Koskahan

minäkin oppisin sensuroimaan postauksian. Malttaisin sen pienen ja vähän isommankin hetken ennenkuin päästän hengentuotteeni maailmalle.

Lupasin, etten enää avaudu henkilökohtaisesta elämästi täällä, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Kadotin elämästäni tänään rakkaan ystäväni ja en oikein osaa nyt suhtautua asiaan. Ensimmäinen tunne oli hillitön itku, nyt sitten vituttaa ja surettaa kaikki pahat sanat ja loukkaukset. Toivon, että ne viimeiset loukkaavat sanat olisi jätetty sanomatta, mutta kaipa niilläkin oli se tarkoitus. Kuten koko ystävyydellä yleensä.

Fiksumminkin sen varmaan olisi voinut hoitaa, mutta turha jossitella. Monta miksi kysymystä jäi ilmaan, mutta ei niihin tarvitse enää puuttua. Paljon hyvää tuli koettua ja kovinkaan montaa asiaa en olisi jättänyt tekemättä tai tuntematta. Hän on rakas ystävä kaikesta huolimatta, ikävää ettei enää voida enää olla missään tekemissä. Eniten vituttaa se, että ei ole mahdollisuutta selvittää. Jos toinen sanoo, ettei hänellä ole mitään sanottavaa vai kerrottavaa. Muutenkaan ei pitäisi keskustella yhtään mitään teksiviesteillä. Tässä yhteydessä tekstiviestit ovat huono juttu. Toki tietysti olisi voinut soittaa, mutta jos toisen viesti on selkeästi se, ettei ole mitään puhuttavaa niin mitäs siitä sitten. Minäkin ole sisälukutaitoinen ja ymmärrän lukemaani ja hetkittäin jopa uskon sitä. Vai meneekö tämä nyt siihen, että naisien puheita/viestejä ei pidä uskoa. Saatana meitä naisia. Jos ihminen ei halua puhua, niin ei sitten. Aiemmin tilanteet ovat rauhoittuneet ajan kanssa ja puhumisyhteys on palannut hetken rauhoitteluiden jälkeen. Nyt ei enää :(

Tiedän, että hän ei lue näitä postauksiani. Minä en saa olettaa enkä luulla mitään, joten en niin tee. Toivon myös, että hänelle valjenneet totuudet ovat totuuksia, ei oletuksia. Toki, ehkä toiset meistä on vaan niin vitun paljon viisaampia kuin toiset. Mutta yhtä kaikki, ihan sama. VITTU. SAATANA. PERKELE.

Terve vitutus nostaa päätään itkun jälkeen. Elämä jatkuu. Kaipa tälläkin paskalla joku merkitys oli, just nyt vaan en osaa päättää tai kaivaa sitä tuolta paskakasan keskeltä esille, siis sitä merkitystä. Ja pakkoko kaikella on mitään sen syvällisempiä merkityksiä. Ehkä jotku ihmiset vaan ovat niin vahingollisia toisilleen tietämättään. Silloin ei kai ole muuta vaihtoehtoa, kun olla totaalisen erillään. Vaikka kyseessä olisi vaan ystävyydestä. Eikä ystävyys yleensä ole missään nimessä vaan, se on paljon paljon enemmän.

Pieni piru sisälläni nostaa juuri päätään ja ajatukset eivät todellakaan ole mitään kauniita enää. Hyvä niin. PRKL.