Päivän saldo

tähän asti. Kaksi raivostunutta ja totaalisen suututettua naisihmistä ja kello ei ole edes vielä puolta päivääkään. Jep. Tuleeko tästä asiasta se "ei kahta ilman kolmatta"- juttu, yhden naisen voisin tuossa vielä ohimennen saada kirskuttelemaan hampaitaan. Taidan olla poikkeuksellisen lahjakas, poikkeuksellisen raivostuttava, tai sitten pelkästään vaan kykenemätön hoitamaan sosiaalisia suhteita. Ehkä kaikkea näitä.

*x-määrää kirosanoja*

Puuuh

Syvä huokaus. Outo kuvio, outoja asioita. Miksi, minkä takia, mikä motiivi minulla on? No on minullakin motiivi, mutta ei varmasti mitään sellaista mitä ensimmäisenä uskoisi tai olettaisi. Tässä roolissa minun ei varmaan kannataisi toimia näin kuin toimin, mutta enpä minä ennenkään ole mitään mistään älynnyt. Toivottavasti ystävä malttoi mielensä, kuunteli ja antoi mahdollisuuden toiselle selittää. Toivottavasti kuulen sieltäkin suunnalta hyviä uutisia.
Rakkaus on kaunis sana. Yhä edelleen, kaikesta huolimatta ja varmaankin juuri sen takia.

Pieni kissa oli jo kotiutunut uuteen kotiinsa. Arkuus ei ole kokonaan poistunut, mutta ruoka maittaa, sohvannurkka on löytynyt nukkumiseen ja raapimapuun ihmeellisyyskin on jo kokeiltu. Kehrääminen on erittäin kovaäänistä ja leikkiminenkin luonnistuu. Kunhan nuori herra vielä reipastuisi, ei hänen tarvitsisi olla moinen ujo piimä omassa kodissaan...

Tirsk

Vietin aivotonta lauantaita hihittelemällä Rottatouille leffalle. Aamupäivään sisältyi myös hillitöntä akvaarioiden siivousta P!nkin ja Lady Gagan tahtiin ja oi kuinka kivaa puuhaa se olikaan tanssittavan musan avustuksella. Taka-ajatuksena oli myös peittää alakerran kiljuvien kakaroiden kaoottinen karjuminen, mutta yhtäkaikki musiikki toimi ja teki tehtävänsä. Äänet peittyivät, akvojen siivous sujui ja mieli piristyi.

Aamuyöt eivät ole otollisia hetkiä bloggaukseen, joten oma sensuuri iski poistaen älyttömän vinkuvonkuraivoitku-tiltyksen. Koskahan minä oppisin hieman aikaa kuuntelemaan itseäni, ennenkuin avaudun blogiini jokaisesta harmistuksesta mitä eteen tulee. Nykyisin nuo synkät hetket ovat onneksi varsin lyhykäisiä. Entisessä elämässäni olisi jäänyt synkistelemään pieniäkin asioita päiväkausiksi.

Istuin eilen töiden jälkeen sohvatuolissa ja hetkellisten mietteiden jälkeen pistin erikoisen tekstiviestin ystävälle. En tiedä mitä saaja siitä mietti, mutta halusin vaan kertoa hänelle hänen merkityksestään minun elämässäni. Jokainen ystävä, tärkeä ihminen, jokainen heistä on rakas omalla tavallaan. Ja jokainen heistä tuo jotain tullessaan ja siinä ohessa kenties muuttaa jotain toisen elämässä Niin hänkin omalta osaltaan teki ja tekee. Aivan samalla lailla kuin  muutkin minulle tärket ihmiset ovat tehneet, kuka mitenkin ja kuka millä lailla. Kaikella on varmasti ollut merkityksensä, myös niillä kaikilla ikävillä hetkillä.

On jotenkin niin helpottavaa oivaltaa mitä olen viime vuosina käynyt läpin, miten olen tässä viime aikoina muuttunut ja mitä  kaikkea minussa ja käyttäytymisessäni on muuttunut. Voin pikkuhiljaa olla ihan ylpeä itsestäni. Hyvä homma. :)

Tämän päivän itkut tuli sitten lukiessani koiran kuolemasta ja raskaasta päätöksestä viedä koira lopetettavaksi. Voi että...

Puskista taas

On se puska sitten varsin jännä paikka. Sieltä tulee esille kaikkea outoa ja yllättävää. Niin tapahtui eilen illallakin. Onneksi kuitenkin moinen puska on ylipäätään olemassa, sain taas onnekseni avartaa maailmankatsomustani  hämmentävällä tavalla. Ystävä vinkkasi netin syövereistä yhden osoitteen ja totaalisen tyrmistyksen ja hiljaisen mietinnän jälkeen asiaa piti tutkia taas ihan pitemmän kaavan mukaan. Muistan kuitenkin seuraavan kerran olla tutkimatta mieltä kuohuttavia juttuja juuri ennen yöunia. Yöunet menivät vähän katkonaiseksi  ja aihe pyöri häiritsevässä määrin unissani. Ja jotta aiheesta saadaan vielä oudompi, niin kotikoti, siis lapsuuden kodin ympäristö ja tämä aihe oli vähintäänkin vaivaannuttava yhdistelmä.

Sitä jotenkin uskoo tuntevansa itsensä ja nähneensä kaiken kiintoisan tähän ikään mennessä. No onneksi ne silmälaput on minullakin aika avoimet, joten välillä voi pohtia vähän erilaisiakin asioita ja elämää vähän eri kannalta.

Huomasin myös olevan omituisen iloinen uudesta "taidostani". Olen oppinut riitelemään. Kuulostaa varsin oudolta, mutta tämä liittyy nyt varmaan henkiseen kasvuuni. Entisestä kiltistä, näkymättömästä tytöstä on näköjään tullut aika ärhäkkä mielipiteiden laukoja. Suutun, möksähdän ja olen eri mieltä. Rähisen ja riitelen ja uskallan luottaa siihen, etteivät ne rakkaat ja tärkeät ihmiset katoa elämästäni, vaikka mielipiteeni ilmaisenkin kohtalaisen voimakkaasti. "Entisessä elämässäni" olisi väistellyt, vaiennut ja välttänyt konflikteja viimeiseen asti. Olisin jopa laukonut valkoisia valheita pystyäkseni luikertelemaan kiusallisesta ja ahdistavasta tilanteesta pois. Asiat eivät näköjään mene näin. Olen tässä varmaan sortunut tietynlaisiin ylilyönteihin, mutta annettakoon se anteeksi minulle. Uuden taidon opittuaan sitä varmaan harjoittaa ihan kiusaksi ja liiallisuuteen asti. Minäminäminä-vaiheeni on varmaan ollut rasittavaa läheisilleni, mutta kyllä tämä tästä tasaantuu. Hienosäädöt tulee vasta sitten, kun perusteet on kunnossa. Eikö totta.

Toivottavasti osaan myös pyytää anteeksi ja sopia, kun ja jos siihen on aihetta. Jästipäisenä sen erehtyväisyyteni myöntäminen on iso asia, mutta ehkä minä siihenkin jo kykene. Tämäkin taito on monelle ihan normaalia, mutta näkyy tämä opettelu onnistuvan ihan näin aikuisenakin. Hyvä minä :)

Olen tässä saanut seurailla erään ihmissuhteen alkutaipaletta "sivusta". Tai oikeastaan kahdenkin eri ihmissuhteen kehittymistä. Itse olen valitettavasti kärsimätön ja malttamaton ihminen. Mulle heti, kaikki, nyt. Myös ihmissuhteissa. En malta, enkä voi kuukausia odottaa asioita tapahtuvaksi. En vaan jaksa odottaa, vaikka tietäisin ja tiedostaisin sillä kärsivällisyydellä saavuttavani jotain ihanaa. Ja vaikka sillä maltillisella toiminnalla voisi luoda sen luottamuksen ja vankan perustuksen loistavalle ja kestävälle ihmissuhteelle.
Vetovoima ja malttamattomuus ovat vieneet minua mennessään ja usein se mopokin on karannut totaalisesti käsistä. Valitettavan hyvässä muistissa on menneisyydestä viaton suudelma autossa ja siitä suunnitellusta  pikaisesta kahvihetkestä ja  tapaamisesta tuli niin paljon muuta. :)

Hienoa, että toiset pystyvät, malttavat, kykenevät ja osaavat. Omakohtaisesti voin sanoa, että kiirehtiminen ja väärät ajoitukset ovat pilanneet kohdallani jotain hyvinkin lupaavaa. Olkaa te viisaampia. Nauttikaa niistä sähköisistä kosketuksista. viipyvistä katseista, siitä ensimmäisestä suudelmasta. Mikäs kiire tässä maailmassa on. Kun asiat loksahtelevat ajallaan kohdilleen, niin sitä voimakkaammat tunteet ja tuntemukset ovat.

Oih ja voi. Se rakkaus ja rakastuminen :)) On se niin ihkua, vaikkei juuri nyt omakohtaisesti mitään vastaavaa koekaan. Minulle riittää juuri nyt tämä turvallinen ja tasainen elämä.

 *Huokaus*

Hmh

Onpas ollut outo päivä. Siis todella outo päivä. Aamulla nyyskin jonkun menneisyyden mailien perään, nyt sitten lievän raivostumisen kautta taas hymyilyttää.

Outoja, outoja asioita.

Pahoitin minulle tärkeän ihmisen mielen tänään. Tahtomattani, mutta pahoitin kuitenkin. Kirjoitan edelleenkin itselleni tätä blogia, muutama IRL ihminen lukee tätä myös ja sivuan heitä ja monia muitakin ihmisiä tällä enemmän ja vähemmän, ohimennen tai syvälliseti pohdiskellen. Vaikka tapahtumat perustuvat pitkälti tositapahtumiin, niin kaikkea en tänne kuitenkaan kirjoita. Syystä, toisesta ja jostain muusta syystäkin. Kaikkea en halua jakaa ja hyvin usein tänne päätyvät ne erikoisemmat asiat, surut, ilot, naurut ja ne "arkiset" asiat jäävät kirjottamatta. Tarkoituksella tai tahattomasti. Rivienvälejä ei kannata lukea, ei kannata pohdiskella tiettyjen asioiden puuttumisia, tai sitä miksi kirjoitan jostain ihmisistä tai tapahtumista enemmän kuin toisista. NIIIIN. Minä itse ja minä. Minulle tehty blogi, minua varten. Herneet pois sieraimista. Jookosta. Olen nimennyt tämä kirjoittelun itsellenin terapianurkaksi, joten annetaan tämän olla minulle sellainen.

Tänään kesken pihamaan haravoinnin sain oivalluksen. Ajatuksen minkä olisin halunnut jakaa, mutten kyennyt siihen. Pistin myöhemmin ajatuksen tekstarina menemään ja jotenkin siinä pimenevässä illassa loksahteli juttuja pienessä päässäni paikoilleen. Ajattelin eräästä ihmisestä vilpittömästi positiivisia ajatuksia, toki ei ne ennenkään ole olleet juurikaan negatiivisia, vaan enemmänkin jotain muuta, määrittelemätöntä fiilistä. Kukaan ei varmasti oleta, että minun pitäisi moisia positiiivisia tunteita tuntea tapahtuneiden taustat huomioon ottaen. Minulla se oli kuitenkin vapauttavaa pystyä ajattelemaan ja puhumaan jossain määrin kipeästä tai vähintäänkin varsin häiritsevästä asiasta neutraalisti. Tai se itsessään, että pystyn irottautumaan itsekkäistä ajatuksistani, haluistani ja toiveistani ja toivon toisille onnea. Hienoa minä. Hemmetti vie. :))

Tiistai

Viikonloppu oli ja meni. Siihen mahtui niin hyvää kuin huonoakin, menemistä, tulemista ja elämistä yleensä.
Niin ja Jenni Vartiaisen konsertti. :) Nainen on  taivaallisen kaunis, ihana niin katsella kuin kuunnellakin.

Ystäväni oli viikonloppuna yökylässä pitkästä, pitkästä aikaa. Tuli vaan jotenkin niin surullinen olo kuunnellessani hänen parisuhdettaan ja elämäänsä. Syy parisuhteeseen elämiseen ja olemisen mielestäni täytyy olla jotain muuta, kuin se pelko siitä pärjääkö yksin taloudellisesti ja henkisesti.

Tiedän itse omasta elämästäni, että lähteminen ja suhteen päättäminen vaatii sen oman napsahduksen. Se oivalluksen ja varmuuden siitä, että tässä tämä nyt oli. Sen, että tietää kokeneensa riittävästi, sen että tietää ettei mikään jäänyt kesken. Se on ihan turha kenenkään ulkopuolisen koettaa herätellä ajattelemaan ja näkemään sitä miltä tilanne näyttää ulkopuolisin silmin. Toivon, että hänenkin asiat järjestyvät. Apua on nyt tarjottu, niin ystävien kuin virallisemman tahonkin puolelta. Kun hän vaan saisi rohkeutta tarttua niihin auttaviin käsiin. Toki tiedän henkilökohtaisesti, kuinka iso kynnys avun tarpeen myöntäminen ja varsinkin sen vastaanottaminen on. Elämä kantaa kuitenkin, sen hypyn tekeminen se suurin haaste on.

Ehkä minunkin kannattaisi keskittyä ihan vaan tähän omaan elämääni. Tässä vaiheessa elämääni voinen varmaan vaan toivoa, että olisin edes jostain tekemistäni virheistä ottanut opikseni. Muuten on ihan turhaan päättynyt aivan liian monta ihmis- ja ystävyyssuhdetta.

Viime aikojen huvituksesta on pitänyt huolta Suomen Hippos. Sain postitse kotiini ponin rekisteröintitodistuksen, sen mukaan omistaisin vuonna 1998 syntyneen shetlanninponi-tamman. Paperin mukaan olen ollut ponin omistaja vuodesta 1992 alkaen ja paperit olivat jääneet syystä tai kolmannesta Hippoksen arkiston kätköihin. Papereiden löydyttyä jostain, he lähettivät paperit viimeiselle rekisterissä mainitulle omistajalle. Noh, kai se oli kiva omistaa se poni, jota en ole koskaan nähnyt

ja jonka oletan olevan jo kuollut ja kuopattu eläin pitkän aikaan.

Ja lisähuvitusta aiheutti iltapäivällä työntantaja. Oli kohtalaisen huvittavaa saada kuohuviinipullo lahjaksi ja hipsiä sen kanssa kotiin, nautittavaksi joskus hyvässä seurassa. :))

Huomasin myös viikonloppuna, että pidän suuresti Jasmiiniriisistä. Siitä en sentäs ottanut kuvamateriaalia,. :)

Osui ja upposi, sekä muitä hämmentyneitä ajatuksia

Kävin aamulla puhelinkeskustelua ystävän kanssa. Keskusteltiin ihmissuhteista, motiiveista, miksi kukakin on/on ollut suhteessa kenenkin kanssa yms. Hemmetti, että keskustelu osui ja upposi, vaikkei ne aiheet ja kommentit olleet todellakaan suoraan suunnattu juuri minulle. Pohdiskelu on yleisluontoista ja hän pohdiskeli asioita omalta kannaltaan.

 En tiedä mihin äärimmäisen kipeään paikkaan sisälläni ystäväni onnistui sohaisemaan tahtomattaan, mutta kovin monenlaisia tunteita ja ajatuksia puheet minussa herättivät. Ja kyynelhanat aukesivat sitä myöten kuin omat ajatukset tajuntaan puhelun jälkeen rynnivät. Siinä sitä sitten työpaikalla, työpöydän äärellä vollotin taas kerran omille oivalluksille. En itsekkään käsitä mitä tapahtui, miksi tunteet saivat vallan noin valtoimenaan, mutta päällimmäisenä ja ensimmäisenä tunteena oli jostain syystä ääretön häpeä. Tehdyistä asiosta, tekemättömistä asiosta, itsekkyyden takia, kaiken takia. Tuli todellinen lumipalloefekti, yksi pieni lause pisti täyden lumivyöryn liikenteeseen ja sai miettimään historiaa vuosikymmenien taakse.

Viattomasta sivulauseesta ja kevyestä keskustelusta tuli näköjään itselleni aika rankan itsepohdiskelun paikka. Tuntuu myös, että se mitä tämän pohdinnan jälkeen itsestään taas oivaltaa, ei ole kovinkaan kaunista katseltavaa. Toisaalta on varsin mielenkiintoista oivaltaa uusia asioita itsestään. Kipu ei ole aina pahasta, tuskin tässäkään asiassa.

Ja jälleen kerran olen iloinen,  että on ystäviä. Jotka saavat miettimään ja pohtimaan tätä elämää, avartamaan  maailmankatsomustaan, osaavat esittää oikeita kysymyksiä, herättelevät miettimään asioita eri kantilta. Oi taivas sentäs tätä elämää. Kiitos teille kaikille.

Auts, mutta omalla laillaan niin ihanasti auts.

Hupsista

Jaa. Niin. No. En tiedä. Eilen soitin puhelun, mikä oli aika vähintäänkin opettavainen kokemus. Soitin myös toisen puhelun, mikä oli edellistä puhelua helpompi. Totesin itselleni puheluiden jälkeen olleeni äärimmäisen huono ystävä taholle jos toisellekin. Tästä on vara vain parantaa, näinhän se menee. Aika näyttää mitä tuleman pitää. Kaikesta ei oikeasti tarvitse tehdä niin vaikeata, siis ei minunkaan.

Jälleen kerran raivostuttava piirteeni nousi esiin. Ei koskaan pidä olettaa mitään, ei koskaan saa tehdä päätöksiä toisen puolesta. En minä osaa lukea toisten ajatuksia tai toisen tarkoitusperiä, joten ehkä suosiolla jätän ne sikseen ja kysyn faktat faktoina. Toki tämä kommunikoiminen toimii vaan, jos muutkin tahot sitä haluaavat. Jääkööt tämän asian pähkäily nyt tähän.

Tänä aamuna myös siivooja hämmästytti töissä. Päästiin pikaisesti, jostain ihmeellisestä syystä, keskusteluihin  ystävyydestä, välirikoista, riidoista, sovinnoista, parisuhteista sun muusta. Jotenkin mieleeni jäi hänen kommenttinsa, että jotkut ihmiset vaan avaavat outoja ja erikoisia ovia meissä  itse kenessäkin. Että sitä hämmästyy mitä kaikkea sen oven takana paljastuukaan. Jatkossa on jokaisesta itsestään kiinni haluaako sinne huoneeseen ja oven taa mennä pidemmälle. Juuri näinhän se on. Hämmentävää filosofoimista heti aamusta. :)

Töissä on tiedossa äärimmäisen katkonainen tuurauspäivä, hommissa mistä en niin pidä. Huominen menee kokonaisuudessa koulutuksessa, aiheesta mistä en pidä, mutta mikä on pakko opetella.

Toivottavasti viikonloppuna on jotain kivaa, työn puolesta viikko on ollut aika ikävä.

Sunnuntai

Yöunia takana lähes 9 tuntia. Uni oli laadukasta, yhtäjaksoista ja elvyttävää, joten nyt taas jaksaa. Ihanaa.
Vieressä juuri keitettyä kahvia, kauraleipäviipaleita päällystettynä tomaatilla ja juustolla. Aamu alkaa siis kovin leppoissa ja tyytyväisissä mielialoissa.

Pohdiskelin taannoin seksin, seksuaalisuuden ja fyysisen vetovoiman merkitystä. Nyt katseltuani ja kuunneltuani ympäristön tapahtumia ja vähän itseänikin siinä ohessa totean, että toisinaan kaipaisin kovasti sitä on/off kytkintä. Että sen ominaisuuden voisi kytkeä tarpeen vaatiessa kokonaan pois päältä.
Seksiä harrastetaan toisinaan ihan vääristä syistä. Velvollisuudentunnosta, halusta tulla hyväksytyksi, pelkästä läheisyydenkaipuusta. Sitä voi pihdata, sillä voi hallita, sillä voi loukata toista niin syvälle ettei tuhoja voi edes aavistaakaan. Kuinka monta rikottua perhettä ja onnetonta eroa/ihmissuhdekriisiä, puhumattakaan muusta väkivallasta moinen "ominaisuus" on aiheuttanut. Päätökset toki tekee jokainen yksilö itse, mutta saahan siitä ainakin hyvän tekosyy ja oikeutuksen teoilleen. Parhaimmillaanhan se on voimavara ja se elämän suola, niinkuin joku joskus on sanonut. Itse olen vaan asiaa viime aikoina joutunut miettimään negatiiviselta kannalta ja nämä negatiiviset piirteet lyö silmille aika rankasti juuri tällä hetkellä. Kaikenlaista sitä pitääkin miettiä ja vielä näin sunnuntaina.

Huomasin eilen itsessäni oudon ja yllättävän piirteen. Minä, joka olen vuosien saatossa mestarillisesti oppinut haistelemaan muiden tunteita ja mielialoja, alan näköjään unohtaa tämän taidon. Tai luulen, etten ole unohtanut sitä, olen kääntänyt tämän taidon toisinpäin. Kuulostelen nykyisin itseäni ja tunteita, en siis enää haistele muiden ihmisten tunnetiloja siinä mittakaavassa mitä joskus olen tehnyt. Loistavaa.

Loistavaa on myös se, että olen saanut ystäviltä, rakkailta ja läheisiltä palautetta pienoisista edistymisen askeleistani. Minä uskallan näyttää tunteitani paremmin, niin hyvässä kuin pahassakin. Minä avaudun ja kerron itsestäni, siitä miltä MINUSTA tuntuu, puhun suoraan ja kestän aika hyvin sen suoran palautteen takaisinpäinkin. Toki matkaa on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon, mutta on ollut loistava asia huomata etten ole käynyt kipeitä asioita ihan turhan takia läpi. Muutosta on nyt jo nähtävissä. Turhaan sitä melkein kliseistä sanontaa ei ole lausuttu, eli puhukaan toisillenne. Oikeasti, rehellisesti, raadollisesti. Puhukaa kaikesta, myös niistä negatiivisistakin tunteita ja olotiloista. Yksin tätä olisi vaikea käydä läpi, joten olen enemmän kuin kiitollinen ystävilleni.

Nyt kuitenkin pienen akvaarion kimppuun. Tulisukaravut kasvavat ja voivat hyvin, joten poistun nyt reippaasti vedenvaihtoon.

Hyväntuulinen huomen

Tulossa on toivottavasti hyvä viikonloppu, rentouttava, mukava, leppoisa ja kohtalaisen kotinurkissa paikoillaan pysyvä sellainen. Viime aikoina olen suhaillut Suomen maata edes takaisin ja tästäkin ajelun motiiveista näin jälkikäteen on selkeästi nähtävillä syy/seuraus-ketju ihan suoraan. Olen hyvin yllättynyt siitä, miten sterotypisesti minäkin käyttäydyn tietyissä elämäntilanteissa. Jälkikäteen on melkein riemastuttavaa oivaltaa nämä syyt ja seuraukset asioille, taaksepäin katsoessa ne ovat niin selkeitä katseltavia ja helppoja analysoida.

Nyt on kuitenkin ihanaa olla vaan kotona, ilmojen viilennyttyä ja sisälämpötilan laskiessa siedettäviin (alle +30c) alle lukemiin on hyvä vähän keskittyä muihinkin asioihin. Haaveilen huomenna tosivarhaisesta aamuheräämisestä, aamu-uinnista ja kuvausreissusta kaupunkiin. Aamullisessa tyhjässä kaupungissa on jotain varsin erikoista, kun ketään ei vielä ole oikein missään ja kaupunki alkaa vasta heräilemään aamuun. Toivottavasti sää olisi suosiollinen vielä viikonloppunakin.

Valokuvaus onkin viime aikoina jäänyt valitettavan vähälle, kuvaaminen kun vaatii minulta tietyn tyynen olotilan ja ennenkaikkea sitä rauhaa ja aikaa kuvaamiselle. Viime aikaisissa koheltamisissa kun ei ole tainnut olla mitään noista tekijöistä läsnä ja valokuviakaan ei siis ole tullut suuremmin näppäiltyä.

Päätöksiäkin olen tehnyt. Suunnitelma A on nyt tehty, mutta suunnitelmiin tulee varmasti jotain muutoksia. Ainahan niihin tulee. Puitteet, resurssit ja tavoitteet on nyt kuitenkin hahmotelu kasaan, suunnitelman puhtaaksikirjoitus vaan odottaa vielä. Haluan pistää asiat vielä paperille, se on siten enemmän konkreettista kuin oman pään sisällä pyörittely. Voin huonona hetkenä käyn katsomassa suunnitelmaa ja todeta, mitä kohti olenkaan menossa ja onko se suunta pysynyt reitillään.

Sitten tuosta asioiden pyörittelystä. Mie alan olla siinä aika hyvä, mutta yllättäen törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa toiseen kaltaiseeni asioiden pohdiskelijaan. Ja voin kuinka antoisaa onkaan pähkäillä asioista, kun joku tavallaan hieman samassa tilanteessa oleva ihminen voi kommentoida omalta kantiltaan asioita. Varsinaista vertaistukea ja etäterapiaa, eli kiitos asianomaiselle henkilölle. :)

Niin-n ja sitten ystäviin. Olen taas viime aikoina oivaltanut sen, miten tärkeitä ystävät ovat. Joskus typeryyksissäni ja marttyyrina olen manannut kaikki syvimpään helvettiin ja jopa tietoisesti karkoittanut ihmisiä ympäriltäni. Ilmeisesti minulle on ollut helpompaa häätää ongelmat ja ihmiset pois, kun selvittää niitä. Aita on ollut matalin siitä ja siitä minä olen sitten taas mennyt. Meinasin tehdä saman virheen jälleen, x:n kerran, mutta onneksi jotain on tapahtunut maailmassani. En karkoittanut Minulle Hyvin Tärkeää Ihmistä pois. Olen tästä ratkaisusta vilpittömän onnellinen.