Perjantaita

Jahas. Olipas outo päivä. Töissä oli kaikenlaista outoa olijaa, menijää ja tulijaa liikenteessä. Yllättäviä puheluita ja tekstiviestejä oli myös liikenteessä yllättäviltä tahoilta. Hyvä homma.
Nyt kuitenkin kotikotona maalla, äidin lihapatojen ääressä. Siis ihan oikesti, karjalanpaisti on uunissa kypsymässä.

Kohta saunaan, jos sitten osaisin jo rauhoittua vähäsen.

Maalla

on mukavaa. Joskus hurjina hetkinä haaveilen elämästä pienessä punaisessa mökissä. Kaukana kaikesta. Ehkä sitten joskus.
Olen siis kotikotona vierailulla. Ihanaa tavata läheisiä, ystäviä, saunoa, nauttia hiljaisuudesta. Oli mukava tavata ystävää pitkästä aikaa, vaikka hänen raadolliset tarinat kohtaamanstaan uskottomuudesta veti taas hiljaiseksi. Hieman mietityttää myös miten helposti itse kukakin meistä on valmis heittämään jotain pois. Ihmissuhteen, ystävyyden, rakkauden. Tehdäänkö se liian helposti, heppoisin perustein. Kaipa kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Ikiaikainen sanonta siitä, paraneeko puoliso vaihtamalla on miettimisen arvoinen asia. Kai.

Enkä itse olisi uskonut tuntevani tietyn asian suhteen empatiaan. En todellakaan. Nyt kuitenkin on hieman kurja olotila, vaikka sinällään asia ei kuulu minulle. *huokaus*

Koiruuksia

Tämä vanha neiti TaruTuulikki on eläkepäivillään oppinut uuden vinkeyden. Menneisyydessään matkapahoinvoinnista kärsineestä ja hysteerisesti autoja pelänneestä koirasta on tullut vanhoilla päivillään innokas matkustaja. Vanhemmat joutuvat nykyisin menemään vähän niinkuin salaa autoon, sillä pimu on heti tulossa mukaan ja kieltätyy poistumasta autosta kerran sinne päästyään. Jos neidin joutuu jostain syystä poistamaan pienellä pakolla ja komennuksella autosta, niin neitihän loukkaantuu siitä verisesti ja aloittaa varsin huvittavan mökötyksen tuijotellen seiniä ja huokaillen surkeasti. Helpommalla pääsee jos koiran ottaa mukaan. Hassu, mutta samalla niin rakas pieni eläin.

Maalla nähtyä

Kotikotona Susirajalla malliksi joutuivat koiraneiti, lehmää on lainattu malliksi naapurista ja vatut kerättiin mukaan omista pensaista. Matkani jatkui pikaisestin täältä maalaismaisemista kaverin luo kyläilyreissulle. Tapasin kaverini ensimmäisen kerran näin ei-heterona ja kieltämättä minua hieman jännitti tuo näkeminen pitkästä aikaa. Tai oikeastaan enemmän jännitin kaverini puolison tapaamista, sillä tunnetusti perisuomalainen maanviljelijä ei ole se kaikkein suvaitsevin persoona. Enköhän minä kommentit kuulene tämänkin herran ajatuksista ihan lähiaikoina, sikäli mikäli niillä nyt mitään väliä loppupeleissä olisi.

On se tämä elämä yhtä ainaista kaapista ulostuloa koska kenellekkin. Hassua.