Kremppaa ja muuta kitinää

Olin sitten taas kipeänä eilen. Yök. En tälläkään kertaa oppinut rakastamaan oksennustautia. Pikkuhiljaa alkaa viuttaa nämä aivan liian usein esiintyvät, töistä poissaolon vaativat oksennustaudit. Tämä ei ole kiva juttu. Eivät yhtään, eivätkä laisinkaan. Tilasin tomera naisena ajan lekuriin, jotta ihmettely minua vaivaavasta taudista voidaan nyt aloittaa.Vainoharhaisuuskin alkaa jyllätä ja olen jo ehtinyt diagnosoida itselläni pääpipistä lähtien vaivan jos toisenkin. Ne ikuiset kommentit aamupahoinvoinnista ei enää jaksa huvittaa. Juu-u, en ole siis todellakaan ole raskaana. Miehiäkään en ihan äsken ihokosketusetäisyyden päähän ole päästänyt, joten tuskinpa se hedelmöittyminen on se todennäköisin vaihtoehto aamupuuhille mihin liittyy iloisesti se yrjöily... YÖKS.

En ole suuremmin ollut runojen ystävä, mutta viime aikona Tabermannin runot ovat olleet tapetilla. Jostain syystä tämä runo on koskettanut minua kovasti. Siis hieman hempeilyä arkiseen natinaan. :) Ehkä näillä fiiliksillä on pikkuhiljaa hyvä virittäytyä juhannuksen tunnelmaan.

Tulla lähelle

vaatii sinulta voimaa,

paljon

väkevää voimaa

Olla lähellä

vaatii sinulta rohkeutta,

paljon

paljasta rohkeutta

Päästää lähelle,

sisälle,

vaatii sinulta

vain

uskoa toiseen ihmiseen.

-Tommy Tabermann-

Voihan Pertti vieköön!

Olen tässä viime aikona kiemurellut fiiliksissä jos toisissakin. Itkua on riittänyt ihan aiheesta, sen vierestä ja ihan muuten vaan. Isän terveys on aiheuttanut nyt suurta huolta ja harmistusta, mutta vaikka albulanssilla mentiin, niin pois tultiin onneksi ihan henkilöautolla kolmen päivän päästä. En voi kun järkyttyneenä katsoa miten pieleen diagnoosi "ei sinua mikään vaivaa, mene kotiisi ja ota Buranaa" voikaan mennä. Melkein tekisi mieleni tehdä virallinen valitus ko. lääkäristä, mutta mietitään nyt vielä. Henki ei lähtenyt, se kai se tässä tärkeintä on.

Muulla saralla viikonloppu oli hötkyily-vapaata. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Tivolia, rantakiviä, tärkeitä ihmisiä ja leppoisaa elämää. Katiskoja, kaloja ja hysteerisiä koiria. Itkuja ihan vaan pelkästään ilosta, itkua välillä kipeistä asioita ja niiden pelottavien mörköjen kohtaamista. Puhumista, pohdiskeluja, pähkäilyjä ja ennenkaikkea sitä kuuntelemista. Herkkyys ei ole paha asia, ei ollenkaan. Niin ja se jarru näkyy luistavan jo.

Toisaalla jäin miettimään sitä, miksi onnistun yhä vaan alentamaan itseni erään ihmisen "silmissä". Miksi tunnen itseni täysin arvottomaksi, hyödyttömäksi ja vastenmielikseksi ihmiseksi. Totuuden kanssa näillä on tuskin mitään tekemistä ja hän ei ole koskaan, eikä missään tilanteessa ole antanut mitään aihetta tuntea näin kuin tunnen. Outoja ovat mielen liikkeet ja tiet. Sekin on outoa, että mistä puskista taas nämä ajatukset kumpusivat, ihan ilman mitään syytä. Äh, eiköhän taas tuokin päätön mieleenjuolahtelu painu sinne mistä on tullutkin.

Muualla seutuvilla se murtunut jalkapöydän luu parenee pikkuhiljaa. Se riittääkö paranemistahti reissuun lähtemiseen jää nähtäväksi. Päätöksiä sillä saralla pitäisi tehdä. *huokaus*

Ei

mene hyvin. Olen tehnyt minulle järkyttäviä pitkiä työpäiviä, ihan vaan siksi että se on tällä hetkellä se melkein ainut asia mikä pitää minua jotenkin pystyssä. Pelottavaa. Kaiken sen ajan mitä en ole töissä haluaisin vaan nukkua ja olla yksin. Kuulostaa loistavalta. En ole koskaan ollut yltiösosiaalinen, mutta tätä vauhtia erakoidun kokonaan.

Olen onnistunut jo karkoittamaan ihmisiä läheltäni. Ei kukaan jaksa sitä, että välillä raivoan hysteerisenä ja välillä sitten taas pyytelen olemassaoloani anteeksi. En vaan jaksa alkaa selvittämään sitä miksi itken, miksi tuntuu pahalta tai miksi tuntuu -... joltain. En minä tiedä itsekkään,  joten en pysty sitä kertomaan kysyjille. Varsinkin kun minä olen enemmän se tyyppi, joka kirjoittaa mielummin kuin puhuu kipeistä asioista.

Niin mielelläni olisi selittänyt tämän hormonihäiriöllä tai jollain selkeällä tapahtumalla. Ei ole mitään selkeää syytä tälle synkistelylle. Toki tiedän, että voisin soittaa ystäville ja kertoa. En vaan voi, en halua aina itkeä ja tiedän että sille itkulle ei tule loppua jos se alkaa jossain vaiheessa. Koetan viimeiseen asti olla se reipas ja toimelias ylisuoriutuja. Olen vielä sen verran jääräpää ja turhan ylpeä ihminen, etten osaa/pysty pyytämään apua kuin äärimmäisessä hädässä. Jos sittenkään. Ehkä tämä tulee nuoruudesta ja siitä että siellä oli pakko olla kova ja pärjät. Ei ei saanut näyttää tunteitaan eikä saanut luhistua missään vaiheessa. Koen vielä nykyisinkin jossain määrin hävettävänä sitä, että itken ja avaudun rakkaille ihmisille, eihän se näin pitäisi olla. Eikö se ole merkki siitä, että toinen on tärkeä kun/jos pystyy avautumaan toisen kanssa. Tai en minä tiedä. Ikävää, että menneisyyden mörköt vainoavat minua vieläkin.

Toivottavasti tämä menisi ohi. Pian.Jos ei mene, on varmaan syytä mennä lääkärin luo. En tiedä uskallanko heittää nyt ilmoille sen sanan. Masennus. Sitäköhän tämä on?

Auringon polttamaa :(

En suuremmin ole paljastellut itseäni täällä, mutta tässä seurausta viime viikonlopusta. Annettakoon anteeksi ajelemattomat karvakoivet, mutta tuohon ihoon ei voinut koskea höyhenelläkään, saati jollain höylällä. Kemikaaleista puhumattakaan...
Ja nyt sitten luon nahkaani, mihinkään ei koske enää ja hillitön turvotuskin koivista on jo poistunut. Tässä tapauksessa siis näyttää pahemmalta kuin tuntuu. Asusteena oli sandaalit ja shortsit kuten kuvista voi nokkelasti päätellä. ;)

Siis, suojatkaan itsenne auringossa. Minäkin koetan muistaa ja jos en muista, olkoot nämä muistutuksena ikävistä oheisseurauksista.

Voi että

Minä, suuri jästipää, sain viimeinkin mentyä lääkäriin viikon sinnikkään taistelun jälkeen. Näin jälkiviisaana voisi varmaan sanoa, että olisi kannattanut mennä jo paljon aikaisemmin, sillä tällä kertaa saaliina oli kolme eri reseptilääkettä. Diagnoosi oli alkava keuhkoputkentulehdus ja ärhäkkä korvatulehdus, ei siis ollut ihmekään jos eilen illalla päässäni soivat kovin erikoisen kuuloiset kaikuäänet. En siis ollutkaan tullut vielä hulluksi, vaan se tulehdushan siellä jyllää. Lääkäri oli äärettömän mukavan, siis hämmästyttävän mukavan miekkonen, vähän sellainen professorin oloinen nuorehko herra. Kiva joskus kohdata einiintyöhönsäleipääntyneitä lääkäreitä.

Ihmissuhdekuviot hiertävät vieläkin, mutta eiköhän niihinkin se rauha tule kun vaan malttaa antaa ajan kulua ja ärhäköiden tunteiden tasoittua. Tuntuu vaan siltä, joskus se suunsa kiinnipitäminen olisi arvokas taito. Kaikkea mielessä liikkuvaa kun ei kannattaisi ulos päästää, tai ainakin ottaa niitä sammakoita niistä takajaloista edes kiinni. Harmittaa vieläkin, vaikka asiat ovatkin päällisinpuolin selvitetty ja kaikkea syytä tapahtuneesta en voi täysin ottaa omalle kontolleni.

Tänä kesänä olen jo päättänyt toteuttaa yhden pitkäaikaisen haaveeni. Ilmoittauduin juuri melontakurssille. Fyysinen kuntoni ei salli osallistua kipeänä ylihuomiselle kurssille, mutta kokeillaan 14.6. maanantaita. Hienoa :)

Tänään tulee muuten Euroviisutkin. Vaikka Suomi ei sinne finaaliin päässytkään, niin pitäähän se moiset kisat katsoa. Perinteet siis kunniaan tälläkin saralla.

Märi märi

Olen viime aikoina syönyt aivan liian paljon täytekakkua, nukkunut epäsäännöllisesti, roikkunut netissä mm. Ikean nettisivuilla ja ollut täysin jotenkin pois normielämästä. Onneksi huomenna taas alkaa arki ja työt, olin perjantain pois vatsatautisena ja heti meni normirytmi sekaisin. Alakerran lapsukainen on älyttömän kova itkemään/karjumaan ja ihmettelen vanhempien hyviä hermoja, ne kilahtavat joillekin näistä neljästä lapsestaan huutoraivarin tiimoilta vain muutaman kerran päivässä. Mulla tekisi mieli kilahdella useammin näin sivustakuuntelijana...

Partis-vauvat ovat lähteneet aika moni jo liikenteeseen kotikolostaan ja kasvavat pikkuhiljaa isommiksi ja vikkelimmiksi. Ruskuaispussit alkavat olla jo sulaneet pois, eli vararavinto on käytetty loppuun ja oikean ravinnon hakeminen alkaa näillä pienokaisilla. Partis-Isukki puolestaan on jumiutunut vaan luolaansa, eikä tule syömään, ei sitten millään. Kohtahan tuo nääntyy nälkään siellä.

Työpaikalla on todettu ekat sikaflunssatartunnat ja lievää hysteriaa on havaittavissa työpaikan naisväestön keskuudessa. Tuskin se kuolemaksi meille kenellekkään on, eli vähempikin paniikki riittäisi. Ärsyttää tuostakin syntynyt älytön meuhkaaminen.

Täällä hetkellä Neidin Elämä on varsin tylsää elämää... *huokaus*

Kipiänä

Syysflunssa sai viikon taistelun jälkeen viimeinkin otteen minusta ja nyt sit kuumeilen lievästi kotosalla. Niin-n kipeä en ole, ettenkö jaksaisi hieman netissä roikkua joten pientä päivitystä tännekin. Hieman surkuhuipaisaa oli eilen oivaltaa, että onnistuin rikkomaan digiboxin kaukosäätimen tiputtamalla sen x:n kerran lattialle. Harmillinen homma ihan sikälikin, että uusi kapula maksaa 36 euroa parin viikon toimitusajalla ja nyt kun sairaana voisin/ehtisin siivota digiboxin kovalevyä katselemalla rästiohjelmat, niin eipä moinen onnistu ilman toimivaa kaukosäädintä. Heh, heh vaan tällekin arjen sattumukselle.

Viikonlopun jäljiltä olen muutenkin hieman puolikuntoinen. Hanin kanssa geokätköily on yllättävän tiivistahtista ja rankkaa, varsinkin nyt kun putsailtiin noita vähän vaativempia kätköjä. Nyt sitten on ruhjeita, mustelmia ja haavoja vähän siellä sun täällä, sen verran runsaasti rymyttiin kivikoissa ja kiipeiltiin kallioilla ja luolissa. Kaikenlaista sitä ihminen vapaaehtoisesti tekee saadakseen vähän säpinää ja vauhtia elämäänsä... ;) Matkalla oli myös onneksi niitä mukavia, pehmeitä ja perinteisiä maisemia esim. Puumalan seudulta.




Naapureideni kykenemättömyys kierrätykseen närästää minua yhä, varsinkin kun olen joutunut muutamana päivänä siivoilemaan varisten levittelemiä roskia ympäristöstä/pihalta. Roskapönttöjen tultua täyteen esim. pahvilaatikoista joudumme jättämään roskasäkit roskiksen vierelle, josta taas tarjoutuu loistava gourmet ateria haaskalinnuille. Se pahvien vieminen kierrätykseen ei nyt niin iso homma pitäisi olla kenellekään kun minäkin melkein patalaiska persoona jaksan ne kiikuttaa tuohon muutaman sadan metrin päähän. Tai että kippaisi ne biojätteet eri pöntöön. Nyt sitten tiedän valitettavan tarkkoja intiimejä asioita naapureista ihan pelkästään jouduttuani nokkimaan heidän jätteitä pihalta. Voi että, tunnen itseni tylsäksi ja tiukkapipoiseksi nipottajaämmäksi. hyi minua.

Työpaikalla sattui hieman kiusallinen hetki kahvipöytökeskusteluissa. Uteliaan tädin kysyessä puolisoni nimeä en pystynyt vastaamaan mitään järjellistä. Lupasin palata aiheeseen myöhemmin hänen kanssaan ja jälkikäteen potkin itseäni mielessäni jalkaan, miksi en voinut sanoa hänelle naiseni nimeä. Siinähän se olisi selvinnyt kaikille. Pelkuri minä :(

Jahas

työpaikalla riehunut vatsatautivirus on tainnut sitten iskeä minuunkin, eli lyhykäisesti sanottuna tänä iltana on tullut istuttua pytyllä ihan riittämiin. PÖH. Toivottavasti pöntöllä istuminen riittää, ettei tarvitse alkaa halailemaan ja säästyisin oksentelulta. En juurikaan olisi kaivannut moista riesaa itselleni, oli suunnitellut huomenna meneväni kotikotiin vanhempien luo tuonne Susirajan seutuville, mutta taitaa nyt sit peruuntua koko homma. Äiti täyttää pyöreitä vuosikymmeniä ja olisi ollut hieman tarvetta suunnitella isän kanssa sotasuunnitelmia lahjusten varalle. On se vaan hankalaa ostaa lahjaa ihmiselle jolla on jo kaikkea maallista tavaraa ja joka ei halua lähetä yhtään mihinkään reissuun matkailumielessä näin kesäaikana.

Sunnuntaina olisi myös St.Michel-ravit Mikkelissä jonne minulla olisi suurikin hinku mennä, mutta katsotaan nyt peruuntuuko tämäkin hauskuus. Hemmetti. Haluaisin ehdottomasti myös mennä seuraamaan pesäpalloakin, mutta en taida kaikkea onnistua mahduttamaan yhteen viikonloppuun vaikka miten haluaisin.

Sain myös myytyä ylimääräiset Madonnan liput ihan asialliseen hintaan asiallisille ostajille, eli kaikki hyvin silläkin rintamalla. Hieman huvittavaa oli työkavereiden jälkikäteinen kiinnostus aiheeseen, nostivat roikaleet melkomoisen metelin kun ilmoitin saaneeni ylimääräiset liput kaupaksi. Kun he kuulema olisivat ne voineet ostaa... joo ihme vaan kun heillä ei ei ollut kiinnostusta aiheeseen kun aiemmin kesällä ostohalukkuutta vapaille lipuille kyselin. Pitäisi vaan itse hieman uhrata ajatuksia tuon oman konserttireissun suunnitteluun, autoilu sun muu kun on niin hemmetin hankalaa tuolla pääkaupungissa.

JA taas vessa kutsuu. Voi ei.

Auts, auts, auts...

Selkä ei tykännyt sunnuntain venyttelyistä jumpassa. Nyt sit viikko sairaslomaa puristuksissa olevan iskiashermon vuoksi, eli onneksi lääkäri määräsi riittävän vahvat huumaavat lääkkeet. Sain jopa nukuttua ja ehkäpä nuo lihasjumitkin pakaran seuduilla helpottavat pikkuhiljaa. Sitä terveenä ei muistakkaan miten hankalaa on kengännauhojen solmiminen tai edes yksinkertainen sängystä ylösnouseminen. Akvaarioon tarkoitettu pitkä, varrellinen kasvipihti on ollut yllättävän näppärä apuvälinen esim. sukkien jalkaan laitossa ja tippuneiden tavaroiden lattialta poimimiseen. Huvittavaa sinällään... hih.
Harmittaa vietävästi, mutta eipä auta kun kärsiä ja parantua. Kunhan selkä taas kestää, niin pitänee pikinmiten päästä kuntosalille, jotta nuo selkälihakset saisi kuntoon vihdoinkin. Pää tykkäsi kovastikkin jumpasta, mutta pitänee nyt ottaa ihan hillitysti ja varovasti tuon liikunnan kanssa-

Akvarojutkin Saksasta tulivat ja nyt sitten katselen kaihoten noita tavaroita kun en pääse niitä asentelmaan ja laittelemaan paikoilleen. Nooh, ehkä parin päivän päästä.

Kaapista ulos

Eilen illalla lukemani uutinen herätti minussa paljon positiivisia ajatuksia. Tarkoitan tätä Jodie Fosterin suurta (?) paljastusta lesboudestaan. Hienoa. Olen tykännyt naisesta näyttelijänä jo Uhrilampaista asti, mutta ei tuo suuntautuminen ole paha asia millään lailla. Keskusteltiin Hanin kanssa Fosterista ihan äskettäin ja minä jästipää en oikein uskonut hänen mainintaa naisen lesboudesta. Olisi taas pitänyt uskoa...
Yleisesti ottaen arvostan kaikkia heitä jotka ovat pitkän suhteen onnistuneet luomaan ja ovat yhdessa vuosikymmeniä. Hienoa. Tiedän, että äitini kiinnittää nykyisin näihin lesbo-uutisiin huomiota ja toivon hänen huomanneen tämän uutisen. Saisi hänkin vähän vahvistusta siihen, että pitkään yhdessä olleita naispareja on oikeasti ja kaikki eivät vaan tuo omaa elämäänsä korostetusti esille, vaikka yhdessä ovatkin.

Juu-u. Ja ilmesti minä olen saanut sitten kalastettua itseeni noroviruksen. Ei siis tarvitse ihmetellä tämän vatsataudin rajuja oireita ja nopeaa leviämistä. Sain ehdottoman käskyn pysyä poissa töistä, etten vaan sairastuta koko porukkaa siellä. Olen siis puolipakollisella sairaslomalla vielä hetken aikaa. Höh. Tunnen itseni... saastuneeksi. ;)

Niin-n ja ihmettelin sitten tuossa sitäkin, että yksinäisillä kumppania etsivillä kyllä rahastetaan. MSN:n nettisivuilla pyörii erittäin ärsyttävä mainos jostain BE2-nimisestä "parituspalvelusta". Eilen siinä hintana oli vain 174e ja nyt hinta oli päivän tarjouksen vain 126e. Se mitä tuo premium-palvelu piti sisällään ei selvinnyt, varsinkin kuin sivut eivät edes auenneet. Hyvin härsksisti voisin sanoa, että voisi kuvitella tuohon vanhan markan aikaiseen tonnin hintaan sisältyvän jotain hyvinkin henk.koht. palveluksia ja läheistä fyysistä kanssakäymistä. Ei hemmetti. Minä en olisi sinkkuna valmis maksamaan tuota summaa. En todellakaan. Rahastusta sanon minä. Tai sit mie olen vaan pihi... No jos sivut joskus toimivat, niin pitänee mennä tutkimaan asiaa ihan asian pöyristyttävyyden takia tarkemmin. PÖH.


Edit. No nyt tarkistin sen parituspalvelun. Kaikki saavat tehdä ilmaiseksi hienon ja tieteellisen persoonallisuustestin, sekä saavat analyysin testistä sekä listan sopivimmista ehdokkaista. Premiumjäsenet saavat mahdollisuuden takuukontakteihin, nähdä valokuvat, vastata vapaamuotoisilla kirjeillä, muut raasut joutuvat ottamaan kontaktia jollain ei-muokattavalla kirjeellä. En nyt äkkiseltään oivaltanut mitä muuta hienoa siinä olisi tuohon rahaan, tai edes sitä miten pitkän aikaa tuolla rahalla saa deittailla. Olihan siellä hienoja rakkaustarinoita ja monta miljoonaa rekisteröitynyttä yms. mutta mutta.... Mitä takahuoneen Tauno tekee toisella puolella maailmaa olevilla kontakteilla, kun se kielitaitokin on savoo ja suomee. En ymmärrä, mutta ehkä minä olenkin vain kyyninen skeptikko. Onnea kuitenkin heille jotka ovat tuota kautta rakkautensa löytäneet.

Yöks

kaikelle ruualle ja syötävälle. Olen tässä ollut kipeä ihan kunnolla, eli Hanin tauti tarttui tietysti minuun ja nyt on ollut hänen vuoro paapoa ja hoitaa minua. Vatsatauti on viheliäinen tauti ja saa nyt nähdä kykenenkö huomenna takaisin työn ääreen. Muita harmistuksen aiheita on ollut lähisukulainen, joka ei osaa päättää ollakko vai eikö emäntänsä kanssa. Ja se emäntä ei taas tiedä mitä termi uskollisuus tarkoittaa... voi nenä sentäs. Vaikea puuttua läheisen elämään, vaikka tekisi mieli huutaa kovaa ja korkealta " etkö sinä näe ja ymmärrä, että tuo on pahasta teille kaikille."
No, jokaisella on oma elämä ja omat mokat tehtäväksi. Niin ikävää kuin se onkin. :(