Viikonloppu oli hyvä. Se oli riittävän pitkä, vaikka toki olisin voinut siihen ottaa muutaman lisävapaa jatkoksi. Runsaasti liikuntaa, ulkoilua, merta ja jopa jossain välissä maltoin nukkua univelkojanikin pois. Puhuttiin myös muutamia asioita ääneen ja on niin kovin harmillista, miksi näitä asioita ei aikoinaan tullut rohkeammin puhuttua. Ehkä sitä vaan oli niin lähellä asioissa, niin syvällä ongelmissaan ettei kaikkea kyennyt käsittelemään. Hyvä, että asiat on edes nyt sanottu.
Autokuume ei vaan ota laantuakseen, järkisyyt eivät nyt taida enää riittää hillitsemään tätä virusta.Vaihtoehtoja merkistä ja mallista oli vertailussa kaksi, mutta nyt yllättäen puskista tuli kolmas varsin varteenotettava versio. Joskus olisi syytä ne silmälaput poistaa silmiltä, ehkä tässäkin autoasiassa. Pitäisi nyt vaan päästä koeajamaan tuota autoa...
Mielikin alkaa taas kuohahduksen jälkeen tasaantua. Aamulliset blogien lukemiset eivät selvästi sovi minulle, varsinkaan jos olen näin helvetin herkkänahkainen naiseläjä. Pysäyttävänä verrokkina asioiden mittasuhteille on lähistöllä sattunut omakotitalon tulipalo, mikä liippaa minua läheltä ammattillisessa mielessä. Onneksi ihmishenkiä ei siinä menetetty, mutta omat kitinät taas tuntuvat naurettavilta. En edes osaa miettiä miltä nyt tuntuisi kodittomana, kaiken maallisen omaisuuden menettäneenä, kirjaimellisesti savuavien raunioiden äärellä. Eikä tuo puhelinkeskustelu ollut välttämättä mitenkään miellyttävämmästä päästä, mitä talon omistajan kanssa kävin. Surullista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti