tiistai 24. marraskuuta 2009

Työtä, työtä.

Uusi työsopimus on sitten allekirjoitusta vailla valmis. Ensin en itse halunnut uuteen tehtävään, sitten ei nykyinen pomoni halunnut päästää minua pois nykyisestä tehtävästä ja sitten tuli tappelua pikkupomojen kesken aikatauluista. Jep, jep. Olivat sitten fiksusti tapelleet pomojen kesken pikkujouluissa minun pienestä työpanoksesta, olipas taas kiva tuntea itsensä tärkeäksi ja halutuksi työntekijäksi. Pyh, moiselle. Tulevat viikot ovat yhtä hyppäämistä työpisteiden välillä, tilalleni tulevan työntekijän perehdyttämistä ja jossain välissä minunkin pitäisi perehtyä omiin uusin hommiin.

Partispennut kasvavat silmissä ja lisäravintokin näkyy jo kelpaavan. Pohjatabut saavat aikaiseksi hillittömän kuhinan altaassa, pitänee koettaa taas ottaa kuvia kunhan sopiva hetki tulee. Yhtään tavallisen väristä maatiaista ei pesueeseen syntynyt, eli albiinogeeni oli molemmilla puoliskoilla varsin hallitsevassa roolissa.

Huomenna tapaan entisen työkaverini töiden jälkeen,kiva päästä jutustelemaan taas kaikesta. Ehkäpä nyt huuliltani saattaa myös päästä tunnustus siitä, miksi en hänelle halunnut kertoa puolisoni nimeä kun taannoin samassa duunissa oltiin.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Partiksen poikanen


Siinä se nyt on. Reilut kaksi viikkoa vanha albiinopartiksen poikanen, yksi niistä paristakymmenestä. Alustavasti näyttää, että genetiikan "kokeessa" kaikista lapsukaisista tuli albiinoja, mutta katsotaan nyt kun poikaset kehittyy. Poikaset liikkuvat jo vikkelästi pintoja pitkin, syövät ja sontivat, eli ehkä niistä aikuisia partiksia tulee.

Mittaluokka tällä elukalla on nyt noin sentin pyrstöstä kuonoon.

Mitä mä teen?

Mulle on tarjottu vakituista duunia, toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella, huomattavasti paremmalla palkalla ja joustavemmilla työajoilla. Pääsisin eroon kitisevistä asiakkaista, jatkuvasta puhelimeen vastaamisesta ja tylsistä rutiiniluontoisista tehtävistä. Nykyisen työnantajan sisarfirma olisi kyseessä ja mitä minä teen.

Jään miettimään haluanko minä aloittaa siellä työt...

Voi hemmetti, että taas on vaikeaa. Lupasin antaa vastauksen muutaman päivän harkinta-ajan jälkeen.

Apua?!?

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Märi märi

Olen viime aikoina syönyt aivan liian paljon täytekakkua, nukkunut epäsäännöllisesti, roikkunut netissä mm. Ikean nettisivuilla ja ollut täysin jotenkin pois normielämästä. Onneksi huomenna taas alkaa arki ja työt, olin perjantain pois vatsatautisena ja heti meni normirytmi sekaisin. Alakerran lapsukainen on älyttömän kova itkemään/karjumaan ja ihmettelen vanhempien hyviä hermoja, ne kilahtavat joillekin näistä neljästä lapsestaan huutoraivarin tiimoilta vain muutaman kerran päivässä. Mulla tekisi mieli kilahdella useammin näin sivustakuuntelijana...

Partis-vauvat ovat lähteneet aika moni jo liikenteeseen kotikolostaan ja kasvavat pikkuhiljaa isommiksi ja vikkelimmiksi. Ruskuaispussit alkavat olla jo sulaneet pois, eli vararavinto on käytetty loppuun ja oikean ravinnon hakeminen alkaa näillä pienokaisilla. Partis-Isukki puolestaan on jumiutunut vaan luolaansa, eikä tule syömään, ei sitten millään. Kohtahan tuo nääntyy nälkään siellä.

Työpaikalla on todettu ekat sikaflunssatartunnat ja lievää hysteriaa on havaittavissa työpaikan naisväestön keskuudessa. Tuskin se kuolemaksi meille kenellekkään on, eli vähempikin paniikki riittäisi. Ärsyttää tuostakin syntynyt älytön meuhkaaminen.

Täällä hetkellä Neidin Elämä on varsin tylsää elämää... *huokaus*

maanantai 9. marraskuuta 2009

Lempiloota


Vierailevan tähden eräs lempipaikoista, laatikossa on monta koloa mistä on helppoa kytätä ja rauhaisaa nukkua, sekä leikkiinkin laatikko koloineen soveltuu mainiosti.

Akvan pieni öttiäinen


No tässä on sitten ensimmäinen kuvanen pienen pienestä partis-otuksesta. Kun kuvaa katsoo tarkkaan niin verrokkina on sormenjäljet lasissa. Eli pienihän se on ja näitä pieniä on varmaan noin 30-40 kpl altaassa, aika näyttää miten moni jää eloon. Suurin osa pennuista on kookopähkinäluolan sisällä, mutta osa on jo karannut katselemaan maisemia pesän ulkopuolelle.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Akvaariossa tapahtuu

Bongasin juuri ensimmäiset albiinopartamonnien jälkeläiset (5kpl) uiskentelemassa kookospähkinäluolan sisällä valtaisan ruskuaispussin kera.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Vieraileva tähti






Tykkää nukkua Hanin kanssa Muumilakanoissa, opiskella mm. englantia, järkkärin ohjekirjaa ja tutkia kovalevyn sisätöä ulkoisesti, jahdata näytönsäästäjää, sekä kyylätä ohjikulkijoita ikkunasta.

Aamuherätys

Vierailulla oleva Hanin kissaneiti päätti herättää minut tänään aamulla kello 7. Olin kissan kanssa hieman erimieltä siitä, onko kyseinen kellonaikaa sopiva vapaa-aamun heräämishetki. Keskusteluissa jäin tietenkin alakynteen, joten ainut keino vaientaa juttupäällä oleva kissa oli herätä antamaan kissalle huomiota ja ruokaa. Hani itse ei tietenkään herännyt kissan mekastukseen ja jatkaa yhä makoisia uniaan. Kissakin poistui ruokailtuaan ... nukkumaan akvaarion päälle, joten minä jäin ainoana silmät ristissä kukumaan hereille. PUH. Noh, josko kohta ottaisin päivätirsat.

Albiinopartisten pesäluolassa ei ole tapahtunut selkeästi mitään mullistavaa uutta. Mammapartis ja muut altaan asukit on siirretty tosiin pyttyihin ja harkinnan jälkeen olen tehnyt varovaisen vedevaihdon. Koiras löyhyttelee evillään munia taukoamatta, ideana moisessa on kai saada vesi kiertämään paremmin pesäkolossa ja samalla näin saada happirikkaampaa vettä munille. Koiras vahtii luolan suuta tosi ärhäkästi ja malttaa hätäisesti käydä syömässä suuaukon eteen tipautettua ruokaa. Muuten ukkopartis keskittyy täysipäiväisesti jälkikasvunsa vahtimiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseen. Osa munista on jo muuttuneet oranssista läpinäkyviksi, eli alan pikkuhiljaa odotella näköhavaintoja uusista siimahännistä. Odotellaan...

Viimeyönä oli satanut pitkästä aikaa lunta, joten eilinen viimetippaan jättämäni lehtien haravoiminen pihalta ei juurikaan olisi enää voinut myöhästyä lisää. Hävettää olla näin laiska ja saamaton, ehkä ensi syksynä muistan toimia aikaisemmin.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Albiinopartikset


Jokainen akvaarion omistaja tietänee partamonnien olevan erittäin hedelmällisiä otuksia. Sorruin heikkona hetkenäni hempeisiin ajatuksiin suloisista pienistä albiinopartisvauveleista ja päätin tehdä genitiikan kokeen kuvan esittämällä tavalla.
Tuloksena oli kahden albiinoväritteisen partiksen onnellinen kohtaaminen ja kookospähkinässä on nyt iso oranssinen munarypäs ja hämmentynyt isukki niitä vahtimassa. Emäntä kellottelee tyytyväisenä kannon alla antaen äijän tehdä työt tästä eteenpäin. Pistin kalat yksiin lauantaina ja eilen maanataina 2.11.2009 bongasin jo kookospesästä ensimmäiset munat. Jälkeläisissä pitäisi olla jokunen albiino, katsotaan nyt kun munat kehittyy ja kuinka monta elinkelpoista kalaa munista loppujenlopuksi tulee. Toivottavasti tämä heikko hetkeni oli kaikessa älyttömyydessäänkin kuitenkin vielä hallittavissa oleva moka... toivon näin.


Niin-n ja värin invertoimisella kuvankäsittelyohjelmassa saa näköjään aika jännän näköistä jälkeä, siis ihan vahingossakin.