Katkeraa itkua

Oli aika järkyttävää herätä omaan hysteeriseen itkuunsa.

Jostain mielen syövereistä tuli esiin menneisyyden haamuja alkoholistiperheen lasisen nuoruuden ajoilta. Ehkä tuo  pitkään jatkunut kuume nosti esiin  pelottavia muistoja ja pätkiä tapahtuneista. Klassinen sanonta, verta, hikeä ja kyyneleitä oli tässä menneisyyden ikävässä tositv:ssä saanut lisäkseen myös hampaankappaleita ja irti revittyjä hiuksia. Raakaa ja raadollista tositv:tä. Kai tässä pitäisi vaan olla iloinen siitä että olen elossa ja että kaikki muutkin säilyivät hengissä. Ihan siis oikeasti.

Luulen ja oikestaan tiedänkin etteivät vanhemmat edes älyä mitä pahaa he teoillaan tekivät meille muksuille. Jotenkin se, että saisi vaan kerran turpiinsa olisi ok, mutta kun elää vuosikausia jossain täydellisessä helvetissä niin se jättää jälkensä. Näköjään. Ne mustelmat pelkästä yksittäisestä lyönnistä paranisivat, mutta kaikki nuo muut vinoon kasvamiset, väärät toimintamallit jättivät todellakin jälkensä. Ne eivät parane ihan helposti, ne voi oikeastaan vaan työntää pinnan alle piiloon ja koettaa selvitä.

Olen nyt niitä pikku hiljaa sieltä pinnan alta kaivellut esille ja käsitellyt. Ei mikään kamalan helppo prosessi, mutta eteenpäin vaan mennään vanhoja asioita kaivelemalla. Oiskohan terapia mitään...? Tähän tiedän itse sen vastauksen ihan sanomattakin.

Jotenkin luulen, että tähän aiheeseen tulen palaamaan vielä tämän vuoden aikana.

Nyt kuitenkin kuumelääkettä naamaan ja punkkaan takaisin.

Edit. Kuume on tosiaan pehmentänyt pääni. Jäin seuraamaan kahdelta eri kanavalta ostosteeveetä. Myynnissä oli joku huima salaattijärjestelmä, mutta sain itse suuret närkästykset mainoksista. Tuli jotenkin kovin halventava ja herra ties vaikka mikä olotila moisista hehkutuspätkistä. Liuta helmiäishampaisia jenkkibimboja huokaili moisen värkin vieressä ja taputtivat lähes orgasmin saaneena moiselle keksinnölle. Kuinka heillä on nyt aikaa perheelle ja kaikki on hyvin ja terveellistä ja ihanaa. Uskomatonta paskaa. Onko naiset todella noin typeriä, että heidän elämän sisältö on joku saatanan salaattivekotin. Missäs oli ne kaikki orgastisesti huokailevat miehet, ihailemassa salaattilinkoa tai erillistä raastinrautaa. EI, ei, ei, ei.... *huokaus* Sisäinen feministini nosti juuri päätään.

Illan tullen

hiipivät pelottavat ajatukset ja ahdistavat katkelmat päivän tapahtumista mieleeni. En haluaisi pysähtyä mihinkään, haluaisin vain mennä jonnekkin/ihan minne vaan ja tehdä ihan mitä vaan, jotta välttyisin minkään ajattelulta.

Tänään elämäni ensimmäistä kertaa uin Saimaassa aamu-uinnilla, se oli myös tämän kesän ensimmäinen uintikerta. Ensimmäistä kertaa minut yritettiin pokata humalaisen mieshenkilön taholta polttoaineautomaatilla ja ensimmäistä kertaa jouduin myös antamaan henkilötiedot poliisille, näin ihmisen kuolevan silmieni edessä ja lauloin autossa niin kovaa kuin vain pystyin hitti-iskelmien tahdissa.

En taida olla ihan tasapainossa. Mitähän huominen tuo tullessaan? Uskallanko edes ajatella sitä...

Mitä mä teen?

Mulle on tarjottu vakituista duunia, toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella, huomattavasti paremmalla palkalla ja joustavemmilla työajoilla. Pääsisin eroon kitisevistä asiakkaista, jatkuvasta puhelimeen vastaamisesta ja tylsistä rutiiniluontoisista tehtävistä. Nykyisen työnantajan sisarfirma olisi kyseessä ja mitä minä teen.

Jään miettimään haluanko minä aloittaa siellä työt...

Voi hemmetti, että taas on vaikeaa. Lupasin antaa vastauksen muutaman päivän harkinta-ajan jälkeen.

Apua?!?

Tämän hetken fiiliksiä

Tökkii. Suku on pahin taas tällä kertaa.

Haukoitus

Oli varsin veikeä tunne herätä puoli kahdeksan aikaan vailla mitään ajantajua. Meni kohtalaisen kauan tajuta, elinkö iltaa vai aamua ja luulin varsin todentuntuisesti nukkuneeni yön yli ja myöhästyneeni töitä. Tähän tirsoihin meni sitten pesisharkatkin ja nyt olo on sekava. Elimistö taitaa nyt vihjailla vakavasti loman tarpeesti, sen verran nuutunut ja väsy olen pitkistä yöunista huolimatta. Hani ei ilmeisesti ole jäämässä lomalle kuin vasta syyskuussa ja minä taas ei oikeasti taida jaksaa henkisesti enkä fyysisesti sinne saakka. Ainahan voi ajatella, että voin levätä sitten kun työt loppuu syyskuun lopussa, mutta kun en vaan enää j a k s a Voi että... ongelmatkin ne minulla on. On vaan niin pirun vaikeaa antaa itselleen lupa olla väsynyt ja tarvitsevansa lepoa ja lomaa.

Niin-n ja epäilykseni alakerran naapureiden uskosta tai uskonnottomuudesta sai varmuuden sunnuntaina runsaiden Herran Rauhaa-toivotusten myötä, mietin vaan mielessäni miten syntisinä ja luonnottomina he meitä Hanin kanssa mahtavat pitääkään jos meidän suhteemme laadun tietävät/arvaavat. No kukin uskokoon mihin haluaa ja niin kauan kuin minua ei käännytetä kaikki hyvin. Toivottavasti tästä ei nyt tule ongelmaa kenellekkään meistä...

Osasin jotain tällaista odottaakkin

On muuten melkomoisen outo olo kun saa tietää että omille blogisivuilleni on tullut vierailijana henkilö, joka tuntee/tunsi minut IRL hyvinkin läheisesti. Hämmentävää ja hetkellisesti ahdistavaakin, sillä tämä blogi on lähinnä vain itseäni ja omia ajatuksiani varten. Nyt joku "liian" läheinen on lukenut kaiken. No eipä siinä mitä, hän varmaan löytää itsensä hyvinkin helposti tarinoistani, sen verran paljon hän aikoinaan elämässäni vaikutti. En edes ole jaksanut lukea omia juttujani vuosia taaksepäin edes tarkistaakseni mitä hänestäkin tai hänen vaimostaan olen kirjoitellut aikojen saatossa. Menneet ovat menneitä ja eipä niistä sen enempää. Minun elämäni on nykyiseltään niin tylsää, että ei siitä varmaan kiinnostavaa luettavaa löydy moneksikaan kerraksi... kenellekkään. Tänne eksynyt tuttavani tiesi suuntautumisestani ja Haninkin hän on nähnyt, mutta kaipa siellä teksteissä jotain yllätyksiä hänellekin on tullut vastaan hänen lähettämästä kommentistaan päätellen.

Tuon hämmennyksen lisäksi tapahtumat todellisuudessa ovat olleet aika vähäisiä, viikonloppuretkeilyä Hanin kanssa keskisessä Suomessa, kaatosadetta ja lapsellista riemun tunnetta uusista kumikengistä. ;) Eli kovin tylsiä ja arkisia ilon aiheita. Ainainen väsynyt olotilani hieman huolestuttaa, mutta ehkä sekin menee ohi kun nämä ukkosrintamat vihdoinkin hälvenevät johonkin suuntaan.

Nam

Tein juuri äsken erittäin kaloripitoista ja epäterveellistä pitsaa ja jälkkärinä olisi mansikoita ja jälkkärin jälkkärin sitten siideriä. Nam. Piti vähän ottaa hemmottelua työahdistuksiin ja nollata vähän päätä ihan jollain muilla puuhilla kuin töihin liittyvillä. Uh sentäs taas noille työkuvioille.

Noista työkuvioista voisi mainita sen verran, että voi miten helpompaa minunkin elämäni töissä olisi, jos ihmiset maksaisivat laskunsa ajoissa ja mitään pakkotoimenpiteitä ei tarvittaisi suoritusten saamiseen. Kun kuulee riittävän monta tarinaa kurjuudesta ja rahapulasta, niin enemmin tai myöhemmin iskee oikeasti suuri kyynisyys ja ei enää jaksa kuunnella tarinoita miten mikäkin korvauksia jakeleva taho ei ole hoitanut suoritteitaan. Huokaus sentäs. Onneksi työhön mahtuu mukaviakin hetkiä ja asiakkaita. Tänäänkin eräskin naisasiakas totesin varsin osuvasti nähtyään asiakaspisteen lähellä kasvan poikkeuksellisen upean kultaköynöksen, että kun te (asiakaspalvelijat) puhutte niin paljon täällä paskaa ammatikseen niin viihtyyhän se tuokin kukka näköjään takia. Hih, varsin suora mielipide ja osittain jopa totta, eli nauruksihan se meni. Lannoitusta se kait paskanpuhuminenkin on. :) Jep, jep.

Ravit meni mönkään tällä kertaa migreenin tjms. kakkajutun takia. Pesiksetkin jäi sen takia katselematta myöskin, mutta pääsinpähän edes käymään pikaisesti kotikotona. Äitikin koetti salaa juhlia 60v juhliaan, mutta haaveeksihan se näköjään jäi hyvästä yrityksestä huolimatta.

Sarkastisesti voisin todeta myös, että voi kuinka paljon helpompaa elämäni olisi ollutkaan jos olisi jo vuosia vuosia sitten uskaltanut mennä ostamaan miesten osastolta vaatteita itselleni. Kynnys on nyt näköjään madaltunut ja uskallan jo suorilta mennä katsomaan silmää miellyttäviä vaatteita äijäosastolle. Moiset kutaleet kun oikeasti sopivat meikäläisen tasapaksulle vartalolleni varsin mukavasti ja en enää edes jaksa miettiä mitä muut ajattelee minusta tai pukeutumisestani. Hemmetti onko sillä väliä, minun elämäni, minun viihtymiseni ja hyvinvointini se ratkaisee eikä muiden ajatukset. Kai se on sit hyvä myöhään kuin ei milloinkaan, oivaltaa tämäkin elämää helpottava tosiasia. :)