Vietin aivotonta lauantaita hihittelemällä Rottatouille leffalle. Aamupäivään sisältyi myös hillitöntä akvaarioiden siivousta P!nkin ja Lady Gagan tahtiin ja oi kuinka kivaa puuhaa se olikaan tanssittavan musan avustuksella. Taka-ajatuksena oli myös peittää alakerran kiljuvien kakaroiden kaoottinen karjuminen, mutta yhtäkaikki musiikki toimi ja teki tehtävänsä. Äänet peittyivät, akvojen siivous sujui ja mieli piristyi.
Aamuyöt eivät ole otollisia hetkiä bloggaukseen, joten oma sensuuri iski poistaen älyttömän vinkuvonkuraivoitku-tiltyksen. Koskahan minä oppisin hieman aikaa kuuntelemaan itseäni, ennenkuin avaudun blogiini jokaisesta harmistuksesta mitä eteen tulee. Nykyisin nuo synkät hetket ovat onneksi varsin lyhykäisiä. Entisessä elämässäni olisi jäänyt synkistelemään pieniäkin asioita päiväkausiksi.
Istuin eilen töiden jälkeen sohvatuolissa ja hetkellisten mietteiden jälkeen pistin erikoisen tekstiviestin ystävälle. En tiedä mitä saaja siitä mietti, mutta halusin vaan kertoa hänelle hänen merkityksestään minun elämässäni. Jokainen ystävä, tärkeä ihminen, jokainen heistä on rakas omalla tavallaan. Ja jokainen heistä tuo jotain tullessaan ja siinä ohessa kenties muuttaa jotain toisen elämässä Niin hänkin omalta osaltaan teki ja tekee. Aivan samalla lailla kuin muutkin minulle tärket ihmiset ovat tehneet, kuka mitenkin ja kuka millä lailla. Kaikella on varmasti ollut merkityksensä, myös niillä kaikilla ikävillä hetkillä.
On jotenkin niin helpottavaa oivaltaa mitä olen viime vuosina käynyt läpin, miten olen tässä viime aikoina muuttunut ja mitä kaikkea minussa ja käyttäytymisessäni on muuttunut. Voin pikkuhiljaa olla ihan ylpeä itsestäni. Hyvä homma. :)
Tämän päivän itkut tuli sitten lukiessani koiran kuolemasta ja raskaasta päätöksestä viedä koira lopetettavaksi. Voi että...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti