Koeajoin x-määrää autoja, mutta eipä siitä(kään) sen enempää raportoitavaa taida olla. Tiedän mitä haluan autolta, mutta järki pistää vastaan ihan urakalla ja toisaalta tiedän mitä en ainakaan halua. Seurassani ollut mieshenkilö sai myyjät suhtautumaan oletusarvoisesti minuun hieman alentuvasti ja alustavat myyntikeskustelut käytiinkin oletusarvoisesti ensin miehen suuntaan. Toki pikaisen juttutuokion jälkeen heille selvisi kumpi oli ostamassa ja mitä. Lopullista päätöstä ei siis minkään suhteen ole vielä tehty, joten vatulointi siis jatkukoon...
Kotiin ajallessani tietty radiosta tullut biisi tökkäisi jonnekkin sisimpääni ja mitä minä teinkään, aloin vollotamaan ihan täysillä. Typerää on se ja varsinkin tämän aiheen tiimoilta vollottaminen on todella, todella typerää. Eritoten kiusallista asiasta teki sekin pieni seikka, että poliisit pysäyttivät ratsiassa liikenteen juuri kun olin naama märkänä, nenä punaisena ja räkä poskella valuen. Onneksi heitä kiinnosti edessä seikkaillut Audi enemmän kuin minun pöhöttynyt naamani ja keskiluokkaistakin alempi kulkuvälineeni. Sain siis jatkaa kyynelehtimistäni ihan rauhassa. Täällä kertaa en siis hysteerisellä tyrskinnälläni edes yrittänyt pelastaa itseäni pahan poliisisedän sakoilta, niin kuin joskus ihan pienenä autoilijanalkuna joskus tein. Itkin ja sakkoja ei tullut, kun "ilmiselvästi kaduin tekojani". Ihan pieni asia (se musiikkikappale) nosti nyt jostain syystä tunteet pintaan aika yllättäenkin. Mitähän outoa alitajunta työstää tahtomattani, kun sama aihepiiri tuntuu nyt putkahtelevan tapetille jälleen kerran. Viikonlopun aikana pyörittelin muutenkin erilaisia pähkäilyjä päässäni. Mm. aihetta milloin ylpeästä tulee tyhmän ylpeä . Tällä kertaa peilasin asioita ihan itseeni, mutta miksi ihmeessä muuttaisin hyväksi havaitun periaatteen toiseksi, olen se helvetin jästipää jatkossakin. ;) Asioilla on puolensa ja ne toiset puolensa, niin myös tälläkin ylpeys käsitteellä. Tähän ei nyt vielä löytynyt vastausta oman pään sisältä, mutta olkoot nyt tämä aihe toistaisksi ihan näin.
Illan ohjelmassa on laiminlyötyjen akvaarioden puhdistusta. Rehellisyyden nimissä olen taas ollut todella huono akvaarion omistaja ja on kovinkin todennäköistä, että seuraavassa muutossa mukaan ei enää lähde kolmea akvaariota. Pienimmän pytyn tulisukaravut näyttävät sentään viihtyvän, menossa on varmaan se kolmas sukupolvi joka jälkeläisiä maailmaan kovalla tohinalla pykää. Lisääntyä ne siis ainakin osaavat. :)
Ai joo. Ja tässä on uusin tulokas. Kärpäsloukku, mutta katsotaan nyt kuinka tämän kaverin kanssa käy. Voi olla että pienimmästä rapuakvaariosta tuleekin kasvin uusi koti... Hmm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti