keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulua

Kävin hakemassa huonon onnen auton Turusta pois. Tuntui aika erikoiselta roudaantua Turkuun junalla ja lähteä samalla oven avauksella kohti Raisiota. Kävin, tai pitäisikö paremmin sanoa käväisin toisen kerran Turussa viiden päivän sisällä. Auto toimii toistaiseksi ja onneksi korjaamo ei pihalla seisottamista ja muutamasta käynnistämisestä veloittanut mitään. Nyt tuokin extrasuurta harmitusta, ettenkö sanoisi suoraan suurta vitutusta aiheuttanut peltilehmä on kotikonnuilla odottamassa sitä kertaa kun vika suvaitsee taas uusiintua. Äkkiseltään kyllä olisin keksinyt mielekkäämpiäkin tekemisiä vapaapäivälle kuin rikkonaisen auton hakemista nonstop liikkumisena. Kaikenlaista sitä sattuukin. Tosin taidan viedä sen kuitenkin isälle tutkittavaksi, jos hän osaisi vähän tutustua starttimoottorin sielunelämään. Vai lähdetäänkö vaihtamaan moottori ihan suosiolla, katsotaan nyt.

Harmistuin herkkänahkaisuuttani maantaina saamastani suorista sanoista. Noh, minä olin itse moista kommunikoimisen mallia toivonut, joten eipä auta taas kun kasvattaa paksumpaa nahkaa. Ei kannata olla herkkänahkainen, jos en kykene vastaanottamaan samaani palautetta ilman suurempia harmistuksia. Joo.Sitä se on, herkkänahkaisuutta. Onpahan nyt käsitelty sitten sekin asia.

Joulu tulee, tiedossa mökki- ja luonnonrauhaa. Ruokaa, mukavaan oleilua, saunaa ja seuraa. En kyllä meinaa liikkua yhtään mihinkään, muuta kuin pakon sanelemana. Kovin siis perinteistä ja perinteikkäistä menoa tiedossa. :)

Hyvää ja rauhallista Joulua vaan kaikille.

Ei kommentteja: