Mato, lintu ja liian aikainen herääminen

Heräsin yöllä kesken makeiden unien. Pikaisen veskireissun jälkeen ei sitten nukuttu, mutta ehkä rauhallisen viikonlopun jälkeen jaksaa taas vähemmilläkin unilla. Eikä nämä arkiset duunit nyt niin rasittavia ole, ei todellakaan. Voi kuinka kaipaan sitä kesää ja fyysistä työtä, missä sain todellakin TEHDÄ sitä työtä. Oi niitä aikoja... Tällä sormien heiluttelulla näppiksen päällä ei paljon voi fyysisyydestä puhua.
Unettomina hetkinä jäin tavoilleni uskollisena taas pyörittelemään päässäni maailman syntyhistoriasta alkaen kaikkean mahdollisista ja mahdotonta. Eipä noita suoria vastauksia taas tullut yhtään mihinkään, ehkä se kelaaminen kaikesta etukäteen kannattaisi lopettaa. Ihan siis oikeasti. Asiat menevät niinkuin menevät, teen varmaan vaan haittaa koettamalla hoputtaa asioita esiin ja kaivelemalle asioita liiaksi. PÖH, inha mie. Millä ihmeellä tästäkin raivostuttavasta piirteestä pääsee eroon...

Ehkä tyydyn vaan siihen, että kyllä se elämä kantaa. Että kaikki menee parhain päin, että asioilla on tapana järjestyä. Onhan se näin, onhan? Ehkä sitä on vaan oppinut liian skeptisesti elämän varrella, kun rakkaus ei ole riittänyt, olosuhteet on olleet väärät tai elämä on muuten vaan kääntänyt sen vähemmän mukavan puolen esille. Eikä siitä kantavuudestakaan ole aina ollut takeita, tai ehkä olen vaan massaltani liian painava, ettei se kantavuus ole riittänyt sen takia. Tai ehkä vaan vaadin elämältä, kumppaniltani ja itseltänikin aivan liikaa. Jaa-a. Ehkä jään sitten pohtimaan tätä seikkaa, vaikka tulevana yönä. Plääh....

Muita lievän kitinä aiheita ovat olleet yhden vauvamasun aikaansaama kohkaaminen lehdistössä. Voi hyvänen aika sentäs. Perheenlisäys on ihana juttu, mutta mutta... vois kai ne ruotsinkin kuninkaalliset nyt jättää ihan vähän rauhaan. Jookosta. Olkoot onnellisia raskaudesta ihan ilman kaiken muun maailman taivastelua aiheesta, pöh.

Ai niin, ne aamulliset useasti toistuneet karseat painajaisunet ovat näemmä kadonneet. Huh. Onneksi.

ÄRR

Unettomat yöt jatkuvat ja mieli näkyy askartelevan tietyn ja saman ongelman ympärillä. Enkö voisi jo asioiden antaa olla, hemmetti vie. No olkoot sitten  näin, eipä tuohon voi mitään muutakaan sanoa. Elämä jatkuu.

Muualla elämän alueella opettelen itse sulkemaan sen suuni, olemaan hiljaa, sekä koetan parhaani mukaan hillitä kyselytulvaani. Joku toinen puolestaan opettelee pikkuhiljaa kuuntelemaan järkyttymättä yllättäviä kysymyksiäni mitkä menevät pelottavasti sinne pinnan ja kuoren alle. Oi kuinka kiitollinen vilpittömästi olenkaan ihmisestä joka minuun moisen keskusteluvimman aikoinaan opetti, "pakotti" puhumaan ja jaksoi kuunnella, kysellä ja  pyöritellä asioita kanssani melkein loputtomiin. Toivottavasti itselläni olisi tällä saralla annettavaa myös läheisilleni nykyisessä elämässäni, ei se puhuminen pahaa tee vaikka se sattuu hetkittäin ihan hemmetisti. Ääneen sanottuna asiat ovat välillä kieltämättä aika pelottavia. Myönnän sen.

Kesälomareissu pitäisi pikkuhiljaa tässä saada pakettiin ja suunnitelmat valmiiksi. Lähes koko heinäkuu meneekin sitten muilla mailla vierahilla, tosin harmittelen kovasti sitä että muutamakin kesän huipputapahtuma ohjelmallisesti missaantuu pahasti. En voi olla useammassa paikassa yhtäaikaa, en vaikka kuinka mieleni tekisi.

Kesästä tulee kiva, hieman erilaisella tavalla. :)

Vikaa, vikaa, vikaa

Mua vaivaa unettomuus. Ei kiva ei. Ei yhtää kiva se. Pidemmän päälle ei näy pärjäävän niillä muutamilla hassuilla unitunneilla, ei edes kuusi tuntia tunnu riittävän. Koetin parhaani mukaan tasoitella viikonloppuna univelkoja vetäisemällä muutaman kerran sen 12 tuntia, mutta taas olen palannut aivan liian vähille yöunille. Tyhmää ja aika raskastakin on tämä. Mitään järjellistä syytä unettomuuteen ei ole, suuria huolen aiheita ei ole mitenkään selkeästi näkyvissä. Tai no, vakioharmistuksia on oma jästipäinen mustavalkoinen elämänasenne ystävyysrintamalla ja tarpeeton ylpeys. Näitähän ei edes oikeiksi ongelmiksi lasketa, eihän? Muuten kaiken pitäisi olla ok. Alkaa pikkuhiljaa pelottamaan tuo nukkumaan meneminenkin, kun ei kuitenkaan se uni tule ja venytän vaan sitä punkkaan menemistä aivan liian pitkälle. :(

Loppuviikoksi pitäisi mennä kouluttautumaan Vierumäelle. Plääh. Onko pakko jos ei tahdo? Minun odotetaan myös siirtyvän sieltä suoraan rannikkoseudulle viikonlopun viettoon, mutta saa nyt nähdä miten on tuon jaksamisen laita. Taitaa fysiikka tulla nyt vastaan näiden unettomien öiden takia, mielihän tietysti tekisi mennä sinne sun tänne mutta kun...

Uneton yö...taas

Jahas. Nämä unettomat yöt alkoivat taas. Tiedän syynkin tähän öiseen heräilyyn, sen verran useasti tämä on toistunut. Kun vaan jostain saisin keinon hoitaa tämänkin asian kuntoon. En taida tosin tietää itsekkään koska ja miten asiat on kunnossa. Huono yhtälö siis. Ehkä aika näyttää... asap please.
Onpahan ainakin aikaa ratkoa asioita ja pyöritellä niitä mielessään haluamikseen. Oli se sitten järkevää tai ei.