torstai 23. syyskuuta 2010

Oi, se on jo torstai

Kamala sentäs, kun tämä viikko ja päivät yleensä ovat menneet nopsaan. Tuntuu, etten ole ehtinyt tehdä töissä yhtään mitään, vapaa-ajasta puhumattakaan. Tulevana viikonloppuna minulla ei ole yhtään mitään suunnitelmia, joten minulle taitaa tulla pitkästä aikaa kotiviikonloppu savon maisemissa. Ajatus rauhaisasta paikallaan olemisesta ei ole ollenkaan paha, käytäntö tietysti näyttää maltanko kuitenkaan olla paikallani. Maltanko olla tarttumatta auton rattiin ja olla lähtemättä jonnekkin. Kerrankos minä näitä päätöksiäni olen pyörtänyt kovinkin pikaisella aikataululla. Toivottavasti kelit olisivat jossain välissä edes aurinkoisia, haluaisin niin kovasti päästä kuvaamaan ulos.

Viime viikonlopun tietyt tapahtumat kummittelevat vähän mielessäni, mutta moinen reaktio on varmaan ihan normaalia. Se sanonta pikkusormesta ja koko kädestä, sun muista pahuuksista, pitänee taas paikkansa, Olen hyvin määrätietoisesti välttänyt miettimästä elämän outoja käänteitä ja tapahtumia liian syvällisesti. Ei se siitä jauhamalla ja pohtimalla parane. Jokainen meistä osaa sanottavansa sanoa, jos sanottavaa on. Jos joku henkilö aiheuttaa niitä rakkauden tunteita, niin kuunnelkaa itseänne ja sydäntänne. Se toiseksi parasvaihtoehto ja ihan ok turvallinen tyyppi, on väärä valinta. Rakkauden eteen on syytä nähdä vaivaa, se helpoin ja tuttujaturvallinen on persevalinta ja se väärä valinta. NIIIIN. Ja jos se rakkaus vaatii hieman kärsivällisyyttä, niin entäs sitten. Odottamalla hetken ja malttamalla, sekä antamalla sitä aikaa voi saavuttaa sen loppuelämäksi hyvän suhteen ja toivottavasti ikuisen rakkauden. Näin se mene, ei tässä ole mitään vaikeaa.

Offtopic. Finnautti. Tämä on aika mielenkiintoinen sarja. Suosittelen.


Nyt kuitenkin pullan ja kahvin kimppuun.

Ei kommentteja: