maanantai 26. marraskuuta 2007

Kuolleita pikseleitä ja kaviaarikalaa



Aloitan huomenna sen työharjoittelun ja näin alustavasti kuulosti liiankin hyvältä nuo suunnitellut työtehtävät. Olen aika lailla innoissani asiasta, mutta jossain mielen taustalla kolkuttelee se pikkupiru ja kuiskuttelee korvaan ikäviä asioita. Minäkö pessimisti...

Niin ja tällainenkin jännä itse piirretty kalakortti tupsahti postiluukusta. Lake Sturgeon on sampikaloihin kuuluva ISO kala joka kutee vain joka 4-6 vuosi ja aloittaa lisääntymisen vasta 20-25-vuotiaana. Kaviaariherkkuahan kalasta ilmeisesti saadaan eli kaikenlaisia öttiäisiä sitä makeissa vesissäkin liikkuu.

Tekniikka rintamalla tökkii tällä hetkellä aika rankasti. Siis mitä tulee näihin atk-vermeisiin. Kovalevyhän sanoi sopimuksen irti melkein kohtalokkain seurauksin ihan hiljattain ja nyt sitten reilun vuoden ikäinen littunäyttö osoittelee hieman pahaenteisiä oireita rikkoutumisesta. Olen myös onnistunut imuroimaan jostain ikävähkön erittäin vaikeasti hävitettävän viruksen ja koekäytössä ollut Firefox selainkaan ei suostu toimimaan odotetulla tavalla. Niin-n, välihuomautuksen sanottakoon että virus ei ole tullut miltään pornosivulta. Ei pidä olla aina likainen mielikuvitus...NIIN.;) Tot.näk. mie en vaan osaa vielä säätää sitä selainta riittävästi. Mur. On tämä hankalaa. Taidan olla vaan tottunut liian hyvälle, luulen mä. Edellinen kokoonpano kesti kuitenkin kasassa ilman suurempia uudelleenasennuksia liki kaksi vuotta, eli taitaa olla vaan harjoituksen puutetta.

sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Sunnuntaita vaan

Juu ja Joo. Huomenna olisi työharjoittelupaikasta haastattelu ja toivottavasti tärppää. Tämä luvanvarainen lusmuilu alkaa käydä ihan inhottavaksi, vaikka olen siis saanut vapautuksen noista atk-väkerryksistä ja koettanut ihan oikeastikkin hakea noita harjoittelupaikkoja. Mitä nopeammin pääsen harjoitteluun, sen parempi se minulle olisi. Suurin ongelma on vaan saada nämä "päättävät" ihmiset kiinni, sen verran paljon löytyy, kokouksia, palavereita ja yleistä muuta kiirettä. Jotenkin tuli hieman oudohko olo, kun mahdollisen työharjoittelupaikan herra päällikkö sanoi olevansa erittäin kiinnostunut minusta ja haluavansa nähdä mahd. äkkiä minut. Kuulostaa vaan jotenkin... pahaenteiseltä. Ei minussa nyt mitään niin erinomaista pitäsi olla, että ihan erittäin kiinnostunut kannattaisi olla. Outoa ol se, erittäin outoa.

Akvaarioon tulee ensi viikolla uusi valaisinyksikkö tuon rikkoutuneen tilalle. Näin minulle on ainakin luvattu, eli jippii ja muita ilonkiljahduksia sun muita tälle asialle. Toivottavasti altaan kasvit eivät ole täysin pimeydestä suuttuneet ja virkoavat vielä eloon ja uuteen kasvuun. Taistelukalatyttösiä ei tunnu saavan mistään ja pimeän akvan siivoaminen ei tunnu järkevältä/kiinnosta, eli vedenvaihtokin siirtyy nyt hetkeen jolloin minä ja kalat saadaan valaistusta lisää. Helpottaa sitä levänkin rapsimista laseista, kun näkee onko lasin ja puhdistimen välissä kasvin pala vaiko liian utelias lehtikala.

Möllöteltiin eilen telkkua katsellen Hanin kanssa ja nukahdin yllättäen Hanin syliin. Enpä ole moista koskaan ennen tehnytkään, siis nukahtanut jonkun syliin. Ällösöpöiltiin muutenkin eilen, käytiin pubissa "yhdellä" ja tykättiin toisistamme. Tuntui hyvältä. Huomasin taas katselevani silleen kiltisti naisia tuolla sivistyksen parissa, eli kai se ihan oikesti on tunnustettava tämä ilmiselvä viehtymys naisiin. En edes muista koska viimeksi joku mies olisi saanut minkäänlaisen värähdyksen aikaiseksi. Pöh. Näin se maailma oikeasti näkyy muuttuvan. Uskomatonta

torstai 22. marraskuuta 2007

Karjalan Kunnailla

Onpas ihanan suomalainen sarja, kauniita maisemia ja viehättäviä persoonia koko sarja täynnä. Eikä yhtään huono juttu ole sekään, että näitä kuvauksia on tehty näissä maisemissa, joitain näkymiä niinkin lähellä maantieteellisesti kuin parin sadan metrin päässä. Hienoa :) Ihana katsoa omia kotinurkkia telkkarista, eikä kaunis kesän kuvat ole yhtään paha asia seurattavaksi. Ja jos vielä kotiseutuja kehun, niin on se Koli upea.

Odotan suurella innolla seuraavia osia.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Hymyilytti


Posti toi mukanaan ihanan Postcrossing kortin USA:sta, ihanan innostuneilta tyttöpartiolaisilta. Tykkäsin kovasti aiheesta ja lähettäjistä ja kieltämättä päivä piristyi kummasti tästä kortista. Harmittelen vieläkin sitä, etten voinut muksuna itse osallistua partio-toimintaan.

Illalla lähdetään Hanin kanssa katsomaan vähän tuota ulkoelämää ravintolan seinien sisäpuolelle. Odotettavissa on toivottavasti mukava musiikkirevyy räväkän menon ja mukavan ohjelman kera. Kiva homma.

maanantai 19. marraskuuta 2007

The Joulu sucks

Joo. Tarviiko sanoa enempää. Ensimmäiset joululaulut on jo kaupoissa soineet, joulunavajaiset on vietetty kaupungilla marraskuun puolessa välissä ja joulupukkikin jo bongattu kävelyllä. Pöh. Osta, osta ja OSTA. Jos et muuten, niin velaksi onnistuu ostaa se vain 2000 euron arvoinen aivan välttämätön hypersuperälynkätsymega telkkari, mitä ilman ette voi tulla toimeen. Mie taidan oikeasti haluta viettää ihan rauhallisen joulun itsekseni, ilman typerää hössötytä ja käyn sitten joulun pyhinä rakkaiden luona. Jos olisi varaa taloudellisesti, niin vuokraisin jonkun mökin kaupana kaikesta ja olisin siellä viettäen rauhallista ihanaa joulua. Katsotaan nyt mitä tässä vielä keksinkään.

Olen jostain syystä tehnyt jo jonkin aikaa mielessäni listaa tekemättömistä ja kokemattomista asioista omassa elämässäni. Tänäänkin tuli jotain uutta tehtyä, sillä ostin elämäni ensimmäiset Arnolds-donitsit. Rasvaisia olivat moiset tekeleet, eli ehkä tämäkin jää vain kerran elämässä kokemukseksi. Kävin myös seuraamassa naisten 1-div. salibandia ja se osoittautui hyvinkin mukavaksi katselukokemukseksi. Luulen, että tulen menemään seuraavankin kerran katseluoppilaaksi kunhan vaan sopiva peli täällä lähistöllä on tarjolla. Sekin on nyt sit koettu. Listassa seuraavana taitaa olla jääkiekko-ottelu... ELi pienet ne minunkin ilot on, mutta iloja ovat kuitenkin. Niin. ;)

Niin-n, ja kurssielo tökkii rankasti. Jopa niin rankasti, että minä ja moni muukin on vakavasti harkinnut ko. kurssin keskeyttämistä, jos se vaan ilman karenssiä olisi mahdollista. Minä en halua kuunnella vittuiluja mieheltä, joka korostaa omaa erinomaisuuttaan meihin verrattuna. Ja kun se ukko on vielä suuremman luokan sovinisti, mielestäni korrektiin käyttäyttymiseen ei kuulu kaksimieliset vitsit ja naisten ämmittely, kotiäitien haukkuminen ja ihmisten yleinen vähättely. Olen närkästynyt ja nyt minä ymmärrän ihmisten puheet työkkärin ostamista höpöhöpö-kursseista joilla työllistetään vaan se konsulttiyrityksen työntekijät.

Terveisiä Brasiliasta

Postin tuomaa oli postcrossing kortti Pantanal luontokohteesta. Hienolta näyttää. Voisin kyllä tuollakin vierailla. Ehdottomasti.

torstai 15. marraskuuta 2007

Hanin synttärit

Juhlittiin tuossa jokunen päivä sitten Hanin synttäreitä. Oli kivaa :) Kakkua, mukava naispariskunta vieraana ja ilmeisesti lahjatkin miellytti juhlijaa. Niin ja täällä sataa aivan hillittömästi lunta juuri nyt ja iltapäivällä oli jo ensimmäiset innokkaimmat lapset laskemassa läheisellä kumpareella mäkeä. Hieman liian aikaista minun mielestäni, sillä ei se nyt niin kivaa ole ruohon päällä laskea ;)

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Työharjoittelupaikkoja

Olen viime päivinä metsästellyt työharjoittelupaikkoja ihan urakalla. Kun vaan tietäsi mikä olisi kiva ja minne kannattaisi mennä, eli se iäisyysongelma jälleen kerran. Tai jos edes varmuudella tietäisi minkäs alan juttuihin sitä oikeasti haluaisi palailla.Toiset kursseilijat tahkoavat perus atk-opintojaan ja minä vapautuksen siitä saaneena koetan päästä muuta porukkaa aikaisemmin työharjoitteluun.

Kävin tuossa harjoittelupaikka-ahdingon ohessa vakavia ihmissuhdekeskusteluita miespuoleisen kaverini kanssa. Oli varsin outoa nähdä aina yleensä niin rauhallisen ja kivikasvoisen miehen kärvistelevän suuren rakkauden pauloissa. Eipä siinä muuten mitään, mutta kun se miehen rakkauden kohde ei ole se oma aviovaimo. :( Kunnon soppa on siis keitetty jo, saa nyt nähdä miten tuossakin käy.

Blogitekstien palauttelu jatkuu pikkuhiljaa ja osa kuvistakin on onnekseni löytynyt bittitaivaalta pelastettavaksi asti. Harmillista puurtamista tämä silti on, mutta haluan kuitenkin säilyttää tarinat ja tapahtumat tallessa. Jää edes joku todiste siitä, miten viime vuosikin tuli oltua ja elettyä.

tiistai 13. marraskuuta 2007

Tekniikka petti

Ja jouduin rakentelemaan uusiksi tän blogin. Nimimerkin ja blogin nimenkin muutin samassa hötäkässä ja tässä rumbassa osa teksteistä, kaikki kommentit ja suurin osa kuvista on edelleen kadoksissa. Hemmetin harmillista.

Niin ja muistakaa OTTAA VARMUUSKOPIOITA kaikesta vähänkään tärkeästä materiaalista!!!!

Juu, ihan vähän vaan vitutti...

lauantai 10. marraskuuta 2007

Pitkästä aikaa

Kaksi viikkoa kurssieloa takana ja vain yksi pinnattu päivä. Juu-u. Eli tuo jo kuvastanee sitä kuinka motivoitunut minä ja noin 70% porukasta ollaan tähän kurssiin ja kaikkeen siihen aivopesuun mitä siinä tehdään. Kurssi on herättänyt tällä hetkellä yhden ison kysymyksen. Millä perusteella työvoimahallinto valitsee nämä yritykset meidän kouluttajakseen, sillä järjestelyt ja koulutus on ollut lievästi sanottuna ala-arvoista tän alkupätkän osalta. On jotenkin outoa, että ei edes kouluttaja tiedä kuka meitä seuraavaana päivänä paimentaa, vai paimentaako kukaan. Ymmärtäisin tämän, jos kyse on sairatapauksesta tai muusta yllättävästä muutoksesta, mutta kyse on ilmiselvästi vaan liian vähästä henkilökunnasta joka kouluttaa päivän siellä ja päivän täällä. Voi nenä. Toivottavasti parannusta on tulossa...

Kurssin mielenkiintoisin anti on tähän mennessä ollut uusiin persooniin tutustuminen, on aika avartavaa tutustua suurperheen äitiin, opettajaan, "ulkomaalaiseen", yh-äitiin, muusikkoon, yhteiskuntatieteilijään jne. Tuskin minä heihin missään muualla olisin tutustunut kun tämän koulutuksen tiimoilta, sen verran eri ympyröissä elämämme todellisuudessa pyörivät. Erilaisuus on oikeasti rikkautta ja ihan virkistävää kaikin puolin.

Jokelan tapahtumat vetivät myös minut hiljaiseksi. Jäin itse kauhistelemaan sitä, kuinka nopeasti ampujan henkilöllisyys kaivettiin esille, miten hänen vanhemmat ja sisarus esiteltiin kotisivuja myöten ja miten joku jopa katsoi aiheelliseksi etsiä ampujan puhelinnumeron ja soittaa puhelinnumeroon. Toivottavasti tuo teon kopiointi jää vain sairaan uhkailun tasolle, kun näitä ikäviä tapauksia on sattunut jo muuallakin. Voi että. Jaksamista kaikille heille, jotka joutuvat tämän teon kanssa elämään ja käymään sitä läpi.

Odottelen tässä Hanin soittoa, josko käytäisiin vuokraamassa joku leffa ja söpösteltäisiin vähän kahdestaankin. Viime viikonloppu meni mökkeillessä, tykkään edelleenkin yli kaiken moisesta halonhakkuista ja uuninlämmityksistä. Ihanaa. Olen myös metsästänyt akvaarioon taistelukala-emäntiä, mutta yllätys-yllätys eipä täältä paikkakunnalta niitä löytynyt. Kauppiaan lupaukset siitä, että kyllä niitä tilataan ei näy pitävän paikkaansa taaskaan. Tietysti onhan se mahdollista, ettei niitä ole ollut tukusta saatavilla, mutta epäilen kuitenkin vähän. Äh. Murrrr.

torstai 1. marraskuuta 2007

Kurssiopiskelua ja maksa-asioita

Joo. Tiedänhän minä, että erilaisuus on rikkaus ja kurssiporukkakin saa ja pitääkin olla erilainen, mutta silti mua turhauttaa just nyt rankasti. Meillä on pakollista ns. atk-opetusta tuolla. Ihan kiva, ei siinä mitään, paitsi että mitä minä teen kun muut opettelevat mikä on hiiri ja miten kone käynnistetään.? Kun tämä atk-osuus kestää kuitenkin viisi viikkoa... En nyt tarkoita, että olisi mitenkään yleisesti heitä fiksumpi, mutta minä nyt näköjään olen käytellyt konetta vähän heitä enemmän. *Huokaus* Muuten tuo kurssielämä on ollut ihan mukavaa ja hyödyllistäkin, en valita.

Lääkärikin soitti sitten tulokset verikokeista ja siitä jostain ylävatsan ultrasta. Ei mua kuulema mikään vaivaa, lievä ylipaino korkeintaan. Ei siellä enäää ollut kohonneita maksa-arvoja, kolesteroli oli 4.2 ja muutkin arvot kunnossa. Kyl mie vaan niin mahottomasti taas ihmettelen tätä eloa. Käyn kuulema kertaalleen vielä jollain erikoislääkärillä, mutta muuten ei syytä huoleen. Hyvä näin.

Ja nyt aamupuurolle.