Maalla

on mukavaa. Joskus hurjina hetkinä haaveilen elämästä pienessä punaisessa mökissä. Kaukana kaikesta. Ehkä sitten joskus.
Olen siis kotikotona vierailulla. Ihanaa tavata läheisiä, ystäviä, saunoa, nauttia hiljaisuudesta. Oli mukava tavata ystävää pitkästä aikaa, vaikka hänen raadolliset tarinat kohtaamanstaan uskottomuudesta veti taas hiljaiseksi. Hieman mietityttää myös miten helposti itse kukakin meistä on valmis heittämään jotain pois. Ihmissuhteen, ystävyyden, rakkauden. Tehdäänkö se liian helposti, heppoisin perustein. Kaipa kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Ikiaikainen sanonta siitä, paraneeko puoliso vaihtamalla on miettimisen arvoinen asia. Kai.

Enkä itse olisi uskonut tuntevani tietyn asian suhteen empatiaan. En todellakaan. Nyt kuitenkin on hieman kurja olotila, vaikka sinällään asia ei kuulu minulle. *huokaus*

Pientä pohdiskelua

Mietin hiljattain sitä intohimoa, sen puuttumista, sen tärkeyttä, yleensä aihetta. Voisiko suhde toimia ihan vaan keskinäisen kunnioittamisen ja arvostuksen, yhteisen tekemisen ja hyvän olon tiimoilta. Suhde, jossa kaikki on Ihan Ok, mutta ne suuret tunteet ja intohimot uupuvat. Suhteessa on kuitenkin läheisyyttä, luottamusta, kohtalaista seksiä. Miksi sitä pitäisi tavoitella yhtään enempää, onko perusturvallinen ja sinällään toimiva liitto yhtään sen huonompi vaihtoehto, kun se intohimoinen suhde. Voiko toista oppia rakastamaan pikkuhiljaa, kehittyykö toisilla tunteet pitkän totuttelun jälkeen, vai onko kyse siitä että toiset pystyvät tunnistamaan tunteensa vasta pitkän tuumailujen jälkeen. Vai onko se sitä, että jotain hyvää ei vaan nää kun se on siinä ihan lähellä, vieressä ja arjessa mukana koko ajan.

Olen myös seurannut sivusta ystäväni kipuilua avioitumisen suhteen. Hänen elämänsä onnellisin päivä olisi se tahdon-jutska. Hän on taivutellut puolisoaan jo kohta 4 vuoden ajan moiseen, mutta mies ei edes ole halunnut muuttaa "oikeasti" yhteen, hän käy vaan punkkaamassa ystäväni luona silloin kuin parhaaksi näkee. Niin-n, vedämmekö tästä johtopäätöksiä. Vai emme. Toki miehen taustalla on yksi epäonnistunut avioliitto ja liuta eroon päättyneitä avoliittoja, mutta mutta...

Niin-n, ehkä nämä nivoutuvat nyt siihen ajatteluun toiseksi parhaasta vaihtoehtosta. Tai sitten ei. En tiedä. Toki kannattaa pyrkiä siihen parhaaseen vaihtoehtoon, mutta minkä hinnan kaikesta itse kukakin on valmis maksamaan. Satsaako omaan onnellisuuteen ja merkkaako muiden onni enemmän, voiko tunteitaan jäädyttää ja jos voi, niin mitä siitä seuraa. 

Niinpä. Siinäpä sitä mietittävää. Näitä iäisyysaiheita taas. Jostain syystä moiset aiheet ovat olleet lähipiirissäni kovassa pohdiskelussa. Hemmetti vie tätä elämää :)

Uneton yö Savossa

Tämä helle tekee tepposensa, ei oikein nukuta +28 asteen lämpötilassa. No nukuinhan minä muutaman hassun tunnin, mutta heräsin kuitenkin aivan liian aikasin pyörittelemään asioita mielessäni. Keskusteltiin yllätyspuhelussa eilen illalla ystävän kanssa. Edellinen puhelu oli jokunen aika sitten päättynyt varsin kiukkuisissa merkeissä sähiseviin ja piikikkäisiin kommenteihin, mutta onneksi tällä kertaa molemmat oltiin huomattavasti rauhallisempia ja rakentavempia. En oikein tiedä mitä mieltä oikeasti olen keskusteluiden sisällöstä, mutta olen älyttömän onnellinen siitä että ollaan ylipäätään saatu keskusteltua avoimesti asioista. Kadonnut keskusteluyhteys hiersi minua enemmän kuin arvasin itsekkään. Keskustelut eivät olleet tällä kertaaa kovinkaan kevyitä ja mietittävää jäikin paljon yleisellä tasolla esim. seksistä ja syistä miksi ihmiset päätyvät suhteisiin. ;)

Miksi ihmiset päätyvät ylipäätään harrastamaan jotain puuhasteluita, tarvitaanko siihen aina tunteita ja minkälaisia tunteita, pitäisikö sitä järjen ääntä aina kuunnella, vai kannattaako antaa vaan mennä tunteella?. Onko seksi ja/tai suhde parempaa, jos mennään tunteella, vai onko kaiken järjen vievä intohimo kaiken pahan alku ja juuri. Luin hiljattain jonkun lepakon blogia (anteeksi en nyt muista kenen) jonka jossain tekstissä pohdittiin ajautuvatko lepakot suhteisiin liian paljon ystävyyden kautta. Että ollaan ensin ystäviä ja sitten kun ei välttämättä muuta "erikoisempaa" kummallakaan ole, niin ajaudutaan suhteeseen, vaikkei siinä sitä jalat alta vievää tunnetta olisikaan. Blogissa pohdiskeltiin aihetta, onko hillitty rakastuminen ystäväpohjalta jotenkin parempi, kuin äkillinen rakastuminen ja jalat veteläksi vievä himo ja halu/rakastuminen. Niin, näitä hyviä ja huonoja tarinoita on varmaan tullut itse kenellekin vastaan elämän varrella ja ilmeisesti ihan samalla lailla rakastumisen tavasta huolimatta ollaan päädytty eroon. Itsekin olen molempia tapoja kokeillut ja todennut, että ihan sujuvasti molemmilla keinolla ero on ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Ikuisuuskysymyksiähän nämä ovat, samaten kuin se, miksi jonkun kanssa kemiat vaan toimii ja toisen kanssa sitten ei, vaikka toinen tyyppi olisi järjellä ajateluna se paras mahdollinen kumppani.

Kävin eilen myös katsomassa pesäpallo-ottelua Jyväskylässä ja olipas pitkästä aikaa taas mukavaa päästä seuraamaan peliä. Tykkään nykyisin ajella autolla, nauttia ajellessa musiikista ja liikkua vapaasti paikasta toiseeen. Matkaa peliin tuli vajaat 300 kilsaa, eli maailma ei nyt pelastu ja hiilidioksipäästöt eivät tosiaankaan pienene autoiluni takia. Minä sain kuitenkin taas rutkasti mielenrauhaa elämääni ja vilpitöntä hyvää oloa. Oli ihanaa oivaltaa viihtyvänsä taas pitkästä aikaa ihan yksinkin ja nauttivani elämästäni tällä hetkellä juuri tällaisena kuin se nyt on. Niin-n ja pelistä voisi sanoa sen verran, että olipas siellä paljon lepakkoeläimiä liikenteessä, melkein olisi voinut luulla paikallisen Setan kokoontuneen siellä eilen. :) Pelillisesti ottelu ei ollut mitenkään huippuhieno joukkueiden todella suuren tasoeron takia, mutta kiva sitä oli käydä kesäisessä illassa katsomassa. Tahtoo lisää :)

Tulipas tästä taas avautumispostaus. Ilmeisesti tähän tuli nyt vähän nukkuneen naisen hieman hakusessa olevia ajatuksia, mutta eiköhän ne ajatukset tästä kirkkaammiksi pikkuhiljaa muuutu. Syytä ainakin olisi ihan jos tulevaa työpäivää ajatellen. :)