Toiseksi paras

Hemmetti, että tuo on ärsyttävä havainto. Olla aina se toiseksi paras, oli kyse sitten mistä tahansa elämän alueesta. Tuota lausetta olen kuullut niin paljon ja usein, että se alkaa vituttamaan. Olisin mielummin se huonoin mahdollinen, tai ei lähelläkään valintaa, mutta olla nyt se melkein paras, mutta ei kuitenkaan. Hitto.

Toki tietysti tuonkin lausahduksen arvo on suoraan riippuvainen siitä, millaisesta vertailujoukosta on kyse. Oletko tuhannesta se toiseksi paras, vai oletko kahdesta vaihtoehdosta se toiseksi paras. Yhtä lailla, yhtä inhottavaa se silti on kuulla kerta toisensa perään samat fraasit. Sinä olet loistava, MUTTA... Hemmetin paljon reilummalta tuntuisi pelkkä raadollinen kommentti "Tällä kertaa et tullut valituksi tjsp.".

Vihaan itse korulauseita ja täytekommentteja, jos ne kohdistuvat minuun. En halua mitään tyynnytteleviä kommentteja minkään suhteen, haluan vaan kuulla karun totuuden. Se riittää minulle, pidän siitä suoruudesta ja rehellisyydestä. Tiedän jonkun joskus hämmästyneen pyynnöstäni, että minulle ei tarvitse puhua paskaa. Pelkkä totuus/tieto riittää, kiitos.

Olen myös hämmästellyt viime aikoina iäisyysaihetta. Ihmisten välinen vetovoima ja intohimo. Miksi sitä on tai ei ole? Mikä on se määräävä tekijä, vaatiiko se vaan sopivan fiiliksen, elämäntilanteen, sopivan DNA:n, tuoksun, minkä ihmeen se vaatii että jotkun kappaleet vaan vetää puoleensa ja toiset hylkii rajusti.? Mikä sen saa jatkumaan, mikä sen saa kuolemaan? Miksi jonkun kanssa ei voi olla metriä lähempänä, kun jo tuntuu oudolta, punastelee, takeltelee ja on niin typerä kuin olla voi? Toisen kanssa saa yrittää ja yrittää, homman lähtemättä ikinä sen enempää käyntiin. Sen salaisuuden kun saisi selvitettyä, sen kun saisi valjastettua lääketeollisuuden käyttöön. Enkä nyt puhu Viagrasta ;)

Kaikesta huolimatta pohdinnat ovat varsin positiivisia, ihmetteviä ja optimistia. Elämä jatkuu. Niin. :)