Aamujen aamua

tai jotain sinne päin. Aamu alkoi vähemmän leppoisasti hikireippailun merkeissä. Yöllä satanut märkä nuoskalumi oli jälleen kerran aurattu portin ja jalkakäytävän tukkeeksi ja siihen sitten vielä liisäksi etu- ja takapihan kolaaminen. Vajaa tunti siihen meni ja hiki virtasi. Toisaalta moinen liikunta teki ihan hyvää, nautin aina siitä jälkifiiliksestä mikä tulee kun tekee oikein kunnolla jotain ja siitä pikku hiljaa hikisenä palautuu... Kun niskahiukset on ihan märät hiestä ja hiki virtaa paidan alla. Jonkin sortin masokisti taidan olla. Hmm. :) Liekkö ne endorfiinit sitten taas vai mitkä moisen euforisen fiiliksen saa aikaiseksi.

Moisten fyysisten ponnistusten jälkeen oli kiva napata aamun lehti laatikosta ja nauttia leppoisa, rauhallinen aamukahvi vohveleilla ja lohileivillä. Roikkua siinä ohessa vähän netissä ja tästä oli kiva jatkaa päivää auton puunauksella ja puleerauksella. Pesukeikan jälkeen sisätilojen imuroinen jää varmaan myöhäisemmäksi, kuivempia kelejä odotteleman, mutta ulkoapäin auto ainakin kiiltää. Ainakin siis sen muutaman hetken kun maltan pysyä suolatuilta teiltä pois...

Aivopesty olotila

Plääh. Olin työn puolesta myyntiin keskittyvässä koulutuksessa kaksi päivää. Kaikenlaista. Toki täältä tuli sitä yleishyödyllistä tietoa myyntitekniikoista, mutta arkisessa työssäni en niitä juurikaan voi hyödyntää. Parasta antia koulutuksessa oli varmaankin tutustuminen savusaunaan, yleinen muu sosiaalinen härpätys ja hyvä ruoka. Toki se piirun verrran avoimempi asenne olisi myös auttanut koulutuksessa viihtymiseen, mutta ehkä tulos on tämä kun työntekijä pakotetaan menemään vastusteluista huolimatta koulutukseen. En edelleenkään pidä karaokesta, joten sen pakkokuunteleminen oli aika tuskaan illan ainoana ohjelmanumerona. Toki tätä nautintoa en muilta pois vie, laulakoot ketkä haluavat. :))

Ensi viikolla työt vievät pariksi päiväksi Tahkolle, joten lähikuukausien viikot ovat viime aikoina olleet kovin rikkonaisia työn saralla. Onneksi tuleva koulutus keskittyy kokonaan meidän spesifisiin työhön liittyviin juttuihin ja saadut tiedot ovat suoraan hyödynnettävissä arkisessa työssä.

Saanko myös toivoa. EI ENÄÄ LUNTA!!! Alkaa tuo pihamaan pinta-ala loppua lumenvarastoinnin osalta. Ei kivaa ei. Enkä halua edes miettiä miten pihalle käy, kun keväällä kaikki lumet sulavat sohjomössöksi ja autot juuttuvat siihen viimekeväiseen tapaan kiinni. Voi että.

Sitten niin

Ehkä aika auttaa. En tiedä.
Eipä tässä kai ole muita vaihtoehtoja.

Töissä on ollut melko raskasta viime aikona. Olen eräässä puuhajutussa mukana puolittain pakotettuna ja osittain perintöviran velvoittamana. Tässä jutussa taustat ja ihmisten väliset klikit ja vallan tavoittelut ovat nousseet ratkaisevaan rooliin, eikä suinkaan asia mistä on kyse. Ikävää. Nyt sitten viilataan sitä pilkkua ja valitettavasti minä olen se henkilö mikä joutuu ottamaan kaikki haukut virkani puolesta vastaan. Ei oikein jaksa enää. Totesin tänään työtoverilleni, että tämä menee nyt ihan akkojen hommiksi. Eikö muilla naisilla ole oikeita töitä tehtäväksi kun jaksavat moiseen tappeluun sortua. Toki haukut eivät ole minulle suoraan suunnattu henkilökohtaisesti, mutta tänään sanoin aika napakasti eräälle naispuoleiselle työtoverille hänen vatuloitua ja udeltua asioista. Kerrankin se nainen meni hiljaiseksi. Hitto kun pitäisi olla juristin koulutus, että tuossa hommassa pärjäisi.

Lumenpaljous alkaa ahdistaa. Aamulla pitää kolata pihamaa ennenkuin edes autolla pihasta pois pääset ja illalla oli sama homma edessä, jos mielit päästä pihaportista sisään. Toki tunnin raivopäin kolailu sai iltapäivästä hermot hieman rauhoittumaan kun lumia puski itseä korkeamman lumikasan päälle. Jee. Hyötyliikuntaan siis.

Muita ihmetyksen aiheita on ollut kadoksissa olleen puheyhteyden yllättävä osittainen palautuminen. Tai siis kai sitä voi puheyhteydeksi sanoa jos ei ihan kokonaan mykkiä enää olla. Vedin jokunen aika sitten erinäisten sattumusten takia herneen nenääni kovinkin syvälle, olin verisesti loukkaantunut ja sitten loppujen lopuksi unohdin jossain välissä jo sen mistä olin loukkaantunut. Aika tasoitti ja järkeisti asioita, mutta jästipäisyyttäni en ensin pystynyt ja sitten en halunnut tehdä asioille mitään. Vaikka asia siis jossain syvereissä vaivasikin minua. Ihmettelen nyt esiin tulleita asioita jos toisiakin, mutta kun tuota ennustajan lahjaa ei ole suotu niin vaikeahan sitä on tietää mistä toisen mielessä liikkuu. Ja sitten kun ei tiedä, niin voi vain olettaa ja minun taidoillani oletukset ovat ihan pielessä. Avauduin itse oman mykistymisen aiheuttaneita syistä, mutta mutta... ÄH. *huokaus* Minä en ole laisinkaan hyvä näissä asioissa. Jotenkin surkuhuipaisaa on myös oma viime aikainen pähkäilyni omasta jästipäisyydestäni ja ylpeydestä mikä kääntyy jo itseään vastaan.  Nyt on ollut moisten aiheiden ihan aktiivinen käsittely omin sanoin ajankohtaista, mutta kun ei osaa kertoa eikä pukea tuntemuksiaan sanoiksi. Ei vaikka miten haluaisi. Kirjallinen avautuminenkaan ei ole aina hyvästä, kun kaikki on mahdollista ymmärtää väärin ja lukea niitä rivienvälejä. Enpä pähkäile tätä tämän enempää, ajattelusta tulee vain päänsärkyä.

Lähiseudulla Etelä-Savossa on tykkylumi tehnyt tuhojaan ja aiheuttanut laajamittaisia sähkökatkoja kymmeniin tuhansiin talouksiin. Pahimillaan katkon piirissä oli 36000 taloutta, tällä hetkellä lukumäärä oli n. 15000 taloutta.Liikkuminen maastossa on hankalaa lumitilanteen takia ja kelkoilla liikkuminen täysin mahdotonta höttölumen takia suuressa osaa linjoja. Onneksi on sukset ja hiihtotaito ovat tallessa vielä. Osa talouksista on jo evakuoitu asukkaiden niin halutessa ja mielessä kävi mitä minä tekisin sähkökatkon tullessa ja kylmentäessä tämän sähkölämmitteisen kodin. Pelottava ajatus. Kaikki kalat kuolisivat, kaikki kasvit kuolisivat yms. Karjatalouksia ei käy kateeksi, sillä niitäkin laajamittaisen sähkökatkon piirissä varmasti on. Kamalaa. Yöksi on luvattu isoja pakkasia, joten suotavaa olisi että sähköt säilyvät täällä päin päällä. Avolinjoja ei tosin näin keskustassa juurikaan ole, joten katkon mahdollisuus tykkylumen takia on käytännössä mahdotonta.Toivon myös sähköjen palautumista kaikille hädissään oikeasti oleville. Tämäkin episosidi olisi ollut estettävissä sähkölinjojen riittävän aikaisella raivauksella ja tämä oli täysin odotettavissa oleva ongelma. Valitettavasti halua/resursseja tai jotain ei sähköyhtiöllä ollut riittävästi, hädin tuskin he olivat toipuneet kesän myrkytuhoista mitä katkoivat linjoja ja sähköjä tuhansien kilometrien pituudelta. Ja mitenhän sähkön siirtomaksuille käy tulevaisuudessa ko. firman piirissä oleville talouksille...

Nyt kuitenkin töllön tuijotusta hetki ja unten maille. Jos nyt nuo tunnin vahinkotirsat eivät sotkeneet unirytmejäni.

Jahas

Takas elävien kirjoihin. Töissä on ollut ylimääräistä säpinää, kotona on ollut moninkertainen henkilöluku normaaliin elämääni verrattuna ja karvaisten eläinten määrä on ollut runsas viime aikoina. Outoa on se. Tai tämä. Tai ihan mikä vaan. Itselliseen elämään ja vapaisiin, itsekkäisiin hetkiin tottuneena on varsin outoa kun illat eivät olekkaan vapaat ja muidenkin mielipiteet pitää ottaa huomioon. Kaikenlaista sitä sitten.

Töissä on ollut kohtalaisen suurta painostusta erinäisiin hommiin. Joihin en halua, joka ei ole kertakaikkisesti minua varten. Luottamusmies. Minä. PÄH. Ei, ei, ei ... Muutenkin nuo rikkonaiset työviikot ovat olleet vähän ahdistavia ja aiheuttaneet ylimääräisiä järjestelyitä siellä sun täällä. Kuten myös vuoden vaihtuminen aiheutti omat ongelmansa ja vihaisten asiakkaiden ryöpyn. Valitettavasti minä en ole ollut se säiden herra, enkä voi päättää ulkoilman pakkaslukemista tai pakkasjaksojen pitkäkestoisuudesta. Paskempi homma, mutta jokainen meistä joutuu kulutuksensa maksamaan. Minäkin. Ei auta asiakkaiden itku, ei huuto, eikä uhkailu, eikä se huorittelukaan. Asiakaspalveluntyön ihanuuksia jälleen kerran.

Autoon on vaihdettu starttimottoori, mutta jossain takaraivossa jyskyttää iso epäilys peltilehmän  moiteettomasta toiminnasta moisen ensiavun jälkeen. Into uuden peltilehmän ostamiseen on itselläni juuri nyt kovin vähäinen, homma on tällä hetkellä suorastaan erittäin vastenmielinen operaatio. En halua, en osaa, eikä ennenkaikkea kiinnosta. Jos jotain osaan, niin sen vetkuttelun taidon epämiellyttävien hoidettavien asioiden suhteen. Järki toki sanoo, että homma pitäisi hoitaa pois asap, mutta ainahan voi jossittella ja vitkutella ja keksiä tekosyitä. Voi odottaa jos... vaikka lehmät lentäisivät taivalla ja lottovoitto tulisi. Tai jotain.

Katolta tippuneet lumet eivät ihan onnistuneet romuttamaan autoa, vaikka yritys oli hyvä.Edes lisävalot eivät repeytyneet keulalta irti. Massaa ja painoa lumella oli varmasti riittävästi, mutta ilmeisesti en osannut ajaa autoa riittävän lähelle taloa ja tähtäys jäi vähän heikoksi. En tiedä kuinka vakuutusyhtiö suhtautuu katolta tippuvien lumien aiheuttamiin autovahinkoihin, joten ehkä se oli parempi ettei auto romuttunutkaan pihamaalle. Sitkeästi siis kaivoin kuitenkin sen etuovia myöten keulastaan lumeen hautautuneen auton lumihangesta esille. Ihan keskellä yötä, vain lievästi kiroillen ja äristen. Hieman koomista oli sekin, että rivissä oli neljä autoa, kaikki suurinpiirtein samalla etäisyydellä talon seinästä. Meikäläisen auto oli se joka oli pahiten moisen moskan alle hautautui. Miun tuuria, ilmiselvästi. Sarkastinen naurahdus.

Muuten ei mitään mainitsemisen arvoista. Flunssa on ollut kovin sitkeässä, eikä moinen pöpö tahdo irroittaa otettaan millään. Arkipyhän kulutin kilttinä tyttönä sairastamiseen ja erikoisena oireena lihaskivut kiusasivat viatonta neitiä ihan urakalla. Lievä ja välillä vähän suurempikin surumielisyys vaivaa yhä ja paikkakunta tuntuu niin kovin masentavalta juuri nyt. Ihmissuhteet ja ystävyyssuhteet mietityttävät yhä vaan. Miettimisestä saa vain usein päänsäryn, joten taidan jättää sen suosiolla ihan muille viisaammille ihmisille.
Siinähän sitä kitinää taas olikin. Jee.

Maalla

on mukavaa. Joskus hurjina hetkinä haaveilen elämästä pienessä punaisessa mökissä. Kaukana kaikesta. Ehkä sitten joskus.
Olen siis kotikotona vierailulla. Ihanaa tavata läheisiä, ystäviä, saunoa, nauttia hiljaisuudesta. Oli mukava tavata ystävää pitkästä aikaa, vaikka hänen raadolliset tarinat kohtaamanstaan uskottomuudesta veti taas hiljaiseksi. Hieman mietityttää myös miten helposti itse kukakin meistä on valmis heittämään jotain pois. Ihmissuhteen, ystävyyden, rakkauden. Tehdäänkö se liian helposti, heppoisin perustein. Kaipa kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Ikiaikainen sanonta siitä, paraneeko puoliso vaihtamalla on miettimisen arvoinen asia. Kai.

Enkä itse olisi uskonut tuntevani tietyn asian suhteen empatiaan. En todellakaan. Nyt kuitenkin on hieman kurja olotila, vaikka sinällään asia ei kuulu minulle. *huokaus*

Ensilumi

Se on sitten ensilumikin satanut tänne eteläiseen Savoon. Kuva otettu muutama minuutti sitten maanantai-iltana auton konepelliltä.



Ja tältä täällä näytti tiistai-aamuna. Mie en nyt tykkää... tai oikeastaan en tykkää siitä loskasta mitä on odotettavissa päivällä lumen sulaessa.