Pakkasaamua

-18 astetta pakkasta ja reipas aamulenkki töihin. Aikaa hyötyreippailuun menee 25 minuuttia ja tämä hyötyliikunta tekee minulle todella hyvää pitkän tauon jälkeen. Nyt on menossa kolmas aamu ja voi kuinka tykkäänkään työmatkastani kävelleen Saimaan rannalla. Siis ihan oikeasti.Samaan matkaan (2,5kilsaa) menee melkein sama aika autolla, tosin ei suinkaan liikenneruuhkien takia sillä eihän niitä täällä Savon eteläisessä maaseutukaupungissa juurikaan ole. Tuo auton kuoriminen lumesta ja ikkuinoiden raaputtelu kun vie oman aikansa. Ja se jääkalikalla ajelu ei ole mukavaa millään mittapuulla mitattuna, autoraasu kun ei kerkiä moisessa matkassa lämmitä laisinkaan. Toivottavasti  tämä sama motivaatio säilyy minulla koko talven.

Mieli on siis kovin leppoisa ja rauhallinen. Kotona työpöydän kulmalla on pieni pino työpaikkahakemuksia. Ne odottavat lopullista tarkistusta ja lähettämistä eteenpäin. Minulla ei ole edelleenkään kiire vaihtaa paikkakuntaa eikä maisemaa, se minulle sopiva työpaikka tulee vastaan enemmin tai myöhemmin.Pohdiskelin viikonloppuna jälleen kerran muuttamisen syitä ja seurauksia syvälliseltä kannalta ja eipähän nyt muuton syyt ole tässä matkan varrella viime aikoina muuttuneet. Toki muuttamisen taustalla jossain vaiheessa oli ripaus muitakin syitä, nyt vaan tämän tietyn syyn merkitys on vaihtunut toisenlaiseksi matkan varrella. Eikä se merkitys ole laisinkaan huono nykyisessä puitteessakaan, ei todellakaan.

Itselleen nauraminen

on hyvä taito. Selailin tässä tämän aamua valokuvia lähimenneisyydestä. Kun yleensä on itse aina kameran takana niitä kuvia itsestä on kovin vähän ja kaivelin näkyviin niitä epäonnistuneita otoksia itsestäni. Osan julkaisin jo jossain muualla rajatun joukon naurettavaksi ja tekee itselleeni hyvää huomata miten pölö sitä välillä osaa olla. Ei tämä elämä oikeasti niin vakavaa saa olla.

Itselläni on mennyt tosi kauan päästä eroon siitä neutraalista roolistani, enköhän minäkin saan möhläillä siinä missä muutkin, minäkin saan surra, vihata, masentua, iloita vaikkei kaikelle sitä järkevää selitystä löydykkään. Hemmetti. Ja näistä kaikista vapauttavin tunne on ehdottomasti se viha. Ei minun tarvitse sietää kaikkea paskaa kaikilta, ihmiset tallovat minua jalkoihinsa juuri niin paljon kuin minä annan heidän tehdä niin minulle. Näinhän se on, harmi että on mennyt näin kauan oivaltaa tämäkin asia. 

Nyt päivä etenee pikkuhiljaa P!inkiä kuunnelleen Spotifysta ja valokuvia käsitellen. Kehyksiin on tullut monta kuvaa minulle rakkaista ihmistä ja asiosta. Call me sugar... heh sentäs. Luojalle kiitos rakkausrintamalla ei ole mitään kuohuntaa juuri nyt, muuuten kyynelkanavat olisivat taas olleen toiminnassa monen monta kertaa. Mukava kuunnella itsellen uusia biisejä jossain määrin hieman vieraalta artistilta. Tämä puuhailu on suorastaan leppoisaa ja ihanaa synkistelykauden jälkeen. :)

Halvalla

On yö ja valvon sinun vierellä
En tahdo koskaan enää riidellä
Sua vielä vähän aikaa katselen
Olet kaunis ja yksinäinen

Nuku siinä vaan rauhassa
hei ei enää haaveilla
Keitä muita on tarjolla
En osaa arvailla ja jos heräisit sattumalta

Niin saat minut nyt halvalla, poisheittohinnalla
Saat tämän nyt helpolla, minun käytetyn sydämeni

On hyvä ettet tiedä minusta
Olen huono puhumaan myös sinusta
Vain hiuksiasi hiljaa kosketan
en rakkaudesta mitään ymmärrä

Nuku siinä vaan rauhassa
hei ei enää haaveilla
Mitä muuta on tarjolla
En osaa arvailla, voi jos heräisit sattumalta

Niin saat minut nyt halvalla, poisheittohinnalla
Saat tämän nyt helpolla, minun käytetyn sydämeni
Hei ollaan vaan aivan paikoillaan
Turha on etsiä kauempaa
Kun on hieno maailma jo tarjolla

Saat minut nyt halvalla, poisheittohinnalla
Saat tämän nyt helpolla, minun käytetyn sydämeni

Ei

mene hyvin. Olen tehnyt minulle järkyttäviä pitkiä työpäiviä, ihan vaan siksi että se on tällä hetkellä se melkein ainut asia mikä pitää minua jotenkin pystyssä. Pelottavaa. Kaiken sen ajan mitä en ole töissä haluaisin vaan nukkua ja olla yksin. Kuulostaa loistavalta. En ole koskaan ollut yltiösosiaalinen, mutta tätä vauhtia erakoidun kokonaan.

Olen onnistunut jo karkoittamaan ihmisiä läheltäni. Ei kukaan jaksa sitä, että välillä raivoan hysteerisenä ja välillä sitten taas pyytelen olemassaoloani anteeksi. En vaan jaksa alkaa selvittämään sitä miksi itken, miksi tuntuu pahalta tai miksi tuntuu -... joltain. En minä tiedä itsekkään,  joten en pysty sitä kertomaan kysyjille. Varsinkin kun minä olen enemmän se tyyppi, joka kirjoittaa mielummin kuin puhuu kipeistä asioista.

Niin mielelläni olisi selittänyt tämän hormonihäiriöllä tai jollain selkeällä tapahtumalla. Ei ole mitään selkeää syytä tälle synkistelylle. Toki tiedän, että voisin soittaa ystäville ja kertoa. En vaan voi, en halua aina itkeä ja tiedän että sille itkulle ei tule loppua jos se alkaa jossain vaiheessa. Koetan viimeiseen asti olla se reipas ja toimelias ylisuoriutuja. Olen vielä sen verran jääräpää ja turhan ylpeä ihminen, etten osaa/pysty pyytämään apua kuin äärimmäisessä hädässä. Jos sittenkään. Ehkä tämä tulee nuoruudesta ja siitä että siellä oli pakko olla kova ja pärjät. Ei ei saanut näyttää tunteitaan eikä saanut luhistua missään vaiheessa. Koen vielä nykyisinkin jossain määrin hävettävänä sitä, että itken ja avaudun rakkaille ihmisille, eihän se näin pitäisi olla. Eikö se ole merkki siitä, että toinen on tärkeä kun/jos pystyy avautumaan toisen kanssa. Tai en minä tiedä. Ikävää, että menneisyyden mörköt vainoavat minua vieläkin.

Toivottavasti tämä menisi ohi. Pian.Jos ei mene, on varmaan syytä mennä lääkärin luo. En tiedä uskallanko heittää nyt ilmoille sen sanan. Masennus. Sitäköhän tämä on?

Hiljaiseksi vetää

Työkaveri kuoli 47-vuotiaana. Hän hävisi maanantaina pitkällisen taistelun syöpää vastaan saattokodissa. Toivottasti kipulääkitys oli riittävä ja hän olisi päässyt vaan nukkumaan pois. Jotain kohtalon ivaa on myös se, että hänen kuolinpäivänsä on sama kuin lapsensa syntymäpäivä. Olen varmaan maininnut hänestä täälläkin, mutta sappileikkaus ei hänen kohdallaan ollutkaan se rutiinileikkaus, vaan siellä löytyi jotain poikkeavaa. Aina voi jossitella, entä jos tuo rutiinileikkaus olisi ollut aikaisemmin, olisiko silloin voitu tehdä jotain jo aiemmin. Aloittaa lääkitys, sädetys, ihan mikä vaan.
Surullista.

Kissa

Tuholainen ja suloisen tuholaisen tuhoja. ;)

Maalla

on mukavaa. Joskus hurjina hetkinä haaveilen elämästä pienessä punaisessa mökissä. Kaukana kaikesta. Ehkä sitten joskus.
Olen siis kotikotona vierailulla. Ihanaa tavata läheisiä, ystäviä, saunoa, nauttia hiljaisuudesta. Oli mukava tavata ystävää pitkästä aikaa, vaikka hänen raadolliset tarinat kohtaamanstaan uskottomuudesta veti taas hiljaiseksi. Hieman mietityttää myös miten helposti itse kukakin meistä on valmis heittämään jotain pois. Ihmissuhteen, ystävyyden, rakkauden. Tehdäänkö se liian helposti, heppoisin perustein. Kaipa kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Ikiaikainen sanonta siitä, paraneeko puoliso vaihtamalla on miettimisen arvoinen asia. Kai.

Enkä itse olisi uskonut tuntevani tietyn asian suhteen empatiaan. En todellakaan. Nyt kuitenkin on hieman kurja olotila, vaikka sinällään asia ei kuulu minulle. *huokaus*

Hormonihirviö ja karppaminen

On se tämä naisten elämä ihan pläääh, hormonit on plääh ja ja ja.. No joo, pääosin tämä naisena oleminen on erittäinkin mukavaa, mutta tuosta hormonihäiriö puolesta luopuisin kyllä varsin mielelläni. Eilisen hormonihuuruiset kiukuttelut tuntuivat tänään kovin oudoilta, mutta minkäs teet. Onneksi sain pidettyä kiukuttelut ihan omana tietonani, enkä jakanut sitä "iloa" muille. Näin se vaan menee.

Muutama sananen tuosta karppaamisesta sekalaisten havaintojeni tasolla. En ole niin perusteellisesti vielä asiaan perehtynyt ja vihaan kaiken laskemista, punnitsemista ja muuta nipottamista. Fiilispohjalla mennään tällä hetkellä. Pääpiirteinä olen nyt jättänyt sen kaiken viljan pois, lisännyt veden/kivennäisveden juomistani ja luopunut kevyttuotteista. Katkerin paikka tähän asti on tainnut olla PepsiMaxista ja jasmiiniriisistä luopuminen. Sokerituotteet ja sokerin käyttö makeutuksena on loppunut kokonaan. Kasviksia menee sekä tuoreena, että pakasteina paljon, kuten myös rahkoja ja raejuustoa. Olen myös palannut vanhojen himoistsemieni ruokien pariin, eli pakasteherneet ja auringonkukansiemenet olivat "edellisessä elämässäkin" namia ja sitä ne ovat nytkin ihan luvanvaraisina.

Mitään ihmeellisiä ei tässä muutamassa päivässä ole tietenkään tapahtunut, lähinnä vaan olo ja vatsa tuntuu olevan kovin täysi koko ajan. Kahvin juonti on pudonnut minimiin, koska ei ole enää keksejä mitä syödä kahvin kanssa. Töissäkin maltan pysyä kekseistä erossa ja mikä ihaninta, minun ei edes tee mieli karkkeja tai makeaa. Ruuanlaitto tuntuu mukavalta harrasteelta nykyisin entisten valmisruokien sijaan. Ehkä syy on kuitenkin siinä, että täyden tuntuisella vatsalla on malttia tehdä sitä ruokaa, ennen oli vaan pakko saada kiljuvaan nälkään jotain ja nopeasti. Kaupassa käynti on nykyisin kovinkin erilaista kun pitää tihrustaa niitä hiilihydraattipitoisuuksia purnukoiden kyljestä, entisen rasvanprosenttien sijaan. Leipäosasto tulee kierrettyä kaukaa, mutta sitä voita en ole vielä rohjennut ostamaan. Sentäs Oivariinia kylläkin.

Karppaamiseen perehtyminen vaatii vielä rutkasti lisätietoa ja suunnittelinkin tilaavani/ostavani jonkun alan opuksen. Tarjontaa tässäkin on paljon, mutta eiköhän se yksi perusopus riitä. Netti on tietysti täynnä tietoa, mutta päivät päätteen edessä istuttuani en vättämättä jaksa iltaisin istua toista rupeamaa koneen äärellä juttuja tutkien.

Tähän aiheeseen tulen varmasti palaamaan vielä. Toivottavasti positiivisten tulosten ja mukavan kerrottavan kanssa.
.

Musta ja valkoinen

Olotila on tyhjäpäisen kevyt, ettenkö sanoisi varsin höttöpäinen. Suuren suuria murheita ei ole millään rintamalla. Viikonloppuna on odotettavissa reissua Susirajalle, tiedossa siis hyvää ruokaa, ystävien tapaamisia ja perheen näkemistä. Kiva :))

Ruoka on viime aikona myös mietityttänyt minua kovasti. Päätin uskaltautua kokeilemaan karppausta. Katsotaan nyt mitä tuleman pitää, hieman kyllä hirvittää näin alkuun. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Tässäkin asiassa kuuntelen itseäni ja tuntemuksiani tarkasti.

Aamulla mietintätuokion aiheutti myös minut täysin yllättänyt aamullinen keskustelunaihe.Taidan jättää aiheen vatvomisen suosiolla ihan sikseen. Sen verran nautin nykyisestä seesteisestä olotilastani, etten halua tietoisesti pilata tasapainoista mieltäni ja levollista oloani turhalla vatvomisella. Toki tavoilleni uskollisena pyörittelin asiaa hetken aikaa, mutta päätin kuitenkin tietoisesti antaa asian vaan olla ja elämän viedä. Turha tästä(kään) on mitään elämää suurempaa asiaa tehdä. Pieni, itsekäs Neiti taisi juuri nostaa päätään ja miettii aika itsekkäitä ajatuksia. Hienoa ;)

Kummastusta itsessäni aiheutti myös eräs kommentti riitelyn merkitystä ja sen taidon oppimisesta. Olen itse menneisyydestä saamani virheellisen mallin mukaan välttänyt riitelyä viimeiseen asti ja vältellyt kaikkia erimielyyksiä ja ristiriitoja rasittavuuteen asti. Moisen opitun tavan karistaminen on ollut minulle iso työ, mutta onneksi riitely alkaa nyt onnistua. Osan edistymisestä otan ihan omalle kontolleni, mutta osa kiitosta kuuluu varmaan hyville harjoitusvastustajille. Kiitos heille siis tästä.

Ystäväni oli myös saanut keskusteltua hiertävät asiat oikeisiin mittasuhteisiin sen tärkeän ihmisensä kanssa rauha on palannut heidän keskuuteensa ja tarina jatkuu taas. Hyvä juttu.

*****************
Edit. kello 21.13. Ehkä minun kannattaisi kuunnella ihan vakavissani tätä sisäistä ääntäni. Seesteisyys on näköjään kovin katoavaista. Tekisi mieli ottaa nyt kunnon itkupotkuraivarit, heittää hanskat tiskiin ja antaaa vaan kaiken olla. Hemmetti.

Puuuh

Syvä huokaus. Outo kuvio, outoja asioita. Miksi, minkä takia, mikä motiivi minulla on? No on minullakin motiivi, mutta ei varmasti mitään sellaista mitä ensimmäisenä uskoisi tai olettaisi. Tässä roolissa minun ei varmaan kannataisi toimia näin kuin toimin, mutta enpä minä ennenkään ole mitään mistään älynnyt. Toivottavasti ystävä malttoi mielensä, kuunteli ja antoi mahdollisuuden toiselle selittää. Toivottavasti kuulen sieltäkin suunnalta hyviä uutisia.
Rakkaus on kaunis sana. Yhä edelleen, kaikesta huolimatta ja varmaankin juuri sen takia.

Pieni kissa oli jo kotiutunut uuteen kotiinsa. Arkuus ei ole kokonaan poistunut, mutta ruoka maittaa, sohvannurkka on löytynyt nukkumiseen ja raapimapuun ihmeellisyyskin on jo kokeiltu. Kehrääminen on erittäin kovaäänistä ja leikkiminenkin luonnistuu. Kunhan nuori herra vielä reipastuisi, ei hänen tarvitsisi olla moinen ujo piimä omassa kodissaan...

Kissa, kissa, kissa ja vähän muutakin

Bloggausakkujen lataus kesti tällä kertaa näin kauan. :)

Kissalapsi lähti uuteen kotiinsa. Nyysk :( Olo oli jotensakin orpo tänä aamuna kun ei ollut ketään, eikä mitään missään. Mälsää. Ei se kissan hiekkalaatikon siivoaminen ollut nyt kurjaa, eikä sekään että se pentu riipi mullat kukkien juurilta lattialle. Tai että kissalapsi varasti makkarat leivän päältä välittömästi kun selkänsä käänsi. Kaipaus sentäs.

Pitkästä kotimatkasta stressaantunut kissaherra oli tehnyt yllätyksen matkalla uuteen kotiinsa. Liekkö kyseessä haiseva vastalause pitkälle muuttomatkalle rannikkoseudulle, vai vaan uusista asioista stressaantunut vatsa. Sotku kuljetuskopassa oli yhtäkaikki kuulema ollut melkomoinen ja haju kiitettävä. Pienelle kissalle tuli eilen paljon uusia asioita. Pitkä automatka, ensimmäinen pakollinen pesu,  (kukas sitä nyt kakkaisia varpaanvälejä itse alkaisi putsaamaan) ja täysin uusi koti. Aamulla kissa oli kuitenkin nukkunut jo lokoisasti sohvan nurkassa, eli kaikki hyvin siellä suunnalla ja uudessa kodissa.

Muuten maailma pyörii vakaasti ja elämän etenee. Leppoisaa elämää, ilman suuria draamoja kenenkään kanssa. Keskityn seurailemaan muiden draamailuja enemmän tai vähemmän kummastellen, koettaen johonkin väliin sanoa "viisauden" sanoja. Järjellä ajateltuna asiathan ovat niin tavattoman helppoja, mutta kun... ja ne paljon puhuvat kolme pistettä. Järki ja tunteet kun eivät tunnetusti kulje käsikädessä, tämän voin allekirjoittaa ihan itsekin. Itseään, tunteitaan ja sisintään kannattaa kyllä kuunnella. Totuus tulee esille, se fakta kyllä pitää yhä edelleen paikkansa. Tämä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, mutta sitä totuutta odotellessa ei kuitenkaan kannata satuttaa itseään tarpeettomasti. Ne/me naiset ovat kyllä melkomoisia otuksia :))

Alakerran perheen isi on hieronut kanssani viimeaikoina kovasti juttua. Ollaan satunnaisesti törmätty pihalla ja onpas hän yllättävän puhelias ja mukava mies. Eilen illalla keskusteltiin autoista ja Saksan tuontiautoista erityisesti. Puheenaiheet olivat varsin mielenkiintoisia ja tätä tuontiautokeskustelua voisin jatkaa kyllä hänen kanssaan vielä pitempäänkin. Itselleni tuli jo vilu siinä pihalla höpötellessä ja mies olisi vaan halunnut höpöttää ja höpöttää ja höpöttää. Ehkä hän oli vaan onnellinen päästessään ulos lepuuttamaan korviaan neljän lapsen ja kiukkuisan vaimon perheidyllistä.  ;)

Nuori Poika

Takki tyhjä

Reilut neljä vuotta ja yli viisisataa blogimerkintää. Takki on nyt tyhjä henkilökohtaisen elämäni tilittämisen tiimoilta.
*Tauon paikka*

Öh

Tälläiset seesteiset rauhalliset viikonloput tekevät minulle näköjään hyvää. Ehdin ajatella, pyöritellä ja ihmetellä ajatuksiani ihan hyvässä hengessä. Käydä läpi asioita ja miettiä merkityksiä. 

Toiset meistä käy läpi ajatuksiaan puhumalla, sosiaalisessa elämässä ja keskustelemalla. Itse saan yhä irti eniten kirjoittamisesta ja pohdiskeluista omassa rauhassani. Tai ainakin se alustava pohdiskelu näkyy tapahtuvan yhä omissa oloissani, mutta nykysin jatkoprosessointi tapahtuu jo keskustellen ja ihmetellen asioita sitä kautta. Puhumisen taidon oppiminen on ollut loistava asia.

Viikonlopun saldona on suunnaton rauha asioiden suhteen. Minä en pysty mitään pakottaa tapahtuvaksi, kaikki vaatii sen aikansa.Oikotietä ei näy olevan, tai jos se on, niin käsittelemättömät asiat ovat edessä jossain vaiheessa. Joten on varmasti viisasta, että käyn tämän kaiken sonnan läpin nyt pohjamutia myöten. En pysty nopeuttamaan asioita oli kyse sitten omista tulevaisuuden haaveista tai  kipeiden asioiden käsittelystä ja unohtamisesta. Puolivuotisprojektiin tuli muutamia selkeitä asioita lisää ja ihaninta on se, että elän itselleni, en toisen ihmisen kautta, enkä toiselle ihmiselle. Minulla on omat juttuni, elämäni ja asiani ja en tarvitse ketään muuta pitämään elämääni pystyssä. Ehkä se taannoinen pelkoni läheisyysriippuvuudesta oli turhaa. En minä ole sellainen, En todellakaan. Tai pitäisikö sanoa, etten ole sitä ainakaan nykyisin, menneisyydessäni olen välillä varmaan tähän riippuvuuteen sortunut. 

Olen haaveillut  viime aikona tatuoinnista. Onhan tämä haave ollut  olemassa jo jonkin aikaa, mutta nyt se alkaa taas nostaa päätään. Niin kornilta kuin tämä kuulostaakin, niin kaipa tämäkin liittyy jotenkin tähän "uuteen Neidin Elämään". Haluaisin pysyvän muiston koko tästä prosessista. Joudun myös kohtaamaan pelkoni lähitulevaisuudessa ulkonäkööni liittyvän asian suhteen. Olen lykännyt prosessin aloittamista vedoten milloin rahatilanteeseen, milloin väärään ajankohtaan, milloin mihinkin. Kyse on pohjimmiltaan kuitenkin peloistani. Olen nyt kertonyt tämänkin ääneen, joten tuon kauhistusta herättävän prosessin jatkaminenon  piirun verran helpompaa. Ehkä sen tatuoinnin aika on oikeasti vasta sitten kun tämä prosessi on saatu kunnialla hoidettua pois.

Seuraan edelleenkin mielenkiinnolla muutamaa orastavaa rakkaustarinaa. Aika näkyy tekevän tehtävänsä heidänkin tapauksessaan. Hienoa. :)

Tirsk

Vietin aivotonta lauantaita hihittelemällä Rottatouille leffalle. Aamupäivään sisältyi myös hillitöntä akvaarioiden siivousta P!nkin ja Lady Gagan tahtiin ja oi kuinka kivaa puuhaa se olikaan tanssittavan musan avustuksella. Taka-ajatuksena oli myös peittää alakerran kiljuvien kakaroiden kaoottinen karjuminen, mutta yhtäkaikki musiikki toimi ja teki tehtävänsä. Äänet peittyivät, akvojen siivous sujui ja mieli piristyi.

Aamuyöt eivät ole otollisia hetkiä bloggaukseen, joten oma sensuuri iski poistaen älyttömän vinkuvonkuraivoitku-tiltyksen. Koskahan minä oppisin hieman aikaa kuuntelemaan itseäni, ennenkuin avaudun blogiini jokaisesta harmistuksesta mitä eteen tulee. Nykyisin nuo synkät hetket ovat onneksi varsin lyhykäisiä. Entisessä elämässäni olisi jäänyt synkistelemään pieniäkin asioita päiväkausiksi.

Istuin eilen töiden jälkeen sohvatuolissa ja hetkellisten mietteiden jälkeen pistin erikoisen tekstiviestin ystävälle. En tiedä mitä saaja siitä mietti, mutta halusin vaan kertoa hänelle hänen merkityksestään minun elämässäni. Jokainen ystävä, tärkeä ihminen, jokainen heistä on rakas omalla tavallaan. Ja jokainen heistä tuo jotain tullessaan ja siinä ohessa kenties muuttaa jotain toisen elämässä Niin hänkin omalta osaltaan teki ja tekee. Aivan samalla lailla kuin  muutkin minulle tärket ihmiset ovat tehneet, kuka mitenkin ja kuka millä lailla. Kaikella on varmasti ollut merkityksensä, myös niillä kaikilla ikävillä hetkillä.

On jotenkin niin helpottavaa oivaltaa mitä olen viime vuosina käynyt läpin, miten olen tässä viime aikoina muuttunut ja mitä  kaikkea minussa ja käyttäytymisessäni on muuttunut. Voin pikkuhiljaa olla ihan ylpeä itsestäni. Hyvä homma. :)

Tämän päivän itkut tuli sitten lukiessani koiran kuolemasta ja raskaasta päätöksestä viedä koira lopetettavaksi. Voi että...

Puskista... viimeinen osa.

Olipas se loistava puhelu. Kestoa sillä oli 4 minuuttia 59.sekuntia Pääpointtina puhelussa oli kaksi kysymystä, johon sain kaksi vastausta. Kiitos. Paljon asioita selventyi. :))
Ja kyllä, olin ymmärtänyt jotain täysin, totaalisen väärin. *noloa* Selvennykseksi vielä kerrottakoon, ettei kyse ollut mistään romanttisista tunteista tai väärin käsityksistä. Ehei. Ei, ei ja ei.

Puskista... osa jotain

Niin. Olen viime päivinä kyseenalaistanut itseäni, minuuttani ja seksuaalisuuttani kovinkin suurella kädellä. Rakastuuko ja rakastaako sitä ihmistä, persoonaa, sukupuolta, mitä? Suorastaan säikähdin omia reaktioitani, mutta kaipa se on oikeasti hyvä jäädä välillä miettimään elämää vähän toiselta kantilta. Miten pienestä kaikki aina loppujen lopuksi lähteekään, tässä tapauksessa kyseessä oli vain vierailu netissä, yhdessä osoitteessa.
Olen keskustellut aiheesta muutamankin ihmisen kanssa, enemmän tai vähemmän suoraan ja suhtautuminen on ollut kovin erilaista henkilöstä riippuen. Kuten olikin odotettavissa. Yllättävää on se, että jo yhteen vähemmistöön kuuluvat ihmiset ovat niin kovin suvaitsemattomia toiseen vähemmistöön kuuluvia ihmisiä kohtaan. Varsinaista suvaitsevaisuutta.... höh.

Mutta eipä siitä sen enempää. Korvien välien tuulettaminen, asioiden kyseenalaistaminen ja omien asenteiden päivitys/tarkistus tekee varsin hyvää. Ennenkaikkea itselleni. :)

Niin. Ja sitten vähän pienempiä hämmästyksen aiheita. Miksi sivulaskurini työntää koko ajan mainoksia Turusta. Siis oikeasti. Missään omissa tiedoissani tuota paikkakuntaa ei mainita. Toki onhan se kiva tietää että Turusta saisi hotelliyön -70 % halvemmalla, tai että All You Can Eat  tarjouksia 8 euroa.ÖH. Mystistä on tämä...Kohdentakaas niitä mainoksia vähän paremmin tänne Savoon. Jos niitä on pakko olla. Jookosta?

Puskasta pompannut... osa 3

Töissä olin harvinaisen onnellinen numerosta nolla, sillä sitä numeroa ollaan metsästetty toukokuusta alkaen ja nyt se kovasi kaivattu numero näytti uivan xml-tiedostoissa nätisti järjestelmään. Viime kuukauden ylityöt eivät menneet ihan hukkaan, sillä nyt oli niin paljon helpompaa kaivella tietoja oikeista tallennuspaikoista. Ajastettu tiedonsiirtokin on nyt pakotettu käyntiin, toivottavasi aamulla minua odottaa sen räjähtäneen näköisen työpöydän lisäksi selailussa nätti rivi oikeita tietoja. Niin-n outoa kuin se onkin, niin minä tykkään pähkäillä kaiken maailman koodia ja bitinpätkää. Tästäkin omituisuudesta keskusteltiin pitkään ja hartaasti esimiehen kanssa, miksi minä tykkään tutkia tietoja ja hän taas hermostuu moiseta pähkäilystä välittömästi.
Järkytin tänään myös toista työkaveriani. Hän manasi minun hiljaiset Merellin sandaalini. Minulla on kuulema liian hiljaiset työkengät, minun pitäisi kuulema kopista niinkuin talon kaikki muut naiset. Tietäisi siitä, missä liikun ja minne menen. No en kopise, enkä omista yksiäkään korkokenkiä tällä hetkellä. No asia ei ole uskon asia, se nyt vaan on niin, joten sulkekoon työkaveri hämmästyksestä auki loksahtaneen suunsa kiinni. Ei ole korkkareita ei. Toki tietty viehätys korkokengissäkin on. En tätä kiellä. Tai oikeastaan siis saapikkaisssa piilee se juju. Ja nahassa yleensä, myös tietyn tyyliset miesten kengätkin voivat olla aika vau. Mutta se nahka sinälläänkin on varsin mielenkiintoinen materiaalin. Niin  :)))

Joo. Olkoot. Hämmästelen myös muualla, muille sattuneita tapahtumia, jokohan se ensisuudelman aika olisi pian ;) Keskusteltiin tuossa erään ystävän kanssa eilen siitä, etteivät kaikki pidä suutelemisesta. No ei pidä ei, mutta itselleni se on vaan niin kovin mieluisa ja luonnollinen osa suhdetta. Oli se sitten suutelemista tai suukottelua. Kaikki ei halua moista, toki sen ymmärrän. Hellyyttä, rakkautta ja kiihkoa voi osoittaa niin monin muinkin tavoin, eikä se suutelemattomuus mikään paha asia ole. Olin vaan taas niin kapeakatsantoinen ihminen. Taas kerran. Plääh.  :(

Niin-n ja se puskasta pomppinut aihe. Syvä hiljaisuus. Olen varmasti ymmärtänyt nyt jotain väärin, joten parempi antaa asian olla. Etten nytten vaan pilaa mitään. Äh.

Puskasta pompannut... osa 2.

Se puska. Ja se aihe mikä sieltä puskasta pomppasi jokunen päivä sitten esille. Hmm. Ihmettelen nyt kovasti sitä, miksi aihe kaivertaa niin kovasti mielessäni. Tai miksi aihe yleensä sai minussa sen verran selkeät ja voimakkaat reaktiot aikaiseksi.
Hämmentävää. Ehkä tätä pitää miettiä vielä vähän lisää. Tuskinpa aihe muuten mitään sen erikoisempaa aiheuttaa, kunhan vaan vähän tutkailen itseäni ja tuntemuksiani. Miksi tuntuu siltä kuin tuntuu, mitä tuntemukset tarkoittavat ja onko tämä pyörittely vain jotain uuden ajatuksen tuomaan mielenkiintoa. Tähän voisi pistää hieman lievästi huolestuneen, mutta suurimmaksi osaksi hämmästyneen hmmm-äännähdyksen.

Muuten elämä on taas tällä hetkellä kovin rauhaisaa ja leppoisaa. Taisin jopa eilen puhelimessa sanoa olevani onnellinen, mitä lausetta en ole suustani päästänyt pitkään, pitkään aikaan. Taas huomaa, miten suuri merkitys sillä onkaan, että ystävyys- ja ihmissuhteet ovat kunnossa.

:)

Puskista taas

On se puska sitten varsin jännä paikka. Sieltä tulee esille kaikkea outoa ja yllättävää. Niin tapahtui eilen illallakin. Onneksi kuitenkin moinen puska on ylipäätään olemassa, sain taas onnekseni avartaa maailmankatsomustani  hämmentävällä tavalla. Ystävä vinkkasi netin syövereistä yhden osoitteen ja totaalisen tyrmistyksen ja hiljaisen mietinnän jälkeen asiaa piti tutkia taas ihan pitemmän kaavan mukaan. Muistan kuitenkin seuraavan kerran olla tutkimatta mieltä kuohuttavia juttuja juuri ennen yöunia. Yöunet menivät vähän katkonaiseksi  ja aihe pyöri häiritsevässä määrin unissani. Ja jotta aiheesta saadaan vielä oudompi, niin kotikoti, siis lapsuuden kodin ympäristö ja tämä aihe oli vähintäänkin vaivaannuttava yhdistelmä.

Sitä jotenkin uskoo tuntevansa itsensä ja nähneensä kaiken kiintoisan tähän ikään mennessä. No onneksi ne silmälaput on minullakin aika avoimet, joten välillä voi pohtia vähän erilaisiakin asioita ja elämää vähän eri kannalta.

Huomasin myös olevan omituisen iloinen uudesta "taidostani". Olen oppinut riitelemään. Kuulostaa varsin oudolta, mutta tämä liittyy nyt varmaan henkiseen kasvuuni. Entisestä kiltistä, näkymättömästä tytöstä on näköjään tullut aika ärhäkkä mielipiteiden laukoja. Suutun, möksähdän ja olen eri mieltä. Rähisen ja riitelen ja uskallan luottaa siihen, etteivät ne rakkaat ja tärkeät ihmiset katoa elämästäni, vaikka mielipiteeni ilmaisenkin kohtalaisen voimakkaasti. "Entisessä elämässäni" olisi väistellyt, vaiennut ja välttänyt konflikteja viimeiseen asti. Olisin jopa laukonut valkoisia valheita pystyäkseni luikertelemaan kiusallisesta ja ahdistavasta tilanteesta pois. Asiat eivät näköjään mene näin. Olen tässä varmaan sortunut tietynlaisiin ylilyönteihin, mutta annettakoon se anteeksi minulle. Uuden taidon opittuaan sitä varmaan harjoittaa ihan kiusaksi ja liiallisuuteen asti. Minäminäminä-vaiheeni on varmaan ollut rasittavaa läheisilleni, mutta kyllä tämä tästä tasaantuu. Hienosäädöt tulee vasta sitten, kun perusteet on kunnossa. Eikö totta.

Toivottavasti osaan myös pyytää anteeksi ja sopia, kun ja jos siihen on aihetta. Jästipäisenä sen erehtyväisyyteni myöntäminen on iso asia, mutta ehkä minä siihenkin jo kykene. Tämäkin taito on monelle ihan normaalia, mutta näkyy tämä opettelu onnistuvan ihan näin aikuisenakin. Hyvä minä :)

Olen tässä saanut seurailla erään ihmissuhteen alkutaipaletta "sivusta". Tai oikeastaan kahdenkin eri ihmissuhteen kehittymistä. Itse olen valitettavasti kärsimätön ja malttamaton ihminen. Mulle heti, kaikki, nyt. Myös ihmissuhteissa. En malta, enkä voi kuukausia odottaa asioita tapahtuvaksi. En vaan jaksa odottaa, vaikka tietäisin ja tiedostaisin sillä kärsivällisyydellä saavuttavani jotain ihanaa. Ja vaikka sillä maltillisella toiminnalla voisi luoda sen luottamuksen ja vankan perustuksen loistavalle ja kestävälle ihmissuhteelle.
Vetovoima ja malttamattomuus ovat vieneet minua mennessään ja usein se mopokin on karannut totaalisesti käsistä. Valitettavan hyvässä muistissa on menneisyydestä viaton suudelma autossa ja siitä suunnitellusta  pikaisesta kahvihetkestä ja  tapaamisesta tuli niin paljon muuta. :)

Hienoa, että toiset pystyvät, malttavat, kykenevät ja osaavat. Omakohtaisesti voin sanoa, että kiirehtiminen ja väärät ajoitukset ovat pilanneet kohdallani jotain hyvinkin lupaavaa. Olkaa te viisaampia. Nauttikaa niistä sähköisistä kosketuksista. viipyvistä katseista, siitä ensimmäisestä suudelmasta. Mikäs kiire tässä maailmassa on. Kun asiat loksahtelevat ajallaan kohdilleen, niin sitä voimakkaammat tunteet ja tuntemukset ovat.

Oih ja voi. Se rakkaus ja rakastuminen :)) On se niin ihkua, vaikkei juuri nyt omakohtaisesti mitään vastaavaa koekaan. Minulle riittää juuri nyt tämä turvallinen ja tasainen elämä.

 *Huokaus*

Niinpä

Ilmeisesti harmistuksen määrä on vakio. Vihdoinkin kun saan jonkun osa-alueen elämästäni hyville uomille, niin joku muu sitten tökkii. Yleisfiilis elämän suhteen on edelleen leppoisa, mutta mutta... Pikkuhiljaa olen taas alkanut miettimään, että ehkä sitä voisi saada helpomminkin elantonsa. Jossain muualla, jotain muuta tehden.

Tässä hommassa on niin paljon liikkuvia osia ja niin paljon avoimia asioita, että ei tuo oma tietotaito enää riitä. Pienen yhtiön kiusa on se, että kaikesta osaa vähän kaikkea, mutta mistään ei riittävästi. Ei ole mahdollisuutta opiskella, perehtyä, erikoistua. Kuun vaihteet ovat aina täydellisiä kaaoksia ja vuoden loppu aiheuttaa sitten muita ylimääräisiä säpinöitä. Laskutus/Asiakasjärjestelmän iso päivitys pistää paljon asioita uusiksi ja kukaan ei tiedä mitä tapahtuu kun päivitys on tehty. Testaaminen jätetään asiakkaille itselleen, eli onhan se kätevää pistää vaillinainen tuote tuotantokäyttöön, kun asiakkaan sen testaavat ilmaiseksi. Kiitos seyksTietoifirma Oy.

Muualla sitten tuo varsinaisen päällikön puuttuminen näkyy ikävä kyllä varsin selvästi. Niin hyvässä kuin pahassakin. Kun mitään palavereita ei ole, niin tuntuu että koko laiva on hunnigolla ja me vaan ajelehditaan ja toivotaan ettei sitä suurta kolahdusta tapahdu. Ilmapiiri on toki varsin leppoisa, mutta kovin epävarma. Tosin sitä entistä sovinistista käpälöijää en todellakaan haluaisi johtajaksi takaisin.

Katsotaan nyt.
*huokaus* *huokaus* *huokaus*