maanantai 30. kesäkuuta 2008

Netti toimii mökilläkin :)

Ihanaa, netitön aikakausi täällä kakkoskodissa on nyt ohi. Sain tuon "mobiililaajakaistan" toimimaan kännyn kautta, eli on täällä sen verran kenttiä että jotain kevyttä surffaamista voi tehdä. Hienoa. Nyt minä olen tyytyväinen. On se tuo tekniikka ihanaa, varsinkin silloin kuin se toimiii. :)

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Pitkästä aikaa

Kaksi viikkoa arkista ja kovaa työntekoa takana ja nyt palailtiin siis takasin tänne Susirajan nurkille. Mökkielämä ja työnteko Savon suunnalla yötkyöpelivuorossa sujuu ihan hyvin, mitä nyt vähän olen ollut huolissani kukkasten ja akvaarioiden hyvinvoinnin puolesta täällä kotona. Ihan hyvinhän nuo näyttivät voivan, ruokinta-automaatti oli pitänyt hyvää huolta kalasista ja kukatkaan eivät suuremmin olleet nuupahtaneet. Kun vaan joku keksisi automaatin kurpitsanviipaleiden tiputtamiseksi nälkäisille partamonneille, olivat meinaan ryökäleet syöneet altaan kasveja ihan kiitettävästi. HYI tuhmat ötökät. Ilmeisesti monneille tarkoitetut vihertabut ovat sitten menneet muihin parempiin ja ahnaimpiin suihin.

Tänä iltana olisi tarkoitus mennä takasin mökille ja töihin, eli se yövuoro odottaa taas. Työ itsessään on aika fyysistä ja nyt ymmärrän työhaastattelussa kysytyn kysymyksen siitä millainen fyysinen kunto minulla on. Sitä kun tarvitaan näköjään noissa töissä yllättävän paljon ja kiitos työn "raskauden" ja nami/lähikauppojen puuttumisen läskikiloja on pudonnut vyötäröltäni ihan kiitettävästi. En ole ollenkaan pahoillani nykyisestä, edes hieman laihemmasta olemuksestani.

Juhannus sujui halpisbudjetilla telttaillen ja vaelellen siellä sun täällä lähinurkilla. Talviturkki tuli omalta kohdaltani heitettua Koloveden kansallispuistossa erittäin kirkasvetisessä ja karussa järvessä ja tutustuttiin myös Olavinlinnaan ja Savonlinnan varsin makoisiin (ja rasvaisiin)lörtsyihin. Mukava reissu siis sekin. Seuraavana tutustumiskohteena voisi olla Lappeenrannan suunta ja kenties myös risteily Viipuriin kiinnostaisi. Mikkelin StMichel-ravit pitäisi käydä katsomassa ja paljon muutakin nähtävää on tiedossa. Lapin reissuun päästään toivottavasti elokuun ensimmäisellä viikolla ja johan tuo olisi minunkin korkea aika päästä Oulua pohjoisemmaksi. Se viime vuotinen hyvä yritys Lapin matkailuun jäi vain yritykseksi, kiitos sairastamani angiinan, yritellään siis tänä vuonna uudelleen.

15min on muuten varsin lyhyt aika koettaa hoitaa kaikki rästinettijutut kirjaston koneella, sekin kun piti kokeilla suurimmassa nettituskassani pakollisia asioita hoidellessani. Toivottavasti saadaan tuo netti toimimaan mökillä edes välttävästi, täällä sivistyksessä surffailu läppärillä kännykän kautta näyttää toimivan ihan sujuvasti. Tyhmyydestä sakotettiin taas, sillä oivalsin aivan liian myöhään käyttämäni kännykän soveltuvan myös modeemiksi. Enhän mie mitään typeriä nettitikkuja ja määräaikaisia sopimuksia siis tarvitse nettiin mökillä pääsemiseksi. Typerä minä. Kokeillaan nyt illalla kuinka hidas se netti siellä mahd. katvealueella oikeasti on, eli mahdollinen kiroilu asian tiimoilta saattaa vielä jatkua. Tai sitten sieltä mökiltäkin hyvässä tapauksessa voisi päästä vaikka päivittelemään näitä blogejaan sun muita... ;)

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Tulihan tämä vähän äkkiä

Jahas. Kävin aamulla tekemässä kesätöistä työsopimuksen. Nyt sit ihmetellään elämää Hanin kanssa samassa osoitteessa tän kesän ajan. Kesän lomareissujen rahoitus on nyt sit myöskin järjestyksessä . Odotan mielenkiinnolla mitä kesä tuo tullessaan ja miten taas totun noihin yövuoroihin. Ja miten sopeudun mökkielämään ja pohdintoja aiheuttaa myös miten saataisiin järjestettyä nettiyhteys mökille järkevillä kustannuksilla. On meinaan sen verran katvealuella, että mitkään 3G yhteydet eivät siellä pelitä...

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Kaapista ulos osa xx

Höh. Tulin juuri IRL naiskaverilleni kaapista ulos mesekeskustelussa. Olen hämmästynyt. Minulle iso ja suuri asia oli hänelle vain normaali ja positiivinen uutinen. Ohoh. Olipas hänelle mutkaton ja suora suhtautuminen asiaan. Hän on jopa nähnyt Hanin joskus, eli arvasi heti kenestä puhuin kun naisrakkauden mainitsin.
Olen jotenkin helpottunut. :)

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Akvasta

Ne keskituen uudelleen silikoonaukset jälkeen eivät näy pitävän laseja kuosissaan ja mikäli mahdollista lasien pullistumat ovat entistäkin enemmän, tai ainakin näyttävät siltä... Eli lasken jälleen kerran altaasta vettä vähemmäksi ja toivon, etteivät lasit+vedet pullahda pihalle. Pistin yhteydenottoa altaan myyjäliikeeseen ja odottelen sieltä vastausta miten he suhtautuvat tähän takuupuoleen/yleensä takuuseen. Altaalla kun on vielä puoli vuotta takuuaikaa jäljellä, eli eiköhän heidänkin pitäisi tämän ihan tosissaan ottaa. Myyjäliike on tosin tähän asti muissa reklamaatioissa toiminut ihan hyvin ja sujuvasti, mutta kohta heillä varmaan palaa pinna minun ainaisten valitusten kanssa...Jotenkin vaan olen skeptinen ja epäilen kaikkien tahojen koettavan päästä asiasta kaikessa hiljaisuudessa eroon...

Harmillista taas...

Kymmenen

postikorttia kirjoitettu muille maille vieraille. Postcrossing-kortteja tuli siis väännettyä ihan kunnolla pitkästä aikaa ja nyt sit alkaa olla suomen kansalliskukat/puut ja Unescon maailmanperintökohteet käännetty tönkeröksi englanniksi. Niin-n ja olen myös perehtynyt lakkaan (hilla, suomuurain), katajanmarjaan, lahnaan ja kimalaisen sielunelämään ja koettanut kääntää ne edes lievästi ymmärrettävälle lontoon kielelle. Ei kai ole mistään huomattavissa, että luonto yms. ovat lähellä sydäntäni myös kortti- ja postimerkkivalinnoissa. ;) Huh. Olihan urakka, tosin ihan sivistävä sellainen.

Mitäminustatuleeisona-kriisi jatkuu yhä ja tehtyäni kasan kaikenmaailman testejä netissä kone analysoi minut yhtäpaljon käytännölliseksi sekä systemaattiseksi persoonaksi, jolla on myös paljon tieteellistä taipumusta. No eipä ollut mikään yllätys moinen analyysi, en minä olettanutkaan olevani mikään yltiösosiaalinen ja taiteellinen persoona...Pohdinta tämän ammatinvaihtamisen osalta jatkuu ihan virallisen ammatinvalinnanohjaajan kanssa tässä parin viikon päästä, eli asiat etenevät pikkuhiljaa. Hyvä niin.

Luontoaihetta sivutakseni törmättiin Hanin kanssa retkeillessämme mielenkiintoisen näköiseen lintupönttöön. Oli varsin persoonallinen pönttö ja toivottavasti sen asukkaat osaavat arvostaa kodin rohkeaa ja ennakkoluulotonta muotoilua ja erikoisia julkisivuratkaisuja, sekä hieman poikkeavaa sisäänkäyntiä. :)


sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Säpinää ja säikähdyksiä

Akvaariot ovat tänä viikonloppuna aiheuttaneet sekä rytmihäiriöitä, että harmaita hiuksia. Ison pytyn keskituki oli irronnut jotenkin kiinnityksistään ja reilu 7mm pullistuma etulasissa sai aikaan runsaasti toimintaa ja rahan menoa. Nyt kaikki kalat majailevat hätäapuväliaikais- altaisaan, iso allas on tyhjennetty vedestä ja keskituki on silikoonattu paikoille. Piti juosta eilen hätähätää rautakauppaan silikonipatruunan, sun muiden välttämättömien oheistarvikkeiden ostoon.
Toivottavasti moinen liimailu toimii. En uskalla pitää moista pyttyä täydessä vesilastissaan tuossa nurkassa killumassa, jos keskituki ei asetu nyt kohdilleen. Muutenkin alkaa tökkiä tämä Juwel akvaariomerkki ihan urakalla, ei alle kahden vuoden ikäisessä altaassa saa olla noin paljoa vikoja. Valaisinyksikköhän on jo vaihdettu uuteen ja nyt tuo keskituki meni rikkipoikkiräks ja mitähän vielä... En tykkää. En yhtään. Harkitsin tuossa jo akvamerkin vaihtamista toiseksi, mut katsotaan nyt ensi tuo silikoonauksen toiminen/toimimattomuus.Välihuomautuksena voisin sanoa, että tuo silikooni haisee yllätävän voimakkaalle. Tai siis se etikkahappohan siinä pisti ihan silmät kirvelemään kun moista tököttiä enemmälti joutui käyttelemään pienissä tiloissa. Onpahan kokeiltu nyt tuokin silikoonaamisen ihanuus/inhottavuus.

Muuta mainitsemisen arvoista on ollut kesän eka rullaluistelureissu. Teki erittäin hyvää niin ruumiilliselle kuin sielullisellekin hyvinvoinnille ja nyt haluaa lähteä heti uudestaan tuonne liikenteeseen. Josko tuo vesisade joskus loppuisi... Myös kesän ensimmäinen ukkosmyrsky tuli koettua kesken pyörälenkin ja sen jälkeen taas muistin miltä niistä uitetuista koirista mahtaa tuntua. Oli kiva vääntää vettä alusvaatteista asti, sen verran läpimäräksi äkillinen kuuri kasteli minut ja muutaman muunkin onnettoman lenkkeilijän.

Opettelen taas yksineloa Hanin lähdettyä pakollisen viikon opiskeluputken jälkeen takas työnsä pariin. Toivon todella että melkein jo minulle luvatun kesäduunin kohtalosta alkaisi pikkuhiljaa tippua tietoa, siis alkaako työt vai ei. Nyppii taas norkoilu ja lojuminen... Nyysk.

Nyt kuitenkin vahtaamaan kauhukeittiötä. Aika häijy äijä tuo Ramsey. ;)