta onneksi on pysynyt kasassa ja jäätymättä. Niin ja ihan positiiviseksi asiaksi voisi sanoa lämmitystolpat työpaikan parkkipaikalla. Helpottaa kummasti Pienen Vihreän käyntiin saamista näillä pakkasilla. Niin, eikä tuonne ulos suuremmin halua mennä, ellei ole ihan pakko.

Viikonloppuna iloa elämään toi teatterivierailu, tosin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen hotelliyöpyminen jäi kokonaisuudesta pois. Otetaan Hanin kanssa vahinko takaisin korkojen kera joskus soveliaampana ajankohtana. Esitys oli ihan mielenkiintoinen ja illan kruunasi maittava pitsa läheisessä ravintolassa. Hyvää oli ja samalla reissulla tuli ravittua sekä sielua, että ruumista.

Muita hämmenyksen aiheita oli pikkuveljen kommentti minulle kahvipöydässä minun lesboystävästäni. Mielenkiintoiseksi asian teki se, että vastapäätä istui äiti ja kumpikaan heistä ei tiedä minun tai Hanin suuntautumista näin virallisesti ainakaan. Kaapin oven narahtelee taas, hui. Menen tulevana viikonloppuna kotikotiin vierailulle ja saa nähdä nouseeko puheenaiheeksi ko. keskustelu

lauantai 27. tammikuuta 2007

Uudet tulokkaat

Nämä pienet söpöläiset tarttuivat mukaan kukkakaupasta. Alunperin menin ostamaan sinne kirjavaa rönsyliljaa, mutta sen puuttuessa ostin sitten nämä kukat. Harmi vaan, etten tiedä oikean puoleisen kukan nimeä, meni ohi siinä kukkien pakkaushulinassa kassalla.

perjantai 26. tammikuuta 2007

Kalliit alumiininpalat

Olen ollut tuhlaavainen, todella tuhlaavainen. Akvaario on niellyt viime aikoina rahaa ihan kiitettävästi, ostin mm. kasvipihdit, kalan ruokaa 11e:lla ja nestemäistä hiiltä pienen pullon aivan kohtuuttoman törkeään hintaan. Aineen on parempi olla tehokasta ja saada kasvit kukoistamaan ja levät katoamaan. Niih.

Viimeisin investointi ovat sitten nuo aluminiinpalat eli heijastimet loisteputkiin. Moisten lirpakkeiden pitäisi olevinaan lisätä valotehoa 100% ja saada siten kasvit uljaaseen kasvuun. Ei siinä muuten mitään, mutta vajaa metri ohutta alumiinipalaa kolmella reijällä ja kolmella muovisella klipsukiinnittimellä maksaa 14e. Juu, eli on siinä jatkojalosteella hintaa ottaen huomioon ettei tuo hinta ollut edes se markkinoiden kallein. Loisteputkia on akvaariossa parillinen määrä joten heijastimiakin tarvitaan kaksi, eli pelkkiin alumiinlätkiin upposi tänään 28 euroa. Voi hyvä hel...tti mua taas. Minne ihmeeseen se minun harkintakyky ja piheys katoaa kun on kyse akvakamoista ja tästä harrastuksesta? Plääh. No on se allas kyllä oikeasti nyt paljon valoisempi. Ainakin minun omasta mielestäni.

Ulkona on kunnon lumipyry ja tuisku. Jääkaappi on melkomoisen tyhjä, joten kauppareissua tiedossa. Siideriä täytynee saada kun tuo kolme viikkoa meni ihan ilman alkoja särkylääkkeiden takia. Ei kuulema ole hyväksi moiset tabut alkoholin kanssa, osa lääkkeistä lamasi hengitystä ja osa taas olisi tehostanut promilleja turhan korkeiksi. Nyt sit taidan lämmittää saunan, hipsiä lähikauppaan ostamaan saunasiiderin sun muut tarpeet ja aloittaa viikonlopun viettämisen.

Nautinnollinen aah etukäteen.

torstai 25. tammikuuta 2007

Miss Mix- uusi lehti tytöille?

Tänään oli kolmas päivä töissä sairasloman jälkeen. Selkä ei suuremmin kiukuttellut ja se suurin työärsytyskin on lieventynyt vain lieväksi vitutukseksi, eli suurimmat kipuilut taitaa olla tällä hetkellä ihan vaan omien korvien välissä. Jalka on edelleenkin lihasheikko ja puoliksi tunnoton, mutta etiäpäin silläkin pääsee. Katsastelin tänään netistä mol.fi sivustoista juttuja aikuiskoulutuksesta ja kieltämättä koulun penkille paluu kiinnostaisi kovasti. Se rahoitus vaan arveluttaa... mutta kovasti tuo ammattikorkean koulutustarjonta houkuttelisi. Pitää vielä kaivella ja miettiä tätä aihetta, kun tuota hakuaikaakin on vielä jäljellä.

Viikonloppuna olisi tiedossa vähän vaihtelua tähän tylsyyteen teatterin ja hotellireissun merkeissä Hanin kanssa. Erittäin tervetullutta päästä vähän tuulettumaan ja tekee varmaan hyvää meille molemmille ja voihan se olla että jopa jokunen virkistävä virvoitusjuomakin tulee nautittua. Odotan ihan innolla, niin siis sitä koko reissua, en juopottelua :)

Päivän hihitykset aiheutti eräs lahjalehti, mikä oli tupsahtanu postiluukusta ihan henkilökohtaisesti nimellä varustettuna. Kustantaja oli Aller Julkaisut, mikä jo vähän antaa osviittaa minkälaisesta läpyskästä oli kyse. Ei siinä mitään jos se olisi ollut vaikka se Seiska, mutta tämä olikin MissMix-niminen laatujulkaisu. Tarkoitettu teinix typyille, joilla suurin ongelma oli miten 15-vuotias tyttö pääsee neitsyydestä eroon ja mitä tehdä suurelle rakkaudella 13-vuoden kypsässä iässä. Niin ja olihan siellä muutama juliste ilmeisesti nykysistä julkkis hot-miehistä. Ei oikein tuo Justin Timberlake ole se minun suurin himon ja rakkauden kohde. ÖÖÖ, ei oikein nyt kolahtanut tämä lehti minuun ja kävipä melkein mielessä lähettää kohtalaisen närkästynyttä postia julkaisevalle taholle, että hemmettiäkö minä moisella paperilla oikein teen. Toivottavasti eivät erehdy kyselemään, mitä pidin lahjalehdestä.

Nyt kuitekin nukkumaan. Voin lueskella sängyssä uudesta hienosta lehdestä Särkyneen sydämen korjausopasta, 22 treffivinkkiä ja opetella kuinka teen kaverin kanssa 14 kätevää kauneusniksiä. Ja jos jostain syystä miehet alkaisi himottaa, niin tarjolla olis Justin, Juanes ja Patrick Dempsey julisteissa. *Hih*

tiistai 23. tammikuuta 2007

Paluu arkeen

Kolmen tunnin yöunien jälkeen herätyskellon soiminen aamulla kello 5 tuntui hieman epämiellyttävältä.
Eikä päivä siitä juurikaan parantunut. Mitä ihmettä minä siellä teen ja miksi minä teen tuota tylsää, typerää, aivotonta työtä.? Juu-u, se raha. Juu-u ja minun pitäisi myös muistaa ne kaikki "onnettomat" Perlos-työntekijät, jotka potkitaan pois töistä ja ja ja... En vaan nyt oikein jaksa olla kiitollinen omasta duunistani. Hyi minä.

*Huokaus*

sunnuntai 21. tammikuuta 2007

Viikonlopusta

Mennyt viikonloppu oli kiva.

Oli paijailua, pussailuja, haleja, hyviä yöunia ja ennenkaikkea runsaasti yhteistä aikaa Hanin kanssa. Oma olotilanikin oli pitkästä aikaa hyvä, joten tuntui varsin ihanalta nukkua oikein pitkään aamulla ja herätä toisen vierestä levänneenä. Pitkään jatkuneet kipuilunikin ovat toistaiseksi ainakin ohitse ja oli varsin hämmästyttävää herätä aamulla yhtäjaksoisen unen jälkeen ilman mitään kipuja. Tänä viikonloppuna tuli runsaasti ravintoa sekä mielelle, että keholle ja koko viikonlopusta jäi todella hyvä, rentoutunut ja tyytyväinen olotila. Toivottavasti me molemmat jaksetaan hyvin latautuneiden akkujen varassa tulevan viikon haasteet. Hanilla alkaa työharjoittelu huomenna ja minä palaan työn ääreen tiistaina, joten vaihtelua arkeen luvassa meille molemmille.

Tänään Idols karsinnoissa ajatuksia ja pieniä jänniä värinöitä aiheutti eräs laulajatar. Hymyilyttää. Erittäin jännä ilmestys varsin "lyhyessä" hiusmuodissa ja poikamaisella pukeutumisellaan. Tulen varmasti seuraamaan jatkossakin Idols kisaa, sen verran monta mielenkiintoista osallistujaa sinne on jo päässyt tämän mainitun neidon lisäksi.

Olen hyvällä päällä, siis todella hyvällä päällä. :)

lauantai 20. tammikuuta 2007

Kissan elämää

Tämä kissaneiti rakastaa akvaarion valokannen päällä lojumista ja rönsyliljaa. Ilme on vaan niin kovin kuvaava, en minä tässä mitään pahaa tee... enhän.?

tiistai 16. tammikuuta 2007

Kukkajuttuja

Hetken heräteostos joulun jälkeen paikallisesta Prismasta. Hintaa ostoksella oli huimat 2.95 ja kyllä niistä nupuista todella kaunis kukka tuli. Ihana, minä tykkään. Amaryllis on upea kukka.

* EDIT* Naiseni vaatimuksesta lisäyksenä kerrottakoon se, että hän "pakotti" minut ostamaan tämän kukan. Hetkittäin pihinä ihmisenä en olisi raaskinut tuhlata 3 euroa kukkaan, joka mahdollisesti olisi kuollut ennenkuin nuput olisivat edes ehtineet aueta. Oli hyvä ostos, myönnän. :)

maanantai 15. tammikuuta 2007

Kävin tänään siellä fysiatrilla

Välilevyn pullistuma, erittäin lievä sellainen.

Joo-o. Ollakko tästä nyt mitä mieltä, en oikein tiedä. Pelotti mennä kuulemaan tätäkin diagnoosia, mutta homma on hoidettavissa kuntoon ihan ajan kanssa ja ilman puukkoa ja leikkausta. Vaatii vaan aikaa ja lihastreenejä ja kuntoilua.
Jos olo on näin hyvä kuin nyt on, menen jo viikon päästä takas töihin ja opettelen olemaan varovainen nostojen, sun muiden kiertoliikkeiden kanssa. Olen kuitenkin ihan optimistinen asian suhteen. Kyllä tämä tästä. :)

lauantai 13. tammikuuta 2007

Postcrossingia ja voisilmäpullia

Joo, vaikken ole suuremmin tästä harrastuksesta melua pitänyt, niin koko ajan tälläkin saralla tapahtuu. Sain juuri mielenkiintoisen kortin, Qatarista. Sehän on emiirikunta Arabian niemimaan kaakkoisosassa, Saudi-Arabian ja Persianlahden läheisyydessä. Maassa sijaitsee suuri Yhdysvaltojen ilmavoimien tukikikohta eli maana hyvin mielenkiintoinen. Olin varsin otettu tästä kortista, varsinkin kun kortteja postcrossingin kautta oli sieltä lähtetty maailmalle vasta reilut sata kappaletta. Ihan vertailun vuoksi Suomesta maailmalle kortteja on lähtenyt jo reilut satatuhatta kipaletta. Muita mielenkiintoisia minun kohdalleni sattuneita maita ovat Japani ja Islanti, sekä kymmenen muuta maata, joten otos maista on ollut varsin mukava.

Fyysinen olotila tämän "hermovian" kanssa on ollut suht. ok eli elossa olen. Sain yllätyksekseni jo maanataiksi lähetteen fysiatrille, eli ehkä minä olen jo viisaampi sen jälkeen mitä ihmettä tälle vaivalle voisi tehdä. Jos saan luvan fysiatrilta, niin varaan myös ajan "nikaman niksauttajalle".

Nyt kuitenkin pullakahville. Paistoin herkullisia voisilmä/kanelikierrepullia aamutuimaan, eli täytynee varmaan käydä koemaistamassa omat tekeleeet ennenkun uskallan niitä syöttää Hanille. Kämpässä leijailee nyt ihana pullan tuoksu. Nam :)

keskiviikko 10. tammikuuta 2007

Sairaslomalla on aikaa...

Kävin maksamassa kirjastoon "muutaman" euron sakkomaksuja kahdeksasta myöhästyneestä kirjasta. Olin niin tottunut, että sähköpostissa on ilmoitus lähestyvästä eräpäivästä, mutta eipä tekniikka jostain syystä toiminutkaan. Joo, seli seli vaan, oma moka ja silleen.
Maksoin tästä myöhästelystä tällä kertaa 26,10, siis ihan eurovaluutassa ja vain hieman pitkin hampain ja kirvelevin mielin. Hemmetti, ehkä minä jo seuraavalla kerralla muistan vähän paremmin näitä palautella kirjat ajoissa.

Lääkkeitä ja pillereitä kuluu kiitettävässä määrin ja kaipa tuo kipuilu vasemmassa koivessa on hieman jo hellittänyt. Viime yönä heräsin vain kerran ja valvomisjaksoa kesti ainoastan tunnin verran, eli ehkä tämä tästä. Kävely on vaappumista, voimat on edelleen kadoksissa puutuneesta jalkaterästä ja lonkka osoittaa jo oireitaan poikkeavan kävelytyylin rasitusten takia. Veikkaan, että kohta minulla on joku hemmetin lonkkatulehdus tms... Plääh. Sitä odotellessa siis.

Siirsin myös lauantaille varatun näytelmä/hotelli-paketin loppukuuhun eli toivottavasti olen silloin jo kunnossa. Hani olisi jo ollut valmis lähtemään nyt tulevana viikonloppuna, mutta eipä minusta oikein olisi iloa ko. ajankohtana. Tällä hetkellä en pysty ottamaan alkoholia yhtään, en istumaan pitempiä aikoja ja unet on erittäin sekavat ja pätkittäiset kipujen takia, saati että mikään halipusipupuilu ja parisuhde puuhailu olisi onnistunut/ haluttanut.Ehkä tässä kahden viikon kuluttua... toivon näin. Tekisi ehdottomasti hyvää meille molemmille pienoinen miniloma kahdestaan.

tiistai 9. tammikuuta 2007

Kyl miusta narkkari saadaan tehtyä

Kävin eilen lääkärissä. Tai oikeastaan seikkailin terveyskeskuksen omalle hoitavalle lääkärille, joka oli huolissaan jalan puutumis ja heikkous-oireista ja passitti minut "kaiken varalta" päivystävälle kirurgille. Muuten ei mitään valittamista, mutta 4,5 tuntia lääkärin odotusta oli minun mielestäni kohtalaisen kauan.
Diagnoosi on sama kuin vajaa viikko sitten ja sairasloma jatkuu, tällä kertaa kesto on kaksi viikoa. Diagnosoitua vaivaa ei edes tutkita tämän enempää, koska 90% paranee ihan vaan levolla. Nyt sitten eo voi oikein muuta kuin odottaa ja hillitä kipuja. No minä odotan ja koetan napailla pillereitä ja kestää kipuja. Näitä kipuja mitä sanotaan hermosäryiksi ja mitkä pitävät minut nytkin hereillä. Lääkkeet vaihdettiin ja nyt mukaan lähti kahta erilaista "tavis"särkylääkereseptiä ja varsin mielenkiintoinen resepti lääkkeestä, minkä pitäisi auttaa nimenomaan hermosärkyihin. Lääke vaan on virallisesti mielenterveyteen vaikuttava lääke, jota käytetään pienempinä määrinä myös kipukynnyksen nostamiseen. Lääkärin maininta lääkkeen varsinaisesta tarkoituksesta ja sekä kommentti, ettei hän nyt pidä minua mielenterveyspotilaana vaan pelkästään hermokipupotilaana, oli ihan aiheellinen.

Joo-o, odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Tällä hetkellä pelottaa, ihan oikeasti. Nämä lääkkeet, sairaudet, sairaslomat ja kaikki. Jos tästä jotain positiivista haen, niin ainakin tämä lääkärirumpa on pistänyt miettimään omia elämäntapojani. Nyt jääkaapista löytyy porkkaanaa ja mehuja, sekä vaakakin on otettu esille sängyn alta.

*Huokaus*

lauantai 6. tammikuuta 2007

Kastrointi

On aika pelottavan nopea ja tehokas toimenpide. Siis kollikissoille.
Olin eilen moisessa operaatiossa "avustajana" eli käytännössä pidin takajalkoja paikallaan eläinlääkärin leikellessä kollilta kivekset pois.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan menin vaan Hanin seuraksi/kantoavuksi ja leikkelyn kohteina olivat siis Hanin kissaveljekset. Olin erittäin yllättänyt kun eläinlääkäri halusi MINUN pitävän kollin takajalkoista kiinni ja avustavan siten leikkauksessa. Ell ei antanut mitään ennakkovaroituksia tai esittänyt edes hienovaraista kysymystä siitä kestänkö nähdä kenties moisia leikkelyitä. Vielä hassumpaa oli kuulla rouvittelua. Joo-o, ilmeisesti alan oikeasti olla keski-ikäisen näköinen rouva, enkä nyt välttämättä ole niin kamalan iloinen tästä tittelistä. Tai sitten tämä eläinlääkäri herran nimittelee kaikki aikuisia naisia rouviksi... en tiedä. Kissat tuli kuitenkin kastroitua, voivat nyt hyvin ja kumpikaan meistä ihmisolennoista ei pyörtynyt tai saanyt pahoinvointia moisesta leikkelystä.

Olihan rojekti, joo.

perjantai 5. tammikuuta 2007

Ärsyttää...

Pohdiskelin tuossa yksinäisinä hetkinäni lesboutta, bi-seksuaalisuutta, rakkautta, parisuhdetta ja seksiä. Ihan siis tallaisia kevyitä, helppoja aiheita ;)

Mietiskelin ihan vakavissani mikä ihme ja kumma minä mahdan olla heterotaustani kanssa, mihin ahtaaseen ja pieneen lokeroon minut pistetään ja olenko minä riittävän hyvä tai huono ollaksi sitä, tätä tai tuota.
Inhoan lokerointeja, inhoan luokitteluja tai pakon sanelemia sääntöjä siitä, mitä minun kuuluisi olla, mitä pitäisi tehdä ja miltä näyttää ollakseni jotain tiettyä. Hevon kukkua sanon minä. Olen minä itse, just näin niinkun olen ja jos se on jonkun mielestä niin helvetin väärin tulkoot sanomaan siitä minulle henk.koht. En koe itse muuttuneeni mitenkään radikaalisti tässä reilun vuoden aikana, vaikka siltä heteropolulta eksyinkin. Rakkauteni kohdistuu naiseen, so what. En tuo omaa tavallisuudesta poikkeavaa suuntumista mitenkään korostetusti esille ja sen ei nyt pitäisi ketään riipiä sen suuremmin. En todellakaan meinaa muuttaa pukeutumistani tai hiustyyliäni sen takia, että olisin hyväksytympi johonkin tiettyyn rooliin ja porukkaan.

Ärsyttää. Suuresti. Tässä elämässä on muutenkin ihan riittävästi kaikkea, että jaksaisin enää stressata jostain mitä minun pitäisi jonkun muun mielestä olla. Plääh taasen. Kaikkea näköjään tietyn blogin lukeminen saa aikaiseksi, melkomoista ärtymystä. Sekä lievää ajattelua lokerointien tarpeellisuudesta.

Ehkä minun ei pitäisi enää lukea sen ihmisen juttuja, jos ne nyt näin hermostuttavat...

torstai 4. tammikuuta 2007

Sananen seksistä

Olen seuraillut erään naisen blogia, l-nainen, joka on kovin ahdistunut tällä hetkellä seksistä, sen puutteesta ja siitä kun se ei tunnu hyvältä sekstailla naisen kanssa. Hmm... äkkiseltään tietysti voisi miettiä, että jos hän kokeilisi miehen kaa puuhailuja. Sekään ei ole kuulema ole ratkaisu hänen omasta mielestään, mutta kovasti hän kaipailee kuitenkin helppoa heteroseksiä missä molemmat seksiä harrastavat saavat yhtäaikaa valtaisan orgasmin helposti ja napista painamalla.

Hmm. Saanen sanoa tuohon oman, eriävän, henkilökohtaisen mielipiteeni. Ei se mies ja miehisen elimen olemassaolo ja se edestakaisin jyystäminen ole nyt niin hillittömän autuaaksi tekevä asia. Väitän kuitenkin, että kaikkien kanssa ei onnaa, oli se sukupuoli mitä tahansa, vaan kyllä siihen sitä kemiaa tarvitaan. Kun nyt tulin paljastaneeni heterotaustan, niin joku kysyy kohta kuitenkin, että kummat on mielestäni parempia, miehet vai naiset. En edes välitä vastata moiseen kysymykseen. PLÄÄH. Arvatkaa...

Pohdiskeltiin tuossa Hanin kanssa muutama päivä sitten sitä, missä määrin on järkevää levitellä omaa seksielämäänsä, sen puutetta tai aktiivisuutta julkisesti täällä netissä. Nimimerkin takanahan tässä seikkaillaan, mutta kuitenkin itse haluan pitää moiset puuhat ihan meidän omina juttuina. Voisinhan tietysti jutella omista mielenkiinnoistani ja fantasioistani, mutta en nyt kuitenkaan halua puoliskon kanssa puuhailujani tänne tuoda. PISTE.

Selkäkivut ovat siirtyneet jalkaan ja lonkkiin. Vasen jalka on puuduksissa ja tönkkö ja nyt särkylääkkeet tekevät olon sen verran sekopäiseksi, väsyneeksi ja tokkuraiseksi etten niitä nyt niin himoiten halua suuhuni napsia. Turhan takia paketin kyljessä ei ole sitä kolmiomerkintää sillä meikäläisen päänupin ja liikkumisen se vetää niin sekaisin, ettei kävisi mielessäkään lähteä autoilemaan tai töihin moisen aineen vaikutuksenalaisena. Hui.

Huomenna aamulla on kampaaja. Kiva :)

keskiviikko 3. tammikuuta 2007

Muita kuulumisia

Olen sairaslomalla.... taas.:(
Tällä kertaa syynä on M54.5 Lumbago eli jotakuinkin kai suomennettuna noidannuoli. Nyt sit nappailen Parmax-Codia eli enemmän tai vähemmän täällä ollaan nyt "huumehöyryissä". Lääkäri arveli vaivan menevän ohi 5 päivän sairaslomalla ja toivon totisesti, että selkä ja noidannuoli ovat lääkärin kanssa samaa mieltä diagnoosista ja paranemisennusteesta. Aamulla olo oli ihan siedettävä ja uskaltauduin jopa kauppoihin katselemaan mahdollista osto- ja ale-hysteriaa, mutta reissu jäi lyhyeksi liian voimakkaan aivastuksen vuoksi. Aivastin ja siihen se melkein hyvä olo jäi ja meinasi lähteä sekä taju, että jalat alta valtaisan kipukohtauksen vuoksi. Sitten olikin syytä hipsiä ja nilkuttaa kotia kohti hyvin varovaisesti.

Pienen "Pientä" vikaa siis havaittavissa jossain päin selkää. Niin ja siellä kaupoissa ei ollut juurikaan ketään muita kuin rajan toiselta puolelta tulleita lomalaisia, sekä hieman iäkkäämpiä rouvashenkilöitä. Talvivaatetta olisi ollut tarjolla todella edullisesti, mutta ehkä arkinen päivä takasi sen, ettei tuolla nyt niin suurta ostohysteriaa tuntunut olevan. Liikenteessä oli säpinää, kun RUS-rekkareilla varustetut autot eivät ihan niin rauhallisesti liikkuneet, kuin paikalliset autoilevat liikenteen sankarit. Ihan vaan ohimennen tuonkin huomasin...

Mukaan pikaostoksilta lähti kuitenkin pitsipöksyt ja paita, kokonaishinta ostoksille oli piirun verran yli 10e, eli ei nyt karmean kalliiksi tullut. Minusta on tullut pihi, hemmetti vie.

tiistai 2. tammikuuta 2007

Onnellinen kissa

Ystäväni onnellinen neiti-kissa akvaarion lämpimän valokannen päällä eilen illalla. Joskus käy mielessä, miksi ihmeessä sitä en syntynytkään hemmoitelluksi lemmikkikissaksi.?

maanantai 1. tammikuuta 2007

Uutta Vuotta ja musiikkia

En ole koskaan ollut mikään musiikin suurkuluttaja, enkä suuren suurin fani minkään musiikin edustajalle. Siksipä minulla ei ole ollut koskaan mitään isoa valikoimaan levyjäkään eikä myöskään mitään suuria ja intohimoisia suhteita johonkin tiettyyn bändiin. Nyt kuitenkin erinäisten sattumuksien ansiosta sain mukavan kokoelman meneviä kappaleita mp3-tallenteina ja samalla kaivelin oman tietokoneeni syövereitä, josko sieltäkin löytyisi hautautuneena jotain kivaa räminää tai räiskettä musiikin muodossa. Löytyihän niitä melkomoisen paljonkin ja olen tässä omaksi suureksi hämmästykseni kuunnellut tänään enemmän musiikkia, kuin varmaan koko viime vuonna yhteensä. Tällä hetkellä Irina, Apulanta, Uniklubi, Madonna ja Juice ovat edusteetuina MediäPlayerissä eli minulla on näemmä sekalainen ja outo musiikkimaku jopa omasta mielestänikin. Siihen kun lisätään Bruce Springteen ja Poets Of Fall niin kunnon musiikillinen soppahan tuosta syntyy.

Muutama viikko sitten suurta Hämmennystä musiikin saralla aiheutti kasariluvun diskobändi Modern Talking. Gigantti-myymälässä pyöri ko. bändi musiikki/videot muutamassa kotiteatteripaketin esittelypaikoilla ja siitä musiikista tuli minulle erittäin nostalginen (ja vanha) olotila. Oih sitä aikaa ja musiikkia, takatukkaa ja isoja olkatoppauksia. ;) Tämän bändin melkein "fani" minä silloin joskus olin, ja muistaakseni ostin ensimmäistä kertaa omilla rahoilla juuri tämän bändin kasetin. Muistelen myös arvon herrojen kuvat olleen ripustettuna huoneeni seinälle... Niin-n, se oli sitä kasetti-aikaa silloin. En meinannut muistaa lähteä moisen esittelypisteen edestä millään pois, sen verran kivaa oli kaivella menneisyyden muistoja moisen bändin musiikin tahdissa. Enkä edes ostanut sitä kotiteatteripakettia. Hih.

Huomenna taas töihin...