Töi, töi, töi

Siis työt, työpaikka ja vielä kerran työt aiheuttavat nyt suurta hämmästystä ja närää. Suurin päänkivistys tulee eräistä luottamustoimista ja siihen liittyvistä henkilövalinnoista sun muista. Eilinen avautumiseni kovaäänisesti on saanut naiset varpailleen ja mielistelyn huippuunsa. Toiset pyytelee anteeksi ja toiset narisee yhä vaan. Jännää on ja itse en jaksa enää kuin hihittää huvittuneena. Puhelimet ovat rallatelleet kovasti ja voi mikä suhina käytävillä ja työhuoneissa käykään. Koetan pysyä puolueettomana ja olen todennutkin, että ne ratkaisun avaimet eivät ole minulla, joten mielistelyt ja pään aukomiset menevät ihan hukkaan. Talossa vuosikymmeniä töissä ollut henkilö sanoo tämänkertaista episodia ennenkuulumattomaksi ja erittäin noloksi tapaukseksi. Jep, niinpä on niin. Noloa kertakaikkisesti. Jatkoa odotellessa. Hah.

Virallisissa töissä lievää ketutusta aiheuttaa hieman korkeammassa asemassa olevan henkilö, joka moittii nykyisiä alaisiaan minulle. Minun toimeni eivät varmasti ole kehumisen arvoisia samassa lauseessa, joten ehei, ei toimi minuun tuo. Ei todellakaan. Hän ei vaan tiedä minun kuulleen sen toisenkin puolen tarinasta näiltä mollaamiltaan alaisiltaan. Turha tämän henkilön on ihmetellä miksi minä tai muut eivät luota häneen, tai arvosta häntä. Ei kannata jäädä valheesta kiinni, eikä ainakaan toistuvasti ja kannattaa myös miettiä että työntekijät saattavat jopa kertoilla keskenään kuka puhui ja mitä. Mielistely ei toimi, ei varsinkaan niin läpinäkyvästi että ensin livotaan ja sitten kysytään apua ruuhkien purkamiseen ja työnnetään lisätöitä sopimusten vastaisesti. Ai että taasen, kaikenlaisia persoonia sitä onkin tuohonkin työpaikkaan eksynyt.

Huomenna tuuraan taas tietyissä työtehtävissä eri osastolla ja surua aiheutti myös kaksi viikkoa töissä olleen uuden henkilön tänään esittämä avunpyyntö minulle. Häntä ei olla ehditty opastamaan töihinsä ja kuultuaan minun käyneen saman suon läpi hän kysyi, voisinko auttaa häntä ja neuvoa asioita. Henkilökohtaisesti toki haluasin auttaa, mutta hallinnolliset syyt estävät tämän opetuksen. Huolestuttavaa oli myös sekin, että kahden viikon jälkeen hän näkee jo painajaisia ja pelkää tulevaa työpäivää kuinka hän siitä selviää. Todella huolestuttavaa. Elävästi mieleeni palasi omat ongelmani samassa tilanteessa. Se hillitön riittämättömyyden ja hyödyttömyyden tunne kun ei vaan hanskaa asioita riittävästi ja pistetään aivan liian aikaisin ja "pakolla" asiakaspalveluun.

Autokuume on jostain syystä taas livunnut lievästä lämmöstä kuumeen puolelle. Netti on ollut illat kovassa käytössä ja kävin jopa kirjastossa lainaamassa taas vinon pinon Tekniikan Maailmoja ja Tuulilaseja tarkempaa tutkintaa varten. Jee. Miksi kummassa autojen pitää olla harmaita väriltään.Vihaan sitä väriä autoissa ja tuntuu että kaikki mielenkiintoiset autot ovat väärän värisiä, siis niitä hopean harmaita. Mälsiä ja tylsiä ja hopeanharmaita. ÄH. :( Pienet ongelmat siis minulla, jos se homma on kiinni auton väristä.

HuiHai ja muita aivottomia toteamuksia

Saavuin juuri kotiin Susirajalta.

Koeajoin x-määrää autoja, mutta eipä siitä(kään) sen enempää raportoitavaa taida olla. Tiedän mitä haluan autolta, mutta järki pistää vastaan ihan urakalla ja toisaalta tiedän mitä en ainakaan halua. Seurassani ollut mieshenkilö sai myyjät suhtautumaan oletusarvoisesti minuun hieman alentuvasti ja alustavat myyntikeskustelut käytiinkin oletusarvoisesti ensin miehen suuntaan. Toki pikaisen juttutuokion jälkeen heille selvisi kumpi oli ostamassa ja mitä. Lopullista päätöstä ei siis minkään suhteen ole vielä tehty, joten vatulointi siis jatkukoon...

Kotiin ajallessani tietty radiosta tullut biisi tökkäisi jonnekkin sisimpääni ja mitä minä teinkään, aloin vollotamaan ihan täysillä. Typerää on se ja varsinkin tämän aiheen tiimoilta vollottaminen on todella, todella typerää. Eritoten kiusallista asiasta teki sekin pieni seikka, että poliisit pysäyttivät ratsiassa liikenteen juuri kun olin naama märkänä, nenä punaisena ja räkä poskella valuen. Onneksi heitä kiinnosti edessä seikkaillut Audi enemmän kuin minun pöhöttynyt naamani ja keskiluokkaistakin alempi kulkuvälineeni. Sain siis jatkaa kyynelehtimistäni ihan rauhassa. Täällä kertaa en siis hysteerisellä tyrskinnälläni edes yrittänyt pelastaa itseäni pahan poliisisedän sakoilta, niin kuin joskus ihan pienenä autoilijanalkuna joskus tein. Itkin ja sakkoja ei tullut, kun "ilmiselvästi kaduin tekojani". Ihan pieni asia (se musiikkikappale) nosti nyt jostain syystä tunteet pintaan aika yllättäenkin. Mitähän outoa alitajunta työstää tahtomattani, kun sama aihepiiri tuntuu nyt putkahtelevan tapetille jälleen kerran. Viikonlopun aikana pyörittelin muutenkin erilaisia pähkäilyjä päässäni. Mm. aihetta milloin ylpeästä tulee tyhmän ylpeä . Tällä kertaa peilasin asioita ihan itseeni, mutta miksi ihmeessä muuttaisin hyväksi havaitun periaatteen toiseksi, olen se helvetin jästipää jatkossakin. ;) Asioilla on puolensa ja ne toiset puolensa, niin myös tälläkin ylpeys käsitteellä. Tähän ei nyt vielä löytynyt vastausta oman pään sisältä, mutta olkoot nyt tämä aihe toistaisksi ihan näin.

Illan ohjelmassa on laiminlyötyjen akvaarioden puhdistusta. Rehellisyyden nimissä olen taas ollut todella huono akvaarion omistaja ja on kovinkin todennäköistä, että seuraavassa muutossa mukaan ei enää lähde kolmea akvaariota. Pienimmän pytyn tulisukaravut näyttävät sentään viihtyvän, menossa on varmaan se kolmas sukupolvi joka jälkeläisiä maailmaan kovalla tohinalla pykää. Lisääntyä ne siis ainakin osaavat. :)

Ai joo. Ja tässä on uusin tulokas. Kärpäsloukku, mutta katsotaan nyt kuinka tämän kaverin kanssa käy. Voi olla että pienimmästä rapuakvaariosta tuleekin kasvin uusi koti... Hmm.

Viikonlopusta

Viikonloppu oli hyvä. Se oli riittävän pitkä, vaikka toki olisin voinut siihen ottaa muutaman lisävapaa jatkoksi. Runsaasti liikuntaa, ulkoilua, merta ja jopa jossain välissä  maltoin nukkua univelkojanikin pois. Puhuttiin myös muutamia asioita ääneen ja on niin kovin harmillista, miksi näitä asioita ei aikoinaan tullut rohkeammin puhuttua. Ehkä sitä vaan oli niin lähellä asioissa, niin syvällä ongelmissaan ettei kaikkea kyennyt käsittelemään. Hyvä, että asiat on edes nyt sanottu.

Autokuume ei vaan ota laantuakseen, järkisyyt eivät nyt taida enää riittää hillitsemään tätä virusta.Vaihtoehtoja merkistä ja mallista oli vertailussa kaksi, mutta nyt yllättäen puskista tuli kolmas varsin varteenotettava versio. Joskus olisi syytä ne silmälaput poistaa silmiltä, ehkä tässäkin autoasiassa. Pitäisi nyt vaan päästä koeajamaan tuota autoa...

Mielikin alkaa taas kuohahduksen jälkeen tasaantua. Aamulliset blogien lukemiset eivät selvästi sovi minulle, varsinkaan jos olen näin helvetin herkkänahkainen naiseläjä. Pysäyttävänä verrokkina asioiden mittasuhteille on lähistöllä sattunut omakotitalon tulipalo, mikä liippaa minua läheltä ammattillisessa mielessä. Onneksi ihmishenkiä ei siinä menetetty, mutta omat kitinät taas tuntuvat naurettavilta. En edes osaa miettiä miltä nyt tuntuisi kodittomana, kaiken maallisen omaisuuden menettäneenä, kirjaimellisesti savuavien raunioiden äärellä. Eikä tuo puhelinkeskustelu ollut välttämättä mitenkään miellyttävämmästä päästä, mitä talon omistajan kanssa kävin. Surullista.