Viilentävää

Ukkosmyrskyt ja ihanat vesi- ja raekuurot viilensivät kämpän nukkumakelpoiseksi. Tai siis ne viilensivät sen ulkoilman hyvin nopeasti +29,8 --> +17,4 asteeseen ja hyvät yöunet oli taattu tällä operaatiolla. Jopa siinä määrin nukkumakelpoiseksi, että aamulla nukutti ihan liikaa. Räppäsin aamulla kännykän herätyskellon kiinni kello 5.55 ja seuraava tajunnan tapainen hetki oli kello 7.32. Aamu oli menetetty jo, joten käytin hyvällä omallatunnolla liukumia hyväkseni ja saavuin duuniin pari minuuttia vajaa kahdeksan, käytyäni ensin suihkussa ja juotuani aamukahvit ihan rauhassa.

Niin-n ja ne unet tulivat kyllä tarpeeseen, vaikkakin jonkinlaisissa painajaisissa tulikin yöllä seikkailtua. Närkästyin suunnattomasti unessani tärkeän henkilön haukuttua minut tyhmäksi, ei haitannut yhtään vaikka olin hänen silmissä vaikka mikä kieroileva ja petollinen firgidi lehmä, tuo tyhmäksi haukkuminen sai unessa vasta sen kunnon kissatappelun aikaiseksi. Pitäisiköhän tästä vetää johtopäätöksi suuntaan tai toiseen, eiiiiiii kai. Olkoot. Unetkin.

Normaalin duunivitutuksen lisäksi mietintää aiheuttaa yhä tuo kesäloma. Miten sekaisin hommat mahtavat olla sen kolmen viikonkin loman jälkeen, kun kaksi poissaolopäivää saa kuviot näin sekaisin. Viereisen työpisteen samalla koulutusreissulla kanssani ollut miekkonen kiroilee kuin turkkilainen, joten eipä sielläkään työasiat kovin hyvin tunnu menevän. Kyseisen miekkosen kanssa pitäisi tehdä myös esimies/alainen keskustelu. Keskustelun aikana tulen varmaan korjaamaan tämän mieltäni vaivanneen asian seurustelukumppanini sukupuolesta, suoranainen harrastamani valehtelu pitemmän päällä on kovin raskasta. Nähtäväksi jää osaako hän pitää suunsa kiinni tästä aiheesta ja jos ei osaa tietää se ongelmia ennenkaikkea hänelle esimiehen roolissa.

Niin ja tyhjentävästi voinen sanoa myös, että Voihan hemmetin neljäs varvasluu.
EDIT. Se on neljäs jalkapöydänluu, tämä korjattakoon potilaan pyynnöstä.

Aivopesty olotila

Plääh. Olin työn puolesta myyntiin keskittyvässä koulutuksessa kaksi päivää. Kaikenlaista. Toki täältä tuli sitä yleishyödyllistä tietoa myyntitekniikoista, mutta arkisessa työssäni en niitä juurikaan voi hyödyntää. Parasta antia koulutuksessa oli varmaankin tutustuminen savusaunaan, yleinen muu sosiaalinen härpätys ja hyvä ruoka. Toki se piirun verrran avoimempi asenne olisi myös auttanut koulutuksessa viihtymiseen, mutta ehkä tulos on tämä kun työntekijä pakotetaan menemään vastusteluista huolimatta koulutukseen. En edelleenkään pidä karaokesta, joten sen pakkokuunteleminen oli aika tuskaan illan ainoana ohjelmanumerona. Toki tätä nautintoa en muilta pois vie, laulakoot ketkä haluavat. :))

Ensi viikolla työt vievät pariksi päiväksi Tahkolle, joten lähikuukausien viikot ovat viime aikoina olleet kovin rikkonaisia työn saralla. Onneksi tuleva koulutus keskittyy kokonaan meidän spesifisiin työhön liittyviin juttuihin ja saadut tiedot ovat suoraan hyödynnettävissä arkisessa työssä.

Saanko myös toivoa. EI ENÄÄ LUNTA!!! Alkaa tuo pihamaan pinta-ala loppua lumenvarastoinnin osalta. Ei kivaa ei. Enkä halua edes miettiä miten pihalle käy, kun keväällä kaikki lumet sulavat sohjomössöksi ja autot juuttuvat siihen viimekeväiseen tapaan kiinni. Voi että.

Synkkyyden suosta

on nyt noustu, paskat ravisteltu päältä pois ja episodi töihin liittyvien ongelmien suhteen saa päätöksen maanantaina. Voi olla vähän nihkeätä suhtautumista joiltain henkilöiltä tiedossa, mutta en itse jaksa tästä sen ihmeemmin stressata enää. Kirjallinen eroilmoitus on jo kirjoitettu ja allekirjoitusta vaille. Niin-n, siis eroilmoitus ei ole töistä vaan tästä tietystä "luottamusvirasta". Jatkossa homma saa mennä osastoon  EVVK.

Raivoisassa siivousoperaatiossa käteeni tarttui tänään kuva ensimmäisestä miesystävästäni. En edes muistanut moista kuvaa omistavani ja kuva pisti miettimään asioita. Ihan pitkän kaavan mukaan ja monelta kantilta ja ajatuksissa vilahteli monia ihmistä ja ihmissuhdeita. Kaikenlaisia muistoja vuosien, vuosien takaa ja vähän lähempääkin historiasta. Rakkaita muistoja, mukavia muistoja, suudelmista parkkipaikoilla kuutamolla, intohimosta, vetovoimasta, nautinnosta, välittämisestä, hellyydestä. Muistoja monenlaisista ensimmäisistä kerroista, muistoja viimeisistä kerroista, välähdyksia arjesta, juhlasta, elämästä yleensä. Vastapainona tuli myös mietteitä henkisestä väkivallasta, raivoisista riidoista, uskottomuudesta, pahoista sanoista ja tahallisista loukkaamisista. Koko elämän kirjo siis vilahteli niissä tapahtuneissa asioissa, joten sarkastisesti voisin ainakin sanoa eläneeni ja tunteneeni paljon. On myös kovin erikoista se, miten jonkun kanssa lyhyessä ajassa käy enemmän tunteita läpi kuin jonkun toisen kanssa kymmenessä vuodessa. Onkohan sitä itse vaan muuttunut, vai onko kaikki kiinni vastaparista ja siitä kemiasta. Ei vaan voi tietää, mutta kaikkea on matkan varrelle näköjään mahtunut. Hyvä niin.

Ehkä ihmisen mieli on jotenkin oudon armelias ja ne hyvät hetket rakkauksista jäävät pääsääntöisesti elämään. Aika näkyy siis tekevän tehtävänsä. Hienoa. Mieltäni viimeaikoina vaivannut ystävyyteen liittyvä harmistus on vielä olemassa, mutta toivottavasti sekin kärhämä vielä selviää. Toivon näin.

Nyt jauhalihataikinan kimppuun. Tiedossa iltaruuaksi toivottavasti hyvä lihapullia :)

Ei voi edes olla todellista

Ei jaksa. Lupaavasti alkanut lievän vitutuksen päivä päättyy töiden osalta siihen, että vollotan serverihuoneessa työkaverille kurjaa kohtaloani ja paskaa tuuriani. Töissä sattuu ja tapahtuu. Liiankin kanssa. Käräjäoikeudella uhkailu vie suurimman innon vapaaehtoisista (?) luottamustoimiin liittyvistä puuhista ja en enää jaksa. Huomen aamulla on tiedossa julkinen teloitustilaisuus, mitä myös kokoukseksi sanotaan, missä saan puolustella kantaani 17 ihmisen edessä ja vastaanottaa tietyssä virkaan liittyvässä ominaisuudessa paskaa ihan tuutin täydeltä. En jaksa. En. Tätä, enkä mitään muutakaan.

Äsken oli jo hyvin lähellä pistää eletty elämä bittiavaruuteen ja hävitä vaan pois. Siis täältä nettimaailmasta kokonaan, sitten saman katoamisen voisi tehdä IRL siinä määrin kuin se on mahdollista. Juosta siis pakoon kaikkea ja kaikkia. IRL tuli tietooni myös kipeää tekevä havainto, joka teki pahaa, yllättävän pahaa. Toki olisin ollut onnellisempi jälleen kerran suorasta puheesta. Tulee se tieto ja tajunta minulle näköjään hieman viiveellä muutenkin. Parempi kai näin.

Saako vaipua talviuneen ja palata eloon vasta joskus kesällä?

Oisko se siinä. Se ratkaisu.

Töi, töi, töi

Siis työt, työpaikka ja vielä kerran työt aiheuttavat nyt suurta hämmästystä ja närää. Suurin päänkivistys tulee eräistä luottamustoimista ja siihen liittyvistä henkilövalinnoista sun muista. Eilinen avautumiseni kovaäänisesti on saanut naiset varpailleen ja mielistelyn huippuunsa. Toiset pyytelee anteeksi ja toiset narisee yhä vaan. Jännää on ja itse en jaksa enää kuin hihittää huvittuneena. Puhelimet ovat rallatelleet kovasti ja voi mikä suhina käytävillä ja työhuoneissa käykään. Koetan pysyä puolueettomana ja olen todennutkin, että ne ratkaisun avaimet eivät ole minulla, joten mielistelyt ja pään aukomiset menevät ihan hukkaan. Talossa vuosikymmeniä töissä ollut henkilö sanoo tämänkertaista episodia ennenkuulumattomaksi ja erittäin noloksi tapaukseksi. Jep, niinpä on niin. Noloa kertakaikkisesti. Jatkoa odotellessa. Hah.

Virallisissa töissä lievää ketutusta aiheuttaa hieman korkeammassa asemassa olevan henkilö, joka moittii nykyisiä alaisiaan minulle. Minun toimeni eivät varmasti ole kehumisen arvoisia samassa lauseessa, joten ehei, ei toimi minuun tuo. Ei todellakaan. Hän ei vaan tiedä minun kuulleen sen toisenkin puolen tarinasta näiltä mollaamiltaan alaisiltaan. Turha tämän henkilön on ihmetellä miksi minä tai muut eivät luota häneen, tai arvosta häntä. Ei kannata jäädä valheesta kiinni, eikä ainakaan toistuvasti ja kannattaa myös miettiä että työntekijät saattavat jopa kertoilla keskenään kuka puhui ja mitä. Mielistely ei toimi, ei varsinkaan niin läpinäkyvästi että ensin livotaan ja sitten kysytään apua ruuhkien purkamiseen ja työnnetään lisätöitä sopimusten vastaisesti. Ai että taasen, kaikenlaisia persoonia sitä onkin tuohonkin työpaikkaan eksynyt.

Huomenna tuuraan taas tietyissä työtehtävissä eri osastolla ja surua aiheutti myös kaksi viikkoa töissä olleen uuden henkilön tänään esittämä avunpyyntö minulle. Häntä ei olla ehditty opastamaan töihinsä ja kuultuaan minun käyneen saman suon läpi hän kysyi, voisinko auttaa häntä ja neuvoa asioita. Henkilökohtaisesti toki haluasin auttaa, mutta hallinnolliset syyt estävät tämän opetuksen. Huolestuttavaa oli myös sekin, että kahden viikon jälkeen hän näkee jo painajaisia ja pelkää tulevaa työpäivää kuinka hän siitä selviää. Todella huolestuttavaa. Elävästi mieleeni palasi omat ongelmani samassa tilanteessa. Se hillitön riittämättömyyden ja hyödyttömyyden tunne kun ei vaan hanskaa asioita riittävästi ja pistetään aivan liian aikaisin ja "pakolla" asiakaspalveluun.

Autokuume on jostain syystä taas livunnut lievästä lämmöstä kuumeen puolelle. Netti on ollut illat kovassa käytössä ja kävin jopa kirjastossa lainaamassa taas vinon pinon Tekniikan Maailmoja ja Tuulilaseja tarkempaa tutkintaa varten. Jee. Miksi kummassa autojen pitää olla harmaita väriltään.Vihaan sitä väriä autoissa ja tuntuu että kaikki mielenkiintoiset autot ovat väärän värisiä, siis niitä hopean harmaita. Mälsiä ja tylsiä ja hopeanharmaita. ÄH. :( Pienet ongelmat siis minulla, jos se homma on kiinni auton väristä.

Jahas

Takas elävien kirjoihin. Töissä on ollut ylimääräistä säpinää, kotona on ollut moninkertainen henkilöluku normaaliin elämääni verrattuna ja karvaisten eläinten määrä on ollut runsas viime aikoina. Outoa on se. Tai tämä. Tai ihan mikä vaan. Itselliseen elämään ja vapaisiin, itsekkäisiin hetkiin tottuneena on varsin outoa kun illat eivät olekkaan vapaat ja muidenkin mielipiteet pitää ottaa huomioon. Kaikenlaista sitä sitten.

Töissä on ollut kohtalaisen suurta painostusta erinäisiin hommiin. Joihin en halua, joka ei ole kertakaikkisesti minua varten. Luottamusmies. Minä. PÄH. Ei, ei, ei ... Muutenkin nuo rikkonaiset työviikot ovat olleet vähän ahdistavia ja aiheuttaneet ylimääräisiä järjestelyitä siellä sun täällä. Kuten myös vuoden vaihtuminen aiheutti omat ongelmansa ja vihaisten asiakkaiden ryöpyn. Valitettavasti minä en ole ollut se säiden herra, enkä voi päättää ulkoilman pakkaslukemista tai pakkasjaksojen pitkäkestoisuudesta. Paskempi homma, mutta jokainen meistä joutuu kulutuksensa maksamaan. Minäkin. Ei auta asiakkaiden itku, ei huuto, eikä uhkailu, eikä se huorittelukaan. Asiakaspalveluntyön ihanuuksia jälleen kerran.

Autoon on vaihdettu starttimottoori, mutta jossain takaraivossa jyskyttää iso epäilys peltilehmän  moiteettomasta toiminnasta moisen ensiavun jälkeen. Into uuden peltilehmän ostamiseen on itselläni juuri nyt kovin vähäinen, homma on tällä hetkellä suorastaan erittäin vastenmielinen operaatio. En halua, en osaa, eikä ennenkaikkea kiinnosta. Jos jotain osaan, niin sen vetkuttelun taidon epämiellyttävien hoidettavien asioiden suhteen. Järki toki sanoo, että homma pitäisi hoitaa pois asap, mutta ainahan voi jossittella ja vitkutella ja keksiä tekosyitä. Voi odottaa jos... vaikka lehmät lentäisivät taivalla ja lottovoitto tulisi. Tai jotain.

Katolta tippuneet lumet eivät ihan onnistuneet romuttamaan autoa, vaikka yritys oli hyvä.Edes lisävalot eivät repeytyneet keulalta irti. Massaa ja painoa lumella oli varmasti riittävästi, mutta ilmeisesti en osannut ajaa autoa riittävän lähelle taloa ja tähtäys jäi vähän heikoksi. En tiedä kuinka vakuutusyhtiö suhtautuu katolta tippuvien lumien aiheuttamiin autovahinkoihin, joten ehkä se oli parempi ettei auto romuttunutkaan pihamaalle. Sitkeästi siis kaivoin kuitenkin sen etuovia myöten keulastaan lumeen hautautuneen auton lumihangesta esille. Ihan keskellä yötä, vain lievästi kiroillen ja äristen. Hieman koomista oli sekin, että rivissä oli neljä autoa, kaikki suurinpiirtein samalla etäisyydellä talon seinästä. Meikäläisen auto oli se joka oli pahiten moisen moskan alle hautautui. Miun tuuria, ilmiselvästi. Sarkastinen naurahdus.

Muuten ei mitään mainitsemisen arvoista. Flunssa on ollut kovin sitkeässä, eikä moinen pöpö tahdo irroittaa otettaan millään. Arkipyhän kulutin kilttinä tyttönä sairastamiseen ja erikoisena oireena lihaskivut kiusasivat viatonta neitiä ihan urakalla. Lievä ja välillä vähän suurempikin surumielisyys vaivaa yhä ja paikkakunta tuntuu niin kovin masentavalta juuri nyt. Ihmissuhteet ja ystävyyssuhteet mietityttävät yhä vaan. Miettimisestä saa vain usein päänsäryn, joten taidan jättää sen suosiolla ihan muille viisaammille ihmisille.
Siinähän sitä kitinää taas olikin. Jee.

Pakkasaamua

-18 astetta pakkasta ja reipas aamulenkki töihin. Aikaa hyötyreippailuun menee 25 minuuttia ja tämä hyötyliikunta tekee minulle todella hyvää pitkän tauon jälkeen. Nyt on menossa kolmas aamu ja voi kuinka tykkäänkään työmatkastani kävelleen Saimaan rannalla. Siis ihan oikeasti.Samaan matkaan (2,5kilsaa) menee melkein sama aika autolla, tosin ei suinkaan liikenneruuhkien takia sillä eihän niitä täällä Savon eteläisessä maaseutukaupungissa juurikaan ole. Tuo auton kuoriminen lumesta ja ikkuinoiden raaputtelu kun vie oman aikansa. Ja se jääkalikalla ajelu ei ole mukavaa millään mittapuulla mitattuna, autoraasu kun ei kerkiä moisessa matkassa lämmitä laisinkaan. Toivottavasti  tämä sama motivaatio säilyy minulla koko talven.

Mieli on siis kovin leppoisa ja rauhallinen. Kotona työpöydän kulmalla on pieni pino työpaikkahakemuksia. Ne odottavat lopullista tarkistusta ja lähettämistä eteenpäin. Minulla ei ole edelleenkään kiire vaihtaa paikkakuntaa eikä maisemaa, se minulle sopiva työpaikka tulee vastaan enemmin tai myöhemmin.Pohdiskelin viikonloppuna jälleen kerran muuttamisen syitä ja seurauksia syvälliseltä kannalta ja eipähän nyt muuton syyt ole tässä matkan varrella viime aikoina muuttuneet. Toki muuttamisen taustalla jossain vaiheessa oli ripaus muitakin syitä, nyt vaan tämän tietyn syyn merkitys on vaihtunut toisenlaiseksi matkan varrella. Eikä se merkitys ole laisinkaan huono nykyisessä puitteessakaan, ei todellakaan.

Puskasta pompannut... osa 3

Töissä olin harvinaisen onnellinen numerosta nolla, sillä sitä numeroa ollaan metsästetty toukokuusta alkaen ja nyt se kovasi kaivattu numero näytti uivan xml-tiedostoissa nätisti järjestelmään. Viime kuukauden ylityöt eivät menneet ihan hukkaan, sillä nyt oli niin paljon helpompaa kaivella tietoja oikeista tallennuspaikoista. Ajastettu tiedonsiirtokin on nyt pakotettu käyntiin, toivottavasi aamulla minua odottaa sen räjähtäneen näköisen työpöydän lisäksi selailussa nätti rivi oikeita tietoja. Niin-n outoa kuin se onkin, niin minä tykkään pähkäillä kaiken maailman koodia ja bitinpätkää. Tästäkin omituisuudesta keskusteltiin pitkään ja hartaasti esimiehen kanssa, miksi minä tykkään tutkia tietoja ja hän taas hermostuu moiseta pähkäilystä välittömästi.
Järkytin tänään myös toista työkaveriani. Hän manasi minun hiljaiset Merellin sandaalini. Minulla on kuulema liian hiljaiset työkengät, minun pitäisi kuulema kopista niinkuin talon kaikki muut naiset. Tietäisi siitä, missä liikun ja minne menen. No en kopise, enkä omista yksiäkään korkokenkiä tällä hetkellä. No asia ei ole uskon asia, se nyt vaan on niin, joten sulkekoon työkaveri hämmästyksestä auki loksahtaneen suunsa kiinni. Ei ole korkkareita ei. Toki tietty viehätys korkokengissäkin on. En tätä kiellä. Tai oikeastaan siis saapikkaisssa piilee se juju. Ja nahassa yleensä, myös tietyn tyyliset miesten kengätkin voivat olla aika vau. Mutta se nahka sinälläänkin on varsin mielenkiintoinen materiaalin. Niin  :)))

Joo. Olkoot. Hämmästelen myös muualla, muille sattuneita tapahtumia, jokohan se ensisuudelman aika olisi pian ;) Keskusteltiin tuossa erään ystävän kanssa eilen siitä, etteivät kaikki pidä suutelemisesta. No ei pidä ei, mutta itselleni se on vaan niin kovin mieluisa ja luonnollinen osa suhdetta. Oli se sitten suutelemista tai suukottelua. Kaikki ei halua moista, toki sen ymmärrän. Hellyyttä, rakkautta ja kiihkoa voi osoittaa niin monin muinkin tavoin, eikä se suutelemattomuus mikään paha asia ole. Olin vaan taas niin kapeakatsantoinen ihminen. Taas kerran. Plääh.  :(

Niin-n ja se puskasta pomppinut aihe. Syvä hiljaisuus. Olen varmasti ymmärtänyt nyt jotain väärin, joten parempi antaa asian olla. Etten nytten vaan pilaa mitään. Äh.

Niinpä

Ilmeisesti harmistuksen määrä on vakio. Vihdoinkin kun saan jonkun osa-alueen elämästäni hyville uomille, niin joku muu sitten tökkii. Yleisfiilis elämän suhteen on edelleen leppoisa, mutta mutta... Pikkuhiljaa olen taas alkanut miettimään, että ehkä sitä voisi saada helpomminkin elantonsa. Jossain muualla, jotain muuta tehden.

Tässä hommassa on niin paljon liikkuvia osia ja niin paljon avoimia asioita, että ei tuo oma tietotaito enää riitä. Pienen yhtiön kiusa on se, että kaikesta osaa vähän kaikkea, mutta mistään ei riittävästi. Ei ole mahdollisuutta opiskella, perehtyä, erikoistua. Kuun vaihteet ovat aina täydellisiä kaaoksia ja vuoden loppu aiheuttaa sitten muita ylimääräisiä säpinöitä. Laskutus/Asiakasjärjestelmän iso päivitys pistää paljon asioita uusiksi ja kukaan ei tiedä mitä tapahtuu kun päivitys on tehty. Testaaminen jätetään asiakkaille itselleen, eli onhan se kätevää pistää vaillinainen tuote tuotantokäyttöön, kun asiakkaan sen testaavat ilmaiseksi. Kiitos seyksTietoifirma Oy.

Muualla sitten tuo varsinaisen päällikön puuttuminen näkyy ikävä kyllä varsin selvästi. Niin hyvässä kuin pahassakin. Kun mitään palavereita ei ole, niin tuntuu että koko laiva on hunnigolla ja me vaan ajelehditaan ja toivotaan ettei sitä suurta kolahdusta tapahdu. Ilmapiiri on toki varsin leppoisa, mutta kovin epävarma. Tosin sitä entistä sovinistista käpälöijää en todellakaan haluaisi johtajaksi takaisin.

Katsotaan nyt.
*huokaus* *huokaus* *huokaus*

Synkkä ilta

Eilen oli taas säännöllinen "vollotusta ilman syytä, helpota oloasi"-ilta. Tai tietysti kaikelle löytää syyn kun oikein kaivelee, myös tälle vollottamisellekin. Kaivelua ei tarvinnut ulottaa mitenkään kovin syvälle, pikaisella pintaraapaisulla paljastui taas yhtä sun toista mietittävää. Olo helpotti kuitenkin yön aikana, aamulla oli kevyempi olo ja tietenkin runsaasti pöhöttyneet silmät. Kaiken sen turhan asioiden pyörittämisen ja miettimisen ohessa tuli onneksi niitä hetkittäisi oivalluksen väläydyksiä. Nyt kun vaan saisin pidettyä  niistä oivalluksista kiinni, ilman että taas menen monessakin asissa TAAS siitä mistä se aita on matalin.

Hitto.Säälittävää. Ravistelen taas itseäni rivakasti niskasta, ehkä se läimäytys tekisi henkisesti myös hyvää. Nyt voin huutaa itselleni "HERÄÄ PAHVI ja aukaise silmäsi". Saakutti vie, että aikuinen naista voi olla sokea omille heikoille kohdilleen, jotenkin sitä luulisi jo tähän päivään mennessä tuntevansa itsensä. Pyh. Vielä mitä.

Onneksi on arki ja juuri  nyt piirun verran liiankin haastava työ. Rutiinit pitävät liikenteessä ja siinä ohessa voi taas työstää itseään paremmaksi ihmiseksi.  *Sarkastinen naurahdus*

Töistä sen verran, että ongelma mikä on aiheuttanut runsaasti päänvaivaa, saatiin kolmannen osapuolen taholta korjattua. Ongelma kosketti alunperin n.150 asiakasta, mutta kun heidän ongelmansa saatiin hoidettua kuntoon, pakka levisi täysin. Nyt ongelma hieman erimuodossaan koskettaa n.4000 asiakkasta. Aikaa ratkaista ongelma on tämä päivä, enkä edelleenkään voi kuin odottaa kolmannen osapuolen toimimista ja ongelman ratkaisemista. En tiedä enää nauranko vai itkenkö, joten ehkä sitten tänä iltana tyydyn itkemään. Taas. Jälleen kerran. Se kenen pää tästä vaaditaan vadille, ei ole epäselvää. :(

Tänä iltana huokuttelisi kovasti raivoa tihkuva hikireippailu, muodossa tai toisessa, jossain, jotain tehden. Pakko päästä jonnekkin riehumaan ja purkamaan tätä oloa. Onko moinen riehuminen sitten hyväksi näin lievästi flunssaisena on sitten taas ihan toinen juttu. ÄÄRRRRR..

Niisk

Nuha vaivaa, nenäliinoja kuluu ja flunssa pukkaa päälle. Lohdullista tällä kertaa on se, että en tarvitse nenäliinoja itkemisen takia. Kun tuotakin tuli harrastettua aikoinaan ihan riittämiin.
Tämä päivä pitää sisällä akvaarioita, niistamistä ja työpaikkahakemusten lähettämistä. Työasiat painavat hieman mieltä ja huominen on pahin mahdollinen päivä olla sairaana. Pakko päästä töihin. :( Flunssa, älä pahene tästä yhtään. Jookosta.

Töks, töks. töks

Töissä tökkii, pahasti, pelottavasti ja paljon. Toki tiedän, että en ole vastussa yksin, jossain on aina joku muu jonka pää on ensin vadilla. Silti sanat haaste, oikeus, tuomioistuin, uhkasakko ovat aika rankkoja asioita kun ne läväytetään kesken kiireisimmän työajan päin näköä. Veti hiljaiseksi näin pääkäyttäjän roolissa, sitten kiroilin kuin turkkilainen jonka jälkeen alkoi toimia vasta se järki. Aikaa vastineen antoon on 13 vuorokautta,. No tietysti nyt minullakin on kirjepaperi, millä voi aika loistavasti kiristää toimintaa kolmansilta osapuolilta joiden takia tähän sotkuun on ylipäätään jouduttu. Niin-n ja kiltteys on kovin yliarvostettua. Oli kyse sitten siviilielämästä tai työasiosta.

Muuten ei kuulu millään rintamalla mitään. *huokaus*, Sitä hämmästyttävän seesteistä elämää taisi kestää pari vuorokautta, joten voinen varmaan todeta että kurjuuden määrä on vakio. Kun yhden nurkan korttitalosta saa jotenkin kasattua, toinen nurkka osoittaa luhistumisen merkkejä. Tietysti voisi ajatella, että jokainen saa ansioittensa mukaan, joten kai se sitten niin on. Ihan sama. ***ttu. Eilen aamulla työkaveri totesi, että oletpas sinä ärsyttävän pirteä ja tyytyväinen. Tänään hänen ei tarvinnut todellakaan sanoa samaa.

Työkiireitä

Työkuviot ovat pitäneet viimeaikoina minut sen verran kiireisenä, että en ole ehtinyt kriiseillä mistään. Tämä olotila on enemmän kuin hyvä, lisää vaan töitä ja haasteita tänne. Kiitos. Mennyt typerä kohtauskin tuntuu vähintäänkin lievästi sanottuna typerältä, vaikka sen syyt sekoamiseen ovat kaikesta huolimatta varsin ilmeiset. Joskus se viisi minuttia harkintaa pelastaisi paljolta, mutta kun ei vaan aina malta riittävästi. Kaikkea ei ole syytä tehdä heti, ei varsinkaan keskellä yötä ja tunnekuohuissa. En jaksa miettiä syvällisemmin syitä, miksi tunnen niinkuin tunnen ja mitä moiset tuntemukset mistäkin asiasta kertovat. Näin nyt vaan näkyy olevan ja odotan nyt mielen ja tunteiden selkeytymistä lopullisiin omiin uomiinsa. Selkeytymistä on jo runsaasti tapahtunut ja elämä jatkuu. Onneksi näin.

Tällä kertaa ei muuta mieltä kuohuttavaa ole kerrottavaksi asti. Lähipiirissä sitten kuohuu ja kohisee siitäkin edestä ja viime aikoina roolini monenkin eri ihmisen suhteen on ollut vaan se kuuntelevana korvana oleminen. Ketä ahdistaa se huono parisuhde, ketä ahdistaa työkuviot ja sen tuoma epävarmuus, ketä mietityttää rakkaus muuten vaan. Erikoista on myös he, joista ei kuulu mitään ja ovat vaan onnellisia elämässään. Onneksi jollakulla on elämä työssäkin malissa. Ehkä johonkin kuuntelun väliin osaan jotain kommentoida, mutta yleensä se asioiden jakaminen auttaa ja helpottaa ihan eniten. Sen kuuntelun taidon minä sentään osaa, jos en muuta. :)

Narcotico

Tuolle olisi nyt tarvetta. Yöt voisi tietysti käyttää nukkumiseen, mutta se on aivan liian yliarvostettua puuhaa. Toki tiedän montakin muuta tapaa viettää antoisia hetkiä hereillä, sängyssä, mutta tämänkertainen tapani oli taas kamalan tylsää. Heräsin parisen tuntia sitten, ihan ilman syytä ja sitten uni olikin jo mennyt menojaan muualle, mukavempaan sänkyyn tai jonnekkin.

Ärsyynnyin miettimällä työasioita ja totesin vaan, etten nyt niille ongelmille voi mitään kotoa ja omasta punkasta käsin. Joten ehkä ne puuttuvat tase-energiat malttavat odottaa muutaman tunnin saapumistani työpaikalle. Ärsyttävintä ongelmassa on se, että se ei ole minun ratkaistavissa tai hoidettavissa. Kaksi eri ohjelmistontoimittajaa ei vaan saa hommaa keskenään pelittämään ja lumipalloefekti on valmis. Kärsijän roolissa on valitettavasti jälleen kerran loppukäyttäjä :( Kaikenlaista sontaa sitä onkin. Ikinä, koskaan ei saisi missään organisaatiossa jättää asioita vain yksittäisten ihmisen osaaamisen varaan. Tieto siitä, että ratkaisevassa roolissa oleva henkilö on Levillä lomalla, on toki yksilön kannalta kiva asia. Ongelmaksi muodostuu vaan se,  mitä minä sanon sille loppukäyttäjälle joka tarvitsee juuri nyt niitä tietoja. Niitä tietoja jotka saa järjestestelmästä ulos vain se mies siellä Levillä. Tästä kai minulle sitten sitä palkkaa maksetaan. *Huokaus*

Muuten uneton yö on mennyt mukavasti roikkuen netissä, lueskellen eräiden henkilöiden blogeja sun muita kirjoituksia vähän tarkemmalla seulalla, miettien mitähän heidän elämäänsä ihan oikesti  kuuluu. Varmaan joskus sen tärkeimmän viestin asioista antaa se, mitä ei kerrota ja mistä vaietaan täysin. Viisaat ovat sanoneet "kel onni on se onnen kätkeköön" ja tämä varmasti pitää monen asian suhteen paikkansa. Itsekin tämän toimintamallin nykyisellään allekirjoitan täysin. Vaatimattomuus tällä saralla ei ole paha asia, ei millään lailla.

Piti ihan kaivaa tieto esiin siitä, kenen ajatelma se onnen kätkemisestä olikaan. Ohos, minulla on iso aukko sivistyksessä kun en tätäkään tiennyt. Ehkä tuota korpeen menemistä en nyt niin suosittele, mutta viisauden sanoja siinä on kuitenkin.

Nyt kuitenkin rauhallinen aamuhetki jatkuu keittiön puolella. Ohjelmanumerossa on kuppi ja toinenkin kahvia, sekä aamun Hesari. Ihanaa. :)

Kell`onni on, se onnen kätkeköön,
kell` aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit`ihmisten,
Kell`onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
-Eino Leino-

Ilmeisesti

jotain energioita alkaa palailla taas takaisin. Jokusen viikon koomailujen ja synkistelyiden jälkeen tuntuu taas virtaa riittävän ylimääräiseenkin puuhasteluun.
Illan suunnitelmissa on pienimuotoista budjetointia. Otan taskulaskimen, kynän ja nettipankin tunnuslukutaulukot käpälääni ja alan laskeskelemaan. Nykyinen tilanteeni on hyvä, sillä työmatkakuluja ei juurikaan tule, vuokra on edullinen pitäen sisällään sekä veden, että sähköt. Asunto on viihtyisä ja edullinen, työ on kohtalaisen mielekästä ja palkkakin on kohtuullinen.

Jos vaihdan paikkakuntaa ja työtä, niin hyvin todennäköisesti palkkani tulee olemaan jonkin verran pienempi, työmatkan pitempiä ja asumiskustannukset isommat. Puhumattakaan siitä, mitä kustannuksia tulee itse muuttamisesta sun muusta. Järki sanoo ja huutaa suorastaan kirkuvanpunaisilla kirjaimilla, että älä haihattale nainen. Mieli ja sydän taas puolestaan haikailee jonnekkin muualle, jotain muuta työtä ja jotain muuta elämän sisältöä, kuin nykyinen mauton ja väritön elämä. Toki pitää ajatella sitäkin, saanko nykyiseen elämääni täällä paikkakunnalla sitä särmää ja säpinää. Näillä eväillä ja lisämausteilla, mutta vähän erilailla vaan kokattuna. Pitää miettiä.

Työpaikkahakemuksiakin on taas lähtenyt maailmalle, joten katsotaan nyt mitä tilaisuuksia elämä tuo tullessaan.

Mikään kiire minulla ei ole minnekkään, mieli on vaan kovin levoton. Yhä edelleen.

Superia ja vähemmän superia

Olen viimeaikoina seurannut kohtalaisen aktiivisesti pesäpallon finaaleja niin miesten, kuin naisten Superissakin. Tavoitteena olisi päästä käymään katsomassa edes yksi ottelu livenä finaaleista, seuraava finaaliottelu naisilla olisikin sitten jo ensi viikon sunnuntaina Jyväskylässä. Toivottavasti olen viikon päästä tähän aikaan jo palaillut Hippokselta yhtä finaaliotteluavierailua rikkaampana. Henkilökohtaisesti soisin jo mestaruuden jollekulle muulle kuin Kirittärille, eli toivotan onnea Porille Porin Pesäkarhuille ensi sunnuntaille. Tämän päivän ensimmäinen naisten finaali Porissa oli näköjään päättynyt 2-0 Jyväskylän Kirittärille . Otteluvoitot siis naisissa Jyväskylälle 1-0.

Samaten miesten puolella mestaruus voisi vaihtelun vuoksi matkata Kouvolaan, mutta katsotaan nyt kuinka käy. Vimpelin Veto on nyt voittanut jo kolmesta vaadittavasta voitosta kaksi, seuraavassa pelissä ratkeaa siis hyvällä tai huonolla tuurilla mestaruus. Vimpeli- Kouvola otteluvoitot 2-0.Jännää on.

Erinäiset hormonihäiriöt vetävät mielen aika matalaksi, mutta onneksi tätäkään tuskaa ei kestä toivottavasti muutamaa päivää kauemmin. Ensi viikon työt ahdistavat, sillä minun takanani on nyt aivan liian paljon töitä ja jatkoprosesseissa tarvittavaa sähköistä dataa. Ohjelmistontoimittajan olisi syytä saada toimimaan se hemmetin serveri Ruotsissa, sillä sen aparaatin tietoja tarvittaisiin kovasti meidän lafkan laskutukseen. En edes uskalla ajatella, mikä dominoefekti tulee, jos Ruotsista tiedot myöhästyvät, laskutus täällä myöhästyy, Kuopion postitus myöhästyy, asiakkaat saavat vääriä laskuja ja kenen pää siitä pistetään vadille. Ikävä vaan, että minun raivoamiseni ja uhkailuni ei täältä Savosta käsin korjaa sitä teknistä ongelmaa Ruotsin servereissä. On tämä taas.

No ehkä he antavat minulle tästä jo potkut, jos kauhukuva toteutuu? Toiveikaista ajattelua... :) Lohduttaudun ajatuksella, että tässä ei oikeasti ole kyse kenenkään hengestä ja kun sillä paskalla on tapana valua alaspäin, niin sekään ei ole minulle yllätys. Haukut tästä jokatapauksessa tulee, meni asiat huomenna miten tahansa ja oli syy sitten minun tai ei.

Rehellisyyden nimissä en tuonkaan asian takia menetä yöuniani, monen muun asian takia olenkin ne yöuneni hetkittäin viime aikoina menettänyt. Elämässä on oikeasti niin paljon enemmän, kuin se pelkkä työ ja viimeaikaiset tapahtumat ovat taas pistäneet elämänarvojani uusiksi. Raha toki helpottaa sitä elämää ja toimeentuloa, mutta ehkä on joskus syytä miettiä miten sen toimeentulonsa saa ja mistä.

Jästipäisyydessäkin on hyvä puolensa. Pystyy pitämään kiinni sovituista asiosta ja pitämään lupauksensa. Muuten olisin jo livennyt monta kertaa. On hämmentävää oivaltaa kaipaavansa teksiviestiä tai lyhyttä puhelua aamuisin. On ikävää kun ei voi soittaa tai tekstata, kun olisi asia minkä haluaisi jakaa.  Aikataulut ja työnkuvat näkyvät muokkaavan kommunikoimisen kovin nopeasti tietyn mukaiseksi itse kenenkin kanssa. Jonkun kanssa jutellaan iltaisin, joku tekee vuoroduunia ja häntä ei saa kiinni koskaan. Sitten on kaltaisiani jotka ovat aika vakiona töissä juuri siihen tiettyyn kellon aikaan.  Toiset vastaa puhelimeen aina, toisia ei saa kiinni koskaan. Toiset soittaa takaisin vastaamattomiin puheluihin, toiset taas odottaa henkilön soittavan uudestaan. Onneksi me ihmiset ollaan erilaisia tässäkin suhteessa.

Isotäti

Piti ihan tarkistaa onko virallisesti olemassa sellaista termiä kuin isotäti. No on se.

Isotätini on 87-vuotias, omien sanojensa mukaan neiti-immeinen ja hän heikkeni  keväällä terveydeltään kovasti. Virkeästä yksin kodissaan asuvasta naisesta tuli kaatuileva, unohteleva, alleensa laskeva, sekava vanhus. Erinäisten sairaalakeikkojen ja kotihoitojaksojen jälkeen hän on nyt sairaalan pitkäaikaisosastolla.
Kävin hänen luonaan kertaalleen jo ns. viimeisellä vierailulla keväällä, mutta sillon havaittu syöpä kuitenkin  leikattiin ja sen puolesta kaikki on paremmin. Mikään muu ei olekkaan hänellä paremmin.

On niin kovin surullista katsoa vierestä,  kun ihmiseltä menee liikuntakyky, ajan ja paikan taju, puhekyky. On parempia hetkiä, on hetkiä jolloin hän ei tajua mistään tai kenestäkään mitään ja on hetkiä jolloin äly pelaa partaveitsen terävästi ja kaikki on selvää. Seuraava kysymys selvän hetken jälkeen voi ollakin, että kukas sinä olet ja miksi sinä ole hänen kotonaan varastamassa hänen vieressä olevasta pakastimesta marjoja.

Hoitajilla ei ole aikaa, eikä mahdollisuuksia hoitaa hetkittäin edes niitä perustarpeita kohtuullisesti, siis hygieniaa ja ruokailua. En oikeasti ihmettele jos jossain vanhukset ovat aliravittuja, likaisissa vaipoissaan makaavia lääketokkurassa makaavia vihanneksia. Surullista ja pelottavaa. Entä he, joilla ei ole omaisia ja läheisiä auttamassa ja valvomassa etuja. He, jotka ovat ihan yksin. :(

Jotenkin taas tuntuu, että minä olen ihan väärällä alalla. Minun paperinpyörittämisestäni ei ole hyöty kenellekään. Tai ehkä on, olenhan minä osa rahaa tuottavaa koneistoa, saavathan osakkeenomistajat siitä rahaa. Niin-n ja tietysti minäkin sen pienen palkkani. Tuntuu vaan niin turhalta, toivoisin jotenkin työni olevan jotain muuta kuin kylmää bisnestä, millä ei ole mitään muuta kuin tarkoitus tuoda kassaan x-määrää euroja.

Kohtaamisia

Kävin viikonloppuna kohtaamassa mörköjä.

Olen viime aikoina tehnyt näitä erilaisia, joissain tapauksissa ennakkoon jopa pelottavia kohtaamisia säännöllisen epäsäännöllisesti. Fiilis on ollut hetkittäin kovin suorituskeskeinen, että hoidan asiat nyt alta pois. Mitä niitä enää hautomaan ja arkailemaan, kohtaamiset tulee kuitenkin enemmin tai myöhemmin. Sitä nopeammin pääsen "parantamaan" haavani mitä rohkeammin kohtaan ne mietityttävät ja häiritsevät asiat.

Erään aiemman kohtaamisen ja selvittelyiden jälkeen oivalsin ystävyyden tärkeyden ja sen että ihminen voi olla myös rakas ja tärkeä ihan ystävä-statuksella. Tämä henkilön kautta olen oppinut puhumisen ja kommunikoimisen tärkeyden ja toki hyvin paljon muutakin.

Toisen kohtaamisen kautta olen löytänyt loistavaa "virtuaaliterapiaa" ja viisaita ajatuksia. Kilometreittäin hymyilyttäviä, ilahduttavia, sykähdyttäviä ja hetkittäin itkettäviäkin posteja ja mielenkiintoisen uuden tuttavuuden.

Viimeviikkoinen kohtaaminen oli ammatti-ihmisen kanssa, joka suorasukaisen tiukasti ohjasti valtoimenaan poukkoilevat ajatuksen oikeille urilleen työstettäväksi omaan tahtiin ja omilla keinoillani.

Nyt viimeisinpänä tuo viikonlopun kohtaaminen oli taas ihan erilainen, päällisin puolin toisille osapuolille arkinen ja tavallinen, mutta minulle kovin merkityksekäs. Tutkailin, kuuntelin ja katselin omaa käyttäytymistäni ja tapahtumia välillä kovinkin kriittisesti. Ihan turhaan pelkäsin, asiat tuntuvat sen suhteen ylättävä kyllä olevan ihan hyvällä mallilla.

Kaikella on tarkoituksensa, se varmaan pitää näissäkin tapahtumissa, ihmisissä ja kohtaamisissa paikkansa. :)

Niin-n ja ensimmäiset työpaikkahakemukset on nyt sitten lähetetty maailmalle. Jollain aikavälillä varmaan tärppää jonkin työpaikan suhteen, mutta juuri nyt ei ole mikään kiire saada mitään konkreettista aikaiseksi. Päätöksiä on siis tehty, tai korjataan tätä, MINÄ olen tehnyt niitä päätöksiä. :) Toki elämällä voi olla niitä hallitsemattomia yllätyksiä minunkin varalleni, mutta ensimmäisen kerran pitkään aikaa tuntuu siltä että minä teen nyt päätöksiä. Näihin päätöksiin ei vaikuta vanhemmat, ei puoliso, ei kumppani. Elämä ei vaan solju eteenpäin hallitsemattomasti, vaan minä otin sen aika tiukan ohjasotteen tapahtumiin elämässäni. Pitkästä aikaa odotan uteliaan luottavaisena mitä tarjottavaa elämällä on minulle ja katselen ihan postiviisesti tulevaisuuteen.

Ja hemmetti vie, tämä tuntuu nyt hyvältä.

Työtä, työtä.

Uusi työsopimus on sitten allekirjoitusta vailla valmis. Ensin en itse halunnut uuteen tehtävään, sitten ei nykyinen pomoni halunnut päästää minua pois nykyisestä tehtävästä ja sitten tuli tappelua pikkupomojen kesken aikatauluista. Jep, jep. Olivat sitten fiksusti tapelleet pomojen kesken pikkujouluissa minun pienestä työpanoksesta, olipas taas kiva tuntea itsensä tärkeäksi ja halutuksi työntekijäksi. Pyh, moiselle. Tulevat viikot ovat yhtä hyppäämistä työpisteiden välillä, tilalleni tulevan työntekijän perehdyttämistä ja jossain välissä minunkin pitäisi perehtyä omiin uusin hommiin.

Partispennut kasvavat silmissä ja lisäravintokin näkyy jo kelpaavan. Pohjatabut saavat aikaiseksi hillittömän kuhinan altaassa, pitänee koettaa taas ottaa kuvia kunhan sopiva hetki tulee. Yhtään tavallisen väristä maatiaista ei pesueeseen syntynyt, eli albiinogeeni oli molemmilla puoliskoilla varsin hallitsevassa roolissa.

Huomenna tapaan entisen työkaverini töiden jälkeen,kiva päästä jutustelemaan taas kaikesta. Ehkäpä nyt huuliltani saattaa myös päästä tunnustus siitä, miksi en hänelle halunnut kertoa puolisoni nimeä kun taannoin samassa duunissa oltiin.

Mitä mä teen?

Mulle on tarjottu vakituista duunia, toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella, huomattavasti paremmalla palkalla ja joustavemmilla työajoilla. Pääsisin eroon kitisevistä asiakkaista, jatkuvasta puhelimeen vastaamisesta ja tylsistä rutiiniluontoisista tehtävistä. Nykyisen työnantajan sisarfirma olisi kyseessä ja mitä minä teen.

Jään miettimään haluanko minä aloittaa siellä työt...

Voi hemmetti, että taas on vaikeaa. Lupasin antaa vastauksen muutaman päivän harkinta-ajan jälkeen.

Apua?!?