Bloggausakkujen lataus kesti tällä kertaa näin kauan. :)
Kissalapsi lähti uuteen kotiinsa. Nyysk :( Olo oli jotensakin orpo tänä aamuna kun ei ollut ketään, eikä mitään missään. Mälsää. Ei se kissan hiekkalaatikon siivoaminen ollut nyt kurjaa, eikä sekään että se pentu riipi mullat kukkien juurilta lattialle. Tai että kissalapsi varasti makkarat leivän päältä välittömästi kun selkänsä käänsi. Kaipaus sentäs.
Pitkästä kotimatkasta stressaantunut kissaherra oli tehnyt yllätyksen matkalla uuteen kotiinsa. Liekkö kyseessä haiseva vastalause pitkälle muuttomatkalle rannikkoseudulle, vai vaan uusista asioista stressaantunut vatsa. Sotku kuljetuskopassa oli yhtäkaikki kuulema ollut melkomoinen ja haju kiitettävä. Pienelle kissalle tuli eilen paljon uusia asioita. Pitkä automatka, ensimmäinen pakollinen pesu, (kukas sitä nyt kakkaisia varpaanvälejä itse alkaisi putsaamaan) ja täysin uusi koti. Aamulla kissa oli kuitenkin nukkunut jo lokoisasti sohvan nurkassa, eli kaikki hyvin siellä suunnalla ja uudessa kodissa.
Muuten maailma pyörii vakaasti ja elämän etenee. Leppoisaa elämää, ilman suuria draamoja kenenkään kanssa. Keskityn seurailemaan muiden draamailuja enemmän tai vähemmän kummastellen, koettaen johonkin väliin sanoa "viisauden" sanoja. Järjellä ajateltuna asiathan ovat niin tavattoman helppoja, mutta kun... ja ne paljon puhuvat kolme pistettä. Järki ja tunteet kun eivät tunnetusti kulje käsikädessä, tämän voin allekirjoittaa ihan itsekin. Itseään, tunteitaan ja sisintään kannattaa kyllä kuunnella. Totuus tulee esille, se fakta kyllä pitää yhä edelleen paikkansa. Tämä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, mutta sitä totuutta odotellessa ei kuitenkaan kannata satuttaa itseään tarpeettomasti. Ne/me naiset ovat kyllä melkomoisia otuksia :))
Alakerran perheen isi on hieronut kanssani viimeaikoina kovasti juttua. Ollaan satunnaisesti törmätty pihalla ja onpas hän yllättävän puhelias ja mukava mies. Eilen illalla keskusteltiin autoista ja Saksan tuontiautoista erityisesti. Puheenaiheet olivat varsin mielenkiintoisia ja tätä tuontiautokeskustelua voisin jatkaa kyllä hänen kanssaan vielä pitempäänkin. Itselleni tuli jo vilu siinä pihalla höpötellessä ja mies olisi vaan halunnut höpöttää ja höpöttää ja höpöttää. Ehkä hän oli vaan onnellinen päästessään ulos lepuuttamaan korviaan neljän lapsen ja kiukkuisan vaimon perheidyllistä. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti