Tirsk

Vietin aivotonta lauantaita hihittelemällä Rottatouille leffalle. Aamupäivään sisältyi myös hillitöntä akvaarioiden siivousta P!nkin ja Lady Gagan tahtiin ja oi kuinka kivaa puuhaa se olikaan tanssittavan musan avustuksella. Taka-ajatuksena oli myös peittää alakerran kiljuvien kakaroiden kaoottinen karjuminen, mutta yhtäkaikki musiikki toimi ja teki tehtävänsä. Äänet peittyivät, akvojen siivous sujui ja mieli piristyi.

Aamuyöt eivät ole otollisia hetkiä bloggaukseen, joten oma sensuuri iski poistaen älyttömän vinkuvonkuraivoitku-tiltyksen. Koskahan minä oppisin hieman aikaa kuuntelemaan itseäni, ennenkuin avaudun blogiini jokaisesta harmistuksesta mitä eteen tulee. Nykyisin nuo synkät hetket ovat onneksi varsin lyhykäisiä. Entisessä elämässäni olisi jäänyt synkistelemään pieniäkin asioita päiväkausiksi.

Istuin eilen töiden jälkeen sohvatuolissa ja hetkellisten mietteiden jälkeen pistin erikoisen tekstiviestin ystävälle. En tiedä mitä saaja siitä mietti, mutta halusin vaan kertoa hänelle hänen merkityksestään minun elämässäni. Jokainen ystävä, tärkeä ihminen, jokainen heistä on rakas omalla tavallaan. Ja jokainen heistä tuo jotain tullessaan ja siinä ohessa kenties muuttaa jotain toisen elämässä Niin hänkin omalta osaltaan teki ja tekee. Aivan samalla lailla kuin  muutkin minulle tärket ihmiset ovat tehneet, kuka mitenkin ja kuka millä lailla. Kaikella on varmasti ollut merkityksensä, myös niillä kaikilla ikävillä hetkillä.

On jotenkin niin helpottavaa oivaltaa mitä olen viime vuosina käynyt läpin, miten olen tässä viime aikoina muuttunut ja mitä  kaikkea minussa ja käyttäytymisessäni on muuttunut. Voin pikkuhiljaa olla ihan ylpeä itsestäni. Hyvä homma. :)

Tämän päivän itkut tuli sitten lukiessani koiran kuolemasta ja raskaasta päätöksestä viedä koira lopetettavaksi. Voi että...

Uneton yö

En tiedä mitä on pielessä ja mikä on sekaisin, mutta taas heräsin aivan liian aikaisin. Harmillista. En jaksanut sängyssäkään pyöriä, joten paneuduin päivittämään varmuuskopioni kuntoon tietsikan tiedostojen osalta. Siinä samassa tuli siivottua sähköposteja. Olen näköjään tehnyt edellisen kerran sähköpostien osalta siivouksen melkein kymmenen kuukautta sitten. Posteja oli tuhansia, enkä jaksanut jäädä niitä suuremmin valkkaamaan. Toivottavasti joukossa ei ollut mitään kovin tärkeää.

Maileista löytyi myös historian havinoista muutama hyvin henkilökohtainen posti. Kaikkea sitä on tullutkin kirjoitettua ja kirjeiden kovin kauniista sävystä voisi päätellä paljonkin asioita sen hetkisistä tapahumista ja tunnetiloista.  Jotenkin miettiessäni elämääni taaksepäin, hämmennyn edelleenkin siitä miten eräs henkilö tuli elämääni kovin yllättäen ja vahingossa. Melkein pyörremyrskyn tavoin. Hän muutti elämässäni paljon, hämmensi ja herätteli näkemään, tuntemaan ja elämään. Hyvässä mielessä siis. Yhtä yllättäen hän aikoinaan hävisi myös elämästäni. Noh, elämä on. Eikä siitä sen enempää. Kaikella sillä oli varmaan se tarkoituksensa. Märinät on märisty, haavat on nuoltu ja elämä jatkuu. Muistot ja muutokset minussa jäävät kuitenkin elämään. Tunteet ja fiilikset tulivat niin kovin eläväisinä mieleen, joten ihan ilman kyyneliä tästäkään ei selvitty.

Parempi kuitenkin näin. Tällä lopputuloksella ja tällä tarinan kaarella. Selkeästi nämä unettomat hetket eivät sovi minulle :(

Ja iltapäivällä kissanpentuja katsomaan. Nyt on hyvä fiilistellä Jenni Vartiaisen parissa tämän nörtteilyn keskellä. Mukaan mahtuu Lady Gagaa, kasari ja ysärihittejä ja tietty henkilö on myös tartuttanut mulle P!nk villityksen.  ;) Ohessa voi myös hyväntahtoisesti keskustella siitä onko Tässä autossa särmää vai ei. Lohdullista varmaan oli se, että ikäkriisini kanssa parasta aikaa taistellessani minua kutsuttiin juuri MissTeiniksi. No henkinen pentuhan minä kyllä olen, siitä ei voi kiistellä. *reps*

Hip

Onpas minulla ylipirteä ja ylitehokas olotila. Hieman tuossa hämmennyin varsin suorasta kommentista  "pilluu tekisi mieli". Eiköhän se kommentti ollut siis ihan yleisluontoinen kommentti, mutta outoa oli vaan se asian noin suora sanominen juuri minulle. Kaikenlaista siis.

Muuten on taas vähän rauhaisampaa jo senkin takia, että riittävät yöunet auttavat aina asioihin. Ilokseni voin todeta menneen vuoden olleen ainakin vauhdikas ja tapahtumarikas. Siinä matkan varrella olen näköjään muuttunut ihmisenä melkomoisesti. Muutos on toivottavasti ollut vaan hyvään suuntaan, mutta läheiset varmaan voivat sanoa siihen oman mielipiteensä. Ainakin olen ärhäköitynyt kovasti, oli se sitten hyvää vai pahaa.

Niin-n ja minä tarvitsen sakset. Ja minä tarvitsen tapaamisen erään henkilön kanssa. Ehei-ei kyse ei ole tästä, haluan vaan kuvainnollisesti katkoa tietyn, vääränlaisen, yksittäisen sitovan langan hänen ja minun väliltäni. *Naps*

Huh, olipas tuo nuo teatraalista. :)


********************
Sain päivällä varsin ihanan tekstarin. Ystävä kysyi kummastellen, ettei kai hän moisia omituisuuksia ole mennyt laukomaan. Että tekisi mieli jotain. :)) No ei hän ollut. Ei hänellä ole mitään syytä huoleen. Niin väsynyt hänkään ei ollut tällä kertaa, että moisia päättömyyksiä olisi suustaan mennyt päästämään.

Tämä tekstari meni kastiin päivän piristykset.

Congratulazioni

Aamu  alkoi hieman nihkeästi, puolittaisesti sekopäisissä fiiliksissä. Kiitos kuuluu illalla nappaamieni lihasrelaksanttien sekoittamalle päälleni. Kestipäs moisten droppien vaikutus yllättävän pitkään.  Aamulla ilahduin onnittelusoitoista ja eritoten yksi tietty soitto sai mieleni kovin iloiseksi. Hyvä näin. :) Niin-n, taas mie vanhenen. Jonkinlaista riemua voinen varmaan repiä kommentista, että onpahan yksi vuosi lähempänä eläkeikää. Heh. :)
Liekkö vierailulla olevan hormonihirviö, vai mikä. mutta minun piti hieman itkeä tirauttaa aamun hämärinä tunteina. Itku ei ollut ahdistunutta, ei kipeää tekevää, ehkä se oli enemmänkin helpottavaa ja vapauttavaa. Kaikenlaista sitä, eli on tämä naisen elämä niin kovin outoa välillä. Toki taidan itse tietää moiseen tihrustamiseen sen tarkemmankin syyn, mutta olkoot se analysoimatta. Nyt on hyvä jatkaa rauhaisasti päivän puuhia.

Toiseksi paras

Hemmetti, että tuo on ärsyttävä havainto. Olla aina se toiseksi paras, oli kyse sitten mistä tahansa elämän alueesta. Tuota lausetta olen kuullut niin paljon ja usein, että se alkaa vituttamaan. Olisin mielummin se huonoin mahdollinen, tai ei lähelläkään valintaa, mutta olla nyt se melkein paras, mutta ei kuitenkaan. Hitto.

Toki tietysti tuonkin lausahduksen arvo on suoraan riippuvainen siitä, millaisesta vertailujoukosta on kyse. Oletko tuhannesta se toiseksi paras, vai oletko kahdesta vaihtoehdosta se toiseksi paras. Yhtä lailla, yhtä inhottavaa se silti on kuulla kerta toisensa perään samat fraasit. Sinä olet loistava, MUTTA... Hemmetin paljon reilummalta tuntuisi pelkkä raadollinen kommentti "Tällä kertaa et tullut valituksi tjsp.".

Vihaan itse korulauseita ja täytekommentteja, jos ne kohdistuvat minuun. En halua mitään tyynnytteleviä kommentteja minkään suhteen, haluan vaan kuulla karun totuuden. Se riittää minulle, pidän siitä suoruudesta ja rehellisyydestä. Tiedän jonkun joskus hämmästyneen pyynnöstäni, että minulle ei tarvitse puhua paskaa. Pelkkä totuus/tieto riittää, kiitos.

Olen myös hämmästellyt viime aikoina iäisyysaihetta. Ihmisten välinen vetovoima ja intohimo. Miksi sitä on tai ei ole? Mikä on se määräävä tekijä, vaatiiko se vaan sopivan fiiliksen, elämäntilanteen, sopivan DNA:n, tuoksun, minkä ihmeen se vaatii että jotkun kappaleet vaan vetää puoleensa ja toiset hylkii rajusti.? Mikä sen saa jatkumaan, mikä sen saa kuolemaan? Miksi jonkun kanssa ei voi olla metriä lähempänä, kun jo tuntuu oudolta, punastelee, takeltelee ja on niin typerä kuin olla voi? Toisen kanssa saa yrittää ja yrittää, homman lähtemättä ikinä sen enempää käyntiin. Sen salaisuuden kun saisi selvitettyä, sen kun saisi valjastettua lääketeollisuuden käyttöön. Enkä nyt puhu Viagrasta ;)

Kaikesta huolimatta pohdinnat ovat varsin positiivisia, ihmetteviä ja optimistia. Elämä jatkuu. Niin. :)

Hupsista

Jaa. Niin. No. En tiedä. Eilen soitin puhelun, mikä oli aika vähintäänkin opettavainen kokemus. Soitin myös toisen puhelun, mikä oli edellistä puhelua helpompi. Totesin itselleni puheluiden jälkeen olleeni äärimmäisen huono ystävä taholle jos toisellekin. Tästä on vara vain parantaa, näinhän se menee. Aika näyttää mitä tuleman pitää. Kaikesta ei oikeasti tarvitse tehdä niin vaikeata, siis ei minunkaan.

Jälleen kerran raivostuttava piirteeni nousi esiin. Ei koskaan pidä olettaa mitään, ei koskaan saa tehdä päätöksiä toisen puolesta. En minä osaa lukea toisten ajatuksia tai toisen tarkoitusperiä, joten ehkä suosiolla jätän ne sikseen ja kysyn faktat faktoina. Toki tämä kommunikoiminen toimii vaan, jos muutkin tahot sitä haluaavat. Jääkööt tämän asian pähkäily nyt tähän.

Tänä aamuna myös siivooja hämmästytti töissä. Päästiin pikaisesti, jostain ihmeellisestä syystä, keskusteluihin  ystävyydestä, välirikoista, riidoista, sovinnoista, parisuhteista sun muusta. Jotenkin mieleeni jäi hänen kommenttinsa, että jotkut ihmiset vaan avaavat outoja ja erikoisia ovia meissä  itse kenessäkin. Että sitä hämmästyy mitä kaikkea sen oven takana paljastuukaan. Jatkossa on jokaisesta itsestään kiinni haluaako sinne huoneeseen ja oven taa mennä pidemmälle. Juuri näinhän se on. Hämmentävää filosofoimista heti aamusta. :)

Töissä on tiedossa äärimmäisen katkonainen tuurauspäivä, hommissa mistä en niin pidä. Huominen menee kokonaisuudessa koulutuksessa, aiheesta mistä en pidä, mutta mikä on pakko opetella.

Toivottavasti viikonloppuna on jotain kivaa, työn puolesta viikko on ollut aika ikävä.

Jos hän lähtisi pois

Olen viime aikoina kelaillut paljon kuolemaa, luopumista ja elämän äkillistä päättymistä. Isotätini sairastaminen, omien vanhempien vanheneminen, erään läheisen sairastuminen ja toisen läheisen vakava loukkaantuminen ja ystävän menettäminen on pistänyt miettimään taas asiosta. Paljon on viime aikoina tapahtunut, osa tapahtumista on ollut osittain omaa syytäni, osa täysin minusta riippumattomista syistä, mutta yhtä lailla kaikki ovat satuttaneet minua.

Tapahtumat saavat pelkäämään, että kuka tahansa voi poistua koska tahansa täältä. Pitäisi osata sanoa ja osoittaa ihmisille riittävän usein miten tärkeitä he ovat itse kenenkin elämässä. Harmillisesti sitä vaan ei ole tullut tehtyä riittävässä määrin, arki vie mennessään ja elämä tuo kaikkea muuta mukanaan. Sitten kun ihminen on poissa, on jo liian myöhäistä.

Mietin omia vanhempiani ja muita läheisiäni, mitä tapahtuisi jos joku heistä lähtisi tänään pois.Tavalla tai toisella. Olenko hoitanut asiani, niin että he tietävät olevansa minulle rakkaita. On aika rankkaa oivaltaa se, kuinka huono ihminen olen ollut ystävänä, siskona, lapsena, rakastettuna. Ei naurata, ei.

Ehkä tämä johtuu historiasta, lapsuudenkotini menneestä ilmapiiristä ja tavasta elää silloin joskus. Ehkä se johtuu siitä helvetin kiltistä tytöstä, joka ei saanut näkyä eikä kuulua. Ei edes siinä positiiivisessa mielessäkään. Vanhempien alkoholismi jätti varmasti jälkensä, piti olla kova, mikään ei saaanut satuttaa tai ainakaan ei kannattanut näyttää, että nyt tuo sattui. Vain ne vahvat ja kovat pärjäsivät. Kaipa se on hyvä, että edes tässä vaiheessa mietin näitä ja totean että minulla on oikeastaan vain parannettavaa näissä sosiaalisissa taidoissa ja tunteistani kertomisessa.

Monen asian suhteen tämäkin oivallus tulee aivan liian myöhään, mutta kaipa kaikella on tarkoituksensa. En tiedä. Surettaa ja oikeastaan hävettääkin  moni asia. Hävettää sekin, miten monta ystävyyssuhdetta olen onnistunut vuosien varrella karkoittamaan pois huonolla yhteydenpidolla, tai vaan jotenkin. Kun nyt vaan saisi jotenkin edes jonkun langan päästä kiinni, että edes jollekulle osaisi näyttää läheisilleni miten tärkeitä he ovat minun elämässäni. Miten minä olen voinutkin olla näin... jotain.

Tässäpä sitä mietittävää tälle illalle.

Huoh

Jarruremppa ei etene, tai etenee, mutta ei tuota toivottua lopputulosta. Siinä vaiheessa kun samat renkaat on ottanut neljättä kertaa irti ja tehnyt saman operaatiot x-n kerran, niin palaahan siinä jo hermot. Kysyin lupaa, saanko ajaa auton jo seinään, mutta lupaa ei ainakaa isältä irronnut. Mieli tekisi. Vituttaa. Vien auton sitten helvetin kalliiseen korjaamoon ja toivon, että varallisuus riittää vielä lunastamaankin auton siinä vaiheessa kun se valmis. En tykkää... :( Pakko se auto on vielä koettaa saada katsastuksesta läpi.

Vaikka miten touhuaisin, tekisin, puuhisin ja menisin päättömänä ympäri maailmaa niin itseään ja omia ajatuksiaan ja ei näköjään pääse karkuun. Kovasti sitä yritin, mutta pakko palata taas sen pelin ääreen ja katsoa sinne pitkään ja hartaasti. Se mitä sieltä kuvastuu ja paljastuu ei todellakaan ole mitään kaunista katsottavaa.

Hitto vie. Järki ja harkinta alkaa pikku hiljaa palailla närkästyksen tilalle ja en kerta kaikkiaan tiedä mitä nytten. Miten toimia, mitä ajatella, jatkanko pakomatkaani, pysähdynkö paikalleni, mitä teen. En tiedä. Omien mokien myötäminen on rankka paikka. Varmaan voin vain toivoa, että olisin viisaampi seuraavassa elämässäni, seuraavassa hetkessä, seuraavassa jossain.. Jotenkin tuntuu, että kaikki mitä teen pahentaa vaan asioita. Tuntuu myös siltä, että kaikki mitä jätän tekemättä pahentaa myös asioita. Ihan kaiken elämässäni olevan suhteen.

No itsehän minä vastuun otan tekemisistäni.

Huomenta

Silmät ristissä. Tai oikeammin ainoa viime yön saavutus on ollut hillittömät silmäpussit. Kaipa se on palkkio tihrustetuista hetkistä. Yön jälkeen tuli kuitenkin se uusi aamu ja sen myötä osittain uudet ajatukset.

Nyt taitaa taas olla itsepohdiskelun paikka.

Yleisesti ottaen elämässä ja ihmissuhteissani olen hetkittäin helvetinmoinen jästipää ja toisinaan se nöyrtyminen on ollut kova paikka itselleni. Tätä helvetinmoista luupäisyyttä on muutkin läheiset ihmiset tahoillaan mananneet ja en kyllä voi olla tästä(kään) ominaisuudesta ylpeä. Toivoton tapaus en kuitenkaan tunnusta olevani, mutta ehkä siinä ajoituksessa pitäisi olla vähän tarkempi. Mielummin vähän aikaisemmin, kun liian myöhään voisin löytää sen hetken, kun tunnustan että minäkin saatan tehdä suoraan sanottuna helvetinmoisia virhearviointeja. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Etukäteen jo huvittaa miespuoleisen ystäväni kommentit, kun hän taas tätä vaahtoamistani lukee. Juu-u, älä edes sano. Naiset on. MINÄ olen ja vähän muutkin ovat. ;)

Tuskin keneltäkään työkaveriltakaan irtoaa niin oivallista sanasamakkoa, kuin eräältä BB-kisailijalta sen perusanaalin kanssa. Seksisasentohan sekin on, siitä voi tietysti olla montaa eri mieltä miten perusjuttu se itse kenellekin on. Sanasammakko yhtä kaikki ja tuo tokaisu jää varmasti elmään. Niin ja EN edelleenkään katso moista tositvkakkaa, törmäsin vaan netissä runsaasti huomoita saaneeseen möläytykseen ja pitihän se katsoa.

HUOH.Onneksi on työpaikka ja siellä runsaasti tekemättömiä vittumaisia työtehtäviä. Niihin on ihana jästipäisenä uppoutua. Toivon totisesti, että tänään ei ole hankalia asiakkaita.

Lisäys kello 8.03.
Harvoin olen saanut niin pahaa tylytystä puhelimessa kuin tänä aamuna. Osa oli varmaan aiheesta, osa ei. Olen mykistynyt. Surullinen. Puhuminen on piirun verran vaikeata, jos kaikki sanomiseni on jauhamista tai kaksinaamaista paskaa. Olkoot sitten näin. Hänelle, eikä kenelläkkään muulla  ole mitään oikeutta aliarvioida minun tuntemuksia ja asioiden tärkeyttä minun elämässäni.  En jauha. 

Sunnuntai

Yöunia takana lähes 9 tuntia. Uni oli laadukasta, yhtäjaksoista ja elvyttävää, joten nyt taas jaksaa. Ihanaa.
Vieressä juuri keitettyä kahvia, kauraleipäviipaleita päällystettynä tomaatilla ja juustolla. Aamu alkaa siis kovin leppoissa ja tyytyväisissä mielialoissa.

Pohdiskelin taannoin seksin, seksuaalisuuden ja fyysisen vetovoiman merkitystä. Nyt katseltuani ja kuunneltuani ympäristön tapahtumia ja vähän itseänikin siinä ohessa totean, että toisinaan kaipaisin kovasti sitä on/off kytkintä. Että sen ominaisuuden voisi kytkeä tarpeen vaatiessa kokonaan pois päältä.
Seksiä harrastetaan toisinaan ihan vääristä syistä. Velvollisuudentunnosta, halusta tulla hyväksytyksi, pelkästä läheisyydenkaipuusta. Sitä voi pihdata, sillä voi hallita, sillä voi loukata toista niin syvälle ettei tuhoja voi edes aavistaakaan. Kuinka monta rikottua perhettä ja onnetonta eroa/ihmissuhdekriisiä, puhumattakaan muusta väkivallasta moinen "ominaisuus" on aiheuttanut. Päätökset toki tekee jokainen yksilö itse, mutta saahan siitä ainakin hyvän tekosyy ja oikeutuksen teoilleen. Parhaimmillaanhan se on voimavara ja se elämän suola, niinkuin joku joskus on sanonut. Itse olen vaan asiaa viime aikoina joutunut miettimään negatiiviselta kannalta ja nämä negatiiviset piirteet lyö silmille aika rankasti juuri tällä hetkellä. Kaikenlaista sitä pitääkin miettiä ja vielä näin sunnuntaina.

Huomasin eilen itsessäni oudon ja yllättävän piirteen. Minä, joka olen vuosien saatossa mestarillisesti oppinut haistelemaan muiden tunteita ja mielialoja, alan näköjään unohtaa tämän taidon. Tai luulen, etten ole unohtanut sitä, olen kääntänyt tämän taidon toisinpäin. Kuulostelen nykyisin itseäni ja tunteita, en siis enää haistele muiden ihmisten tunnetiloja siinä mittakaavassa mitä joskus olen tehnyt. Loistavaa.

Loistavaa on myös se, että olen saanut ystäviltä, rakkailta ja läheisiltä palautetta pienoisista edistymisen askeleistani. Minä uskallan näyttää tunteitani paremmin, niin hyvässä kuin pahassakin. Minä avaudun ja kerron itsestäni, siitä miltä MINUSTA tuntuu, puhun suoraan ja kestän aika hyvin sen suoran palautteen takaisinpäinkin. Toki matkaa on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon, mutta on ollut loistava asia huomata etten ole käynyt kipeitä asioita ihan turhan takia läpi. Muutosta on nyt jo nähtävissä. Turhaan sitä melkein kliseistä sanontaa ei ole lausuttu, eli puhukaan toisillenne. Oikeasti, rehellisesti, raadollisesti. Puhukaa kaikesta, myös niistä negatiivisistakin tunteita ja olotiloista. Yksin tätä olisi vaikea käydä läpi, joten olen enemmän kuin kiitollinen ystävilleni.

Nyt kuitenkin pienen akvaarion kimppuun. Tulisukaravut kasvavat ja voivat hyvin, joten poistun nyt reippaasti vedenvaihtoon.

Parisuhteellisuudesta hieman eri kantilta

Jarruremppaa tiedossa. Auto ei mennyt läpi katsastuksesta, tyyppivika iski taas. MURRR. Ärsyttää kerta toisensa jälkeen tulevat samat viat. Eikö saksalaiset osaa tehdä autoja? Tai siis enhän minä oikeasti tiedä, missä tuo katiska on loppujen lopuksi kasattu. Yhtä kaikki, rahan menoa taas tiedossa.

Olen hämmästynyt edelleenkin taannoisesta keskustelusta ystävän kanssa. Keskustelusta mikä sai yllättävän käänteen ja pisti miettimään asioita eri kantilta. Entäs jos se rakkaus on oikeasti yliarvostettua, siis se romanttinen rakkaus päämääränä pitkä, kestävä loppuelämän parisuhde?

Jos rakkaus on niin hieno juttu, miksi hemmetissä se satuttaa niin paljon, miksi asiat eivät suju itsestään, miksi se tekee oikeasti kipeää? Entäs kun samaan soppaan lisätään seksi, rakastelu ja fyysinen nautinto. Tarvitaanko nautintoon sitä toista ihmistä, fyysinen laukeaminenhan on helposti saatavissa ihan omin neuvoinkin ja toisinaan se "sooloseksi" voi olla jopa parempaa, kuin huono irto"hoito". Toki ymmärrän lisääntymismielessä seksin ja himon merkityksen, mutta muussa tarkoituksessa seksistä tunnutaan jauhettavan ihan liikaa. Tottakai toistuva epäonnistuminen pitkäaikaisten suhteen luomisessa vie sen halun ja uskalluksen aloittaa mitään uutta suhdetta. Tottakai sitä pelkää edes miettiä sitä rakastumisen vaihtoehtoa. Fakta on myös sekin, että maailma on täynnä myös onnellisia sinkkuihmisiä,jotka eivät oikeasti kaipaa parisuhdetta. Onko se parisuhteen autuus vain kuvitteellista.

Onpas katkeria ajatuksia, voi joku miettiä nyt. Ehkä niin, mutta kovin inhimillistä käyttäytymistä tietyssä vaiheessa. En itse allekirjoita kaikkia näitä ajatuksia ihan täysin. Henkilökohtaisesti en usko parisuhteen toimivan ja rakkauden elävän ilman molempia osapuolia tyydyttävää seksiä ja läheisyyttä. Läheisyyttä pitää olla siinä arkielämässä, läheisyys ei saa olla velvoite seksiin. Parhaimmillaan seksi on rakastelua, sitä kautta haluaa tuottaa toiselle nautintoa, näyttää rakkautta ja läheisyyttä, ottaa ja antaa ja olla niin lähellä kuin vaan vaan voi olla. Se voi olla monipuolista, vaihtelevaa, hellää, rajua mitä vaan osapuolet haluavat keskenään tehdä. Parhaimmillaan niihin tunteisiin meinaa tukehtua, se on taivallista ja ihanaa, siinä paljastaa tavallaan sisimmästään lähes kaiken kumppanille, rakastetulleen. Rakastelu on siinä yhteydessä luonnollista, kaunista ja hyvää. Kaikki ei välttämättä suju heti ja helposti, ehkä asioille pitää antaa aikaa kehittyä ja oppia luottamaan kumppaniin. Kannataako tästä mahdollisuudesta kieltäytyä oman haavoittuvuuden takia, sen takia että pelkää taas käyvän huonosti ja sattuvan jossain vaiheessa liikaa.

Mitä sitten on hyvä parisuhde ja rakkaus, se on ihan toinen tarina. Jokainen tietää itsestään mitä haluaa, mikä on hyväksi ja mitä ei ainakaan halua. Siihen tarvitaan riittävästi yhteisiä päämääriä, samankaltaisuutta, huumoria ja iloa, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Luottamusta ja keskinäistä kunnioitusta. Rakentavaa riitelyä, hullunkurisuutta ja riittävästi erilaisuutta. Puhumista ja pussaamista. Kuka nyt mitäkin pitää arvossaan. Toisille se voi olla hyvä ulkonäko, edustuskelpoisuus, riittävä varallisuus tai sitten vaan se turvallisuus ilman sen suurempia tunteita. On myös tärkeää Mitä on valmis tekemään rakkauden ja sen suhteen onnistumisen eteen. Ei se aina helppoa ole, mutta ehkä ei kannata mennä siitä mistä se aita on matalin. Ystävyydestä voi kehittyä rakkautta myös, kun vaan uskaltaa antaa tilaa sille rakkaudelle.

Vain järkisyistä tai pelkojen takia ei kannata luopua siitä mitä joskus vielä voi olla edessä. Vaikkakin juuri nyt ajatus rakkaudesta ja suhteesta tuntuisikin
turhauttavalta ja pahaltakin. Uskon kuitenkin, että rakkautta on olemassa, on mahdollista luoda hyvä, onnellinen parisuhde. Kestävä sellainen. Pitää uskaltaa ottaa se riski, mitään ei väkisin voi saavuttaa. Sille jollekin mikä orastaa pitää antaa mahdollisuus.

Voi että, tulipas tästä nyt syvällistä. Ajatus vaan tuntuu niin pahalta, että joku ihminen kieltää täysin itseltään sen rakkauden mahdollisuuden. Niihin epäonnistuneisiin suhteisiin tarvitaan yleensä kaksi ihmistä, ei vain se toinen osapuoli voi ottaa syyllisyyttä siitä suhteen kariutumisesta.

Toinen mielenkiintoinen pyörittelyn aihe (toisin eri tahon kanssa) on ollut suhteiden uusintayritykset. Voiko samaan ihmiseen rakastua uudelleen, onko kukaan todellisuudessa saanut suhteiden uusintalämmittelyitä onnistumaan? Voiko virheistään ottaa oppia, ettei siirrä niitä suoraan uuteen yritykseen, voiko ihmiset oikeasti kasvaa ja muuttua?. Vai onko samoihin kaavoihin palaaminen väistämätöntä, koska kyse on kuitenkin siitä samasta ihmisestä. Miten paljon on kiinni niistä syistä miksi eroon päädytiin, onko se syy eroon uskottomuutta, väkivaltaa, alkoholismia, narsismia vai vaan tunteiden kuoleminen ja rakastuminen toiseen. Vai onko nämä uudelleen lämmitetyt suhteet vain säälittäviä yritelmiä koettaa saada jotain mennyttä takaisin, kun ei nyt muutakaan, parempaa ole lähipiirissä näkyvillä. Tässäpä lisää pohdittavaa.

Ihmekkös jos mulla on "takki ihan tyhjä", näitä kaikkia kun kelailee niin alkaa jossain vaiheessa olla aika loppu :) Viime päivien runsaasti viljelty sana on minulla ollut hämmästyttävää, eli olkoot tämäkin bloggaus hämmästyttävää ja poikkeuksellista avautumista minulta.

Raskas viikko

Töissä oli poikkeuksellisen paljon säätöä ja säpinäää tällä viikolla. Kiitos kesälomatuurausten, ei ole helppoa tuurata jutuissa mistä ei mitään tiedä ja kukaan ei osaa auttaa. Opastus on ollut ala-arvoinen pikakelaus asioista, ryppyinen A4-arkki vanhentuneilla tiedoilla ja kehoitus, että saa hänelle soittaa lomalla jos hätä on. Toivon, että sitä hätää ei tule, en oikesti haluaisi häiritä häntä ihan ansaitulla lomalla, en todellakaan.

Erityisen raskaan tästä viikosta teki keskiviikkoinen tapaaminen. Harvoin olen itkenyt niin paljon muutaman tunnin aikana kuin siellä itkin ja niin kornilta kuin se kuulostaakin, paljon asioita loksahteli sen tapaamisen jälkeen paikoilleen. En tiennytkään miten hyvä olen ollut pitämään reippaan tytön kulissia pystyssä, miten loistavasti olen onnistunut piilottamaan vaijetut asiat syvälle, syvälle sisälleni. *huokaus*

Nyt ne asiat tulivat silmille, esille ja pintaan, joten jälki oli melkein sen Veera-myrskyn veroista. Ajoin tapaamiseen mennessäni kahteen kertaan riehuvan myrskyn läpi ja silloin myrsky repi autoa ulkopuolelta. Paluumatkalla myrsky sitten riehuikin auton sisällä. Ulkokuoreni pysyi ehjänä, mutta siellä syvällä sisällä, pinnan alla kuohui sitten siitäkin edestä. Seuraavana päivänä sain kesken työpäivän hyvin pelottavan ja omituisen tärinäkohtauksen, joka onneksi loppui jossain vaiheessa ihan vaan rauhoittumalla paikalleen. Ehkä se edellisen päivän henkisen ahdistuksen purkautuminen näkyi myös fyysisinä oireina. Ehkä se oli paniikkikohtaus, tai sitten jotain aivan muuta, yhtä kaikki toivottavasti se ei tule takaisin.

Asioiden käsittely jatkuu tahollani, pikkuhiljaa ja sen mukaan miten kykenen käsittelemään esiin tulleita tunteita ja ajatuksia. Oli hyvä, että sain ajatuksilleni vahvistusta ja miten helpottavaa onkaan kun joillekin epämääräisille asioille ja tuntemuksille tuli tietty sana ja termi.

Helpottavinta varmaan koko asioiden käsittelyssä oli se, että minulla on täysi oikeutus tiettyihin asioihin ja tunteisiin. Minun ei tarvitse enää olla se kaiken jaksava, kaiken kestävä teflonpinnoitettu henkilö joka huolehtii kaikkien muiden hyvinvoinnista ennen omaa hyvinvointiaan. Minun ei tarvitse olla katalyytti, minun ei tarvitse kantaa huolta kaikesta ja kaikista. Minun ei enää tarvitse pelätä erimielisyyksiä, riitoja ja jos joku ei siedä minua silloin kuin olen erimieltä ja vihainen, se ei ole minun vikani. Saan tuntea, näyttää, olla ja jos joku ympäriltä katoaa kun kiltti Neiti ei enää jaksa olla kiltti, niin se ystävyys ei ollut sitten oikeata ystävyyttä. Toki olin nämä asiat jo tiedostanut joitakin aikoja sitten, sekä toteuttanutkin niitä jossain määrin. Kuitenkin tähänkin loppulliseen tietouteen tarvittiin se yksi ulkopuolinen ihminen lisää sanomaan termit niille asioille, jotka olin jo jollain tasolla hahmottanut.

Matka itsensä löytämiseen siis jatkuu, mitä sieltä sisältä loppujen lopuksi löytyy jää nähtäväksi. Juuri nyt askel on aika raskas, mutta tiedän että jossain vaiheessa tämä helpottaa. Hyvä tästä tulee, minä uskon siihen, minä TIEDÄN sen.

Hyväntuulinen huomen

Tulossa on toivottavasti hyvä viikonloppu, rentouttava, mukava, leppoisa ja kohtalaisen kotinurkissa paikoillaan pysyvä sellainen. Viime aikoina olen suhaillut Suomen maata edes takaisin ja tästäkin ajelun motiiveista näin jälkikäteen on selkeästi nähtävillä syy/seuraus-ketju ihan suoraan. Olen hyvin yllättynyt siitä, miten sterotypisesti minäkin käyttäydyn tietyissä elämäntilanteissa. Jälkikäteen on melkein riemastuttavaa oivaltaa nämä syyt ja seuraukset asioille, taaksepäin katsoessa ne ovat niin selkeitä katseltavia ja helppoja analysoida.

Nyt on kuitenkin ihanaa olla vaan kotona, ilmojen viilennyttyä ja sisälämpötilan laskiessa siedettäviin (alle +30c) alle lukemiin on hyvä vähän keskittyä muihinkin asioihin. Haaveilen huomenna tosivarhaisesta aamuheräämisestä, aamu-uinnista ja kuvausreissusta kaupunkiin. Aamullisessa tyhjässä kaupungissa on jotain varsin erikoista, kun ketään ei vielä ole oikein missään ja kaupunki alkaa vasta heräilemään aamuun. Toivottavasti sää olisi suosiollinen vielä viikonloppunakin.

Valokuvaus onkin viime aikoina jäänyt valitettavan vähälle, kuvaaminen kun vaatii minulta tietyn tyynen olotilan ja ennenkaikkea sitä rauhaa ja aikaa kuvaamiselle. Viime aikaisissa koheltamisissa kun ei ole tainnut olla mitään noista tekijöistä läsnä ja valokuviakaan ei siis ole tullut suuremmin näppäiltyä.

Päätöksiäkin olen tehnyt. Suunnitelma A on nyt tehty, mutta suunnitelmiin tulee varmasti jotain muutoksia. Ainahan niihin tulee. Puitteet, resurssit ja tavoitteet on nyt kuitenkin hahmotelu kasaan, suunnitelman puhtaaksikirjoitus vaan odottaa vielä. Haluan pistää asiat vielä paperille, se on siten enemmän konkreettista kuin oman pään sisällä pyörittely. Voin huonona hetkenä käyn katsomassa suunnitelmaa ja todeta, mitä kohti olenkaan menossa ja onko se suunta pysynyt reitillään.

Sitten tuosta asioiden pyörittelystä. Mie alan olla siinä aika hyvä, mutta yllättäen törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa toiseen kaltaiseeni asioiden pohdiskelijaan. Ja voin kuinka antoisaa onkaan pähkäillä asioista, kun joku tavallaan hieman samassa tilanteessa oleva ihminen voi kommentoida omalta kantiltaan asioita. Varsinaista vertaistukea ja etäterapiaa, eli kiitos asianomaiselle henkilölle. :)

Niin-n ja sitten ystäviin. Olen taas viime aikoina oivaltanut sen, miten tärkeitä ystävät ovat. Joskus typeryyksissäni ja marttyyrina olen manannut kaikki syvimpään helvettiin ja jopa tietoisesti karkoittanut ihmisiä ympäriltäni. Ilmeisesti minulle on ollut helpompaa häätää ongelmat ja ihmiset pois, kun selvittää niitä. Aita on ollut matalin siitä ja siitä minä olen sitten taas mennyt. Meinasin tehdä saman virheen jälleen, x:n kerran, mutta onneksi jotain on tapahtunut maailmassani. En karkoittanut Minulle Hyvin Tärkeää Ihmistä pois. Olen tästä ratkaisusta vilpittömän onnellinen.

Jalat alle ja karkuun

Viime aikoina on sattunut ja tapahtunut. Vähän liikaakin. Juuri äsken oli olotila, että otan jalat alleni, juoksen karkuun ja jätän kaiken tähän ja juuri nyt. En katso taakseni, menen vaan silmälaput silmilläni hurjaa kiitolaukkaa eteenpäin.

No eihän se näin mene, tietenkään. Taisin vihdoinkin lakata juoksemasta karkuun ikäviä ja tunteita herättäviä asioita. Tällä kertaa en mene siitä mistä se aita on matalin, en pyyhi ihmisiä elämästäni pois, vaan käsittelen asiat kondikseen ja jatkan elämääni sen jälkeen toivottavasti pystypäin, onnellisempana ja ehjempänä. Tulevaisuudessa on varmasti enemmän isoja asioita käsiteltäväksi ja se tie ei tule olemaan helppo.

Sain tänään ystävältäni (toivottavasti voin käyttää hänestä jatkossakin moista nimitystä) puhelinsoiton ja sen myötä tiedon mikä pisti hetkeksi miettimään taas omaan erehtyväisyyttäni. Olin tulkinnut rankasti erinäisiä asioita väärin tässä viimeaikoina ja onneksi rohkenin kysyä asioiden todellista laitaa. Puhelu oli kuitenkin kokonaisuutena hyvä homma, moni asia selkeni pienessä päässäni sen pienen tiedonmurun myötä mitä minulle kerrottiin. Kiitos. Olen ylpeä itsestäni, "entinen" Neiti olisi vetänyt DraamaQueenit ja toiminut täysin toisin. HYVÄ MINÄ :)

Nyt olen ansainnut kylmän siiderin, ehkä jopa kaksi.

Miksi se sattuu?

Mietiskelin nyt illalla asioita, elämää, sattuneita juttuja, asioita mitä on vaan yksikertaisesti pakko tehdä tulevaisuudessa. Mietiskelyiden sävy oli analyyttisen tutkaileva, ilman hysteriaa, ilman kyyneliä, ilman jossitteluita. Sattuihan se, mutta ei mitenkään lohduttomalla tai liian kipeällä tavalla. Miksi omien mokien ja virheiden myöntäminen sattuu, kun en kuitenkaan koskaan ole itseäni ylimaallisen erinomaisena ja erehtymättömänä pitänyt? Onko jotain vihdoinkin mennyt perille, jos olen valmis myöntämään oman raukkamaisuuteni ja erehtyväisyyteni, olenko seuraavalla kerralla viisaampi, kypsempi ja järkevämpi? Mikä tai mitä se seuraava kerta sitten onkaan, seuraavassa elämässä, vuoden kuluttua, seuraavassa vastoinkäymisen kohdalla. En tiedä. Harmihan se olisi, jos nämä kipuilut tulisi käytyä läpi ihan turhan takia.

On tämä elämä erikoista, mutta hemmetti vie kaikilla näillä jutuilla on varmasti tarkoituksensa.

Onneksi on maanantai

Takana monessakin mielessä rankka viikonloppu, paljon ihmisiä, tapahtumia, itkua, ahdistusta, ajettuja kilometrejä ja runsaasti vähemmistökansaa. Onneksi viikonloppu on ohi. Oli monenlaisia kohtaamisia, uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja ja elämää yleensä kaikissa sen tunneskaaloissa. Hämeenkatu tuli tutuksi ja meressäkin olen nyt sitten uinut. Elämäni ensimmäistä kertaa, muuten.

Tulevan viikon säätiedotus lupaa seuraavaa. Jotenki toivoisin tällä kertaa viikonlopun tulevan pian.

Sunnuntai lehdessä oli sen miehen kuolinilmoitus, siis hänen jonka elvytykseen osallistuin. Surullista.

Syvissä vesissä

Tämän aamun närkästys.
Rekisterikilven valo. Jotenkin tuntuu, että minulla on joku huono karma ainoastaan ja vain tämän tietyn valon kanssa, oli kyseessä sitten mikä autoyksilö tahansa. Edellisessä autossa piti rikkoa väkivalloin ruostunut ruuvi, kun turkasen polttimoa ei muuten saanut vaihdettua ja taidettiin siinä ohessa rikkoa muutama poranteräkin. Tässä nykyisessä autontekeleessä oli sitten muuten vaan ongelmia, yhden pienen polttimon vaihtamiseen tarvittiin ruuvimeisseliä, pihtejä ja toisenlaisiakin pihtejä. Hermo paloi siis heti aamusta, mutta nyt tuo hemmetin valo on vaihdettu katsastusta varten. Jatkossa muistan suhtautua asian vaatimalla vakavuudella juuri tämän polttimon vaihtoon, oli auto mikä tahansa. Enkä ainakaan aloita vaihtamista kiireessä, ennen töihin lähtemistä, naivina ajatuksen hoitaa homma viidessa minuutissa.
Aikaa saada tuo auto katsastuskuntoon on lähes 4 kuukautta, joten kerrankin minä olen ajoissa liikenteessä, isompia vikoja kopperossa ei tietäänkseni ole. Minulla on pieni taka-ajatus auton vaihtamisesta lähiaikoina ja näin melkein blondina kuvittelen juuri katsastetun auton olevan ihan hyvä juttu.

Kuohuva mielenikin on tätä nykyä tasoittumaan päin. Viime viikkoina ja etenkin ihan lähipäivinä olen pähkäillyt elämääni ihan uudelta kantilta. Tähän oivallukseen ja asioiden havahtumiseen tarvitaan loppujen lopuksi aika vähän. Ehkä palikat loksauttaa paikoilleen ne tietyt sanat tai pelkästään vain se, että olen itse valmis vastaanottamaan jo muidenkin apua,neuvoja ja mielipiteitä. Olen itsekkäästi ylpeä juuri nyt omasta käyttäytymisestäni, sen verran töitä olen pääni ja oman hyvinvointini eteen viime aikoina tehnyt. Tiettyjen asioiden myöntäminen sattuu, mutta sen jälkeen kun olen suostunut katsomaan asioita raadollisen suoraan elämä on tuntunut paljon helpommalta. Mikähän siinä on, että sitä on niin kärkäs ja halukas syyttämään aina niitä muita ja jotakuta toista pahasta olosta ja tapahtuneista asioista. Jotenkin alan pikkuhiljaa oivaltamaan tiettyjen menneisyyden tapahtumien vaikutukset nykyiseen elämääni, ihmissuhteisiin ja kaikkeen tähän arkiseen elämään. Miksi tietyt kaavamaisuudet toistuvat elämässäni ja mitä kaikkea tuo alkoholistiperheessä kasvaminen on minulle tehnyt ja millaisia jälkiä se on mieleeni jättänyt.

Olen monesti mennyt juuri siitä mistä se hemmetin aita on ollut matalin ja sen asian myöntäminen itselleni on ollut varsin kova paikka. Motiivina tälle käyttäytymiselle on ollut konfliktien välttäminen ja toisten ihmisten suojelu. Aika isot valtuudet olen itselleni jossain vaiheessa ottanut, kun olen kuvitellut olevani viisas ja vahva tekemään moisia päätöksiä toisten puolesta. Enhän minä voi tietää ihmisen pään sisälle tai sydämeen, mikä hänelle on hyvästä ja mikä ei ole.

Kuvittelin itseni vähän ryhdikkäämmäksi ihmiseksi, mutta enpä näköjään ihan kaiken suhteen sitä(kään) ole ollut.

Totuus tulee aina esiin

Tämä lause sai minut itkemään tänään aivan valtoimenaan. Osui ja upposi niin nopsaan ja syvälle, etten itsekkään oikein ehtinyt oivaltaan mitä tapahtui. Huvittavinta tässä on se, että miksi samaisen lauseen uskoo kun sen esittää joku ulkopuolinen, melkein vieras ihminen. Miksi sitä ei usko, kun sen esittää se rakas ihminen, miksi sitä ei usko vaikka samaa itsekkin suustani olen hokenut. Olen itsekkin aihetta/lausetta sivunnut ja todennut, että jos jotain on tapahtuakseen niin se tapahtuu, omalla aikataulullaan. Sitä ei voi käskeä, ei kieltää eikä hoputtaa, mutta miksi minä sisäistän tämän lauseen tarkoituksen vasta nyt? *Närkästynut tuhahdus*

Typeryyksiä osa xyz

Toiset ihmisistä kuuluvat siihen kastiin, että tekstailevat kännipäissään typeryyksiä. Minä kuulun näköjään siihen kastiin ihmisiä, jotka pistävät vähästä, katkonaisesta unesta sekaisin ollessaan typeryyksiä menemään, sekä tekstareina, että maileina. Nyt hävettää. Miten syvästi ihmisen pitää itsensä nolata, ennen kuin alkaa oikeasti älytä asioita. Ehkä minulle pitäisi saada kaikkiin mahdollisiin viestimiin joku aikalukko, että kaikki viestintä kello 24-06 välillä olisi estetty. *huokaus*

Niin-n ja eikö nämä tunteiden vuoristoradat muutenkin voisi jo pikkuhiljaa tasaantua. Herranen aika sentäs, aikuinen nainen käyttäytyy kuin keskenkasvuinen kakara. Minne on kadonnut se järkevyyden perikuva, aina hillitty ja viilipyttymäinen rauhallinen Neiti. *huokaus*

Niin ja tulisukaravuista suurin osa on nyt sitten heittänyt veivinsä, ilmeisesti nuo helteet eivät olleet hyvä juttu. Kaikki pennut näyttävät olevan elossa, mutta aikuisista on enää elossa yksi poikasia kantava naaras. Harmistus sentäs tuollekin asialle. Toivottavasti pennut säilyvät edes elossa.