tiistai 14. syyskuuta 2010

Hyväntuulista touhuamista

Päiväunien jälkeen oli sopiva hetki ja riittävästi energiaa touhuta hieman rästihommia. Kaksien housujen lahkeet on on nyt lyhennetty, (tai no toiset odottavat vielä sopivan väristä lankaa), mutta toiset pöksyt ovat jo käyttökunnossa. Rapualtaaseen on vaihdettu vedet, kaksi suurinta pyttyä tulikin jo hoideltua aiemmin ja pitsaakin ehdin jossain välissä paistamaan.

Töissä kauhistusta kaiken muun sotkujen ja  teknisten ongelmien lisäksi aiheuttaa iso kiusaamistapaus. Ei se, että on ollut töissä talossa 30 vuotta oikeita käyttäytymään natsina, kyykyttämämään ja väheksymään nuorempia työntekijöitä. Karmeaa seurata tuota sivusta ja samalla olen itsekkään onnellinen, että pääsin aikoinaan pois tuolta osastolta. Itse en onneksi kiusatuksi ko. naisen taholta joutunut, mutta selkesti moista oli silloinkin havaittavissa. Kiusaamisen kohde oli vaan silloin toinen henkilö. Uskomatonta käyttäytymistä aikuisilta ihmisiltä. :(

Näissä levollisissa fiililissä on hyvä käydä nukkumaan.

Ei kommentteja: