Siis ihan oikeasti mukavaa maanantaita. Takana on ihanan leppoisa ja itsekäs viikonloppu vain kotona. Univelat on kuitattu ja työkään ei enää vituta. Ainakaan niin paljon. Mitään suurta kerrottavaa tästä viikonlopusta ei ole, kasa papereita ja muuta epämääräistä sälää on siivoiltu nurkista pois ja pitkästä aikaa leipomuskärpänen puraisi myös. Nam omenarahka-piirakalle. :)
Sunnuntai meni tehokkaasti koulutusmahdollisuuksia kartoittaessa ja sitä laskeskellessa millä sitä eläisin, jos nyt opiskelijaksi ryhtyisin. Minun ei ole siis mikään pakko olla täällä töissä, jos en tosiaankaan halua. Kahden vuoden kestoinen opintovapaaoikeus on näköjään jo ansaittu ja rahoitus koulutuksen aikana järjestyisi ansiosidonnaisen suuruisella "jollain tuella". Tiedon saaminen näistä ei ole maailman helpoin asia, vuonna 2010 muuttunut laki on tehokkaasti pistänyt nimiä, termejä ja käytäntöjä suloisesti sekaisin.Toki se elämä opiskelijana ei kovin leveätä olisi, mutta sillä pärjäisi ihan hyvin. Työsuhde säilyisi taka-alalla turvaverkkona, jos uudet ympyrät ja elämä ei lähtisikään rullaamaan toivotunlaisena jossain muualla. AMK-opiskeluiden hakuaika on 7.3.-12.4.2011, eli aikaa pyöritellä vaihtoehtoja on vielä jonkin aikaa.
Eli ei tämä nyt niin lohdutonta ole. Ei millään lailla.
maanantai 31. tammikuuta 2011
lauantai 29. tammikuuta 2011
Tissit
Tykkään tisseistä, rinnoista, boobseista, tisuista, hinkeistä, kannuista eli millä nimellä nyt kukakin maitorauhaisia haluaa nimittää.
Tämä tieto ei ole varmaan mitenkään suuri ihme, tai muutenkaan shokeeraavaa tietoa näin kuin lepakoksi olen jo aikapäiviä sitten tunnustautunut. Tykkään omista tisseistänikin kovasti ja tiedän muutamat muutkin kovin mieltäni ilahduttaneet ja elämääni kiihdyttäneet tissiparit olevan olemassa. Tässä on yhdet pehmeimmistä ja karvaisimmista mihin olen törmännyt ja mitä olen saanut hellästi hyväillä, julmasti puristella ja kaipaavasti silitellä. Näitä en sentäs ole purrut, mutta kuolassa nämäkin saattavat jossain määrin olla, sen verrran monta kertaa olen nimittäin näiden väliin nukahtanut... Mukavasti vielä tuolta omasta punkasta löytyvät.
Kiitos kovasti ilahduttaneesta joululahjasta. :))
Taidan pikkuhiljaa oikeasti päästä ylös tuolta paskasta, missä olen viimeaikoina rämpinyt. ;)
Synkkyyden suosta
on nyt noustu, paskat ravisteltu päältä pois ja episodi töihin liittyvien ongelmien suhteen saa päätöksen maanantaina. Voi olla vähän nihkeätä suhtautumista joiltain henkilöiltä tiedossa, mutta en itse jaksa tästä sen ihmeemmin stressata enää. Kirjallinen eroilmoitus on jo kirjoitettu ja allekirjoitusta vaille. Niin-n, siis eroilmoitus ei ole töistä vaan tästä tietystä "luottamusvirasta". Jatkossa homma saa mennä osastoon EVVK.
Raivoisassa siivousoperaatiossa käteeni tarttui tänään kuva ensimmäisestä miesystävästäni. En edes muistanut moista kuvaa omistavani ja kuva pisti miettimään asioita. Ihan pitkän kaavan mukaan ja monelta kantilta ja ajatuksissa vilahteli monia ihmistä ja ihmissuhdeita. Kaikenlaisia muistoja vuosien, vuosien takaa ja vähän lähempääkin historiasta. Rakkaita muistoja, mukavia muistoja, suudelmista parkkipaikoilla kuutamolla, intohimosta, vetovoimasta, nautinnosta, välittämisestä, hellyydestä. Muistoja monenlaisista ensimmäisistä kerroista, muistoja viimeisistä kerroista, välähdyksia arjesta, juhlasta, elämästä yleensä. Vastapainona tuli myös mietteitä henkisestä väkivallasta, raivoisista riidoista, uskottomuudesta, pahoista sanoista ja tahallisista loukkaamisista. Koko elämän kirjo siis vilahteli niissä tapahtuneissa asioissa, joten sarkastisesti voisin ainakin sanoa eläneeni ja tunteneeni paljon. On myös kovin erikoista se, miten jonkun kanssa lyhyessä ajassa käy enemmän tunteita läpi kuin jonkun toisen kanssa kymmenessä vuodessa. Onkohan sitä itse vaan muuttunut, vai onko kaikki kiinni vastaparista ja siitä kemiasta. Ei vaan voi tietää, mutta kaikkea on matkan varrelle näköjään mahtunut. Hyvä niin.
Ehkä ihmisen mieli on jotenkin oudon armelias ja ne hyvät hetket rakkauksista jäävät pääsääntöisesti elämään. Aika näkyy siis tekevän tehtävänsä. Hienoa. Mieltäni viimeaikoina vaivannut ystävyyteen liittyvä harmistus on vielä olemassa, mutta toivottavasti sekin kärhämä vielä selviää. Toivon näin.
Nyt jauhalihataikinan kimppuun. Tiedossa iltaruuaksi toivottavasti hyvä lihapullia :)
Raivoisassa siivousoperaatiossa käteeni tarttui tänään kuva ensimmäisestä miesystävästäni. En edes muistanut moista kuvaa omistavani ja kuva pisti miettimään asioita. Ihan pitkän kaavan mukaan ja monelta kantilta ja ajatuksissa vilahteli monia ihmistä ja ihmissuhdeita. Kaikenlaisia muistoja vuosien, vuosien takaa ja vähän lähempääkin historiasta. Rakkaita muistoja, mukavia muistoja, suudelmista parkkipaikoilla kuutamolla, intohimosta, vetovoimasta, nautinnosta, välittämisestä, hellyydestä. Muistoja monenlaisista ensimmäisistä kerroista, muistoja viimeisistä kerroista, välähdyksia arjesta, juhlasta, elämästä yleensä. Vastapainona tuli myös mietteitä henkisestä väkivallasta, raivoisista riidoista, uskottomuudesta, pahoista sanoista ja tahallisista loukkaamisista. Koko elämän kirjo siis vilahteli niissä tapahtuneissa asioissa, joten sarkastisesti voisin ainakin sanoa eläneeni ja tunteneeni paljon. On myös kovin erikoista se, miten jonkun kanssa lyhyessä ajassa käy enemmän tunteita läpi kuin jonkun toisen kanssa kymmenessä vuodessa. Onkohan sitä itse vaan muuttunut, vai onko kaikki kiinni vastaparista ja siitä kemiasta. Ei vaan voi tietää, mutta kaikkea on matkan varrelle näköjään mahtunut. Hyvä niin.
Ehkä ihmisen mieli on jotenkin oudon armelias ja ne hyvät hetket rakkauksista jäävät pääsääntöisesti elämään. Aika näkyy siis tekevän tehtävänsä. Hienoa. Mieltäni viimeaikoina vaivannut ystävyyteen liittyvä harmistus on vielä olemassa, mutta toivottavasti sekin kärhämä vielä selviää. Toivon näin.
Nyt jauhalihataikinan kimppuun. Tiedossa iltaruuaksi toivottavasti hyvä lihapullia :)
torstai 27. tammikuuta 2011
Ei voi edes olla todellista
Ei jaksa. Lupaavasti alkanut lievän vitutuksen päivä päättyy töiden osalta siihen, että vollotan serverihuoneessa työkaverille kurjaa kohtaloani ja paskaa tuuriani. Töissä sattuu ja tapahtuu. Liiankin kanssa. Käräjäoikeudella uhkailu vie suurimman innon vapaaehtoisista (?) luottamustoimiin liittyvistä puuhista ja en enää jaksa. Huomen aamulla on tiedossa julkinen teloitustilaisuus, mitä myös kokoukseksi sanotaan, missä saan puolustella kantaani 17 ihmisen edessä ja vastaanottaa tietyssä virkaan liittyvässä ominaisuudessa paskaa ihan tuutin täydeltä. En jaksa. En. Tätä, enkä mitään muutakaan.
Äsken oli jo hyvin lähellä pistää eletty elämä bittiavaruuteen ja hävitä vaan pois. Siis täältä nettimaailmasta kokonaan, sitten saman katoamisen voisi tehdä IRL siinä määrin kuin se on mahdollista. Juosta siis pakoon kaikkea ja kaikkia. IRL tuli tietooni myös kipeää tekevä havainto, joka teki pahaa, yllättävän pahaa. Toki olisin ollut onnellisempi jälleen kerran suorasta puheesta. Tulee se tieto ja tajunta minulle näköjään hieman viiveellä muutenkin. Parempi kai näin.
Saako vaipua talviuneen ja palata eloon vasta joskus kesällä?
Oisko se siinä. Se ratkaisu.
Äsken oli jo hyvin lähellä pistää eletty elämä bittiavaruuteen ja hävitä vaan pois. Siis täältä nettimaailmasta kokonaan, sitten saman katoamisen voisi tehdä IRL siinä määrin kuin se on mahdollista. Juosta siis pakoon kaikkea ja kaikkia. IRL tuli tietooni myös kipeää tekevä havainto, joka teki pahaa, yllättävän pahaa. Toki olisin ollut onnellisempi jälleen kerran suorasta puheesta. Tulee se tieto ja tajunta minulle näköjään hieman viiveellä muutenkin. Parempi kai näin.
Saako vaipua talviuneen ja palata eloon vasta joskus kesällä?
Oisko se siinä. Se ratkaisu.
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Töi, töi, töi
Siis työt, työpaikka ja vielä kerran työt aiheuttavat nyt suurta hämmästystä ja närää. Suurin päänkivistys tulee eräistä luottamustoimista ja siihen liittyvistä henkilövalinnoista sun muista. Eilinen avautumiseni kovaäänisesti on saanut naiset varpailleen ja mielistelyn huippuunsa. Toiset pyytelee anteeksi ja toiset narisee yhä vaan. Jännää on ja itse en jaksa enää kuin hihittää huvittuneena. Puhelimet ovat rallatelleet kovasti ja voi mikä suhina käytävillä ja työhuoneissa käykään. Koetan pysyä puolueettomana ja olen todennutkin, että ne ratkaisun avaimet eivät ole minulla, joten mielistelyt ja pään aukomiset menevät ihan hukkaan. Talossa vuosikymmeniä töissä ollut henkilö sanoo tämänkertaista episodia ennenkuulumattomaksi ja erittäin noloksi tapaukseksi. Jep, niinpä on niin. Noloa kertakaikkisesti. Jatkoa odotellessa. Hah.
Virallisissa töissä lievää ketutusta aiheuttaa hieman korkeammassa asemassa olevan henkilö, joka moittii nykyisiä alaisiaan minulle. Minun toimeni eivät varmasti ole kehumisen arvoisia samassa lauseessa, joten ehei, ei toimi minuun tuo. Ei todellakaan. Hän ei vaan tiedä minun kuulleen sen toisenkin puolen tarinasta näiltä mollaamiltaan alaisiltaan. Turha tämän henkilön on ihmetellä miksi minä tai muut eivät luota häneen, tai arvosta häntä. Ei kannata jäädä valheesta kiinni, eikä ainakaan toistuvasti ja kannattaa myös miettiä että työntekijät saattavat jopa kertoilla keskenään kuka puhui ja mitä. Mielistely ei toimi, ei varsinkaan niin läpinäkyvästi että ensin livotaan ja sitten kysytään apua ruuhkien purkamiseen ja työnnetään lisätöitä sopimusten vastaisesti. Ai että taasen, kaikenlaisia persoonia sitä onkin tuohonkin työpaikkaan eksynyt.
Huomenna tuuraan taas tietyissä työtehtävissä eri osastolla ja surua aiheutti myös kaksi viikkoa töissä olleen uuden henkilön tänään esittämä avunpyyntö minulle. Häntä ei olla ehditty opastamaan töihinsä ja kuultuaan minun käyneen saman suon läpi hän kysyi, voisinko auttaa häntä ja neuvoa asioita. Henkilökohtaisesti toki haluasin auttaa, mutta hallinnolliset syyt estävät tämän opetuksen. Huolestuttavaa oli myös sekin, että kahden viikon jälkeen hän näkee jo painajaisia ja pelkää tulevaa työpäivää kuinka hän siitä selviää. Todella huolestuttavaa. Elävästi mieleeni palasi omat ongelmani samassa tilanteessa. Se hillitön riittämättömyyden ja hyödyttömyyden tunne kun ei vaan hanskaa asioita riittävästi ja pistetään aivan liian aikaisin ja "pakolla" asiakaspalveluun.
Autokuume on jostain syystä taas livunnut lievästä lämmöstä kuumeen puolelle. Netti on ollut illat kovassa käytössä ja kävin jopa kirjastossa lainaamassa taas vinon pinon Tekniikan Maailmoja ja Tuulilaseja tarkempaa tutkintaa varten. Jee. Miksi kummassa autojen pitää olla harmaita väriltään.Vihaan sitä väriä autoissa ja tuntuu että kaikki mielenkiintoiset autot ovat väärän värisiä, siis niitä hopean harmaita. Mälsiä ja tylsiä ja hopeanharmaita. ÄH. :( Pienet ongelmat siis minulla, jos se homma on kiinni auton väristä.
Virallisissa töissä lievää ketutusta aiheuttaa hieman korkeammassa asemassa olevan henkilö, joka moittii nykyisiä alaisiaan minulle. Minun toimeni eivät varmasti ole kehumisen arvoisia samassa lauseessa, joten ehei, ei toimi minuun tuo. Ei todellakaan. Hän ei vaan tiedä minun kuulleen sen toisenkin puolen tarinasta näiltä mollaamiltaan alaisiltaan. Turha tämän henkilön on ihmetellä miksi minä tai muut eivät luota häneen, tai arvosta häntä. Ei kannata jäädä valheesta kiinni, eikä ainakaan toistuvasti ja kannattaa myös miettiä että työntekijät saattavat jopa kertoilla keskenään kuka puhui ja mitä. Mielistely ei toimi, ei varsinkaan niin läpinäkyvästi että ensin livotaan ja sitten kysytään apua ruuhkien purkamiseen ja työnnetään lisätöitä sopimusten vastaisesti. Ai että taasen, kaikenlaisia persoonia sitä onkin tuohonkin työpaikkaan eksynyt.
Huomenna tuuraan taas tietyissä työtehtävissä eri osastolla ja surua aiheutti myös kaksi viikkoa töissä olleen uuden henkilön tänään esittämä avunpyyntö minulle. Häntä ei olla ehditty opastamaan töihinsä ja kuultuaan minun käyneen saman suon läpi hän kysyi, voisinko auttaa häntä ja neuvoa asioita. Henkilökohtaisesti toki haluasin auttaa, mutta hallinnolliset syyt estävät tämän opetuksen. Huolestuttavaa oli myös sekin, että kahden viikon jälkeen hän näkee jo painajaisia ja pelkää tulevaa työpäivää kuinka hän siitä selviää. Todella huolestuttavaa. Elävästi mieleeni palasi omat ongelmani samassa tilanteessa. Se hillitön riittämättömyyden ja hyödyttömyyden tunne kun ei vaan hanskaa asioita riittävästi ja pistetään aivan liian aikaisin ja "pakolla" asiakaspalveluun.
Autokuume on jostain syystä taas livunnut lievästä lämmöstä kuumeen puolelle. Netti on ollut illat kovassa käytössä ja kävin jopa kirjastossa lainaamassa taas vinon pinon Tekniikan Maailmoja ja Tuulilaseja tarkempaa tutkintaa varten. Jee. Miksi kummassa autojen pitää olla harmaita väriltään.Vihaan sitä väriä autoissa ja tuntuu että kaikki mielenkiintoiset autot ovat väärän värisiä, siis niitä hopean harmaita. Mälsiä ja tylsiä ja hopeanharmaita. ÄH. :( Pienet ongelmat siis minulla, jos se homma on kiinni auton väristä.
tiistai 25. tammikuuta 2011
Sitten niin
Ehkä aika auttaa. En tiedä.
Eipä tässä kai ole muita vaihtoehtoja.
Töissä on ollut melko raskasta viime aikona. Olen eräässä puuhajutussa mukana puolittain pakotettuna ja osittain perintöviran velvoittamana. Tässä jutussa taustat ja ihmisten väliset klikit ja vallan tavoittelut ovat nousseet ratkaisevaan rooliin, eikä suinkaan asia mistä on kyse. Ikävää. Nyt sitten viilataan sitä pilkkua ja valitettavasti minä olen se henkilö mikä joutuu ottamaan kaikki haukut virkani puolesta vastaan. Ei oikein jaksa enää. Totesin tänään työtoverilleni, että tämä menee nyt ihan akkojen hommiksi. Eikö muilla naisilla ole oikeita töitä tehtäväksi kun jaksavat moiseen tappeluun sortua. Toki haukut eivät ole minulle suoraan suunnattu henkilökohtaisesti, mutta tänään sanoin aika napakasti eräälle naispuoleiselle työtoverille hänen vatuloitua ja udeltua asioista. Kerrankin se nainen meni hiljaiseksi. Hitto kun pitäisi olla juristin koulutus, että tuossa hommassa pärjäisi.
Lumenpaljous alkaa ahdistaa. Aamulla pitää kolata pihamaa ennenkuin edes autolla pihasta pois pääset ja illalla oli sama homma edessä, jos mielit päästä pihaportista sisään. Toki tunnin raivopäin kolailu sai iltapäivästä hermot hieman rauhoittumaan kun lumia puski itseä korkeamman lumikasan päälle. Jee. Hyötyliikuntaan siis.
Muita ihmetyksen aiheita on ollut kadoksissa olleen puheyhteyden yllättävä osittainen palautuminen. Tai siis kai sitä voi puheyhteydeksi sanoa jos ei ihan kokonaan mykkiä enää olla. Vedin jokunen aika sitten erinäisten sattumusten takia herneen nenääni kovinkin syvälle, olin verisesti loukkaantunut ja sitten loppujen lopuksi unohdin jossain välissä jo sen mistä olin loukkaantunut. Aika tasoitti ja järkeisti asioita, mutta jästipäisyyttäni en ensin pystynyt ja sitten en halunnut tehdä asioille mitään. Vaikka asia siis jossain syvereissä vaivasikin minua. Ihmettelen nyt esiin tulleita asioita jos toisiakin, mutta kun tuota ennustajan lahjaa ei ole suotu niin vaikeahan sitä on tietää mistä toisen mielessä liikkuu. Ja sitten kun ei tiedä, niin voi vain olettaa ja minun taidoillani oletukset ovat ihan pielessä. Avauduin itse oman mykistymisen aiheuttaneita syistä, mutta mutta... ÄH. *huokaus* Minä en ole laisinkaan hyvä näissä asioissa. Jotenkin surkuhuipaisaa on myös oma viime aikainen pähkäilyni omasta jästipäisyydestäni ja ylpeydestä mikä kääntyy jo itseään vastaan. Nyt on ollut moisten aiheiden ihan aktiivinen käsittely omin sanoin ajankohtaista, mutta kun ei osaa kertoa eikä pukea tuntemuksiaan sanoiksi. Ei vaikka miten haluaisi. Kirjallinen avautuminenkaan ei ole aina hyvästä, kun kaikki on mahdollista ymmärtää väärin ja lukea niitä rivienvälejä. Enpä pähkäile tätä tämän enempää, ajattelusta tulee vain päänsärkyä.
Lähiseudulla Etelä-Savossa on tykkylumi tehnyt tuhojaan ja aiheuttanut laajamittaisia sähkökatkoja kymmeniin tuhansiin talouksiin. Pahimillaan katkon piirissä oli 36000 taloutta, tällä hetkellä lukumäärä oli n. 15000 taloutta.Liikkuminen maastossa on hankalaa lumitilanteen takia ja kelkoilla liikkuminen täysin mahdotonta höttölumen takia suuressa osaa linjoja. Onneksi on sukset ja hiihtotaito ovat tallessa vielä. Osa talouksista on jo evakuoitu asukkaiden niin halutessa ja mielessä kävi mitä minä tekisin sähkökatkon tullessa ja kylmentäessä tämän sähkölämmitteisen kodin. Pelottava ajatus. Kaikki kalat kuolisivat, kaikki kasvit kuolisivat yms. Karjatalouksia ei käy kateeksi, sillä niitäkin laajamittaisen sähkökatkon piirissä varmasti on. Kamalaa. Yöksi on luvattu isoja pakkasia, joten suotavaa olisi että sähköt säilyvät täällä päin päällä. Avolinjoja ei tosin näin keskustassa juurikaan ole, joten katkon mahdollisuus tykkylumen takia on käytännössä mahdotonta.Toivon myös sähköjen palautumista kaikille hädissään oikeasti oleville. Tämäkin episosidi olisi ollut estettävissä sähkölinjojen riittävän aikaisella raivauksella ja tämä oli täysin odotettavissa oleva ongelma. Valitettavasti halua/resursseja tai jotain ei sähköyhtiöllä ollut riittävästi, hädin tuskin he olivat toipuneet kesän myrkytuhoista mitä katkoivat linjoja ja sähköjä tuhansien kilometrien pituudelta. Ja mitenhän sähkön siirtomaksuille käy tulevaisuudessa ko. firman piirissä oleville talouksille...
Nyt kuitenkin töllön tuijotusta hetki ja unten maille. Jos nyt nuo tunnin vahinkotirsat eivät sotkeneet unirytmejäni.
Eipä tässä kai ole muita vaihtoehtoja.
Töissä on ollut melko raskasta viime aikona. Olen eräässä puuhajutussa mukana puolittain pakotettuna ja osittain perintöviran velvoittamana. Tässä jutussa taustat ja ihmisten väliset klikit ja vallan tavoittelut ovat nousseet ratkaisevaan rooliin, eikä suinkaan asia mistä on kyse. Ikävää. Nyt sitten viilataan sitä pilkkua ja valitettavasti minä olen se henkilö mikä joutuu ottamaan kaikki haukut virkani puolesta vastaan. Ei oikein jaksa enää. Totesin tänään työtoverilleni, että tämä menee nyt ihan akkojen hommiksi. Eikö muilla naisilla ole oikeita töitä tehtäväksi kun jaksavat moiseen tappeluun sortua. Toki haukut eivät ole minulle suoraan suunnattu henkilökohtaisesti, mutta tänään sanoin aika napakasti eräälle naispuoleiselle työtoverille hänen vatuloitua ja udeltua asioista. Kerrankin se nainen meni hiljaiseksi. Hitto kun pitäisi olla juristin koulutus, että tuossa hommassa pärjäisi.
Lumenpaljous alkaa ahdistaa. Aamulla pitää kolata pihamaa ennenkuin edes autolla pihasta pois pääset ja illalla oli sama homma edessä, jos mielit päästä pihaportista sisään. Toki tunnin raivopäin kolailu sai iltapäivästä hermot hieman rauhoittumaan kun lumia puski itseä korkeamman lumikasan päälle. Jee. Hyötyliikuntaan siis.
Muita ihmetyksen aiheita on ollut kadoksissa olleen puheyhteyden yllättävä osittainen palautuminen. Tai siis kai sitä voi puheyhteydeksi sanoa jos ei ihan kokonaan mykkiä enää olla. Vedin jokunen aika sitten erinäisten sattumusten takia herneen nenääni kovinkin syvälle, olin verisesti loukkaantunut ja sitten loppujen lopuksi unohdin jossain välissä jo sen mistä olin loukkaantunut. Aika tasoitti ja järkeisti asioita, mutta jästipäisyyttäni en ensin pystynyt ja sitten en halunnut tehdä asioille mitään. Vaikka asia siis jossain syvereissä vaivasikin minua. Ihmettelen nyt esiin tulleita asioita jos toisiakin, mutta kun tuota ennustajan lahjaa ei ole suotu niin vaikeahan sitä on tietää mistä toisen mielessä liikkuu. Ja sitten kun ei tiedä, niin voi vain olettaa ja minun taidoillani oletukset ovat ihan pielessä. Avauduin itse oman mykistymisen aiheuttaneita syistä, mutta mutta... ÄH. *huokaus* Minä en ole laisinkaan hyvä näissä asioissa. Jotenkin surkuhuipaisaa on myös oma viime aikainen pähkäilyni omasta jästipäisyydestäni ja ylpeydestä mikä kääntyy jo itseään vastaan. Nyt on ollut moisten aiheiden ihan aktiivinen käsittely omin sanoin ajankohtaista, mutta kun ei osaa kertoa eikä pukea tuntemuksiaan sanoiksi. Ei vaikka miten haluaisi. Kirjallinen avautuminenkaan ei ole aina hyvästä, kun kaikki on mahdollista ymmärtää väärin ja lukea niitä rivienvälejä. Enpä pähkäile tätä tämän enempää, ajattelusta tulee vain päänsärkyä.
Lähiseudulla Etelä-Savossa on tykkylumi tehnyt tuhojaan ja aiheuttanut laajamittaisia sähkökatkoja kymmeniin tuhansiin talouksiin. Pahimillaan katkon piirissä oli 36000 taloutta, tällä hetkellä lukumäärä oli n. 15000 taloutta.Liikkuminen maastossa on hankalaa lumitilanteen takia ja kelkoilla liikkuminen täysin mahdotonta höttölumen takia suuressa osaa linjoja. Onneksi on sukset ja hiihtotaito ovat tallessa vielä. Osa talouksista on jo evakuoitu asukkaiden niin halutessa ja mielessä kävi mitä minä tekisin sähkökatkon tullessa ja kylmentäessä tämän sähkölämmitteisen kodin. Pelottava ajatus. Kaikki kalat kuolisivat, kaikki kasvit kuolisivat yms. Karjatalouksia ei käy kateeksi, sillä niitäkin laajamittaisen sähkökatkon piirissä varmasti on. Kamalaa. Yöksi on luvattu isoja pakkasia, joten suotavaa olisi että sähköt säilyvät täällä päin päällä. Avolinjoja ei tosin näin keskustassa juurikaan ole, joten katkon mahdollisuus tykkylumen takia on käytännössä mahdotonta.Toivon myös sähköjen palautumista kaikille hädissään oikeasti oleville. Tämäkin episosidi olisi ollut estettävissä sähkölinjojen riittävän aikaisella raivauksella ja tämä oli täysin odotettavissa oleva ongelma. Valitettavasti halua/resursseja tai jotain ei sähköyhtiöllä ollut riittävästi, hädin tuskin he olivat toipuneet kesän myrkytuhoista mitä katkoivat linjoja ja sähköjä tuhansien kilometrien pituudelta. Ja mitenhän sähkön siirtomaksuille käy tulevaisuudessa ko. firman piirissä oleville talouksille...
Nyt kuitenkin töllön tuijotusta hetki ja unten maille. Jos nyt nuo tunnin vahinkotirsat eivät sotkeneet unirytmejäni.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
HuiHai ja muita aivottomia toteamuksia
Saavuin juuri kotiin Susirajalta.
Koeajoin x-määrää autoja, mutta eipä siitä(kään) sen enempää raportoitavaa taida olla. Tiedän mitä haluan autolta, mutta järki pistää vastaan ihan urakalla ja toisaalta tiedän mitä en ainakaan halua. Seurassani ollut mieshenkilö sai myyjät suhtautumaan oletusarvoisesti minuun hieman alentuvasti ja alustavat myyntikeskustelut käytiinkin oletusarvoisesti ensin miehen suuntaan. Toki pikaisen juttutuokion jälkeen heille selvisi kumpi oli ostamassa ja mitä. Lopullista päätöstä ei siis minkään suhteen ole vielä tehty, joten vatulointi siis jatkukoon...
Kotiin ajallessani tietty radiosta tullut biisi tökkäisi jonnekkin sisimpääni ja mitä minä teinkään, aloin vollotamaan ihan täysillä. Typerää on se ja varsinkin tämän aiheen tiimoilta vollottaminen on todella, todella typerää. Eritoten kiusallista asiasta teki sekin pieni seikka, että poliisit pysäyttivät ratsiassa liikenteen juuri kun olin naama märkänä, nenä punaisena ja räkä poskella valuen. Onneksi heitä kiinnosti edessä seikkaillut Audi enemmän kuin minun pöhöttynyt naamani ja keskiluokkaistakin alempi kulkuvälineeni. Sain siis jatkaa kyynelehtimistäni ihan rauhassa. Täällä kertaa en siis hysteerisellä tyrskinnälläni edes yrittänyt pelastaa itseäni pahan poliisisedän sakoilta, niin kuin joskus ihan pienenä autoilijanalkuna joskus tein. Itkin ja sakkoja ei tullut, kun "ilmiselvästi kaduin tekojani". Ihan pieni asia (se musiikkikappale) nosti nyt jostain syystä tunteet pintaan aika yllättäenkin. Mitähän outoa alitajunta työstää tahtomattani, kun sama aihepiiri tuntuu nyt putkahtelevan tapetille jälleen kerran. Viikonlopun aikana pyörittelin muutenkin erilaisia pähkäilyjä päässäni. Mm. aihetta milloin ylpeästä tulee tyhmän ylpeä . Tällä kertaa peilasin asioita ihan itseeni, mutta miksi ihmeessä muuttaisin hyväksi havaitun periaatteen toiseksi, olen se helvetin jästipää jatkossakin. ;) Asioilla on puolensa ja ne toiset puolensa, niin myös tälläkin ylpeys käsitteellä. Tähän ei nyt vielä löytynyt vastausta oman pään sisältä, mutta olkoot nyt tämä aihe toistaisksi ihan näin.
Illan ohjelmassa on laiminlyötyjen akvaarioden puhdistusta. Rehellisyyden nimissä olen taas ollut todella huono akvaarion omistaja ja on kovinkin todennäköistä, että seuraavassa muutossa mukaan ei enää lähde kolmea akvaariota. Pienimmän pytyn tulisukaravut näyttävät sentään viihtyvän, menossa on varmaan se kolmas sukupolvi joka jälkeläisiä maailmaan kovalla tohinalla pykää. Lisääntyä ne siis ainakin osaavat. :)
Koeajoin x-määrää autoja, mutta eipä siitä(kään) sen enempää raportoitavaa taida olla. Tiedän mitä haluan autolta, mutta järki pistää vastaan ihan urakalla ja toisaalta tiedän mitä en ainakaan halua. Seurassani ollut mieshenkilö sai myyjät suhtautumaan oletusarvoisesti minuun hieman alentuvasti ja alustavat myyntikeskustelut käytiinkin oletusarvoisesti ensin miehen suuntaan. Toki pikaisen juttutuokion jälkeen heille selvisi kumpi oli ostamassa ja mitä. Lopullista päätöstä ei siis minkään suhteen ole vielä tehty, joten vatulointi siis jatkukoon...
Kotiin ajallessani tietty radiosta tullut biisi tökkäisi jonnekkin sisimpääni ja mitä minä teinkään, aloin vollotamaan ihan täysillä. Typerää on se ja varsinkin tämän aiheen tiimoilta vollottaminen on todella, todella typerää. Eritoten kiusallista asiasta teki sekin pieni seikka, että poliisit pysäyttivät ratsiassa liikenteen juuri kun olin naama märkänä, nenä punaisena ja räkä poskella valuen. Onneksi heitä kiinnosti edessä seikkaillut Audi enemmän kuin minun pöhöttynyt naamani ja keskiluokkaistakin alempi kulkuvälineeni. Sain siis jatkaa kyynelehtimistäni ihan rauhassa. Täällä kertaa en siis hysteerisellä tyrskinnälläni edes yrittänyt pelastaa itseäni pahan poliisisedän sakoilta, niin kuin joskus ihan pienenä autoilijanalkuna joskus tein. Itkin ja sakkoja ei tullut, kun "ilmiselvästi kaduin tekojani". Ihan pieni asia (se musiikkikappale) nosti nyt jostain syystä tunteet pintaan aika yllättäenkin. Mitähän outoa alitajunta työstää tahtomattani, kun sama aihepiiri tuntuu nyt putkahtelevan tapetille jälleen kerran. Viikonlopun aikana pyörittelin muutenkin erilaisia pähkäilyjä päässäni. Mm. aihetta milloin ylpeästä tulee tyhmän ylpeä . Tällä kertaa peilasin asioita ihan itseeni, mutta miksi ihmeessä muuttaisin hyväksi havaitun periaatteen toiseksi, olen se helvetin jästipää jatkossakin. ;) Asioilla on puolensa ja ne toiset puolensa, niin myös tälläkin ylpeys käsitteellä. Tähän ei nyt vielä löytynyt vastausta oman pään sisältä, mutta olkoot nyt tämä aihe toistaisksi ihan näin.
Illan ohjelmassa on laiminlyötyjen akvaarioden puhdistusta. Rehellisyyden nimissä olen taas ollut todella huono akvaarion omistaja ja on kovinkin todennäköistä, että seuraavassa muutossa mukaan ei enää lähde kolmea akvaariota. Pienimmän pytyn tulisukaravut näyttävät sentään viihtyvän, menossa on varmaan se kolmas sukupolvi joka jälkeläisiä maailmaan kovalla tohinalla pykää. Lisääntyä ne siis ainakin osaavat. :)
Ai joo. Ja tässä on uusin tulokas. Kärpäsloukku, mutta katsotaan nyt kuinka tämän kaverin kanssa käy. Voi olla että pienimmästä rapuakvaariosta tuleekin kasvin uusi koti... Hmm.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Perjantaita
Jahas. Olipas outo päivä. Töissä oli kaikenlaista outoa olijaa, menijää ja tulijaa liikenteessä. Yllättäviä puheluita ja tekstiviestejä oli myös liikenteessä yllättäviltä tahoilta. Hyvä homma.
Nyt kuitenkin kotikotona maalla, äidin lihapatojen ääressä. Siis ihan oikesti, karjalanpaisti on uunissa kypsymässä.
Kohta saunaan, jos sitten osaisin jo rauhoittua vähäsen.
Nyt kuitenkin kotikotona maalla, äidin lihapatojen ääressä. Siis ihan oikesti, karjalanpaisti on uunissa kypsymässä.
Kohta saunaan, jos sitten osaisin jo rauhoittua vähäsen.
torstai 20. tammikuuta 2011
Vatulointi jatkuu
Pitäisi osata tehdä jonkinlaisia, kenties isohkojakin ratkaisuja elämän suuntaviivojen suhteen. Järki, tunteet, haaveet ja toiveet sekoittuvat suloisen kammottavaksi sekamelskaksi mielessäni, enkä osaa päättää yhtään mitään. Vai olenko vaan taas se helvetinmoinen pelkuri. Kantaako se elämä kuitenkin, vai haihattelenko vaan turhaan. Olenko vaan mestari pettämään itseäni ja vakuuttelemaan kaikkea. Jos se kaikki hyvä onkin juuri tässä ja nyt.
Mikään pakkohan ei ole.
Yhtään mitään. Tiedän.
Niin-n sekalaisina huomioina kerrottakoon, että uusi hiiri on niin liukasliikkeinen, että tässä koejossa menee varmaan hetki jos toinen. Ulkona sataa lunta ja kaiken valkoisen tavaran sovittaminen tontille alkaa pikkuhiljaa olla isompi homma. :( Auto on toiminut moitteettomasti toistaiseksi, toimikoot jatkossakin niin. Viikonloppuna pääsen toivottavasti maalle kotikotiin, saunaan ja äidin lihapatojen ääreen ja kenties tiedossa on myös veljen kanssa taas autojen koeajoja lähikaupungissa. Töissä tökkii monellakin rintamalla ja kai kaikkein eniten oman pään sisällä, joten motivaatio ja tehokkuus on sillä saralla minimissään. Hävettää ihan. Niin-n ja oivalsin kaipaavani tiettyä juttua menneisyydestäni kovastikkin. Melkein järkytyin aamulla herätessäni , sen verran voimakkaita ajatuksia tulvi mieleeni ihan puskan takaa ja yllättäen. Saahan sitä. Kaivata. Typerää on se silti. Jauhelihamureke kypsyy myös huomattavasti paremmin jos uunissa on päällä muutakin kuin se valo. Kuvittelin jo tunnin valohoidon jälkeen tuoksuttelevani kypsän murekkeen tuoksuja ja ihmettelin uunin vilkaistessani murekkeen kovin vaaleaa väriä. Vasta tökkäisy murekkeen kylmään kylkeen vahvisti asian todeksi. Hyvä minä. Myös muistiin tulevaisuutta varten voi pistää sen, että ei ole hyvä idea pestä tummia vaatteita paperinenäliinan kanssa. Paljon sen mukavempaa ei ole myöskään pestä huulirasvaa vuodevaateiden kanssa. En suosittele sitäkään. Eikä asiassa auta yhtään se, että huulirasva oli jotain milk&honey versiota, muumilakanat eivät osanneet arvostaa tätä seikkaa yhtään. Näiden episodien jälkeen tunnen itseni täydelliseksi kodin hengettäreksi jälleen kerran. Onneksi kukaan ei asu kanssani. Puh.
Mikään pakkohan ei ole.
Yhtään mitään. Tiedän.
Niin-n sekalaisina huomioina kerrottakoon, että uusi hiiri on niin liukasliikkeinen, että tässä koejossa menee varmaan hetki jos toinen. Ulkona sataa lunta ja kaiken valkoisen tavaran sovittaminen tontille alkaa pikkuhiljaa olla isompi homma. :( Auto on toiminut moitteettomasti toistaiseksi, toimikoot jatkossakin niin. Viikonloppuna pääsen toivottavasti maalle kotikotiin, saunaan ja äidin lihapatojen ääreen ja kenties tiedossa on myös veljen kanssa taas autojen koeajoja lähikaupungissa. Töissä tökkii monellakin rintamalla ja kai kaikkein eniten oman pään sisällä, joten motivaatio ja tehokkuus on sillä saralla minimissään. Hävettää ihan. Niin-n ja oivalsin kaipaavani tiettyä juttua menneisyydestäni kovastikkin. Melkein järkytyin aamulla herätessäni , sen verran voimakkaita ajatuksia tulvi mieleeni ihan puskan takaa ja yllättäen. Saahan sitä. Kaivata. Typerää on se silti. Jauhelihamureke kypsyy myös huomattavasti paremmin jos uunissa on päällä muutakin kuin se valo. Kuvittelin jo tunnin valohoidon jälkeen tuoksuttelevani kypsän murekkeen tuoksuja ja ihmettelin uunin vilkaistessani murekkeen kovin vaaleaa väriä. Vasta tökkäisy murekkeen kylmään kylkeen vahvisti asian todeksi. Hyvä minä. Myös muistiin tulevaisuutta varten voi pistää sen, että ei ole hyvä idea pestä tummia vaatteita paperinenäliinan kanssa. Paljon sen mukavempaa ei ole myöskään pestä huulirasvaa vuodevaateiden kanssa. En suosittele sitäkään. Eikä asiassa auta yhtään se, että huulirasva oli jotain milk&honey versiota, muumilakanat eivät osanneet arvostaa tätä seikkaa yhtään. Näiden episodien jälkeen tunnen itseni täydelliseksi kodin hengettäreksi jälleen kerran. Onneksi kukaan ei asu kanssani. Puh.
tiistai 18. tammikuuta 2011
Räpsäisyjä
Kissaroikaleet ovat todellisia sohvanvaltaajia, tai tässä tapauksessa kai enemmänkin sohvatulinvaltaajia. Moiset rontit kehtaavat vielä olla närkästyneitä kun heidät ajetaan pois makoisilta nukkumapaikoiltaan. Itsekkäät ihmisetkin haluaisivat välillä istua sohvalla ja tuijottaa tellua...
3.19
On hyvä aika herätä. Oikeasti. Simahdin illalla puoli ysin uutiisiin joten ihan riittävästi tuota unta tulikin. Ja voi pihkura sentäs kuinka tehokas aamu onkaan ollut. Olen ehtinut murehtia Vesa Keskisen kaksi viikkoa kadoksissa ollutta tyttöystävää, surra Eerikäisten avioeroa ja ihmetellä Kulttuuria mitä nyt tunkee Turun suunnalta joka torvesta ja tiedotusvälineestä.
Kasa kituvia kukkia on heitetty biojätteisiin, hoidettu pankkiasiat, kirjoitettu x-märää sähköposteja ystäville ja tehty muitakin kirjanpidollisia hommia. Ohessa ehdin kaivaa auton lumihangesta, puuhia kodinhoidollisia operaatioita ja tuijottaa aivottomana tallennettuja jaksoja Kumman Kaa ja Frasier-jaksoja töllöstä. Autojen tiirailu netistä jatkuu yhä vaan ja edes kipuilevat munanjohtimet ja tiedossa oleva iltapäivän töihin liittyvä erittäin vastenmielinen koulutus eivät saa mieltäni masentumaan.
Viime viikolla asentelin yhden tietokoneen uuteen uskoon, jokohan kohta olisi osuus "suutarin lapsi ja kenkä" ajankohtaista. Oma kone tarvitsisi kovasti päivitystä virkeämpään moodiin, tosin isompi kone niin näytön koon kuin muidenkin tehojen puolesta on jo jonkin aikaa kutittanut mieltä. Katsotaan nyt.
Tästä päivästä tulee hyvä päivä. :)
Kasa kituvia kukkia on heitetty biojätteisiin, hoidettu pankkiasiat, kirjoitettu x-märää sähköposteja ystäville ja tehty muitakin kirjanpidollisia hommia. Ohessa ehdin kaivaa auton lumihangesta, puuhia kodinhoidollisia operaatioita ja tuijottaa aivottomana tallennettuja jaksoja Kumman Kaa ja Frasier-jaksoja töllöstä. Autojen tiirailu netistä jatkuu yhä vaan ja edes kipuilevat munanjohtimet ja tiedossa oleva iltapäivän töihin liittyvä erittäin vastenmielinen koulutus eivät saa mieltäni masentumaan.
Viime viikolla asentelin yhden tietokoneen uuteen uskoon, jokohan kohta olisi osuus "suutarin lapsi ja kenkä" ajankohtaista. Oma kone tarvitsisi kovasti päivitystä virkeämpään moodiin, tosin isompi kone niin näytön koon kuin muidenkin tehojen puolesta on jo jonkin aikaa kutittanut mieltä. Katsotaan nyt.
Tästä päivästä tulee hyvä päivä. :)
maanantai 17. tammikuuta 2011
Eräänlaista Lumikenkäilyä
Ihan vaan arkisesti matkalla maananatai-aamuna töihin. Auraamattomat tiet ja rankka lumipyry muutti arkisen kävelyn lähinnä kenkäilyn muistuttavaksi umpihankikävelyksi.. Sen normaalin 25 minuutin reippailun sijaan aikaa matkaan meni 45 minuttia. Jep. Käyhän se näinkin. Vitutus oli vaan lievää, ehkä enemmänkin meinasi tulla itku fyysisen kunnon melkein pettäessä. Eikä ajatus iltapäivän pihamaan kolaamisesta suuremmin mieltä lämmitä...
Joku äärimmäinen surumielisyys vaivaa taas. Liekkö sitten PMS tai joku muu kamala kirjainyhdistelmä. Huoli läheisen jaksamisesta ihan arkisessa elämänsä kanssa painaa mieltäni kovasti. Harmituksen aihe on myös selittämättömät ja selvittämättömät ihmissuhdesotkut, jotka vaivaavat vieläkin jossain mielen sopukoissa ja nousevat kummittelemaan menneisyydestä. PLÄÄÄH.
Arki alkaa kohdallani muutenkin. Kaksi kissaa ja yksi nainen ovat palanneet taas kotiinsa ja minun kotini on kovin tyhjä nyt. Menee varmaan oma aikansa tottua tähän hiljaisuuteen ja omaan rauhaan. Tai no joo, sarkastisesti voisin todeta, että alakerran kakaralauma kyllä pitää sen huolen ettei täällä ole todellakaan hiljaista. Oman kodin säpinät ja rapinat ovat nyt taas toistaiseksi ohi.
Karppaaminen on taas unohtunut, joten tuonkin asian suhteen on tehtävä ryhtiliike.
Josko tämä taas tästä. Kevättä kohti mennään taas. Optimistisuuden ja positiivisuuden kaivaminen on lumipenkkojen alla juuri nyt, mutta en menetä toivoani. Sen verran jästipää minäkin olen. Nih.
Joku äärimmäinen surumielisyys vaivaa taas. Liekkö sitten PMS tai joku muu kamala kirjainyhdistelmä. Huoli läheisen jaksamisesta ihan arkisessa elämänsä kanssa painaa mieltäni kovasti. Harmituksen aihe on myös selittämättömät ja selvittämättömät ihmissuhdesotkut, jotka vaivaavat vieläkin jossain mielen sopukoissa ja nousevat kummittelemaan menneisyydestä. PLÄÄÄH.
Arki alkaa kohdallani muutenkin. Kaksi kissaa ja yksi nainen ovat palanneet taas kotiinsa ja minun kotini on kovin tyhjä nyt. Menee varmaan oma aikansa tottua tähän hiljaisuuteen ja omaan rauhaan. Tai no joo, sarkastisesti voisin todeta, että alakerran kakaralauma kyllä pitää sen huolen ettei täällä ole todellakaan hiljaista. Oman kodin säpinät ja rapinat ovat nyt taas toistaiseksi ohi.
Karppaaminen on taas unohtunut, joten tuonkin asian suhteen on tehtävä ryhtiliike.
Josko tämä taas tästä. Kevättä kohti mennään taas. Optimistisuuden ja positiivisuuden kaivaminen on lumipenkkojen alla juuri nyt, mutta en menetä toivoani. Sen verran jästipää minäkin olen. Nih.
torstai 13. tammikuuta 2011
Milloin
minusta on tullut tällainen hapanimelä kalkkuna, joka vaan kitisee, vinkuu ja valittaa koko ajan? Syy on aina jonkun muun, aina jossain muualla. Oikeasti taas taitaa olla aika ottaa katsekontakti peilin kanssa. Asialle on nyt syytä tehdä jotain, tai minun suupieleni jäävät pysyvästi alaspäin ja siinä ohessa myrkytän ympäristöni ihan täysin. Voisin vaikka yrittää muistaa alla olevan viisauden. Oikeasti.
"They always say time changes things, but you actually have to change them yourself. " Andy Warhol
"They always say time changes things, but you actually have to change them yourself. " Andy Warhol
tiistai 11. tammikuuta 2011
Jahas
Takas elävien kirjoihin. Töissä on ollut ylimääräistä säpinää, kotona on ollut moninkertainen henkilöluku normaaliin elämääni verrattuna ja karvaisten eläinten määrä on ollut runsas viime aikoina. Outoa on se. Tai tämä. Tai ihan mikä vaan. Itselliseen elämään ja vapaisiin, itsekkäisiin hetkiin tottuneena on varsin outoa kun illat eivät olekkaan vapaat ja muidenkin mielipiteet pitää ottaa huomioon. Kaikenlaista sitä sitten.
Töissä on ollut kohtalaisen suurta painostusta erinäisiin hommiin. Joihin en halua, joka ei ole kertakaikkisesti minua varten. Luottamusmies. Minä. PÄH. Ei, ei, ei ... Muutenkin nuo rikkonaiset työviikot ovat olleet vähän ahdistavia ja aiheuttaneet ylimääräisiä järjestelyitä siellä sun täällä. Kuten myös vuoden vaihtuminen aiheutti omat ongelmansa ja vihaisten asiakkaiden ryöpyn. Valitettavasti minä en ole ollut se säiden herra, enkä voi päättää ulkoilman pakkaslukemista tai pakkasjaksojen pitkäkestoisuudesta. Paskempi homma, mutta jokainen meistä joutuu kulutuksensa maksamaan. Minäkin. Ei auta asiakkaiden itku, ei huuto, eikä uhkailu, eikä se huorittelukaan. Asiakaspalveluntyön ihanuuksia jälleen kerran.
Autoon on vaihdettu starttimottoori, mutta jossain takaraivossa jyskyttää iso epäilys peltilehmän moiteettomasta toiminnasta moisen ensiavun jälkeen. Into uuden peltilehmän ostamiseen on itselläni juuri nyt kovin vähäinen, homma on tällä hetkellä suorastaan erittäin vastenmielinen operaatio. En halua, en osaa, eikä ennenkaikkea kiinnosta. Jos jotain osaan, niin sen vetkuttelun taidon epämiellyttävien hoidettavien asioiden suhteen. Järki toki sanoo, että homma pitäisi hoitaa pois asap, mutta ainahan voi jossittella ja vitkutella ja keksiä tekosyitä. Voi odottaa jos... vaikka lehmät lentäisivät taivalla ja lottovoitto tulisi. Tai jotain.
Katolta tippuneet lumet eivät ihan onnistuneet romuttamaan autoa, vaikka yritys oli hyvä.Edes lisävalot eivät repeytyneet keulalta irti. Massaa ja painoa lumella oli varmasti riittävästi, mutta ilmeisesti en osannut ajaa autoa riittävän lähelle taloa ja tähtäys jäi vähän heikoksi. En tiedä kuinka vakuutusyhtiö suhtautuu katolta tippuvien lumien aiheuttamiin autovahinkoihin, joten ehkä se oli parempi ettei auto romuttunutkaan pihamaalle. Sitkeästi siis kaivoin kuitenkin sen etuovia myöten keulastaan lumeen hautautuneen auton lumihangesta esille. Ihan keskellä yötä, vain lievästi kiroillen ja äristen. Hieman koomista oli sekin, että rivissä oli neljä autoa, kaikki suurinpiirtein samalla etäisyydellä talon seinästä. Meikäläisen auto oli se joka oli pahiten moisen moskan alle hautautui. Miun tuuria, ilmiselvästi. Sarkastinen naurahdus.
Muuten ei mitään mainitsemisen arvoista. Flunssa on ollut kovin sitkeässä, eikä moinen pöpö tahdo irroittaa otettaan millään. Arkipyhän kulutin kilttinä tyttönä sairastamiseen ja erikoisena oireena lihaskivut kiusasivat viatonta neitiä ihan urakalla. Lievä ja välillä vähän suurempikin surumielisyys vaivaa yhä ja paikkakunta tuntuu niin kovin masentavalta juuri nyt. Ihmissuhteet ja ystävyyssuhteet mietityttävät yhä vaan. Miettimisestä saa vain usein päänsäryn, joten taidan jättää sen suosiolla ihan muille viisaammille ihmisille.
Siinähän sitä kitinää taas olikin. Jee.
Töissä on ollut kohtalaisen suurta painostusta erinäisiin hommiin. Joihin en halua, joka ei ole kertakaikkisesti minua varten. Luottamusmies. Minä. PÄH. Ei, ei, ei ... Muutenkin nuo rikkonaiset työviikot ovat olleet vähän ahdistavia ja aiheuttaneet ylimääräisiä järjestelyitä siellä sun täällä. Kuten myös vuoden vaihtuminen aiheutti omat ongelmansa ja vihaisten asiakkaiden ryöpyn. Valitettavasti minä en ole ollut se säiden herra, enkä voi päättää ulkoilman pakkaslukemista tai pakkasjaksojen pitkäkestoisuudesta. Paskempi homma, mutta jokainen meistä joutuu kulutuksensa maksamaan. Minäkin. Ei auta asiakkaiden itku, ei huuto, eikä uhkailu, eikä se huorittelukaan. Asiakaspalveluntyön ihanuuksia jälleen kerran.
Autoon on vaihdettu starttimottoori, mutta jossain takaraivossa jyskyttää iso epäilys peltilehmän moiteettomasta toiminnasta moisen ensiavun jälkeen. Into uuden peltilehmän ostamiseen on itselläni juuri nyt kovin vähäinen, homma on tällä hetkellä suorastaan erittäin vastenmielinen operaatio. En halua, en osaa, eikä ennenkaikkea kiinnosta. Jos jotain osaan, niin sen vetkuttelun taidon epämiellyttävien hoidettavien asioiden suhteen. Järki toki sanoo, että homma pitäisi hoitaa pois asap, mutta ainahan voi jossittella ja vitkutella ja keksiä tekosyitä. Voi odottaa jos... vaikka lehmät lentäisivät taivalla ja lottovoitto tulisi. Tai jotain.
Katolta tippuneet lumet eivät ihan onnistuneet romuttamaan autoa, vaikka yritys oli hyvä.Edes lisävalot eivät repeytyneet keulalta irti. Massaa ja painoa lumella oli varmasti riittävästi, mutta ilmeisesti en osannut ajaa autoa riittävän lähelle taloa ja tähtäys jäi vähän heikoksi. En tiedä kuinka vakuutusyhtiö suhtautuu katolta tippuvien lumien aiheuttamiin autovahinkoihin, joten ehkä se oli parempi ettei auto romuttunutkaan pihamaalle. Sitkeästi siis kaivoin kuitenkin sen etuovia myöten keulastaan lumeen hautautuneen auton lumihangesta esille. Ihan keskellä yötä, vain lievästi kiroillen ja äristen. Hieman koomista oli sekin, että rivissä oli neljä autoa, kaikki suurinpiirtein samalla etäisyydellä talon seinästä. Meikäläisen auto oli se joka oli pahiten moisen moskan alle hautautui. Miun tuuria, ilmiselvästi. Sarkastinen naurahdus.
Muuten ei mitään mainitsemisen arvoista. Flunssa on ollut kovin sitkeässä, eikä moinen pöpö tahdo irroittaa otettaan millään. Arkipyhän kulutin kilttinä tyttönä sairastamiseen ja erikoisena oireena lihaskivut kiusasivat viatonta neitiä ihan urakalla. Lievä ja välillä vähän suurempikin surumielisyys vaivaa yhä ja paikkakunta tuntuu niin kovin masentavalta juuri nyt. Ihmissuhteet ja ystävyyssuhteet mietityttävät yhä vaan. Miettimisestä saa vain usein päänsäryn, joten taidan jättää sen suosiolla ihan muille viisaammille ihmisille.
Siinähän sitä kitinää taas olikin. Jee.
tiistai 4. tammikuuta 2011
Mietintöjä
Kun tuo flunssa ilmeisesti alkaa helpottamaan otettaan ja kaikki nämä typerät pyhät alkavat jo loppua, on taas aikaa ajatellakin vähän. Tämä oli ohimennen sanottuna virhe, ei koskaan pitäisi ajatella mitään. Ei todellakaan. Minun ainakaan.
Vedin joulun alla hernekasvin sieraimeen syvälle, poikittain. Juttu lyhykäisyydessään on varmasti osastoa kärpäsestä härkänen ihan oman pääni sisällä. Rehellisyys on hyvä juttu, mutta toki arvostaisin sitä etukäteen sanottuna enemmän. Tai sitten olen vaan taitava kääntämään asiat itelleni siten miten minä ne haluan olevan ja itsekkäästi toimin siten kuin minäminäminäminä haluan. Tälläkään kertaa en siis osannut tulkita ympäripyöreitä ja korrekteja vastauksi oikein. Jep, mutta se siitä.Vastaukset tulivat minulle kuitenkin. Jälkikäteen hävetti suunnattomasti, kuinka kerta toisensa jälkeen älyän asiat niin hemmetin isolla viiveellä. Ilmeisesti ne piuhat ovat minulla tosiiiiiiiiii pitkät ja kärsivät ajoittain kosketushäiriöistä, ei näitä muuten enää osaa itsellenikään selittää. Jälleen kerran kiroan mustavalkoisen ja jästipäisen luonteeni syvälle helvettiin. Voi miten helpolla pääsisinkään, kun suostuisin välillä oikeasti kuuntelemaan mitä ihmiset minulle koettavat sanoa.
Yllättävää on myös se, että pienet, hyvinkin yllättävät asiat näkyvät vihlaisevan kovinkin kipeästi ihmeellisissä tilanteissa. Tänä aamuna tarvittiin vain yksi puolihuolimaton pieni ajatus ja kyynelhanat aukesivat. Työpaikalla, työpöydän ääressä, kesken työnteon. :( Suojaukset pettivät tällä kertaa, mutta ehkä voisin luvata että näin ei enää tule käymään. Olkoot tuo sitten vaikka se uuden vuoden lupaus. Hittolainen sentäs.
*nyysk ja niisk*
Vedin joulun alla hernekasvin sieraimeen syvälle, poikittain. Juttu lyhykäisyydessään on varmasti osastoa kärpäsestä härkänen ihan oman pääni sisällä. Rehellisyys on hyvä juttu, mutta toki arvostaisin sitä etukäteen sanottuna enemmän. Tai sitten olen vaan taitava kääntämään asiat itelleni siten miten minä ne haluan olevan ja itsekkäästi toimin siten kuin minäminäminäminä haluan. Tälläkään kertaa en siis osannut tulkita ympäripyöreitä ja korrekteja vastauksi oikein. Jep, mutta se siitä.Vastaukset tulivat minulle kuitenkin. Jälkikäteen hävetti suunnattomasti, kuinka kerta toisensa jälkeen älyän asiat niin hemmetin isolla viiveellä. Ilmeisesti ne piuhat ovat minulla tosiiiiiiiiii pitkät ja kärsivät ajoittain kosketushäiriöistä, ei näitä muuten enää osaa itsellenikään selittää. Jälleen kerran kiroan mustavalkoisen ja jästipäisen luonteeni syvälle helvettiin. Voi miten helpolla pääsisinkään, kun suostuisin välillä oikeasti kuuntelemaan mitä ihmiset minulle koettavat sanoa.
Yllättävää on myös se, että pienet, hyvinkin yllättävät asiat näkyvät vihlaisevan kovinkin kipeästi ihmeellisissä tilanteissa. Tänä aamuna tarvittiin vain yksi puolihuolimaton pieni ajatus ja kyynelhanat aukesivat. Työpaikalla, työpöydän ääressä, kesken työnteon. :( Suojaukset pettivät tällä kertaa, mutta ehkä voisin luvata että näin ei enää tule käymään. Olkoot tuo sitten vaikka se uuden vuoden lupaus. Hittolainen sentäs.
*nyysk ja niisk*
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Katkeraa itkua
Oli aika järkyttävää herätä omaan hysteeriseen itkuunsa.
Jostain mielen syövereistä tuli esiin menneisyyden haamuja alkoholistiperheen lasisen nuoruuden ajoilta. Ehkä tuo pitkään jatkunut kuume nosti esiin pelottavia muistoja ja pätkiä tapahtuneista. Klassinen sanonta, verta, hikeä ja kyyneleitä oli tässä menneisyyden ikävässä tositv:ssä saanut lisäkseen myös hampaankappaleita ja irti revittyjä hiuksia. Raakaa ja raadollista tositv:tä. Kai tässä pitäisi vaan olla iloinen siitä että olen elossa ja että kaikki muutkin säilyivät hengissä. Ihan siis oikeasti.
Luulen ja oikestaan tiedänkin etteivät vanhemmat edes älyä mitä pahaa he teoillaan tekivät meille muksuille. Jotenkin se, että saisi vaan kerran turpiinsa olisi ok, mutta kun elää vuosikausia jossain täydellisessä helvetissä niin se jättää jälkensä. Näköjään. Ne mustelmat pelkästä yksittäisestä lyönnistä paranisivat, mutta kaikki nuo muut vinoon kasvamiset, väärät toimintamallit jättivät todellakin jälkensä. Ne eivät parane ihan helposti, ne voi oikeastaan vaan työntää pinnan alle piiloon ja koettaa selvitä.
Olen nyt niitä pikku hiljaa sieltä pinnan alta kaivellut esille ja käsitellyt. Ei mikään kamalan helppo prosessi, mutta eteenpäin vaan mennään vanhoja asioita kaivelemalla. Oiskohan terapia mitään...? Tähän tiedän itse sen vastauksen ihan sanomattakin.
Jotenkin luulen, että tähän aiheeseen tulen palaamaan vielä tämän vuoden aikana.
Nyt kuitenkin kuumelääkettä naamaan ja punkkaan takaisin.
Edit. Kuume on tosiaan pehmentänyt pääni. Jäin seuraamaan kahdelta eri kanavalta ostosteeveetä. Myynnissä oli joku huima salaattijärjestelmä, mutta sain itse suuret närkästykset mainoksista. Tuli jotenkin kovin halventava ja herra ties vaikka mikä olotila moisista hehkutuspätkistä. Liuta helmiäishampaisia jenkkibimboja huokaili moisen värkin vieressä ja taputtivat lähes orgasmin saaneena moiselle keksinnölle. Kuinka heillä on nyt aikaa perheelle ja kaikki on hyvin ja terveellistä ja ihanaa. Uskomatonta paskaa. Onko naiset todella noin typeriä, että heidän elämän sisältö on joku saatanan salaattivekotin. Missäs oli ne kaikki orgastisesti huokailevat miehet, ihailemassa salaattilinkoa tai erillistä raastinrautaa. EI, ei, ei, ei.... *huokaus* Sisäinen feministini nosti juuri päätään.
Jostain mielen syövereistä tuli esiin menneisyyden haamuja alkoholistiperheen lasisen nuoruuden ajoilta. Ehkä tuo pitkään jatkunut kuume nosti esiin pelottavia muistoja ja pätkiä tapahtuneista. Klassinen sanonta, verta, hikeä ja kyyneleitä oli tässä menneisyyden ikävässä tositv:ssä saanut lisäkseen myös hampaankappaleita ja irti revittyjä hiuksia. Raakaa ja raadollista tositv:tä. Kai tässä pitäisi vaan olla iloinen siitä että olen elossa ja että kaikki muutkin säilyivät hengissä. Ihan siis oikeasti.
Luulen ja oikestaan tiedänkin etteivät vanhemmat edes älyä mitä pahaa he teoillaan tekivät meille muksuille. Jotenkin se, että saisi vaan kerran turpiinsa olisi ok, mutta kun elää vuosikausia jossain täydellisessä helvetissä niin se jättää jälkensä. Näköjään. Ne mustelmat pelkästä yksittäisestä lyönnistä paranisivat, mutta kaikki nuo muut vinoon kasvamiset, väärät toimintamallit jättivät todellakin jälkensä. Ne eivät parane ihan helposti, ne voi oikeastaan vaan työntää pinnan alle piiloon ja koettaa selvitä.
Olen nyt niitä pikku hiljaa sieltä pinnan alta kaivellut esille ja käsitellyt. Ei mikään kamalan helppo prosessi, mutta eteenpäin vaan mennään vanhoja asioita kaivelemalla. Oiskohan terapia mitään...? Tähän tiedän itse sen vastauksen ihan sanomattakin.
Jotenkin luulen, että tähän aiheeseen tulen palaamaan vielä tämän vuoden aikana.
Nyt kuitenkin kuumelääkettä naamaan ja punkkaan takaisin.
Edit. Kuume on tosiaan pehmentänyt pääni. Jäin seuraamaan kahdelta eri kanavalta ostosteeveetä. Myynnissä oli joku huima salaattijärjestelmä, mutta sain itse suuret närkästykset mainoksista. Tuli jotenkin kovin halventava ja herra ties vaikka mikä olotila moisista hehkutuspätkistä. Liuta helmiäishampaisia jenkkibimboja huokaili moisen värkin vieressä ja taputtivat lähes orgasmin saaneena moiselle keksinnölle. Kuinka heillä on nyt aikaa perheelle ja kaikki on hyvin ja terveellistä ja ihanaa. Uskomatonta paskaa. Onko naiset todella noin typeriä, että heidän elämän sisältö on joku saatanan salaattivekotin. Missäs oli ne kaikki orgastisesti huokailevat miehet, ihailemassa salaattilinkoa tai erillistä raastinrautaa. EI, ei, ei, ei.... *huokaus* Sisäinen feministini nosti juuri päätään.
lauantai 1. tammikuuta 2011
Pakkasmaisemia ja muuta mutinaa
Mökkiseudulta eteläsavolaisia pakkasmaisemia. Jäinen kuva on otettu mökin sisäikkunasta, eli einiintalviasuttava- mökki oli oikeasti haasteellinen pitää lämpimänä, kun ulkona oli -30 astetta pakkasta. Nyt kuitenkin mieleni tekisi paistaa joulutorttuja, joita en ennnen joulua muistanut paistaa. Siis ihan oikeasti en muistanut ja se on harvinaista kaltaiselleni herkkuperseelle. Järki kyllä kehoittaa vakavasti hillitsemään tätä pystyssä heilumista, ehkä se kuume laskisi paremmin kuin malttaisin olla paikallani. Mutta kun en malta, en tahdo. Niin.
Vakuutusyhtiölle on myös jätetty korvausvaatimus ajon keskeytymisestä teknisen vian vuoksi. Olen vaan todella, todella skeptinen ja epäilen päätöksen tulevan hylättynä joko kokonaisuudessaan tai ainakin osittain. No kaikki mitä sieltä takaisin saan on hyvästä, sen verran runsaasti olen vakuutusmaksuja autoilevan urani aikana maksanut. Odotellaan, odotellaan.
Niin ja se auton ostaminen on yhä ihan hemmetin hankalaa, eri toten hankalaa siitä tekee se kuinka pääsen koeajamaan autoja kun tuo rakas raato lojuu yhä pihamaalla kohta puolimetrisen hangen alla. Pitää ensin tervehdyttää itseni, ennenkuin pääsen siirtämään autoa isän kotikorjaamolle. Olettaen että se auto tällä kertaa suostuu lähtemään liikenteeseen. Mielenkiintoisia myytäviä autoja on aivan liian paljon ja mitä enemmän asioita tutkiin, sitä hankalemmaksi asiat menee. Tähän kun lisätään luontainen skeptisyys automyyjiä kohtaan ja kohtuuton piheys, niin yhtälö onkin aika hankala. Kyse on kuitenkin vain auton ostosta, ei mistään rakettitieteestä. HÖH. Tämä minunkin pitäisi muistaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)