Jos hän lähtisi pois

Olen viime aikoina kelaillut paljon kuolemaa, luopumista ja elämän äkillistä päättymistä. Isotätini sairastaminen, omien vanhempien vanheneminen, erään läheisen sairastuminen ja toisen läheisen vakava loukkaantuminen ja ystävän menettäminen on pistänyt miettimään taas asiosta. Paljon on viime aikoina tapahtunut, osa tapahtumista on ollut osittain omaa syytäni, osa täysin minusta riippumattomista syistä, mutta yhtä lailla kaikki ovat satuttaneet minua.

Tapahtumat saavat pelkäämään, että kuka tahansa voi poistua koska tahansa täältä. Pitäisi osata sanoa ja osoittaa ihmisille riittävän usein miten tärkeitä he ovat itse kenenkin elämässä. Harmillisesti sitä vaan ei ole tullut tehtyä riittävässä määrin, arki vie mennessään ja elämä tuo kaikkea muuta mukanaan. Sitten kun ihminen on poissa, on jo liian myöhäistä.

Mietin omia vanhempiani ja muita läheisiäni, mitä tapahtuisi jos joku heistä lähtisi tänään pois.Tavalla tai toisella. Olenko hoitanut asiani, niin että he tietävät olevansa minulle rakkaita. On aika rankkaa oivaltaa se, kuinka huono ihminen olen ollut ystävänä, siskona, lapsena, rakastettuna. Ei naurata, ei.

Ehkä tämä johtuu historiasta, lapsuudenkotini menneestä ilmapiiristä ja tavasta elää silloin joskus. Ehkä se johtuu siitä helvetin kiltistä tytöstä, joka ei saanut näkyä eikä kuulua. Ei edes siinä positiiivisessa mielessäkään. Vanhempien alkoholismi jätti varmasti jälkensä, piti olla kova, mikään ei saaanut satuttaa tai ainakaan ei kannattanut näyttää, että nyt tuo sattui. Vain ne vahvat ja kovat pärjäsivät. Kaipa se on hyvä, että edes tässä vaiheessa mietin näitä ja totean että minulla on oikeastaan vain parannettavaa näissä sosiaalisissa taidoissa ja tunteistani kertomisessa.

Monen asian suhteen tämäkin oivallus tulee aivan liian myöhään, mutta kaipa kaikella on tarkoituksensa. En tiedä. Surettaa ja oikeastaan hävettääkin  moni asia. Hävettää sekin, miten monta ystävyyssuhdetta olen onnistunut vuosien varrella karkoittamaan pois huonolla yhteydenpidolla, tai vaan jotenkin. Kun nyt vaan saisi jotenkin edes jonkun langan päästä kiinni, että edes jollekulle osaisi näyttää läheisilleni miten tärkeitä he ovat minun elämässäni. Miten minä olen voinutkin olla näin... jotain.

Tässäpä sitä mietittävää tälle illalle.

Vetäytyy

vuorille mietiskelemään. *huokaus*

Outo yö

Viime yö oli yksin oudoimmista öistä pitkään aikaan. Ei nukuttanut, joten unta odotellessa piti keksiä puuhaa jos toistakin. Puhuin puhelimessa, roikuin netissä, mietin asioita ja paransin maailmaa.

Aamulla 8 aikaa sänkyyn kömpiessäni olo oli sanamukaisesti monessakin mielessä hyvin helpottunut. Tuntui jotenkin, että ympyrä oli nyt sulkeutunut. Se miten jotain oli aikoinaan alkanut, päättyi nyt samoissa merkeissä ja samalla lailla. Hyvä näin. :)

Vanhempienkin suhteen asiat etenevät ja paranevat. Kiltti tyttö on näköjään haudattu jo aika syvälle. Päivällä äskettäin soittaessani heille ja peruessani jo heidän kanssaan sovittua asiaa, minua ei pätkääkään hävettänyt tunnustaa heränneeni kello 13.00 ja touhunneeni omiani koko yön. Heille aamu alkaa kello 5 viimeistään ja he pitävät pitkään nukkumista ja poikkeuksellista unirytmiä äärimmäisen negatiivisena, halveksittavana asiana. Oli varsin vapauttavaa, että en saanut asiasta huonoa omaatuntoa ja morkkista. Tämä kiltti tyttö oli oma itsensä viime yönä ja viela aamullakin. Tein juuri sitä mitä halusi ja ei uhrannut ajatustakaan, että aamulla pitäisi nousta ajoissa ylös, koska niin joidenkin mielestä kuuluu tehdä.

Hitto vie. Opitut tavat ja roolit ovat näköjään todella, todella syvässä. Ihanaa jo pikkuhiljaa, tapaus tapaukselta löysätä siitä kiltin, näkymättömän, sopeutuvan tytön roolista.

Viime yö oli ehdottomasti hyvä yö. :))

Nyt

on se hetki, kun päästän jo toistamiseen irti, luovutan, hyväksyn tosiasiat. Oikeammin kyse on siitä, että minä itse vihdoinkin suostun sen totuuden näkemään. Faktoja minulle on jo tarjoiltu pitkin matkaa. Olen ilmeisesti tavallista suurempi jästipää ja harvinaisen kovakalloinen naiseläjä.

Kaikenlaista.*huoh*