Laiskaa

Minä ikuinen tiukkapipo ja kaikesta stressaaja olen näköjään vaihtanut vähän kesäisemmän, ei niin tiukkapipoisen moodin päälle. Tulin töihin vasta kasiin ja tätä ihmettä ei ole ihan äsken tapahtunut. Toki osuus asiaan on varmaan eilisellä yökalastuksella ja myöhäisellä nukkumaan menolla, sekä upean kesäisillä keleillä. Jostain pitäisi vielä saada revittyä motiivia tähän työntekoonkin...

Pyörittelin tuossa noita hoitamattomia ihmissuhteitakin eilen mielessäni ja ei niistä sen enempää tullut pienen pyörittelynkään jälkeen. Olin vaan jotenkin naiivi asioiden suhteen, taas jälleen kerran. Typerää ja toki varmasti joudun myöntämään omat heikkouteni asioiden käsittelyssä. Olkoot, en viitsi tieten tahtoen ärsyttää ja aiheuttaa vitutusta ihmisille.

Aaamun harmistuksesta vastasi kuitenkin radioNovan keskustelu sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymisestä. Aika rankaa tekstiä jälleen kerran ja en voi kun olla surullinen siitä, että minut(kin) on jälleen kerran luokitelut perverssiksi ja sairaaksi. Jep, jep.

Päivän saldo

tähän asti. Kaksi raivostunutta ja totaalisen suututettua naisihmistä ja kello ei ole edes vielä puolta päivääkään. Jep. Tuleeko tästä asiasta se "ei kahta ilman kolmatta"- juttu, yhden naisen voisin tuossa vielä ohimennen saada kirskuttelemaan hampaitaan. Taidan olla poikkeuksellisen lahjakas, poikkeuksellisen raivostuttava, tai sitten pelkästään vaan kykenemätön hoitamaan sosiaalisia suhteita. Ehkä kaikkea näitä.

*x-määrää kirosanoja*

Huono minä

Tapoin sitten pienestä akvaariostani ison osan sukarapupopulaatiostani.
Mädäntyneiden äyriäisten haju kodissani oli tyrmäävä. Järkyttävä tuho paljastui juhannuksen jälkeisenä arkiaamuna, kun tulin ihan sattumalta hakemaan kotoa unohtunutta työpuhelintani. Kiire töihin loppui juuri sillä sekunnilla, kun oivalsin mitä altaassa oli tapahtunut. Paniikinomainen rapujen pelastuoperaatio alkoi runsailla vedenvaihdoilla ja ulkosuodattimen putsauksella. Se mikä tulee olemaan lopullinen raatomäärä jää nähtäväksi. Vituttaa. Ankarasti.  Kannattaa siis unohtaa kytkeä suodattimet päälle...

Juhannukseen mahtui itikoita, uimista, ruokaa ja hoitajana toimimista jalkapuolipotilaalle, niin ja vielä kerran runsaasti verenhimoisia itikoita. Lisänä oli  huonoa omaatuntoa syystä jos toisestakin, sanaharkkoja, kalastamista, grillausta, lukemista ja mökkielämää muutenkin. Erinäisiä pelottavia oivalluksia ja runsaasti halonhakkaamista. Ehkä myös ensi juhannuksen muistan, ettei kannata juoda sekaisin siideriä, lonkeroa, vodkaa ja valkoviiniä. Siitä nimittäin tulee pää kipeäksi, tämäkin moka hävettää rankasti. Hankkia nyt krapula, hemmetti vie. Typerää. Tämäkin.

Niin-n ja onko pakko jos ei tahdo. Onko oikeasti? Juuri nyt olen kovin kiukkuinen, toivottavasti tämä tästä tasoittuu iltaan mennessä. ÄÄRRRR.

Kremppaa ja muuta kitinää

Olin sitten taas kipeänä eilen. Yök. En tälläkään kertaa oppinut rakastamaan oksennustautia. Pikkuhiljaa alkaa viuttaa nämä aivan liian usein esiintyvät, töistä poissaolon vaativat oksennustaudit. Tämä ei ole kiva juttu. Eivät yhtään, eivätkä laisinkaan. Tilasin tomera naisena ajan lekuriin, jotta ihmettely minua vaivaavasta taudista voidaan nyt aloittaa.Vainoharhaisuuskin alkaa jyllätä ja olen jo ehtinyt diagnosoida itselläni pääpipistä lähtien vaivan jos toisenkin. Ne ikuiset kommentit aamupahoinvoinnista ei enää jaksa huvittaa. Juu-u, en ole siis todellakaan ole raskaana. Miehiäkään en ihan äsken ihokosketusetäisyyden päähän ole päästänyt, joten tuskinpa se hedelmöittyminen on se todennäköisin vaihtoehto aamupuuhille mihin liittyy iloisesti se yrjöily... YÖKS.

En ole suuremmin ollut runojen ystävä, mutta viime aikona Tabermannin runot ovat olleet tapetilla. Jostain syystä tämä runo on koskettanut minua kovasti. Siis hieman hempeilyä arkiseen natinaan. :) Ehkä näillä fiiliksillä on pikkuhiljaa hyvä virittäytyä juhannuksen tunnelmaan.

Tulla lähelle

vaatii sinulta voimaa,

paljon

väkevää voimaa

Olla lähellä

vaatii sinulta rohkeutta,

paljon

paljasta rohkeutta

Päästää lähelle,

sisälle,

vaatii sinulta

vain

uskoa toiseen ihmiseen.

-Tommy Tabermann-

Voihan Pertti vieköön!

Olen tässä viime aikona kiemurellut fiiliksissä jos toisissakin. Itkua on riittänyt ihan aiheesta, sen vierestä ja ihan muuten vaan. Isän terveys on aiheuttanut nyt suurta huolta ja harmistusta, mutta vaikka albulanssilla mentiin, niin pois tultiin onneksi ihan henkilöautolla kolmen päivän päästä. En voi kun järkyttyneenä katsoa miten pieleen diagnoosi "ei sinua mikään vaivaa, mene kotiisi ja ota Buranaa" voikaan mennä. Melkein tekisi mieleni tehdä virallinen valitus ko. lääkäristä, mutta mietitään nyt vielä. Henki ei lähtenyt, se kai se tässä tärkeintä on.

Muulla saralla viikonloppu oli hötkyily-vapaata. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Tivolia, rantakiviä, tärkeitä ihmisiä ja leppoisaa elämää. Katiskoja, kaloja ja hysteerisiä koiria. Itkuja ihan vaan pelkästään ilosta, itkua välillä kipeistä asioita ja niiden pelottavien mörköjen kohtaamista. Puhumista, pohdiskeluja, pähkäilyjä ja ennenkaikkea sitä kuuntelemista. Herkkyys ei ole paha asia, ei ollenkaan. Niin ja se jarru näkyy luistavan jo.

Toisaalla jäin miettimään sitä, miksi onnistun yhä vaan alentamaan itseni erään ihmisen "silmissä". Miksi tunnen itseni täysin arvottomaksi, hyödyttömäksi ja vastenmielikseksi ihmiseksi. Totuuden kanssa näillä on tuskin mitään tekemistä ja hän ei ole koskaan, eikä missään tilanteessa ole antanut mitään aihetta tuntea näin kuin tunnen. Outoja ovat mielen liikkeet ja tiet. Sekin on outoa, että mistä puskista taas nämä ajatukset kumpusivat, ihan ilman mitään syytä. Äh, eiköhän taas tuokin päätön mieleenjuolahtelu painu sinne mistä on tullutkin.

Muualla seutuvilla se murtunut jalkapöydän luu parenee pikkuhiljaa. Se riittääkö paranemistahti reissuun lähtemiseen jää nähtäväksi. Päätöksiä sillä saralla pitäisi tehdä. *huokaus*

Viilentävää

Ukkosmyrskyt ja ihanat vesi- ja raekuurot viilensivät kämpän nukkumakelpoiseksi. Tai siis ne viilensivät sen ulkoilman hyvin nopeasti +29,8 --> +17,4 asteeseen ja hyvät yöunet oli taattu tällä operaatiolla. Jopa siinä määrin nukkumakelpoiseksi, että aamulla nukutti ihan liikaa. Räppäsin aamulla kännykän herätyskellon kiinni kello 5.55 ja seuraava tajunnan tapainen hetki oli kello 7.32. Aamu oli menetetty jo, joten käytin hyvällä omallatunnolla liukumia hyväkseni ja saavuin duuniin pari minuuttia vajaa kahdeksan, käytyäni ensin suihkussa ja juotuani aamukahvit ihan rauhassa.

Niin-n ja ne unet tulivat kyllä tarpeeseen, vaikkakin jonkinlaisissa painajaisissa tulikin yöllä seikkailtua. Närkästyin suunnattomasti unessani tärkeän henkilön haukuttua minut tyhmäksi, ei haitannut yhtään vaikka olin hänen silmissä vaikka mikä kieroileva ja petollinen firgidi lehmä, tuo tyhmäksi haukkuminen sai unessa vasta sen kunnon kissatappelun aikaiseksi. Pitäisiköhän tästä vetää johtopäätöksi suuntaan tai toiseen, eiiiiiii kai. Olkoot. Unetkin.

Normaalin duunivitutuksen lisäksi mietintää aiheuttaa yhä tuo kesäloma. Miten sekaisin hommat mahtavat olla sen kolmen viikonkin loman jälkeen, kun kaksi poissaolopäivää saa kuviot näin sekaisin. Viereisen työpisteen samalla koulutusreissulla kanssani ollut miekkonen kiroilee kuin turkkilainen, joten eipä sielläkään työasiat kovin hyvin tunnu menevän. Kyseisen miekkosen kanssa pitäisi tehdä myös esimies/alainen keskustelu. Keskustelun aikana tulen varmaan korjaamaan tämän mieltäni vaivanneen asian seurustelukumppanini sukupuolesta, suoranainen harrastamani valehtelu pitemmän päällä on kovin raskasta. Nähtäväksi jää osaako hän pitää suunsa kiinni tästä aiheesta ja jos ei osaa tietää se ongelmia ennenkaikkea hänelle esimiehen roolissa.

Niin ja tyhjentävästi voinen sanoa myös, että Voihan hemmetin neljäs varvasluu.
EDIT. Se on neljäs jalkapöydänluu, tämä korjattakoon potilaan pyynnöstä.

Katkeruus

on ehdottoman paha sana, hävettävän paha asia. Milläs moisesta pääsee eroon, kokonaan, lopullisesti? Miten epäkypsä ja pikkusieluinen sitä voikaan itse olla? Toisaalta voisi kysyä koska lakkaisin olemasta itselleni nin äärettömän julma ja kriittinen. En usko järjellä ajateltuna olevani kuitenkaan ihan niin paha ihminen, millaiseksi itseni omassa mielessäni olen itseni mieltänyt.
*huokaus*

Muuten takana vauhdikas viikonloppu, mukava koulutuskeikka ja paljon musiikillista antia. Ylimääräistä jännitystä aiheuttaa lomailukaverin jalasta löytynyt hiusmurtuma, katsotaan nyt kuka loppujen lopuksi lomailee ja missä.

ÄRR

Unettomat yöt jatkuvat ja mieli näkyy askartelevan tietyn ja saman ongelman ympärillä. Enkö voisi jo asioiden antaa olla, hemmetti vie. No olkoot sitten  näin, eipä tuohon voi mitään muutakaan sanoa. Elämä jatkuu.

Muualla elämän alueella opettelen itse sulkemaan sen suuni, olemaan hiljaa, sekä koetan parhaani mukaan hillitä kyselytulvaani. Joku toinen puolestaan opettelee pikkuhiljaa kuuntelemaan järkyttymättä yllättäviä kysymyksiäni mitkä menevät pelottavasti sinne pinnan ja kuoren alle. Oi kuinka kiitollinen vilpittömästi olenkaan ihmisestä joka minuun moisen keskusteluvimman aikoinaan opetti, "pakotti" puhumaan ja jaksoi kuunnella, kysellä ja  pyöritellä asioita kanssani melkein loputtomiin. Toivottavasti itselläni olisi tällä saralla annettavaa myös läheisilleni nykyisessä elämässäni, ei se puhuminen pahaa tee vaikka se sattuu hetkittäin ihan hemmetisti. Ääneen sanottuna asiat ovat välillä kieltämättä aika pelottavia. Myönnän sen.

Kesälomareissu pitäisi pikkuhiljaa tässä saada pakettiin ja suunnitelmat valmiiksi. Lähes koko heinäkuu meneekin sitten muilla mailla vierahilla, tosin harmittelen kovasti sitä että muutamakin kesän huipputapahtuma ohjelmallisesti missaantuu pahasti. En voi olla useammassa paikassa yhtäaikaa, en vaikka kuinka mieleni tekisi.

Kesästä tulee kiva, hieman erilaisella tavalla. :)

Koiruli

Kukkaisia juttuja

Vikaa, vikaa, vikaa

Mua vaivaa unettomuus. Ei kiva ei. Ei yhtää kiva se. Pidemmän päälle ei näy pärjäävän niillä muutamilla hassuilla unitunneilla, ei edes kuusi tuntia tunnu riittävän. Koetin parhaani mukaan tasoitella viikonloppuna univelkoja vetäisemällä muutaman kerran sen 12 tuntia, mutta taas olen palannut aivan liian vähille yöunille. Tyhmää ja aika raskastakin on tämä. Mitään järjellistä syytä unettomuuteen ei ole, suuria huolen aiheita ei ole mitenkään selkeästi näkyvissä. Tai no, vakioharmistuksia on oma jästipäinen mustavalkoinen elämänasenne ystävyysrintamalla ja tarpeeton ylpeys. Näitähän ei edes oikeiksi ongelmiksi lasketa, eihän? Muuten kaiken pitäisi olla ok. Alkaa pikkuhiljaa pelottamaan tuo nukkumaan meneminenkin, kun ei kuitenkaan se uni tule ja venytän vaan sitä punkkaan menemistä aivan liian pitkälle. :(

Loppuviikoksi pitäisi mennä kouluttautumaan Vierumäelle. Plääh. Onko pakko jos ei tahdo? Minun odotetaan myös siirtyvän sieltä suoraan rannikkoseudulle viikonlopun viettoon, mutta saa nyt nähdä miten on tuon jaksamisen laita. Taitaa fysiikka tulla nyt vastaan näiden unettomien öiden takia, mielihän tietysti tekisi mennä sinne sun tänne mutta kun...