Paskaa ja parfyymia

Erilainen tarina suomalaisesta maaseudun miehestä. Dokumentti kuuluu sarjaan Tosi Tarina ja vielä katsottavissa Ylen areenalta. Itse sain vinkin veljeltä ja pitihän se sitten katsoa. Kyseinen tarina on varsin erilainen tarina suomalaisesta maanviljelijästä, miehestä joka tykkää tyttöilystä. Oli aikalailla hämmentävää keskustella tänään aiheesta isän ja veljen kanssa, he eivät täysin ymmärtäneet asiaa, mutta varmasti se aiheutti mietintää ja keskustelua aiheesta. Luulen, että heillekin on yhden tyttären/siskon lesbous on varmaan astetta helpompaa taas hyväksyä...

Kaukana luminen maailma

Tämä talven ensimmäinen lumimyrky pisti kaipaamaan kesää ja tämän kuvan kautta muistohin nousee syyskuun loppu ja mökkielämää. Tämä yksi kuva kertoo vähintään sen tuhat sanaa. Kaipaan tätä maisemaa ja näitä myöhäissyksyn hetkiä tuolla... Haikea huokaus. Talvi ei ole alkanutkaan ja minä haikailen jo kevättä ja kesää.

Lumimyrskyä parasta aikaa ikkunasta katsellessani jäin ajattelemaan sähkön välttämättämyyttä tässäkin kodissa. Onneksi sähköt toimii (ainakin toistaiseksi) tässä maan kolkassa, pitemmän sähkökatkon sattuessa olo voisi olla hieman pelokas sillä koko tämä talo lämpiää vain ja ainoastaan sähköllä. Tässä vaiheessa voi myös ääneen ihmetellä, että olisiko tämän talon rakennusvaiheessa jonkun kannattanut kymmenen vuotta sitten miettiä lämmitysmuotoa vähän tarkemmin...

Tapan tässä aikaani hormonihuuruissani, pienessä särkylääketokkurassa voi näköjään olla helpostikkin perinjuurin tylsistynyt. Jokainen päätelköön ihan itse mikäs se taas Neidin Elämässä tökkii. Onneksi vaiva on taas ohimenevä ja onneksi särkylääkkeet on keksitty joten vaiva on varsin harmiton kokonaisuudeltaan. Ärsyttävä riesa silti.

Heräsin aamulla jälleen kerran turhan aikaisin ja olin varsin tehokas koko aamupäivän, tosin suunniteltu ulkokuvausreissu jäi tekemättä tuon alkaneen myrskyn takia, Pitänee odotella ensi viikonloppua ja päivänvaloa, josko ne talvikuvat sitten onnistuisivat. Arkisin päivänvalolla ei ei ehdi millään tuonne ulos, se huono puoli näissä kahdeksastaneljään-työajoissa on. Kaipa tässä yleisessä heikohkossa kansallisessa taloudellisessa tilanteessa minunkin pitäisi olla ihan älyttömän onnellinen nykyisestä työpaikastani. Saanhan minä säännöllisen palkan, työ on siistiä sisäduunia, aivojakin saa välillä käyttää, asiakkaita riittää ja opittavaa on rajattomasti. Ei kai sit pitäisi olla kiittämätön, eikä varsinkaan saisi arvostella mitään mitä duunissa tapahtuu ja varsinkaan mitä sielllä ei tapahdu. Toivottavasti muistan sen vielä huomennakin kun joku töissä alkaa hiertämään ja ärsyttämään.

Muistan varsin selvästi viime laman/taloudellisen taantuman, sen verran kiepästi se vihlaisi meidänkin perhettä silloin kultaisella ysikyt-luvulla. Toivottavasti tästä taantumasta ei tule vastaavankaltaista lamaksi kutsuttua olotilaa...nykyisin lukemattomat uutisista havaitut tiedot yt-neuvotteluista ja irtisanomisista pistävät kyllä pelkäämään pahinta ja vetää mielen hieman varovaiseksi kaiken suhteen.

No enpäs synkistele enempää. Lähden suihkuun ja aamulla iloisella mielellä tarpomaan lumituiskussa työpaikalle antamaan pienen työpanokseni työnantantajalle ja kuvittelen pakertaessani olevani jotenkin hyödyllinen osanen tätä yhteiskuntaa. Sarkasmia havaittavissa :) Hih.

Aamuvirkun tarinoita

Heräsin kello neljä hillittömään sateen rummutukseen peltikatossa ja ikkunapelleissä. Olin ja olen ihan pirteä, mutta voi olla ihan eri asia miltä tuntuu taas iltapäivällä koko päivän ruutuun tuijottamisen jälkeen... En halunnut sen suuremmin häiritä alakerran herrasväen yöunia, vaan koetin puuhastella hiljaisia puuhia, kuten tuijotin digiboksilta CSI:tä ja muutaman Frasierin. Niin ja surffailin netissä :( Onnistuin kesällä ja nyt alkusyksystä vierottautua nettipuuhista aika hyvin, mutta heti kun kone toimii ja netti löytyy jonkinlainen nettiriippuuvuus taitaa taas nostaa päätään. Voi ei... Pongasin netistä melkein Hanin kaksoisolennon kissan kaksoisolentoa myöten ja edelleenkin voin todeta olevani varsin urautunut siihen millaiset naiset kiinnittävät minun huomioni tuolla netissä seikkaillessani. :)

Eilen illalla kriiseilin taas omituisista ja hyvin vähäpätöisistä asioista. Olen pitemmän aikaa koettanut etsiä talvitakkia itselleni ja kun en muutenkaan jaksa kaupoissa hirveästi kierrellä ja sovitella, on takin löytyminen ollut taas yhtä tuskaa. Oivalsin taas kerran, että ehkä minä jo suostun hyväksymään sen tosiasia ettei minun oikeasti ja väkisin tarvitse etsiä itselleni vaatteita vain ja ainoastaan naisten vaatosastolta. Omaa silmää on pitemmän aikaa miellyttäneet tietyt miesten vaatteet ja kaipa se nyt on jo myönnettävä, että tällä vartalolla on parempi pysytellä siellä miesten osastolla. Jos hartiat ovat leveät, selkä pitkä ja rintojakin löytyy niin naisten rimppakinttu laiheliini vartaloille tehdyt takit eivät kertakaikkiaan vaan sovi minulle mittojenkaan puolesta. Ja pinkki väri ei oikein iske, valkoinen on kamalan epäkäytännöllinen, sillä minulle vaatteen pitää olla käytännöllinen ja ja ja.. eli siis nappasin eilen mukaani miesten urheilusosastolta omasta mielestäni juuri minun näköisen talvitakin. Voin vaan taas arvailla mitä kovinkin muotitietoiset työkaverit mielessään arvelevat, mutta hemmetti vieköön onko sillä yhtään mitään väliä. HÖH. Aivan typerää kriiseilyä jälleen kerran.

Mutta nyt aamupalalle ja hakemaan päivän lehti laatikosta. Pitänee tänäänkin varmaan vetää sadetamineet päälle pyöräilymatkaa ajatellen. Voikun tämä sade jo loppuisi.

Päivän pohdinnat

Ulkona on kurja keli, siis todella kurja keli. Tuulee, myrkyää ja vettä tulee taivaan täydeltä. Oli melkomoisen jännä kokemus pyöräillä töistä kotiin kun koko kaupungin katuvalot olivat syystä tai toisesta pimeinä. Onneksi pyörän valo sentäs toimi, oli edes pieni varoitus muille kulkijoille että nyt sieltä tulee joku. Mietin vaan kauhulla autoilijoita, joilla oli varmasti suuria vaikeuksia nähdä jalankulkijat ja valottomat/ilman heijastimia olevat ihmiset kaiken sen häikäisyn ja sateen keskeltä.

Kotimatkalla myrskyn keskellä polkiessani, minulla olikin poikkeuksellisen arvokas lasti repussani. Kävin investoimassa neljään akvaariokalaan 36 euroa. Täydensin ison altaan monnislaumaani 4 jaguaarimonnisella ja kotona oivalsin, että olin sitten ostanut 3 jaguaarimonnista ja yhden vieraan lajin edustajan. Lajimääritys on vielä kesken, mutta kovasti kaveri näyttää helmimonniselta. Ei haittaa mitään, sopiihan se tuohon porukkaan varsin kivasti enpä sitä nyt takaisin meinaa enää roudailla. Varsinkin kun tiedän, että moinen laji on aikasta paljon kallimpi kuin nuo jaguaarimonniset... ;)

Viikonloppuna olisi Hanin synttärit. Lahjatoivomuslista on hillittömän pitkä, mutta ehkä siitä pitäisi jättää jotain jouluksikin ja olisihan se jotain yllättävääkin kiva keksiä. Saa nyt nähdä, en tässä avaudu aiheesta sen enempää kun synttärisankari todennäköisesti lukee tätä blogia ennen viikonloppua.

Eilen mietintää aiheutti Savon Sanomat, tänään taas Länsi Savo-lehti. Uutisena oli sunnuntaina
tämä

Mistä sitten seurasi tiistaina tämä

Mietin vaan millaista keskustelua tämä on aiheuttanut kirkon piirissä. Olen itse henkilökohtaisesti varsin syvästi loukkaantunut kirkkoon ja kirkon edustajiin, tai ainakin siihen erääseen joka rinnasti kesäisessä keskustelussa Hanin ja minut, eli siis kaikki kaltaisemme lesbot saman kastiin pedofiilien yms. kanssa. Perusteet olivat jotain tyyliin, että sehän on luonnotonta ja eihän siinä voi lisääntyä ja ja ja...Mitähän ko. meidän hyvin rankasti tuominnut naispuoleinen kirkon työntekijä on sitten ajatellut tästä heidän omassa piirissä olevasta henkilöstä... *huokaus* taas tällekin aiheelle. Ehkä kirkosta eroamiseni on taas askeleen lähempänä...

Elämä on epäreilu

Tämä pisti tänään taas elämän jollain lailla sekaisin. Oli aika järkytys nähdä Iltasanomien ja Iltalehden lööpit ruokatunnilla ja oivaltaa, että minähän tunnen tuon ihmisen. Menneisyys, elämä yleensä ja ex-puoliso vuosien takaa palasi mieleen näiden lööppien myötä hyvinkin elävästi sillä ex-kumppanin kanssa tutustuin tähän mieheen ja hänen nyt edesmenneeseen puolisoonsa. Voi ei... kaikkea sitä elämä tuo tullessaan. En olisi toivonut hänelle, tai ylipäätään kenellekkään moista kohtaloa. Kaikkea hyvää vain Juhalla ja pojalle.

Sunnuntaina sataa aina ja muita kliseitä

Jep. Katselen Idolsia töllöstä, kirjoitan läppärillä blogia ja syön jäätelöä. Eli mikäs tässä on ollessa, vaikka ulkona sataakin. Hani lähti juuri takaisin Itäiseen Suomeen ja minä jäin tänne jälleen kerran ihmeissäni pyörimään mitä sitä nyt yksin taas tekisi. Lohtujäätelö auttaa näköjään aina. :)

Mul meni ne hermot sitten tuon tietokoneen kanssa säätämiseen ja osien metsästämiseen ja otin aimo harppauksen tekniikassa eteenpäin ja hommasin läppärin ja Wlanin. Toi Wlan oli yllättävän kivuton asennella/suojata ja lisäpontta suojauksille antoi tieto alakerran miehen ammatin paljastuttua atk-ammattilaiseksi ihan ammattinsa puolelta. Käyttis tietokoneessa vaihtui Vistaksi, mistä en näin alkuvaikutelmana juurikaan tykkää ja kiroan samaan syssyyn nämä esiasennetut koneet missä on kaikki mahdolliset oheistauhkat ja muka kaikki tärkeät käyttöä helpottavia ohjelmia. PÖH. Sanon minä. Tämän koneen tapauksessa kaikki on sitten tätä HP-oheisjuttua täynnä, mutta onneksi pitkän säätämisen jälkeen suurin osa ohjelmantekeleistä on jo poistettu käyttöä haittaamasta. Ärsyttävää, itse kone kyllä tuntuu hintalaatu-suhteeltaan ihan hyvältä ja näppärältä, eli ilmeisesti rahat eivät menneet hukkaan tässä ostoksessa.

Nyt kuitenkin suihkuun. Niin. Ja tykkään Idolsissa Annasta... jostain syystä. Varsin suloinen nainen. :)

Päivitystä

Eilen satoi Pyhänpäivän kunniaksi sitten ne ensimmäisen räntä/lumihiutaleet. Toki ne sulivat saman tien kun maahan asti ehtivät leijailla, muuta joka tapauksessa kyl se talvi tässä jossain vaiheessa tulee halusinpa minä sitä tai en. Pyöräilyn kannalta lumeton talvi olisi hyvä juttu, mutta muuten kyllä kaipaan sitä lunta ja sen tuomaa valoisuutta. Eikä se hiihtäminenkään huono juttu ole ja luistelukin luonnon jäällä on viime vuotisen kokemuksen perusteella melkomoisen kivaa puuhaa.

Elämä sujuu ihan arkisten pienten harmistusten kanssa taistellessa. Sohva odottaa yhä ostamista ja jostain syystä minulle on älyttömän vastenmielistä kierrellä ja kaarrella noissa huonekaluliikkeissä. Tarkemmin ajateltuna inhoan myös vaatekaupoissa roikkumista ja notkumista, sillä muistin juuri että tarvitsisin myös uuden talvitakin ja liudan uusia siistimpiä paitoja töihin. Voi ei...

Tietotekniikan saralla tökkii myös. Olin juuri saanut viikko sitten vihdoinkin kartoitettua millaisen nettiliittymän tälle alueelle edes teoriassa voisin saada ja joudun ilmeisesti palaamaan Soneran asiakkaaksi vaihtoehtojen vähyyden takia. Suurinta ärsytystä aiheutti kuitenkin havainto siitä, että nykyisin lähes kaikki sopimukset ovat määräaikaisia. Hemmetti sentäs, törkeätä pakkonaittamista moiset sopimukset. MUR. Ja tarinassa seuraa jatkoa eli moisen havainnon jälkeen oivalsin, että tietokone otti sitten itseensä ja meni kaput rikki poikki räks. Tai siis tarkemmin sen virtalähde sanoi sen sopimuksensa irti. Ostin reippaasti uuden kotelon ja virtalähteen ja siinä vaiheessa minulla oli kauniina ja loistavan edullisena ideana siirtää edellinen rautaosasto heittämällä tähän uuteen koteloon, mutta eihän sekään tietenkään mennyt käsikirjoituksen mukaan. Poksahtanut virtalähde olikin sitten onnistunut rikkomaan jotain emolevystä mykistäen täydellisesti usbi-portit ja vga-portin ja nyt sit ihmettelen mitäs minun kannattaisi tehdä periaatteessa ihan toimiville kovolle, muisteille, prossulle ja tallentaville asemille. Rikkoutoutunut emo on sen verran vanhaa tekoa, etten saa mistään uutta vastaavanlaista emolevyä, eli käytännössä järkevintä olisi rakentaa ihan koko kone uusiksi. En vaan taida nyt jaksaa moista operaatiota, eli ehkä haalin ajan kanssa jostain vastaavan emon rikkimenneen tilalle ja rakennan koneen noista osisista mitä nyt jäi ehjäksi. Ongelmaksi vaan nousee se, etten enää jaksa olla ilman konetta kovinkaan montaa kuukautta. Töissä tietenkin saan surffata pikaiset ja pakolliset jutut, mutta eipä siellä paljon ehdi/ilkeä facebookeja sun muita päivitellä. Kaipa se sitten pitää minun nöyrtyä ja ostaa se uusi läppärin. MUR. Rahallahan tästäkin murheesta taas selviää tai selviäsi....

Että tällainen valitusvirsi tekniikan ihanuudesta ja kurjuudesta. Onneksi Hani toi mukaanaan oman läppärinsä ja pääsen oman kännyn kautta nyt nettin tutkimaan vaihtoehtoja, joita kieltämättä on aivan liian monia. Olisihan se niin älyttömän helppoa kun emolevyn tyyppejä olisi vain muutama ja kaikkiin emoihin kävisi vain se yhentyylin prosessori yhdenlaisilla kannoilla... mutta kun ei niin ei. Hemmetti. MURR.

Arkisten omien harmistusten kanssa taistellessa omat pienet murheensa oivaltaa oikeasti pieniksi, kun työpäivän aikana kohtaa useammankin asiakkaan joiden läheinen on kuollut. Hieman hiljaiseksi vetää tämän viikonkin muutamat tapaukset. Miksi juuri se tietty 14-vuotias lapsi tai juuri se perheen äiti poistuivat täältä ennen aikojaan.... tuntuu pahalta kuulla ja nähdä läheisten tuska ja hätä heidän koettaessaan hoitaa menehtyneiden asioita. *Huokaus* Joskus vaan juolahtaa mieleen, että elämä ja maailma yleensä tuntuu aika epäreilulta hetkittäin.

Juups. Nyt kuitenkin jatkan epämääräistä selvittelyä siitä, millainen läppäri se olisikaan hyvä...