Veikeätä

Mie jaksan kerta toisensa jälkeen yllättyä ihmistä. Olen talon siivoojan kanssa jäänyt hetkittäin suustani kiinni aiheesta jos toisestakin. Viimeksi taidettiin päästä keskusteluihin ystävyydestä ja rakkaussuhteista. Tänään päädytiin keskusteluihin erään konsernin toimitusjohtajan kautta Marja-Sisko Aaltoon, uskontoon, transsukupuolisuuteen yleensä ja pisteenä iin päälle päädyttiin keskusteluihin lesboista ja homoista. Kuinka hän on ystäväperheen pojan "paljastuttua" homoksi viime aikoina miettinyt asiaa. Sitä kuinka ahdistavaa (hänen mielestään) homoista ja lesboista on koko ajan olla kaapissa ja kuinka pelottavaa se on tulla kaapista ulos esim. työyhteisössä. Siinä minä sitten istuin pokalla kuuntelemassa hänen mielipidettään. VOI EI. Ja olin vaiti siitä pienestä yksityiskohdasta, että hänen edessään istuu juuri nyt kaapissa oleva lepakko. Jep, jep. :(

Niin-n ja minua kaivelee jälleen tuo polyamoria. Edelleenkin olisi varsin mielenkiintoista tavata IRL- moinen kokoonpano. Miten he päätyivät moiseen, kuka rakastui ensin kehen ja mistä sitten tapahtui. Miten näissä suhteissa pystytään pitämään välit avoimina ja rehellisinä. Erilainen, varsin siis mielenkiintoisen kutkuttava tapa elää. Onko kaiken rakkauden todella oltava kahden henkilön välistä, vai voiko sen jakaa useamman ihmisen kanssa tapapuolisesti. Vai tuleeko väistämättä polyversioissa turpaan jollekkin tai joillekin, ennemmin tai myöhemmin. En tiedä. Anyway, tuo aihe mietityttää minua nykyisin säännöllisen epäsäännöllisesti. Syystä taikka toisesta.

Nykyisin on myös mietityttänyt seksuaalisuuden eri puolet muutenkin. Tai lähinnä se tapa kuinka sitä seksuaalisuutta ilmaistaan, kuka tykkää olla aktiviinen, pasiiivinen, kuka saa kiksinsä korkkareista, kuka nahasta, kuka rakastaa tantraseksiä ja kuka tykkään rajummasta menosta. Voi kuinka loistavaa se olisi, jos rakastuessaan myös tietäisi sen yhteensopivaisuuden seksuaalisuudenkin saralla. Toki rakkaus ja seksuaalisuuskin muuttuu ajan myötä ja kaikkea voi opetella ja oppia. Uskon kuitenkin, että ne perusjutut voi piilottaa vain hetkeksi. Tiettyyn asti jokainen meistä on valmis jotain kokeilemaan, tai jotain itsestään kätkemään. Jossain vaiheessa ei ole enää niin kamalan kivaa, jos on joutunut pinnistelemään ollakseen jotain muuta kuin on. Mut olkoot, en takerru tähän asiaan tän enempää. Varsinkaan kun tämä ei nyt ole niin ajankohtaista omakohtaisesti.

Työkiireitä

Työkuviot ovat pitäneet viimeaikoina minut sen verran kiireisenä, että en ole ehtinyt kriiseillä mistään. Tämä olotila on enemmän kuin hyvä, lisää vaan töitä ja haasteita tänne. Kiitos. Mennyt typerä kohtauskin tuntuu vähintäänkin lievästi sanottuna typerältä, vaikka sen syyt sekoamiseen ovat kaikesta huolimatta varsin ilmeiset. Joskus se viisi minuttia harkintaa pelastaisi paljolta, mutta kun ei vaan aina malta riittävästi. Kaikkea ei ole syytä tehdä heti, ei varsinkaan keskellä yötä ja tunnekuohuissa. En jaksa miettiä syvällisemmin syitä, miksi tunnen niinkuin tunnen ja mitä moiset tuntemukset mistäkin asiasta kertovat. Näin nyt vaan näkyy olevan ja odotan nyt mielen ja tunteiden selkeytymistä lopullisiin omiin uomiinsa. Selkeytymistä on jo runsaasti tapahtunut ja elämä jatkuu. Onneksi näin.

Tällä kertaa ei muuta mieltä kuohuttavaa ole kerrottavaksi asti. Lähipiirissä sitten kuohuu ja kohisee siitäkin edestä ja viime aikoina roolini monenkin eri ihmisen suhteen on ollut vaan se kuuntelevana korvana oleminen. Ketä ahdistaa se huono parisuhde, ketä ahdistaa työkuviot ja sen tuoma epävarmuus, ketä mietityttää rakkaus muuten vaan. Erikoista on myös he, joista ei kuulu mitään ja ovat vaan onnellisia elämässään. Onneksi jollakulla on elämä työssäkin malissa. Ehkä johonkin kuuntelun väliin osaan jotain kommentoida, mutta yleensä se asioiden jakaminen auttaa ja helpottaa ihan eniten. Sen kuuntelun taidon minä sentään osaa, jos en muuta. :)

Viime päivinä

Olen ollut aika toimelias työnkin ulkopuolella. Olen liidellyt siellä sun täällä ja jos jostain voi saada henkisiä orgasmeja, niin niitä sain maanatai- iltapäivällä/illalla. Taivaalliset maisemat, aurinkoinen keli ja yksin kauniimmista ajoreiteistä mitä tiedän. Harmi, että päivän valo loppui kesken, joten kuvauksellisesti matka jäi laihaksi. Korvien välille se teki kuitenkin hyvää, todella hyvää. Sain tuulettaa vähän ajatuksiani ja nauttia autolla ajamisesta. Ihanaa.

Sunnuntaita

Päivä on ollut sään osalta taivaallisen ihana. Voi kuinka pidänkään näistä syksyn aurinkoisista päivistä, syksyn väreistä ja raikkaasta ilmasta. Rakastan vaahteranlehtiä ja voimakkaita värejä. Olikohan viime syksynä, kun syksyinen vierailun aikana Turussa oli joka paikka täynnä pudonneita vaahteranlehtiä. Kakolanmäki oli taivaallisen ihanan näköinen. Oi. Se maisema ja fiilis on kyllä jäänyt mieleeni kovin voimakkaasti. Olen ollut tänään melkein koko päivän ulkona, kuvaamassa, liikkumassa ja nauttimassa ulkoilmasta. Ihanaa. Samalla olen vähän koettanut päästää höyryjä pihalle ja tasata mieltäni.

Olen ollut äärimmäisen vihainen itselleni, niin vihainen että yöllä tuntui, että en saa henkeä kun suututtaa niin paljon. Suututtaa niin paljoan, että itkettää. Tai en nyt ole varma onko viha oikea sana, ehkä se on häpeää enemmänkin siitä miten ajattelematon olen ollut. Ei vaan ole älynnyt riittävästi, kun omat mielenkiinnot ja tahtomiset ovat olleet niin hallitseva tunne, ettei ole omalta täpinöimiseltään oivaltanut miltä homma jostain muusta on mahdollisesti tuntunut. Missähän vaiheessa minä menetin sen harkintakyvyn ja järjen, olen vaan jästipäisen naudan tavoin rynninyt siellä ja täällä. Hävettää. Oma itsekkyyteni ja lyhytnäköisyyteni. Jos voisin itseään ruoskia rangaistusmielessä, niin nyt olisi sen aika. PRKL.

Noh. Eiköhän tämänkin tästä. Voi että :(


**************************************
Edit. kello 3.40
Heräsin keskellä yötä oivallukseen. Oivalsin, mikä tunne minua vaivasi. Tunnetila on ja oli negatiiviseksi yleisesti ottaen luokiteltava, lähinnä kai tietynlaiseen omistamiseen ja omistushaluun liittyvä tunnetila.  Hemmetistäkö se sitten tuli, miksi se nyt tuli. Minulla ei ole mitään käsitystä. Mitähän vielä paljastuu tämän itsetutkiskelun jäljiltä, ei mitään kaunista ainakaan. :( Voidaan varmaan vaan pohtia, että tässäkö syy tähän viimeisimpään kohtaukseeni. Ehkä, tai sitten ei. Ihan sama. Yhtäkaikki, tästä ja itsestäni en voi olla ylpeä minkään mittapuun mukaan.

Kiilopää

Kesän lomareissun myöhäistä kuvasatoa. Kiilopää tunturin maisemia yöttömässä yössä, kokemus oli varsin hieno jo ihan tuon yöttömän yönkin takia. Hyttyset eivät korkealla kiusanneet ja tunnelma oli leppoisa muiden muutaman muunkin tunturille nouseen patikoitsijoiden joukossa. Oli hienoa nauttia tunnelmasta, maisemista ja upeasta luonnosta niin eläimiä kuin kasvejakin ihaillen. Tarina ei kerro kuka varsin suloisen kivisydämen on tunturinlaelle kasaillut. :) Kuvassa esiintyvä, rohkeasti patsastelevat lintu oli kuulema Kiiruna, itse en nyt Riekosta erota, mutta paikallinen päivittäin tunturissa vieraileva paikallinen linnun tunnisti. Kaunis, hento alemmassa kuvassa esiintyvä kellomainen kukka on  Sammalvario. Ylempi kukka on huomattavasti yleisempi tähtirikko.

Kiilopää on 546 metrin korkuinen tunturi Urho Kekkosen kansallispuistossa, Saariselällä Raututunturien alueella. Kiilopää on Inarin ja Sodankylän rajalla ja kuuluu UK-puisto-Sompio-Kemihaara-Natura 2000 -luonnonsuojelualueeseen.



Kotikulmilla turistina

Armeijan jäänteitä

Syksyä

Erikoista masokismia...

Innostuin pirteän ja hyvän aamun jälkeen siivoamaan vaatehuonetta. Tiesin, että siellä jossain, jonkun kansiokasan luona on pieni pahvilaatikko. Laatikko sisältää hyvin, hyvin henkilökohtaisia muistoja, kirjeitä, papereita. Kaikkiin tavaroihin siellä liittyy jotain hyvää, ihanaa, kaunista ja kenties jotain menetettyä. Kuitenkin hyviä muistoja ihmisistä ja eletystä elämästä.

Tiesin siellä olevan kirjeen, joka on odottanut jo uudelleenlukemista kuukausia. En vaan ole pystynyt sitä lukemaan, sillä kirje on hyvin henkilökohtainen ja vilpittömän aito. En ole kuukausiin, varmaan puoleen vuoteen lukenut sitä kirjettä. Luenko sen nyt, vai en? Mitä minussa menee rikki, jos sen luen? Entäs jos mitään ei menekkään rikki, entä jos olen jo päässyt tapahtumien yli ja ohi? Nyt minä (puolestani) tuoksuttelen täällä, ja itken valtoimena, vaikken ole vielä sanaakaan lukenut kirjeestä.

Tuoksumuisti on kovin erikoinen ja voimakas asia, tätä asiaa ollaankin viime aikona pyöritelty aika paljon erään henkilön kanssa. Juu-u, eli nyt minä olen se "omituinen", osui ja upposi. Nyt asianomainen voinee minulle sanoa hyväntahoisesti naljailleen, ähäkutti siitäs sait  ;)

Edessä tämä operaatio on joskus, jossain vaiheessa ja joka tapauksessa, siis miksipä ei juuri nyt. Möröt pitää kohdalta, vaikka se sattuisikin. Tietyistä asioista ja menneisyyden tapahtumista on vaan osattava päästää irti, jotta pystyy aloittamaan sen jonkun uuden rakentamisen. Oli se uusi sitten mitä tapansa, kenen kanssa tahansa, miten tahansa. Koskee siis tätä elämää ihan yleensä, oli kyse sitten ihmissuhteista, työstä, asuinpaikasta. Minulle tämä kirje on iso asia. Kun nyt pystyn lukemaan tuon kirjeen menemättä rikki, olen päässyt tietystä asiasta elämässä jossain määrin yli. Asiat ja elämä muuttuvat, mutta ne hyvät muistot säilyvät joka tapauksessa aina, siellä sydämessä ja muistoissa. :)

Tämä on kyllä nyt sitä pahinta mahdollista masokismia, henkistä sellaista.
*huokaus*


***************************
Edit. Klo 14.57.
Kirje on nyt luettu. Lukemisen aikana tuli runsaasti kyyneleitä, hymyä ja naurua. Runsaasti tunteita. Nyt olo on helpottunut. Mörkö oli ja meni. Vihaan tätä sanontaa, mutta kaikella on tarkoituksensa. Tälläkin. Kiitos. :)

Ihana aamu

Ei ole kiire minnekkään. Aamulla  herääminen oli pitkän kaavan mukaan, verkkaisesti sängystä ylös. Tuoretta aamukahvia, Hesari ja taivaallinen hiljaisuus alakerrassa. Naapurin muksut eivät ole vielä heränneet kiljumaan siellä. Paahtosämpylää, tuoremehu ja hyvä mieli.
Hyvästä aamusta loistavan olisi tehnyt herääminen sen rakkaan vierestä, hiljakseen ja hellästi. Nauttien läheisyydestä, suukotellen. *huoh* Kaikkea ei voi saada, joten nautin nyt tästä. Ehkä seuraavassa elämässä, ehkä joskus. Ei voi tietää.

Nyt vakavaa keskittymistä työpaikkailmoituksiin ja työnhakuun, sumuinen sää ei houkuta valokuvaamaan joten tänään on keksittävä jotain muuta mukavaa.

Milow - Ayo Technology

She work it girl she work the pole
She break it down she take it low
She fine as hell she about the dough
She doing her thing out on the floor
Her money money she makin' makin'
Got the way she shakin'
Make you want to touch it make you want to taste it
Have you lustin' for her
Go crazy face it

She's so much more than you're used to
She know's just how to move to seduce you
She gone do the right thing and touch the right spot
Dance in you're lap till you're ready to pop

She always ready when you want it she want it
Like a nympho the info
I show you where to meet her
On the late night till daylight the club jumpin'
If you want a good time she gone give you what you want

Baby it's a new age
You like my new craze
Let's get together
Maybe we can start a new phase
The smokes got the club all hazy
Spotlights don't do you justice baby
Why don't you come over here
You got me saying

Aayooh
I'm tired of using technology
Why don't you sit down on top of me
Aayooh
I'm tired of using technology
I need you right in front-- of me

In her fantasy there's plain to see
Just how it be on me backstrokin'
Sweat soaking
All into my set sheets
When she ready to ride i'm ready to roll
I'll be in this bitch till the club close
What should i do on all fours

Now that that shit should be against the law
Different style different move
Damn i like the way you move
Girl you got me thinking about
All the things i'd do to you
Let's get it poppin' shorty
We can switch positions
From the couch to the counters in my kitchen

Baby it's a new age
You like my new craze
Let's get together
Maybe we can start a new phase
The smokes got the club all hazy
Spotlights don't do you justice baby
Why don't you come over here you got me saying

Aayooh
I'm tired of using technology
Why don't you sit down on top of me
Aayooh

I'm tired of using technology
I need you right in front of me
Ooh she wants it ooh she wants it
Hmm she wants it i got to give it to her
She wants it hmm she wants it
Hmm she wants it i got to give it to her
I got to give it to her

Baby it's a new age
You like my new craze
Let's get together
Maybe we can start a new phase
The smokes got the club all hazy
Spotlights don't do you justice baby
Why don't you come over here you got me saying

Aayooh
I'm tired of using technology
Why don't you sit down on top of me
Aayooh
I'm tired of using technology
I need you right in front of me

Jenni Vartiainen - Missä muruseni on (lyrics)

Nämä maisemat ja tämä nainen ja tämä ääni. HUH. Osui ja upposi tämäkin.

Hmm

Tänä aamuna kävin minulle tärkeän ihmisen kanssa hyvän, avoimen ja suoran keskustelun.

Mitään vastauksia se ei antanut, eikä sen keskustelun tarkoitus ollut edes niitä vastauksia mihinkään kertoa. Hyvä kuitenkin vähän avarammin puhua asioista ja elämästä yleensä. Keskustelu piti sisällään aika mykistäviä ja osittain yllättäviä kommentteja ihmetystä aiheuttaneisiin pohdintoihini. Minun ei todellakaan tarvitse kaikkea ymmärtää, mutta ihmettelen hieman silti.

Huomaan taas oivaltavani kuinka hyvin minulla asiat kuitenkin ovat. Olen itsekkäästi onnellinen siitä edistyksestä mitä viime kuukausina on itsessäni ja hyvinvoinnissani tapahtunut. Toki tätä edistystä toivoin kaikille muillekin, heille jotka ovat paljon pahemmin rikki, heille joita elämä/ihmiset ovat oikeasti kohdellut aivan liian kovin ottein. Samalla huomaan myös olevani kovin surullinen kuulemastani ja tiedän, että en oikeasti ole edes kuullut kuin neutraalin pintaraapaisun asioista. Ei se noin saisi mennä. Surullista, pelottavaa ja en ihan täysin ilman kyyneleitä asioita pystynyt käsittelemään.

No näenpähän ainakin pienen palan enemmän taas sitä, mitä itse kenenkin mielessä ja sydämessä liikkuu. Toivoisin niin kovasti (ihan kaikkien puolesta), että kaikki muutkin pystyisivät kertomaan tuntemuksistaan hieman enemmän. Kaikki kuitenkin ajallaan, eli sitä kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja avarakatseisuutta nyt toivon. Ja hemmetti vie sitä rohkeutta, uskallusta tarttua hetkeen ja elämään ennen kaikkea. Toivon tätä ennenkaikkea muille, en itselleni.

Ei ole helppoa, ei. *huokaus*

Oi, se on jo torstai

Kamala sentäs, kun tämä viikko ja päivät yleensä ovat menneet nopsaan. Tuntuu, etten ole ehtinyt tehdä töissä yhtään mitään, vapaa-ajasta puhumattakaan. Tulevana viikonloppuna minulla ei ole yhtään mitään suunnitelmia, joten minulle taitaa tulla pitkästä aikaa kotiviikonloppu savon maisemissa. Ajatus rauhaisasta paikallaan olemisesta ei ole ollenkaan paha, käytäntö tietysti näyttää maltanko kuitenkaan olla paikallani. Maltanko olla tarttumatta auton rattiin ja olla lähtemättä jonnekkin. Kerrankos minä näitä päätöksiäni olen pyörtänyt kovinkin pikaisella aikataululla. Toivottavasti kelit olisivat jossain välissä edes aurinkoisia, haluaisin niin kovasti päästä kuvaamaan ulos.

Viime viikonlopun tietyt tapahtumat kummittelevat vähän mielessäni, mutta moinen reaktio on varmaan ihan normaalia. Se sanonta pikkusormesta ja koko kädestä, sun muista pahuuksista, pitänee taas paikkansa, Olen hyvin määrätietoisesti välttänyt miettimästä elämän outoja käänteitä ja tapahtumia liian syvällisesti. Ei se siitä jauhamalla ja pohtimalla parane. Jokainen meistä osaa sanottavansa sanoa, jos sanottavaa on. Jos joku henkilö aiheuttaa niitä rakkauden tunteita, niin kuunnelkaa itseänne ja sydäntänne. Se toiseksi parasvaihtoehto ja ihan ok turvallinen tyyppi, on väärä valinta. Rakkauden eteen on syytä nähdä vaivaa, se helpoin ja tuttujaturvallinen on persevalinta ja se väärä valinta. NIIIIN. Ja jos se rakkaus vaatii hieman kärsivällisyyttä, niin entäs sitten. Odottamalla hetken ja malttamalla, sekä antamalla sitä aikaa voi saavuttaa sen loppuelämäksi hyvän suhteen ja toivottavasti ikuisen rakkauden. Näin se mene, ei tässä ole mitään vaikeaa.

Offtopic. Finnautti. Tämä on aika mielenkiintoinen sarja. Suosittelen.


Nyt kuitenkin pullan ja kahvin kimppuun.

Telephone (Official Explicit Version)

Ja kiitos L:lle tästä vinkistä. Ei ihan osunut ja uponnut niin kuin tuo toinen, mutta kovin on mielenkiintoinen tämäkin. Ja tosiaan ihan mielenkiintoista uusiokäyttöä teipille sun muulle... Missä menee sitten melkein sen eroottisuuden/aistillisuuden/pornahtavuuden raja ja voin kuvitella monenkin kukkahattutädin pahastuneen tästä.

Hmm. Mitähän Päivi Räsänen mahtaisi tykätä tästä videosta? Hänellä olisi varmaan mielenkiintoiset kommentit niin kristillisen uskon, lääketieteen kuin polittikonkin kannalta.  Juolahti vaan mieleen. :)

Lady Gaga - Alejandro

Sain viime viikolla nähtäväkseni tämän videon ja jostain syystä tämä viehättää kovasti. Hmm... :) En ollut aiemmin nähnyt itse videota, vaikka rallatus soikin säännöllisesti kanavilla . Suhtauduin videoon enemmän kuin epäilevästi, mutta pieleen meni ennakkoaavistukset heti ensi katsannolla. Hih sentäs.

Pink - So what

Alan pikkuhiljaa lämmetä tällekin artistille. Öö-ö, siis hänen musiikilleen tarkoitan.

Mikko Pohjola - Paikkani tiedän

Jostain mystisestä syystä tästä biisistä on tullut viime aikona yksi ehdottomista suosikeistani. Veikeä kappale kaikkinensa. Tykkään kovasti, sanat ovat niin moniuloitteiset ja ne voi ymmärtää ihan juuri niinkuin parhaaksi katsoo. Hieno biisi. Mii laiks. :)

Katsees huokaa se niin nopeaa mut ihollesi ohjaa.
Luulis minun tietävän paremmin.
On niin helppoo antaa mennä vaan ja heittäytyä muistoon.
On ovi jäänyt auki ennenkin.
Anna mun mennä, mä paikkani tiedän.
Se ei ole täällä mä löydän sen vielä.
Ei enää tätä enempää.
Viimeinen katse se läpi minun kulki.
Se liikaa tuntui, sinustako luopuisin mä näin?
Etkö huomaa ootko unohtanut mihin tämä johtaa
Luulisin sinun muistavan paremmin
Olla hiljaa voi kuulla kuinka seinät meille nauraa
Tämä on jo liian tuttua niillekkin
Anna mun mennä, mä paikkani tiedän.
Se ei ole täällä mä löydän sen vielä.
Ei enää tätä enempää.
Viimeinen katse se läpi minun kulki.
Se liikaa tuntui, sinustako luopuisin mä näin?
Sinulle uskon itseni vielä, mun kaunis pakko mielteeni tiedän
Itseni löytävän kaukaa sieltä missä sun nimes ei tarinoissa kierrä
Lennän, heitän jo ilmaa kiertää
Ja muutan suuntaa kauemmas pois, pois
Anna mun mennä, mä paikkani tiedän.....

Pientä pohdiskelua

Mietin hiljattain sitä intohimoa, sen puuttumista, sen tärkeyttä, yleensä aihetta. Voisiko suhde toimia ihan vaan keskinäisen kunnioittamisen ja arvostuksen, yhteisen tekemisen ja hyvän olon tiimoilta. Suhde, jossa kaikki on Ihan Ok, mutta ne suuret tunteet ja intohimot uupuvat. Suhteessa on kuitenkin läheisyyttä, luottamusta, kohtalaista seksiä. Miksi sitä pitäisi tavoitella yhtään enempää, onko perusturvallinen ja sinällään toimiva liitto yhtään sen huonompi vaihtoehto, kun se intohimoinen suhde. Voiko toista oppia rakastamaan pikkuhiljaa, kehittyykö toisilla tunteet pitkän totuttelun jälkeen, vai onko kyse siitä että toiset pystyvät tunnistamaan tunteensa vasta pitkän tuumailujen jälkeen. Vai onko se sitä, että jotain hyvää ei vaan nää kun se on siinä ihan lähellä, vieressä ja arjessa mukana koko ajan.

Olen myös seurannut sivusta ystäväni kipuilua avioitumisen suhteen. Hänen elämänsä onnellisin päivä olisi se tahdon-jutska. Hän on taivutellut puolisoaan jo kohta 4 vuoden ajan moiseen, mutta mies ei edes ole halunnut muuttaa "oikeasti" yhteen, hän käy vaan punkkaamassa ystäväni luona silloin kuin parhaaksi näkee. Niin-n, vedämmekö tästä johtopäätöksiä. Vai emme. Toki miehen taustalla on yksi epäonnistunut avioliitto ja liuta eroon päättyneitä avoliittoja, mutta mutta...

Niin-n, ehkä nämä nivoutuvat nyt siihen ajatteluun toiseksi parhaasta vaihtoehtosta. Tai sitten ei. En tiedä. Toki kannattaa pyrkiä siihen parhaaseen vaihtoehtoon, mutta minkä hinnan kaikesta itse kukakin on valmis maksamaan. Satsaako omaan onnellisuuteen ja merkkaako muiden onni enemmän, voiko tunteitaan jäädyttää ja jos voi, niin mitä siitä seuraa. 

Niinpä. Siinäpä sitä mietittävää. Näitä iäisyysaiheita taas. Jostain syystä moiset aiheet ovat olleet lähipiirissäni kovassa pohdiskelussa. Hemmetti vie tätä elämää :)

Päivän ajatus

Emme voi päättää mitä meille tapahtuu elämän
oudoissa käänteissä. Mutta me voimme päättää
mitä meissä tapahtuu – miten me otamme asiat
ja mitä teemme niille, ja vain se on loppujen
lopuksi ratkaisevaa.


 -Joseph Fort Newton-

Sadesää

Ulkona on kovin sateinen, sumuinen ja surullinen sää. Juuri nyt hieman mukavuudenhaluisena ja laiskana ihmisenä pysyttelen sisätiloissa myös ruokatunnin ajan, joten menkööt tämä päivä ravitsemuksellisesti sitten kahvin ja keksien avulla.
Muuten mieli on rauhaisa. Puhuminen ja se melkein raadollisen rehellinen ja avoin kommunikoiminen näkyy auttavan aina. Mielenrauha säilyy huomattavasti paremmin kuin tietää oman paikkansa ihmisten elämässä ja on aavistusta/tietoa myös siitä mitä lähiympäristössä tapahtuu. Hyvä näin. Oikein hyvä. Kaikesta huolimatta.

Tälle illalle on taas tiedossa mukavaa autoilua. :)

Toiseksi paras

Hemmetti, että tuo on ärsyttävä havainto. Olla aina se toiseksi paras, oli kyse sitten mistä tahansa elämän alueesta. Tuota lausetta olen kuullut niin paljon ja usein, että se alkaa vituttamaan. Olisin mielummin se huonoin mahdollinen, tai ei lähelläkään valintaa, mutta olla nyt se melkein paras, mutta ei kuitenkaan. Hitto.

Toki tietysti tuonkin lausahduksen arvo on suoraan riippuvainen siitä, millaisesta vertailujoukosta on kyse. Oletko tuhannesta se toiseksi paras, vai oletko kahdesta vaihtoehdosta se toiseksi paras. Yhtä lailla, yhtä inhottavaa se silti on kuulla kerta toisensa perään samat fraasit. Sinä olet loistava, MUTTA... Hemmetin paljon reilummalta tuntuisi pelkkä raadollinen kommentti "Tällä kertaa et tullut valituksi tjsp.".

Vihaan itse korulauseita ja täytekommentteja, jos ne kohdistuvat minuun. En halua mitään tyynnytteleviä kommentteja minkään suhteen, haluan vaan kuulla karun totuuden. Se riittää minulle, pidän siitä suoruudesta ja rehellisyydestä. Tiedän jonkun joskus hämmästyneen pyynnöstäni, että minulle ei tarvitse puhua paskaa. Pelkkä totuus/tieto riittää, kiitos.

Olen myös hämmästellyt viime aikoina iäisyysaihetta. Ihmisten välinen vetovoima ja intohimo. Miksi sitä on tai ei ole? Mikä on se määräävä tekijä, vaatiiko se vaan sopivan fiiliksen, elämäntilanteen, sopivan DNA:n, tuoksun, minkä ihmeen se vaatii että jotkun kappaleet vaan vetää puoleensa ja toiset hylkii rajusti.? Mikä sen saa jatkumaan, mikä sen saa kuolemaan? Miksi jonkun kanssa ei voi olla metriä lähempänä, kun jo tuntuu oudolta, punastelee, takeltelee ja on niin typerä kuin olla voi? Toisen kanssa saa yrittää ja yrittää, homman lähtemättä ikinä sen enempää käyntiin. Sen salaisuuden kun saisi selvitettyä, sen kun saisi valjastettua lääketeollisuuden käyttöön. Enkä nyt puhu Viagrasta ;)

Kaikesta huolimatta pohdinnat ovat varsin positiivisia, ihmetteviä ja optimistia. Elämä jatkuu. Niin. :)

Ikke

Retki Läntiselle Rannikolle on nyt tehty. Voi että, kuinka nautinkaan tuosta vajaan 400 kilometrin/suuntaansa ajamisesta autolla. Loistavaa aikaa pähkäillä, pyöritellä ja ihmetellä asioita, elämää, tapahtumia. Menomatkalla mietitytti asia jos toinenkin, nyt paluumatkalla keskityin vaan työkuvioiden pähkäilyihin ja musiikkiin. Sateinen myrskysää ja kamakaze-ohittajat tekivät kyllä parhaansa pitääkseen minut virkeänä ja hyvä niin.

Pesäpallofinaalikin tuli nähtyä, tosin kaatosade vei enimmän innon niin katsomossa, kuin kentälläkin. Loistosuorituksia ei nähty, mutta se parempi joukkue voitti. Onnea Kirittäret. Enkä edelleenkään ymmärrä miksi joka pelissä pitää olla katsomassa vähintäänkin se yksi huutelevat kusipää. Poikkeuksetta se kusipää on tähän mennessä ollut mieshenkilö ja tälläkin kertaa oli kovin, kovin lähellä etten olisi pyytänyt idiootti äijää pitämään turpansa kiinni. En ymmärrä mitä ideaa on huudella katsomosta asiattomuuksia, jopa rivouksia kentälle. Pallonkin meinasin saada päähäni, mutta nopea muiden varoitushuuto varokaa, pisti minutkin väistämään varsin nopeasti. Näppejä en väliin uskaltanut pistää, vaikka istuin kaukana kolmosrajan katsomossa, sen verran minäkin tiedän lyöntien kovuudesta pesäpalloa jossain määrin pelanneena.

Vesisade esti kuvallisen materiaalin tuottamisen ja kätköilyreissu sunnuntaina meren rannalla oli varsin ihanaa. Olen alkanut tykkäämään merestä melkomoisen paljon, entinen vierastuttava elementti onkin nyt kovin viehättävää näin sisämaan kasvatille. :)

Nyt on taas tavattoman mukavaa olla kotona. Yksinäinen sänky tuntuu nyt hieman kurjalta, missäs sitä läheisyyttä myydäänkään tabletteina.  Voih :(

En tiedä

Olen hemmetin hämmentynyt. Taas kerran. Ihan vaan oman elämäni suhteen. Noh, onneksi aika taas tasoittaa suurimmat tunnekuohut ja arkinen aherrus vie ajatukset normaaleihin rutiineihin. Luojalle kiitos, että on sitä arkea ja niitä rutiineja. Keskityn siis jälleen kerran työntekoon.

Jos oma elämä tuntuu tylsältä niin voi taas jälleen kerran katsella ympäristöni tapahtumia. Koko elämän kirjo  on taas siellä, huumaavaa intohimoa, jalat alta vievää rakastumista, varovaista, tunnustelevaa pitkän kaavan mukaan tapahtuvaa rakastumista, eroja, todella häikäilemätöntä toistuvaa uskottomuutta useiden partnereiden kanssa, yllätysraskaus, sovintoja. Kaikkea mitä vaan kuvitella osaa. Kyllä me ihmiset sitten osataan. Ihan vahingossa, tahtomattaan ja jopa suunnitellusti.

Erikoinen päivä

Positiivisia asioita. Aamulla ei satanut vettä ja juuri nyt paistaa aurinko. Huomenna on vapaapäivä. Auton jarruremppa tuli odotettua halvemmaksi ja ehdin jo käyttää auton jälkisyynissäkin, joten nyt katsastetulla kotiskolla voi ajaa taas vuoden eteenpäin. Päivän alkupuoli on ollut kovin positiivinen, toivon loppupäivänkin sujuvan yhtä positiivisissa merkeissä kuin tähän asti on menty.

**** edit ****

 Tämä hieman traumaattinen tapahtuma muistuttaa minua itsestään yhä säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin.Toki muistan hänet ja tapahtumat joka kerta, kun pyörällä postilaatikkoni ohi menen ja näen vaalean jäljen asfaltissa. Jotenkin muistot tulevat mieleen vain kulkiessani polkupyörällä paikan ohi, varmaan siksi että hänkin liikkui pyörällä ja kaatui juuri siihen tiettyyn kohtaan porttimme eteen.
Sain juuri kuulla hänen menehtymisensä syyn. Ruuminavauksen tulokset olivat tulleet hänen veljelleen ja kuolinsyy oli sydäninfarkti. Tai oikeastaan hän oli saanut niitä jo viisi aiemmin tietämättään  ja tämä kuudes oli kuolemaksi. Kuolema ei siis johtunut pään vammasta kaatumisen seurauksena ja elvytyksen aloittamisella tai sen viivästymisellä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Voin varmaan siis päästää irti lievästä syyllisyydestäni, että olisiko minun pitänyt älytä tehdä jotain enemmän, eri lailla tai kenties jättää tekemättä.
 *Huokaus*

Mitähän vielä tälle päivälle ehtii tapahtua...

Hupsista

Elämä on nyt viime aikoina mennyt varsin veikeällä ja yllättävällä tavalla mielenkiintoiseksi. Siis positiivisesti, mukavasti, leppoisasti. Ilman ahdistusta, kelaamista, liiallista pähkäilyä. Hetkeen tarttuen, itseään tarkasti kuunnellen, avoimin mielin. Kaikkea sitä sitten niin.

Hmm...

 :))

Hyväntuulista touhuamista

Päiväunien jälkeen oli sopiva hetki ja riittävästi energiaa touhuta hieman rästihommia. Kaksien housujen lahkeet on on nyt lyhennetty, (tai no toiset odottavat vielä sopivan väristä lankaa), mutta toiset pöksyt ovat jo käyttökunnossa. Rapualtaaseen on vaihdettu vedet, kaksi suurinta pyttyä tulikin jo hoideltua aiemmin ja pitsaakin ehdin jossain välissä paistamaan.

Töissä kauhistusta kaiken muun sotkujen ja  teknisten ongelmien lisäksi aiheuttaa iso kiusaamistapaus. Ei se, että on ollut töissä talossa 30 vuotta oikeita käyttäytymään natsina, kyykyttämämään ja väheksymään nuorempia työntekijöitä. Karmeaa seurata tuota sivusta ja samalla olen itsekkään onnellinen, että pääsin aikoinaan pois tuolta osastolta. Itse en onneksi kiusatuksi ko. naisen taholta joutunut, mutta selkesti moista oli silloinkin havaittavissa. Kiusaamisen kohde oli vaan silloin toinen henkilö. Uskomatonta käyttäytymistä aikuisilta ihmisiltä. :(

Näissä levollisissa fiililissä on hyvä käydä nukkumaan.

Aamun ajatus

Ihminenhän kantaa mukanaan niitä joita rakastaa,
he ovat aina läsnä ja maailma on täynnä helppoja tilaisuuksia hellyydenosoituksiin,
se maksaa niin tuiki vähän ja saa niin paljon aikaan.

-Tove Jansson-

Narcotico

Tuolle olisi nyt tarvetta. Yöt voisi tietysti käyttää nukkumiseen, mutta se on aivan liian yliarvostettua puuhaa. Toki tiedän montakin muuta tapaa viettää antoisia hetkiä hereillä, sängyssä, mutta tämänkertainen tapani oli taas kamalan tylsää. Heräsin parisen tuntia sitten, ihan ilman syytä ja sitten uni olikin jo mennyt menojaan muualle, mukavempaan sänkyyn tai jonnekkin.

Ärsyynnyin miettimällä työasioita ja totesin vaan, etten nyt niille ongelmille voi mitään kotoa ja omasta punkasta käsin. Joten ehkä ne puuttuvat tase-energiat malttavat odottaa muutaman tunnin saapumistani työpaikalle. Ärsyttävintä ongelmassa on se, että se ei ole minun ratkaistavissa tai hoidettavissa. Kaksi eri ohjelmistontoimittajaa ei vaan saa hommaa keskenään pelittämään ja lumipalloefekti on valmis. Kärsijän roolissa on valitettavasti jälleen kerran loppukäyttäjä :( Kaikenlaista sontaa sitä onkin. Ikinä, koskaan ei saisi missään organisaatiossa jättää asioita vain yksittäisten ihmisen osaaamisen varaan. Tieto siitä, että ratkaisevassa roolissa oleva henkilö on Levillä lomalla, on toki yksilön kannalta kiva asia. Ongelmaksi muodostuu vaan se,  mitä minä sanon sille loppukäyttäjälle joka tarvitsee juuri nyt niitä tietoja. Niitä tietoja jotka saa järjestestelmästä ulos vain se mies siellä Levillä. Tästä kai minulle sitten sitä palkkaa maksetaan. *Huokaus*

Muuten uneton yö on mennyt mukavasti roikkuen netissä, lueskellen eräiden henkilöiden blogeja sun muita kirjoituksia vähän tarkemmalla seulalla, miettien mitähän heidän elämäänsä ihan oikesti  kuuluu. Varmaan joskus sen tärkeimmän viestin asioista antaa se, mitä ei kerrota ja mistä vaietaan täysin. Viisaat ovat sanoneet "kel onni on se onnen kätkeköön" ja tämä varmasti pitää monen asian suhteen paikkansa. Itsekin tämän toimintamallin nykyisellään allekirjoitan täysin. Vaatimattomuus tällä saralla ei ole paha asia, ei millään lailla.

Piti ihan kaivaa tieto esiin siitä, kenen ajatelma se onnen kätkemisestä olikaan. Ohos, minulla on iso aukko sivistyksessä kun en tätäkään tiennyt. Ehkä tuota korpeen menemistä en nyt niin suosittele, mutta viisauden sanoja siinä on kuitenkin.

Nyt kuitenkin rauhallinen aamuhetki jatkuu keittiön puolella. Ohjelmanumerossa on kuppi ja toinenkin kahvia, sekä aamun Hesari. Ihanaa. :)

Kell`onni on, se onnen kätkeköön,
kell` aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit`ihmisten,
Kell`onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
-Eino Leino-

Stasera

Tänä iltana olen tyytyväinen olooni, melkein voisin sanoa olevani jopa onnellinen. Varovaisia lausahduksia, mutta hyvä näin. Olen onnellinen, että olen itse saanut välit ystävääni asiallisiksi, vaikka jossain vaiheessa totaalinen välirikko näytti olevan ainut vaihtoehto. Olen onnellinen toisen ystävän puolesta hänen alkaessa pikkuhiljaa päästä yli omasta kipeästä erostaan  ja alkaa nauttia elämästään. Itse olen onnellinen oman elämäni tasaantumisesta ja terveydestäni, työpaikasta, ystävistä ja rakkaista. Elämästä yleensä. Haaveita on olemassa ja aika ja elämä itse näyttää missä määrin ne toteutuvat.

Syksyn ensimmäiset kynttilät on sytytetty ja fiilis on hyvä :) Ihanaa.

Polyamoria

Polyamoria on ajattelu- ja elämäntapa jossa henkilöllä voi olla yhtäaikaisesti useampi ihmissuhde joka sisältää seksuaalisia tai romanttisia piirteitä.
Henkilöt, jotka kokevat tällaisen ajattelu- tai elämäntavan omakseen määrittelevät itsensä usein polyamorisiksi. Polyamorisia suhteita pidetään usein moniavioisuutena, vaikkakin moniavioisuus on ilmiönä laajempi ja sillä toisaalta viitataan lähinnä avioliiton omaisiin olosuhteisiin liittyviin tai johtaviin seksuaalikäyttäytymisen muotoihin perinteisen parisuhdekontekstin ulkopuolella. Polyamoria taas käsitteenä korostaa myöskin rakkaussuhteiden romanttista ulottuvuutta ja ihmissuhteiden laadullista moninaisuutta.
Polyamorisista ihmisistä käytetään usein lyhennettä "poly".
Polyamorisia suhteita on monenlaisia - kolmen tai useamman ihmisen välisistä suljetuista seurustelusuhteen omaisista suhteista seksuaalisuutta, rakkautta ja hellyyttä jakaviin ystäväverkostoihin.

Osa ihmisistä jotka kokevat itsensä polyamorisiksi elävät kuitenkin kahdenvälisissä suhteissa tai sinkkuina. Osalla polyamorisista ihmisistä on useampi seurustelusuhteen tapainen suhde tai yksi seurustelusuhde ja lisäksi seksisuhteita (tällaisia suhteita kutsutaan yleisesti myös avoimiksi tai vapaiksi suhteiksi).
Polyamoriset suhteet voivat olla joko "avoimia" tai "suljettuja". Suljettu suhde merkitsee sitä että suhteen osapuolten kesken on sovittu, ettei osapuolilla ole suhteen ulkopuolisia seksuaalisia tai romanttisia suhteita. Avoin suhde merkitsee sitä että tällaista sopimusta ei ole.

Lisäksi joissain polyamorisissa suhteissa on käytäntönä että suhteeseen voidaan ottaa uusia ihmisiä tai joku osapuoli voi ottaa uuden kumppanin jos kaikki suhteen osapuolet hyväksyvät tämän.
Polyamoriassa oleellinen merkitys on avoimuudella, sillä että kaikki osapuolet tietävät mistä on kysymys, eikä kukaan kuvittele olevansa perinteisessä suljetussa kahdenvälisessä suhteessa.
Polyamoria asettuu vastakkain kulttuurimme yleisen normijärjestelmän kanssa siinä mielessä, että kultturissamme kaikkien oletetaan haluavan ja lopulta päätyvän kahden ihmisen väliseen, suljettuun parisuhteeseen. Kahden rakastavaisen välinen parisuhde on yhteiskuntamme ihanne ja normi. Tällaisessa parisuhdeajattelussa parisuhteen ulkopuolinen rakastuminen ja seksuaalisuus ovat paheksuttuja ja kiellettyjä. Tämä heijastuu myös paheksuntaan, joita jotkut ilmaisevat polyamoriaa kohtaan elämäntapana.
Eräs polyamorisesta ajattelusta kehittynyt ajattelu- ja elämäntapa on ihmissuhdeanarkia, jossa erilaisten ihmissuhteiden välille ei tehdä muodollista eroa. Suhdeanarkistit eivät siis välttämättä erottele toisistaan "ystäviä", "kumppaneita" ja "rakastajia", vaan kaikkiin suhteisiin suhtaudutaan dynaamisina ja kehittyvinä. Suhdeanarkiassa tärkeää on molemminpuolisuuden periaate: me teemme yhdessä nimenomaisesti ja vain sellaisia asioita joita molemmat haluavat - siinä ovat suhteemme rajat. *lähde Wikipedia*

Olen itse viime aikoina törmännyt tähän aiheeseen toistuvasti, siellä sun täällä. Ensireaktio aiheeseen itselläni oli hyvin negatiivinen ja jyrkkä, mutta toisaalta voin uskoa tämän toimivan joissain tapauksissa ja joillain pareilla/henkilöillä. Kirjallista materiaalia aiheesta on runsaasti  netin syövereissä, mutta olisi varsin mielenkiintoista törmätä joskus henkilöön joka toteuttaa tätä onnellisesti ihan IRL. Ajatuksena tämä on erittäin mielenkiintoinen ja aiheutti varsin runsasta pohdiskelua pienessä päässäni. Kaikkea sitä tuleekin mietittyä, mutta hyvä avartaa maailmankatsomusta tälläkin saralla.

Miksipä ei  näinkin... :)

Lisäinfoa aiheesta.

Pitäisiköhän huolestua

Peilistä vastaan katsonut naamavärkkini näytti aamulla todella, todella nuutuneena ja valjulta. Ensimmäinen outo reaktioni oli päätös, että joskos vaikka tänään vetelisin väriä naamaan. Ehkä sen jälkeen tuo ilme peilistä olisi edes vähän pirteämpi. Olemattomat meikkaustaidot eivät olleet unohtuneet kesän aikana ja aikaa oli uhrata se 3 minuuttia aamurutiineista tähän operaatioon. Tänä aamuna jo kaksi työpaikan naista ovat kommentoineet ulkonäköäni. Onko minulla uudet lasit, vai olenko rakastunut kun näytän niin erikoistelta. No toukokuussa ne vaihdoin, että eivät ne enää uudet ole ja tuohon rakastumiseen ei maksa edes vaivaa kommentoida mitään.

Että kaikkea se silmämeikki saakin aikaseksi. Ehkä siis olisi syytä useammankin kiinnittää tähän ulkoiseen olemukseeni huomiota. Se vakioselitykseni, ettei ole aikaa ei enää ole pätevä tekosyy.Kesällä kerätyt lisäkilotkaan ei olisi pahitteeksi saada pois, joten sillekkin lötkistymiselle pitää jotain tehdä. Aamu oli muutenkin hyvä, yksi pieni arkinen asia sai minut varsin iloiseksi. :)

Domenica

Nyt on saunottu ja juotu se yksi siideri. Elämän virkeydestä ja jaksamisest en tiedä, onko sitä yhtään perjantaista olotilaa enemmän. Ainakin se rauha rääkyvistä naapurinmuksuista ja ainaisesta liikenteen metelistä teki hyvää. Oma elämä on todellisuudessa kai aika ok kantimissa juuri nyt. Minulla näkyy riittävän energiaa pohdiskella yhden jos toisen ihmisen elämässä tapahtuneita asioita. Olkoot tasainen elämä taas toistaiseksi ystäväni, en halua mitään extraihmeellistä väätöjä mihinkään päin vähään aikaan. Jookosta?

Yhtä kaikki. Ihanaa taas olla kotona. Pyykkikasa odottaa pesua ja akvaarioihinkin pitäisi tehdä harvennushakkuu ja vedenvaihto. Olen ollut viime aikoina todella, todella huono akvaarion omistaja :(

Rättiväsy

Rankka viikko takana töiden suhteen ja eipä paljon parannusta näy ensi viikollakaan. On vaan jotenkin niin rättipoikkiväsy ja asiaa ei suinkaan tuo helpotusta alakerran kiljuvat kakarat, tällä hetkellä pääluku on 8 kpl ja kaikki alle 7-vuotiaita lapsiolentoja. Eikö moiselle määrälle tarvitse jo tarhauslupa tai jotain.
Kun niitä huutaa joka ikkunan alla, joka oven takana ja jos ne ei huuda niin ne metelöi muuten. Ja mie en kaipaisi nyt mitään muuta kuin rauhaa ja hiljaisuutta. UH. Nyt ei vaan jaksa, en oivalla kuinka joku jaksaa tuota rumbaa 24/7.

Jep, mutta mie olinkin se katkera vanhapiika.

Onneksi pääsen saunaan, ihanaan puulämmitteiseen saunaa. Nautinnolinen voihkaisu pelkästä ajatuksesta. Siideri on jo varattu. Ihanaa :)

*Tirsk*

Jotain aivan tavatonta on tapahtunut. Läheisessä perhehelvetissä (=Prisma) tuli vastaan varsin veikeä nainen noin niinkun liikkumiseltaan, kuin muutenkin. Törmäiltiin siellä sun täällä hyllyjen väleissä välillä enemmän virnoittaen ja välillä vähemmän virnoittaen. Näemmän siellä on muitakin meikäläisiä liikenteessä kuin minä ja voisin jopa pikkariikkisen epäillä pientä flirttiä olleen ilmassa. HAH.  :))

Sain myös varattua autolle remppa-ajan.Varsin nopeasti mies osasi kääntää keskustelun sävyn oikeaksi kanssani. (Minäkö muka ylikriittinen sen suhteen mitä naisia kohdellaan/palvellaan yleisesti miesvaltaisissa palveluissa?) Olin myös reipas, enkä edes hermostunut kysymyksestä tiedänkö onko kyseessä etu- vai takajarrut. Varmaan vittuntunut kommenttini siitä, että olen ne helvetin jarrut kasannut ja purkanut vähintään neljästi riitti vakuuttamaan miehen siitä, että tiedän kummasta auton päästä on nyt kyse. Ja pitinhän sitä hieman pohdiskella miekkosen kanssa myös jarrukenkien ja jousien kuntoa, ettei hän nyt ihan ummikoksi minua luule. ;) Hih tällekkin.

Koulutuksetkin töissä meni sujuvasti siinä höpöttämisen ohessa ja raadollisesti voin sanoa päivän parasta antia olleen lounasaika ja kiinalainen ruoka :) Töissä oivalsin aamulla myös toisen kulkureitin työpaikalle, ohi raivostuttavan numeronäppäilyjen ja hankalien ovien. Kauanhan tuossa menikin tämänkin oivaltamiseen. Kiitos siivoojalle tästäkin vinkistä. Hieman heikkoa tuo minun perehdyttäminen talon tavoille, silloin joskus aikoinaan. Vai liekkö se kirosana ollut silloin joskus vuokratyövoima...

Yhtä kaikki, kokonaisuutena siis varsin mukava päivä. Toivottavasti pääsen nukkumaan yhtä hyväntuulisena  *hymy*

Jahas

Töissä tiedossa einiinmielekästä koulutusta, mutta mentävä on. Eihän se oppi koskaan pahasta ole, kun vaan saisin motivoitua itseni. Ei oikein nyt crosslinksit. editit, aperakit sun muut erikoisemmin kiinnosta. Hävettää myöntää moista uppiniskaisuutta itsessäni.

Viimeaikainen episodi on näköjään häirinnyt mielenrauhaani enemmän kuin oivalsinkaan ja kun nyt jonkinasteista varovaista ja neutraalia edistymistä sillä saralla on havaittavissa, niin mielenikin on hieman tasaisempi ja rauhallisempi. Hyvä näin.

Eilinen budjetin pähkäily ja laskeskelu jäi vähän vaiheeseen, mutta ehkä jossain vaiheessa senkin budjetoinnin saan tehtyä. Kunhan nyt ensin saisin tilattua tuolle katiskalle, mitä myös autoksi kutsutaan, sen rempa-ajan. Pitäisi myös keksiä, mihin kummaan käyttäisin 2 vapaapäivää tässä kuussa. Ylimääräiset vapaat kun olisi kuulema pidettävä tän kuun aikana pois. Vissiin tulee muutama pidennetty viikonloppu.

Ilmeisesti

jotain energioita alkaa palailla taas takaisin. Jokusen viikon koomailujen ja synkistelyiden jälkeen tuntuu taas virtaa riittävän ylimääräiseenkin puuhasteluun.
Illan suunnitelmissa on pienimuotoista budjetointia. Otan taskulaskimen, kynän ja nettipankin tunnuslukutaulukot käpälääni ja alan laskeskelemaan. Nykyinen tilanteeni on hyvä, sillä työmatkakuluja ei juurikaan tule, vuokra on edullinen pitäen sisällään sekä veden, että sähköt. Asunto on viihtyisä ja edullinen, työ on kohtalaisen mielekästä ja palkkakin on kohtuullinen.

Jos vaihdan paikkakuntaa ja työtä, niin hyvin todennäköisesti palkkani tulee olemaan jonkin verran pienempi, työmatkan pitempiä ja asumiskustannukset isommat. Puhumattakaan siitä, mitä kustannuksia tulee itse muuttamisesta sun muusta. Järki sanoo ja huutaa suorastaan kirkuvanpunaisilla kirjaimilla, että älä haihattale nainen. Mieli ja sydän taas puolestaan haikailee jonnekkin muualle, jotain muuta työtä ja jotain muuta elämän sisältöä, kuin nykyinen mauton ja väritön elämä. Toki pitää ajatella sitäkin, saanko nykyiseen elämääni täällä paikkakunnalla sitä särmää ja säpinää. Näillä eväillä ja lisämausteilla, mutta vähän erilailla vaan kokattuna. Pitää miettiä.

Työpaikkahakemuksiakin on taas lähtenyt maailmalle, joten katsotaan nyt mitä tilaisuuksia elämä tuo tullessaan.

Mikään kiire minulla ei ole minnekkään, mieli on vaan kovin levoton. Yhä edelleen.

Hupsista

Jaa. Niin. No. En tiedä. Eilen soitin puhelun, mikä oli aika vähintäänkin opettavainen kokemus. Soitin myös toisen puhelun, mikä oli edellistä puhelua helpompi. Totesin itselleni puheluiden jälkeen olleeni äärimmäisen huono ystävä taholle jos toisellekin. Tästä on vara vain parantaa, näinhän se menee. Aika näyttää mitä tuleman pitää. Kaikesta ei oikeasti tarvitse tehdä niin vaikeata, siis ei minunkaan.

Jälleen kerran raivostuttava piirteeni nousi esiin. Ei koskaan pidä olettaa mitään, ei koskaan saa tehdä päätöksiä toisen puolesta. En minä osaa lukea toisten ajatuksia tai toisen tarkoitusperiä, joten ehkä suosiolla jätän ne sikseen ja kysyn faktat faktoina. Toki tämä kommunikoiminen toimii vaan, jos muutkin tahot sitä haluaavat. Jääkööt tämän asian pähkäily nyt tähän.

Tänä aamuna myös siivooja hämmästytti töissä. Päästiin pikaisesti, jostain ihmeellisestä syystä, keskusteluihin  ystävyydestä, välirikoista, riidoista, sovinnoista, parisuhteista sun muusta. Jotenkin mieleeni jäi hänen kommenttinsa, että jotkut ihmiset vaan avaavat outoja ja erikoisia ovia meissä  itse kenessäkin. Että sitä hämmästyy mitä kaikkea sen oven takana paljastuukaan. Jatkossa on jokaisesta itsestään kiinni haluaako sinne huoneeseen ja oven taa mennä pidemmälle. Juuri näinhän se on. Hämmentävää filosofoimista heti aamusta. :)

Töissä on tiedossa äärimmäisen katkonainen tuurauspäivä, hommissa mistä en niin pidä. Huominen menee kokonaisuudessa koulutuksessa, aiheesta mistä en pidä, mutta mikä on pakko opetella.

Toivottavasti viikonloppuna on jotain kivaa, työn puolesta viikko on ollut aika ikävä.

Henkinen selkäranka

Vihdoinkin löysin sen henkisen selkärankani jostain. Jossain vaiheessa se napsahti melkein poikki tai ainakin alkoi taipua huolestuttavasti. Nyt on aika niittää se, mitä kaikkea sitä tässä viime aikona olenkaan kylvänyt suuntaan jos toiseenkin.

Jos hän lähtisi pois

Olen viime aikoina kelaillut paljon kuolemaa, luopumista ja elämän äkillistä päättymistä. Isotätini sairastaminen, omien vanhempien vanheneminen, erään läheisen sairastuminen ja toisen läheisen vakava loukkaantuminen ja ystävän menettäminen on pistänyt miettimään taas asiosta. Paljon on viime aikoina tapahtunut, osa tapahtumista on ollut osittain omaa syytäni, osa täysin minusta riippumattomista syistä, mutta yhtä lailla kaikki ovat satuttaneet minua.

Tapahtumat saavat pelkäämään, että kuka tahansa voi poistua koska tahansa täältä. Pitäisi osata sanoa ja osoittaa ihmisille riittävän usein miten tärkeitä he ovat itse kenenkin elämässä. Harmillisesti sitä vaan ei ole tullut tehtyä riittävässä määrin, arki vie mennessään ja elämä tuo kaikkea muuta mukanaan. Sitten kun ihminen on poissa, on jo liian myöhäistä.

Mietin omia vanhempiani ja muita läheisiäni, mitä tapahtuisi jos joku heistä lähtisi tänään pois.Tavalla tai toisella. Olenko hoitanut asiani, niin että he tietävät olevansa minulle rakkaita. On aika rankkaa oivaltaa se, kuinka huono ihminen olen ollut ystävänä, siskona, lapsena, rakastettuna. Ei naurata, ei.

Ehkä tämä johtuu historiasta, lapsuudenkotini menneestä ilmapiiristä ja tavasta elää silloin joskus. Ehkä se johtuu siitä helvetin kiltistä tytöstä, joka ei saanut näkyä eikä kuulua. Ei edes siinä positiiivisessa mielessäkään. Vanhempien alkoholismi jätti varmasti jälkensä, piti olla kova, mikään ei saaanut satuttaa tai ainakaan ei kannattanut näyttää, että nyt tuo sattui. Vain ne vahvat ja kovat pärjäsivät. Kaipa se on hyvä, että edes tässä vaiheessa mietin näitä ja totean että minulla on oikeastaan vain parannettavaa näissä sosiaalisissa taidoissa ja tunteistani kertomisessa.

Monen asian suhteen tämäkin oivallus tulee aivan liian myöhään, mutta kaipa kaikella on tarkoituksensa. En tiedä. Surettaa ja oikeastaan hävettääkin  moni asia. Hävettää sekin, miten monta ystävyyssuhdetta olen onnistunut vuosien varrella karkoittamaan pois huonolla yhteydenpidolla, tai vaan jotenkin. Kun nyt vaan saisi jotenkin edes jonkun langan päästä kiinni, että edes jollekulle osaisi näyttää läheisilleni miten tärkeitä he ovat minun elämässäni. Miten minä olen voinutkin olla näin... jotain.

Tässäpä sitä mietittävää tälle illalle.

Superia ja vähemmän superia

Olen viimeaikoina seurannut kohtalaisen aktiivisesti pesäpallon finaaleja niin miesten, kuin naisten Superissakin. Tavoitteena olisi päästä käymään katsomassa edes yksi ottelu livenä finaaleista, seuraava finaaliottelu naisilla olisikin sitten jo ensi viikon sunnuntaina Jyväskylässä. Toivottavasti olen viikon päästä tähän aikaan jo palaillut Hippokselta yhtä finaaliotteluavierailua rikkaampana. Henkilökohtaisesti soisin jo mestaruuden jollekulle muulle kuin Kirittärille, eli toivotan onnea Porille Porin Pesäkarhuille ensi sunnuntaille. Tämän päivän ensimmäinen naisten finaali Porissa oli näköjään päättynyt 2-0 Jyväskylän Kirittärille . Otteluvoitot siis naisissa Jyväskylälle 1-0.

Samaten miesten puolella mestaruus voisi vaihtelun vuoksi matkata Kouvolaan, mutta katsotaan nyt kuinka käy. Vimpelin Veto on nyt voittanut jo kolmesta vaadittavasta voitosta kaksi, seuraavassa pelissä ratkeaa siis hyvällä tai huonolla tuurilla mestaruus. Vimpeli- Kouvola otteluvoitot 2-0.Jännää on.

Erinäiset hormonihäiriöt vetävät mielen aika matalaksi, mutta onneksi tätäkään tuskaa ei kestä toivottavasti muutamaa päivää kauemmin. Ensi viikon työt ahdistavat, sillä minun takanani on nyt aivan liian paljon töitä ja jatkoprosesseissa tarvittavaa sähköistä dataa. Ohjelmistontoimittajan olisi syytä saada toimimaan se hemmetin serveri Ruotsissa, sillä sen aparaatin tietoja tarvittaisiin kovasti meidän lafkan laskutukseen. En edes uskalla ajatella, mikä dominoefekti tulee, jos Ruotsista tiedot myöhästyvät, laskutus täällä myöhästyy, Kuopion postitus myöhästyy, asiakkaat saavat vääriä laskuja ja kenen pää siitä pistetään vadille. Ikävä vaan, että minun raivoamiseni ja uhkailuni ei täältä Savosta käsin korjaa sitä teknistä ongelmaa Ruotsin servereissä. On tämä taas.

No ehkä he antavat minulle tästä jo potkut, jos kauhukuva toteutuu? Toiveikaista ajattelua... :) Lohduttaudun ajatuksella, että tässä ei oikeasti ole kyse kenenkään hengestä ja kun sillä paskalla on tapana valua alaspäin, niin sekään ei ole minulle yllätys. Haukut tästä jokatapauksessa tulee, meni asiat huomenna miten tahansa ja oli syy sitten minun tai ei.

Rehellisyyden nimissä en tuonkaan asian takia menetä yöuniani, monen muun asian takia olenkin ne yöuneni hetkittäin viime aikoina menettänyt. Elämässä on oikeasti niin paljon enemmän, kuin se pelkkä työ ja viimeaikaiset tapahtumat ovat taas pistäneet elämänarvojani uusiksi. Raha toki helpottaa sitä elämää ja toimeentuloa, mutta ehkä on joskus syytä miettiä miten sen toimeentulonsa saa ja mistä.

Jästipäisyydessäkin on hyvä puolensa. Pystyy pitämään kiinni sovituista asiosta ja pitämään lupauksensa. Muuten olisin jo livennyt monta kertaa. On hämmentävää oivaltaa kaipaavansa teksiviestiä tai lyhyttä puhelua aamuisin. On ikävää kun ei voi soittaa tai tekstata, kun olisi asia minkä haluaisi jakaa.  Aikataulut ja työnkuvat näkyvät muokkaavan kommunikoimisen kovin nopeasti tietyn mukaiseksi itse kenenkin kanssa. Jonkun kanssa jutellaan iltaisin, joku tekee vuoroduunia ja häntä ei saa kiinni koskaan. Sitten on kaltaisiani jotka ovat aika vakiona töissä juuri siihen tiettyyn kellon aikaan.  Toiset vastaa puhelimeen aina, toisia ei saa kiinni koskaan. Toiset soittaa takaisin vastaamattomiin puheluihin, toiset taas odottaa henkilön soittavan uudestaan. Onneksi me ihmiset ollaan erilaisia tässäkin suhteessa.

Isotäti

Piti ihan tarkistaa onko virallisesti olemassa sellaista termiä kuin isotäti. No on se.

Isotätini on 87-vuotias, omien sanojensa mukaan neiti-immeinen ja hän heikkeni  keväällä terveydeltään kovasti. Virkeästä yksin kodissaan asuvasta naisesta tuli kaatuileva, unohteleva, alleensa laskeva, sekava vanhus. Erinäisten sairaalakeikkojen ja kotihoitojaksojen jälkeen hän on nyt sairaalan pitkäaikaisosastolla.
Kävin hänen luonaan kertaalleen jo ns. viimeisellä vierailulla keväällä, mutta sillon havaittu syöpä kuitenkin  leikattiin ja sen puolesta kaikki on paremmin. Mikään muu ei olekkaan hänellä paremmin.

On niin kovin surullista katsoa vierestä,  kun ihmiseltä menee liikuntakyky, ajan ja paikan taju, puhekyky. On parempia hetkiä, on hetkiä jolloin hän ei tajua mistään tai kenestäkään mitään ja on hetkiä jolloin äly pelaa partaveitsen terävästi ja kaikki on selvää. Seuraava kysymys selvän hetken jälkeen voi ollakin, että kukas sinä olet ja miksi sinä ole hänen kotonaan varastamassa hänen vieressä olevasta pakastimesta marjoja.

Hoitajilla ei ole aikaa, eikä mahdollisuuksia hoitaa hetkittäin edes niitä perustarpeita kohtuullisesti, siis hygieniaa ja ruokailua. En oikeasti ihmettele jos jossain vanhukset ovat aliravittuja, likaisissa vaipoissaan makaavia lääketokkurassa makaavia vihanneksia. Surullista ja pelottavaa. Entä he, joilla ei ole omaisia ja läheisiä auttamassa ja valvomassa etuja. He, jotka ovat ihan yksin. :(

Jotenkin taas tuntuu, että minä olen ihan väärällä alalla. Minun paperinpyörittämisestäni ei ole hyöty kenellekään. Tai ehkä on, olenhan minä osa rahaa tuottavaa koneistoa, saavathan osakkeenomistajat siitä rahaa. Niin-n ja tietysti minäkin sen pienen palkkani. Tuntuu vaan niin turhalta, toivoisin jotenkin työni olevan jotain muuta kuin kylmää bisnestä, millä ei ole mitään muuta kuin tarkoitus tuoda kassaan x-määrää euroja.

Huoh

Jarruremppa ei etene, tai etenee, mutta ei tuota toivottua lopputulosta. Siinä vaiheessa kun samat renkaat on ottanut neljättä kertaa irti ja tehnyt saman operaatiot x-n kerran, niin palaahan siinä jo hermot. Kysyin lupaa, saanko ajaa auton jo seinään, mutta lupaa ei ainakaa isältä irronnut. Mieli tekisi. Vituttaa. Vien auton sitten helvetin kalliiseen korjaamoon ja toivon, että varallisuus riittää vielä lunastamaankin auton siinä vaiheessa kun se valmis. En tykkää... :( Pakko se auto on vielä koettaa saada katsastuksesta läpi.

Vaikka miten touhuaisin, tekisin, puuhisin ja menisin päättömänä ympäri maailmaa niin itseään ja omia ajatuksiaan ja ei näköjään pääse karkuun. Kovasti sitä yritin, mutta pakko palata taas sen pelin ääreen ja katsoa sinne pitkään ja hartaasti. Se mitä sieltä kuvastuu ja paljastuu ei todellakaan ole mitään kaunista katsottavaa.

Hitto vie. Järki ja harkinta alkaa pikku hiljaa palailla närkästyksen tilalle ja en kerta kaikkiaan tiedä mitä nytten. Miten toimia, mitä ajatella, jatkanko pakomatkaani, pysähdynkö paikalleni, mitä teen. En tiedä. Omien mokien myötäminen on rankka paikka. Varmaan voin vain toivoa, että olisin viisaampi seuraavassa elämässäni, seuraavassa hetkessä, seuraavassa jossain.. Jotenkin tuntuu, että kaikki mitä teen pahentaa vaan asioita. Tuntuu myös siltä, että kaikki mitä jätän tekemättä pahentaa myös asioita. Ihan kaiken elämässäni olevan suhteen.

No itsehän minä vastuun otan tekemisistäni.

Kynsien alla

öljyä, rasvaa, likaa ja muutakin epämääräistä. Mitenkähän nämäkin käpälät saadaan taas sihteerikuosiin maanantaihin mennessä.

HAH. Niinkuin minä olisin mikään hemmetin johtajan polvella istuva sihteerikkö muutenkaan. Edellistä sihteeriä herraisoherra ahdisteli seksuaalisesti, mua hänen ei onneksi tarvinnut miettiä mitenkään edes naisena. Hyvä niin, säästyipähän hänenkin sukupuolielimet kipeältä kontaktilta, kun kätöset eivät eksyneet hipelöimään persettä tai puristelemaan tissejä. Jos hän olisi aikanaan käynyt käsiksi,  niin vastavuoroisuuden periaate olisi pitänyt paikkansa tässäkin asiassa. Entäs sitten jos se oli kaksimetrin iso äijä, sitä helpompihan minun hukkapätkänä olisi ollut tarttua hänen tiettyihin ulokkeisiin...vähemmän hellästi ja vähemmän arvostavasti.

Itse asiassa vihaan moista titteliä työssäni, minä mikään helvetin osastosihteeri halua olla. Pitkin hampain suostun sen aamukahvin keittämään, mutta muuten tykkään olla jätkä jätkien joukossa. Tavan duunari kaltaisten keskellä, enkä mikään korkkareissa sipsutteleva sirosääri. Taidan olla ihan väärässä hommassa ja väärällä nimikkeellä duunissa...

Kohta saunaan ja auton jarruremppa jatkuu huomenna. Kiva yllätys oli myös huomata auton oikean murroksen pitävän ääntä, ehkä sekin pitäisi nyt samalla kertaa vaihtaa. Tai siis isä vaihtaa, minä olen vain se virallinen työkalujen ojentelija ja tyhmiä kysymyksiä kyselevä apulainen. Ei se lievä kolina ollut kuvitelmaani, vaikka isä koetti ehdotella minulla olevan vain kuulohäiriöitä. Sen verran monta tuhatta kilometriä tuonkin auton ratissa olen jo ehtinyt istua, että auton normaalit kolinat ja kilinät alkavat olla varsin tuttuja. Ja varsinkin nämä eityypilliset  äänet särähtävät korvaan kovin helposti.

Huomenna pääsen taas testaamaan varaosaliikkeiden palvelutasoa. Naisena ne vierailut ovat aina suurta hilpeyttä aiheuttavia, välillä toki alentuva ja aliarvioiva palvelu on melkein saanut kääntymään tiskiltä takaisin. Minä en ole idiotti, en lukutaidoton enkä muutenkaan vajaa vaikka naisena sinne tiskin taa erehdyn. Toivottavasti huomenna ei tule sitä vakiokysymystä, "satutko muistamaan auton merkkiä". Ööö en nyt tiedä, se on sellainen missä on neljä pyörää ja ratti ja se on punainen, en mie nyt tiedä... Jep. Katsotaan nyt. Toki on paljon asioita mitä en tiedä, mutta kyllä minä ne perusasiat osaan selvittää ihan jo pelkästään netistäkin. Harmi vaan, että Joensuusta ei varmaan löydy yhtä silmää miellyttävää myyjää kuin kotipaikkakunnan autotarvikeliikkeestä. ;) Huh, siinä sitten oli varsin hämmennystä aiheuttava nainen ja  hemmetin hyvä asiakaspalvelija, oli asiakas sitten millainen tahansa.

Muuten alkaa tuntua siltä, että nämä lähiympäristön ja omat vastoinkäymiset saisivat pikkuhiljaa jo loppua. Elämä on oikeasti aika epäreilua ja hetkittäin maailman on todella, todella paha paikka. Enkä puhu nyt itsestäni, minulla on sentään terveyteni ja arkisen turvallinen elämäni. Kaikilla ei ole enää sitäkään ja kaikki, siis ihan kaikki on niin kovin nopeasti katoavaista huonon tuurin iskiessä.

Myrsky

Ulkona riehuva myrsky on vallan passeli tähän hetkeen. Tuolta minustakin sisältäni tuntuu, miltä ulkona näyttää ja kuulostaa juuri nyt. Myrskyt laantuu aikaan, niin ne sisäiset kuin ulkoisestkin.

Eilen jaksoin koko työpäivän reippaasti, mutta juuri sillä hetkellä kun painoin iltapäivällä takanani kodin ulko-oven kiinni,  jotain repesi. Aika lohdutonta, ehkä säälittävääkin itkua jostakin, jonkin syyn ja tunnetilan takia. Syytä en osannut oikein selvittää itselleni, mutta kaipa sekin vollotus hyvästä oli. Aikani märistyäni aloin raivopäisenä järjestelmään, hävittämään, poistamaan, repimään juttuja, asioita, papereita. Ikävät rästihommat tuli tehtyä pois, samalla siivosin vaatekomeroa. Projektia on vielä jälkellä, mutta kaipa sekin osaltaan saa taas tätä elämää järjestykseen. Kun vaatepinkat on ojennnuksessa ja ylimääräiset tavarat pistetty pois, voin kuvitella että olisin sisäisestkin järjestyksessä.

Tänään olen harmissani, että on perjantai. Onneksi on auton jarruremppa tiedossa ja reissu maalle, Susirajalle. En pystyisi/haluaisi olla mistään hinnasta kotona ajatusteni kanssa juuri nyt. Pakko tehdä, mennä, tavata ystäviä, tohuta ihan mitä vaan, jotta ei vaan tarvitse tuntea mitään. Ettei tarvitse miettiä mitään. En muista olenko ennen pelännyt vapaita hetkiä, tai sitä että pitäsi lähteä kotiin, että on vapaa-aikaa. En varmaankaan, samaten pelkään nykyisin puhelinta. Tai siis pelkään vastata siihen ja lukea tekstisviestejä. Odotan jotenkin alitajuntaisesti lisää paskaa saapuvaksi sieltä. Jep.Toivottavasti tämä menee ohi.

Eilen lupasin itselleni jotain. Pistin sen ylös kalenteriin ja deadlineksi on pistetty synttäripäiväni. Siinä se muistuttaa minua jääkääpin ovessa, isoilla kirjaimilla. Asia on myös sanottu ystävälle ääneen ja nyt kuin vihjaan siitä täälläkin, niin ehkä pystyn pitämään lupaukseni. Katsotaan minkälaisen merkinnän saan pistää synttäripäiväkseni. Pienin asken, pienillä suunnitelmilla.

Joskus vaan tuntuu niin kurjalta se, että miksi asiat pitää aina käydä läpi niin perkeleen kivuliaasti. Miksi mitään ei voi huomata ohimennen ja luopua asioista sujuvasti tai kivuttomasti. Olenkohan minä sitten ihminen, joka tarvitsee sitä kipumuistia oppiakseen, ymmärtääkseen, älytäkseen. En tiedä. Ihan sama. Lyödään nyt sit päätä naulaiseen seinään ihan urakalla. Siinä hakkaamisessa lähtee henki, tai naulat tylsyvät ja lakkavat aiheuttamasta kipua ja haavoja, samalla kun pää kovenee.

Tiedän myös sen, että viimeaikaisen episodin ratkaisu oli loppupeleissä kaikille osapuolille varmasti se oikea. En varmaan ole niinkään järkyttynyt lopputuloksesta, vaan siitä miten siihen päädyttiin. Kaikista niistä loukkauksista ja pahoista sanoista mitä tuli osittain aivan turhan takia sanottua. Niitä sanottuja asioita ja tehtyjä tekoja ei saa takaisin.  Yhtä kaikki se oli ikävä  ystävyyden lopetus. Ei kai mitään uutta voi rakentaa, jos vanhat asiat kummittelevat taustalla rasitteina. Elämä on. Tästä ei taas tämän enempää.

Huomenta

Silmät ristissä. Tai oikeammin ainoa viime yön saavutus on ollut hillittömät silmäpussit. Kaipa se on palkkio tihrustetuista hetkistä. Yön jälkeen tuli kuitenkin se uusi aamu ja sen myötä osittain uudet ajatukset.

Nyt taitaa taas olla itsepohdiskelun paikka.

Yleisesti ottaen elämässä ja ihmissuhteissani olen hetkittäin helvetinmoinen jästipää ja toisinaan se nöyrtyminen on ollut kova paikka itselleni. Tätä helvetinmoista luupäisyyttä on muutkin läheiset ihmiset tahoillaan mananneet ja en kyllä voi olla tästä(kään) ominaisuudesta ylpeä. Toivoton tapaus en kuitenkaan tunnusta olevani, mutta ehkä siinä ajoituksessa pitäisi olla vähän tarkempi. Mielummin vähän aikaisemmin, kun liian myöhään voisin löytää sen hetken, kun tunnustan että minäkin saatan tehdä suoraan sanottuna helvetinmoisia virhearviointeja. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Etukäteen jo huvittaa miespuoleisen ystäväni kommentit, kun hän taas tätä vaahtoamistani lukee. Juu-u, älä edes sano. Naiset on. MINÄ olen ja vähän muutkin ovat. ;)

Tuskin keneltäkään työkaveriltakaan irtoaa niin oivallista sanasamakkoa, kuin eräältä BB-kisailijalta sen perusanaalin kanssa. Seksisasentohan sekin on, siitä voi tietysti olla montaa eri mieltä miten perusjuttu se itse kenellekin on. Sanasammakko yhtä kaikki ja tuo tokaisu jää varmasti elmään. Niin ja EN edelleenkään katso moista tositvkakkaa, törmäsin vaan netissä runsaasti huomoita saaneeseen möläytykseen ja pitihän se katsoa.

HUOH.Onneksi on työpaikka ja siellä runsaasti tekemättömiä vittumaisia työtehtäviä. Niihin on ihana jästipäisenä uppoutua. Toivon totisesti, että tänään ei ole hankalia asiakkaita.

Lisäys kello 8.03.
Harvoin olen saanut niin pahaa tylytystä puhelimessa kuin tänä aamuna. Osa oli varmaan aiheesta, osa ei. Olen mykistynyt. Surullinen. Puhuminen on piirun verran vaikeata, jos kaikki sanomiseni on jauhamista tai kaksinaamaista paskaa. Olkoot sitten näin. Hänelle, eikä kenelläkkään muulla  ole mitään oikeutta aliarvioida minun tuntemuksia ja asioiden tärkeyttä minun elämässäni.  En jauha. 

Koskahan

minäkin oppisin sensuroimaan postauksian. Malttaisin sen pienen ja vähän isommankin hetken ennenkuin päästän hengentuotteeni maailmalle.

Lupasin, etten enää avaudu henkilökohtaisesta elämästi täällä, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Kadotin elämästäni tänään rakkaan ystäväni ja en oikein osaa nyt suhtautua asiaan. Ensimmäinen tunne oli hillitön itku, nyt sitten vituttaa ja surettaa kaikki pahat sanat ja loukkaukset. Toivon, että ne viimeiset loukkaavat sanat olisi jätetty sanomatta, mutta kaipa niilläkin oli se tarkoitus. Kuten koko ystävyydellä yleensä.

Fiksumminkin sen varmaan olisi voinut hoitaa, mutta turha jossitella. Monta miksi kysymystä jäi ilmaan, mutta ei niihin tarvitse enää puuttua. Paljon hyvää tuli koettua ja kovinkaan montaa asiaa en olisi jättänyt tekemättä tai tuntematta. Hän on rakas ystävä kaikesta huolimatta, ikävää ettei enää voida enää olla missään tekemissä. Eniten vituttaa se, että ei ole mahdollisuutta selvittää. Jos toinen sanoo, ettei hänellä ole mitään sanottavaa vai kerrottavaa. Muutenkaan ei pitäisi keskustella yhtään mitään teksiviesteillä. Tässä yhteydessä tekstiviestit ovat huono juttu. Toki tietysti olisi voinut soittaa, mutta jos toisen viesti on selkeästi se, ettei ole mitään puhuttavaa niin mitäs siitä sitten. Minäkin ole sisälukutaitoinen ja ymmärrän lukemaani ja hetkittäin jopa uskon sitä. Vai meneekö tämä nyt siihen, että naisien puheita/viestejä ei pidä uskoa. Saatana meitä naisia. Jos ihminen ei halua puhua, niin ei sitten. Aiemmin tilanteet ovat rauhoittuneet ajan kanssa ja puhumisyhteys on palannut hetken rauhoitteluiden jälkeen. Nyt ei enää :(

Tiedän, että hän ei lue näitä postauksiani. Minä en saa olettaa enkä luulla mitään, joten en niin tee. Toivon myös, että hänelle valjenneet totuudet ovat totuuksia, ei oletuksia. Toki, ehkä toiset meistä on vaan niin vitun paljon viisaampia kuin toiset. Mutta yhtä kaikki, ihan sama. VITTU. SAATANA. PERKELE.

Terve vitutus nostaa päätään itkun jälkeen. Elämä jatkuu. Kaipa tälläkin paskalla joku merkitys oli, just nyt vaan en osaa päättää tai kaivaa sitä tuolta paskakasan keskeltä esille, siis sitä merkitystä. Ja pakkoko kaikella on mitään sen syvällisempiä merkityksiä. Ehkä jotku ihmiset vaan ovat niin vahingollisia toisilleen tietämättään. Silloin ei kai ole muuta vaihtoehtoa, kun olla totaalisen erillään. Vaikka kyseessä olisi vaan ystävyydestä. Eikä ystävyys yleensä ole missään nimessä vaan, se on paljon paljon enemmän.

Pieni piru sisälläni nostaa juuri päätään ja ajatukset eivät todellakaan ole mitään kauniita enää. Hyvä niin. PRKL.