Parisuhteellisuudesta hieman eri kantilta

Jarruremppaa tiedossa. Auto ei mennyt läpi katsastuksesta, tyyppivika iski taas. MURRR. Ärsyttää kerta toisensa jälkeen tulevat samat viat. Eikö saksalaiset osaa tehdä autoja? Tai siis enhän minä oikeasti tiedä, missä tuo katiska on loppujen lopuksi kasattu. Yhtä kaikki, rahan menoa taas tiedossa.

Olen hämmästynyt edelleenkin taannoisesta keskustelusta ystävän kanssa. Keskustelusta mikä sai yllättävän käänteen ja pisti miettimään asioita eri kantilta. Entäs jos se rakkaus on oikeasti yliarvostettua, siis se romanttinen rakkaus päämääränä pitkä, kestävä loppuelämän parisuhde?

Jos rakkaus on niin hieno juttu, miksi hemmetissä se satuttaa niin paljon, miksi asiat eivät suju itsestään, miksi se tekee oikeasti kipeää? Entäs kun samaan soppaan lisätään seksi, rakastelu ja fyysinen nautinto. Tarvitaanko nautintoon sitä toista ihmistä, fyysinen laukeaminenhan on helposti saatavissa ihan omin neuvoinkin ja toisinaan se "sooloseksi" voi olla jopa parempaa, kuin huono irto"hoito". Toki ymmärrän lisääntymismielessä seksin ja himon merkityksen, mutta muussa tarkoituksessa seksistä tunnutaan jauhettavan ihan liikaa. Tottakai toistuva epäonnistuminen pitkäaikaisten suhteen luomisessa vie sen halun ja uskalluksen aloittaa mitään uutta suhdetta. Tottakai sitä pelkää edes miettiä sitä rakastumisen vaihtoehtoa. Fakta on myös sekin, että maailma on täynnä myös onnellisia sinkkuihmisiä,jotka eivät oikeasti kaipaa parisuhdetta. Onko se parisuhteen autuus vain kuvitteellista.

Onpas katkeria ajatuksia, voi joku miettiä nyt. Ehkä niin, mutta kovin inhimillistä käyttäytymistä tietyssä vaiheessa. En itse allekirjoita kaikkia näitä ajatuksia ihan täysin. Henkilökohtaisesti en usko parisuhteen toimivan ja rakkauden elävän ilman molempia osapuolia tyydyttävää seksiä ja läheisyyttä. Läheisyyttä pitää olla siinä arkielämässä, läheisyys ei saa olla velvoite seksiin. Parhaimmillaan seksi on rakastelua, sitä kautta haluaa tuottaa toiselle nautintoa, näyttää rakkautta ja läheisyyttä, ottaa ja antaa ja olla niin lähellä kuin vaan vaan voi olla. Se voi olla monipuolista, vaihtelevaa, hellää, rajua mitä vaan osapuolet haluavat keskenään tehdä. Parhaimmillaan niihin tunteisiin meinaa tukehtua, se on taivallista ja ihanaa, siinä paljastaa tavallaan sisimmästään lähes kaiken kumppanille, rakastetulleen. Rakastelu on siinä yhteydessä luonnollista, kaunista ja hyvää. Kaikki ei välttämättä suju heti ja helposti, ehkä asioille pitää antaa aikaa kehittyä ja oppia luottamaan kumppaniin. Kannataako tästä mahdollisuudesta kieltäytyä oman haavoittuvuuden takia, sen takia että pelkää taas käyvän huonosti ja sattuvan jossain vaiheessa liikaa.

Mitä sitten on hyvä parisuhde ja rakkaus, se on ihan toinen tarina. Jokainen tietää itsestään mitä haluaa, mikä on hyväksi ja mitä ei ainakaan halua. Siihen tarvitaan riittävästi yhteisiä päämääriä, samankaltaisuutta, huumoria ja iloa, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Luottamusta ja keskinäistä kunnioitusta. Rakentavaa riitelyä, hullunkurisuutta ja riittävästi erilaisuutta. Puhumista ja pussaamista. Kuka nyt mitäkin pitää arvossaan. Toisille se voi olla hyvä ulkonäko, edustuskelpoisuus, riittävä varallisuus tai sitten vaan se turvallisuus ilman sen suurempia tunteita. On myös tärkeää Mitä on valmis tekemään rakkauden ja sen suhteen onnistumisen eteen. Ei se aina helppoa ole, mutta ehkä ei kannata mennä siitä mistä se aita on matalin. Ystävyydestä voi kehittyä rakkautta myös, kun vaan uskaltaa antaa tilaa sille rakkaudelle.

Vain järkisyistä tai pelkojen takia ei kannata luopua siitä mitä joskus vielä voi olla edessä. Vaikkakin juuri nyt ajatus rakkaudesta ja suhteesta tuntuisikin
turhauttavalta ja pahaltakin. Uskon kuitenkin, että rakkautta on olemassa, on mahdollista luoda hyvä, onnellinen parisuhde. Kestävä sellainen. Pitää uskaltaa ottaa se riski, mitään ei väkisin voi saavuttaa. Sille jollekin mikä orastaa pitää antaa mahdollisuus.

Voi että, tulipas tästä nyt syvällistä. Ajatus vaan tuntuu niin pahalta, että joku ihminen kieltää täysin itseltään sen rakkauden mahdollisuuden. Niihin epäonnistuneisiin suhteisiin tarvitaan yleensä kaksi ihmistä, ei vain se toinen osapuoli voi ottaa syyllisyyttä siitä suhteen kariutumisesta.

Toinen mielenkiintoinen pyörittelyn aihe (toisin eri tahon kanssa) on ollut suhteiden uusintayritykset. Voiko samaan ihmiseen rakastua uudelleen, onko kukaan todellisuudessa saanut suhteiden uusintalämmittelyitä onnistumaan? Voiko virheistään ottaa oppia, ettei siirrä niitä suoraan uuteen yritykseen, voiko ihmiset oikeasti kasvaa ja muuttua?. Vai onko samoihin kaavoihin palaaminen väistämätöntä, koska kyse on kuitenkin siitä samasta ihmisestä. Miten paljon on kiinni niistä syistä miksi eroon päädytiin, onko se syy eroon uskottomuutta, väkivaltaa, alkoholismia, narsismia vai vaan tunteiden kuoleminen ja rakastuminen toiseen. Vai onko nämä uudelleen lämmitetyt suhteet vain säälittäviä yritelmiä koettaa saada jotain mennyttä takaisin, kun ei nyt muutakaan, parempaa ole lähipiirissä näkyvillä. Tässäpä lisää pohdittavaa.

Ihmekkös jos mulla on "takki ihan tyhjä", näitä kaikkia kun kelailee niin alkaa jossain vaiheessa olla aika loppu :) Viime päivien runsaasti viljelty sana on minulla ollut hämmästyttävää, eli olkoot tämäkin bloggaus hämmästyttävää ja poikkeuksellista avautumista minulta.