Sunnuntai

Yöunia takana lähes 9 tuntia. Uni oli laadukasta, yhtäjaksoista ja elvyttävää, joten nyt taas jaksaa. Ihanaa.
Vieressä juuri keitettyä kahvia, kauraleipäviipaleita päällystettynä tomaatilla ja juustolla. Aamu alkaa siis kovin leppoissa ja tyytyväisissä mielialoissa.

Pohdiskelin taannoin seksin, seksuaalisuuden ja fyysisen vetovoiman merkitystä. Nyt katseltuani ja kuunneltuani ympäristön tapahtumia ja vähän itseänikin siinä ohessa totean, että toisinaan kaipaisin kovasti sitä on/off kytkintä. Että sen ominaisuuden voisi kytkeä tarpeen vaatiessa kokonaan pois päältä.
Seksiä harrastetaan toisinaan ihan vääristä syistä. Velvollisuudentunnosta, halusta tulla hyväksytyksi, pelkästä läheisyydenkaipuusta. Sitä voi pihdata, sillä voi hallita, sillä voi loukata toista niin syvälle ettei tuhoja voi edes aavistaakaan. Kuinka monta rikottua perhettä ja onnetonta eroa/ihmissuhdekriisiä, puhumattakaan muusta väkivallasta moinen "ominaisuus" on aiheuttanut. Päätökset toki tekee jokainen yksilö itse, mutta saahan siitä ainakin hyvän tekosyy ja oikeutuksen teoilleen. Parhaimmillaanhan se on voimavara ja se elämän suola, niinkuin joku joskus on sanonut. Itse olen vaan asiaa viime aikoina joutunut miettimään negatiiviselta kannalta ja nämä negatiiviset piirteet lyö silmille aika rankasti juuri tällä hetkellä. Kaikenlaista sitä pitääkin miettiä ja vielä näin sunnuntaina.

Huomasin eilen itsessäni oudon ja yllättävän piirteen. Minä, joka olen vuosien saatossa mestarillisesti oppinut haistelemaan muiden tunteita ja mielialoja, alan näköjään unohtaa tämän taidon. Tai luulen, etten ole unohtanut sitä, olen kääntänyt tämän taidon toisinpäin. Kuulostelen nykyisin itseäni ja tunteita, en siis enää haistele muiden ihmisten tunnetiloja siinä mittakaavassa mitä joskus olen tehnyt. Loistavaa.

Loistavaa on myös se, että olen saanut ystäviltä, rakkailta ja läheisiltä palautetta pienoisista edistymisen askeleistani. Minä uskallan näyttää tunteitani paremmin, niin hyvässä kuin pahassakin. Minä avaudun ja kerron itsestäni, siitä miltä MINUSTA tuntuu, puhun suoraan ja kestän aika hyvin sen suoran palautteen takaisinpäinkin. Toki matkaa on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon, mutta on ollut loistava asia huomata etten ole käynyt kipeitä asioita ihan turhan takia läpi. Muutosta on nyt jo nähtävissä. Turhaan sitä melkein kliseistä sanontaa ei ole lausuttu, eli puhukaan toisillenne. Oikeasti, rehellisesti, raadollisesti. Puhukaa kaikesta, myös niistä negatiivisistakin tunteita ja olotiloista. Yksin tätä olisi vaikea käydä läpi, joten olen enemmän kuin kiitollinen ystävilleni.

Nyt kuitenkin pienen akvaarion kimppuun. Tulisukaravut kasvavat ja voivat hyvin, joten poistun nyt reippaasti vedenvaihtoon.

Raskas viikko

Töissä oli poikkeuksellisen paljon säätöä ja säpinäää tällä viikolla. Kiitos kesälomatuurausten, ei ole helppoa tuurata jutuissa mistä ei mitään tiedä ja kukaan ei osaa auttaa. Opastus on ollut ala-arvoinen pikakelaus asioista, ryppyinen A4-arkki vanhentuneilla tiedoilla ja kehoitus, että saa hänelle soittaa lomalla jos hätä on. Toivon, että sitä hätää ei tule, en oikesti haluaisi häiritä häntä ihan ansaitulla lomalla, en todellakaan.

Erityisen raskaan tästä viikosta teki keskiviikkoinen tapaaminen. Harvoin olen itkenyt niin paljon muutaman tunnin aikana kuin siellä itkin ja niin kornilta kuin se kuulostaakin, paljon asioita loksahteli sen tapaamisen jälkeen paikoilleen. En tiennytkään miten hyvä olen ollut pitämään reippaan tytön kulissia pystyssä, miten loistavasti olen onnistunut piilottamaan vaijetut asiat syvälle, syvälle sisälleni. *huokaus*

Nyt ne asiat tulivat silmille, esille ja pintaan, joten jälki oli melkein sen Veera-myrskyn veroista. Ajoin tapaamiseen mennessäni kahteen kertaan riehuvan myrskyn läpi ja silloin myrsky repi autoa ulkopuolelta. Paluumatkalla myrsky sitten riehuikin auton sisällä. Ulkokuoreni pysyi ehjänä, mutta siellä syvällä sisällä, pinnan alla kuohui sitten siitäkin edestä. Seuraavana päivänä sain kesken työpäivän hyvin pelottavan ja omituisen tärinäkohtauksen, joka onneksi loppui jossain vaiheessa ihan vaan rauhoittumalla paikalleen. Ehkä se edellisen päivän henkisen ahdistuksen purkautuminen näkyi myös fyysisinä oireina. Ehkä se oli paniikkikohtaus, tai sitten jotain aivan muuta, yhtä kaikki toivottavasti se ei tule takaisin.

Asioiden käsittely jatkuu tahollani, pikkuhiljaa ja sen mukaan miten kykenen käsittelemään esiin tulleita tunteita ja ajatuksia. Oli hyvä, että sain ajatuksilleni vahvistusta ja miten helpottavaa onkaan kun joillekin epämääräisille asioille ja tuntemuksille tuli tietty sana ja termi.

Helpottavinta varmaan koko asioiden käsittelyssä oli se, että minulla on täysi oikeutus tiettyihin asioihin ja tunteisiin. Minun ei tarvitse enää olla se kaiken jaksava, kaiken kestävä teflonpinnoitettu henkilö joka huolehtii kaikkien muiden hyvinvoinnista ennen omaa hyvinvointiaan. Minun ei tarvitse olla katalyytti, minun ei tarvitse kantaa huolta kaikesta ja kaikista. Minun ei enää tarvitse pelätä erimielisyyksiä, riitoja ja jos joku ei siedä minua silloin kuin olen erimieltä ja vihainen, se ei ole minun vikani. Saan tuntea, näyttää, olla ja jos joku ympäriltä katoaa kun kiltti Neiti ei enää jaksa olla kiltti, niin se ystävyys ei ollut sitten oikeata ystävyyttä. Toki olin nämä asiat jo tiedostanut joitakin aikoja sitten, sekä toteuttanutkin niitä jossain määrin. Kuitenkin tähänkin loppulliseen tietouteen tarvittiin se yksi ulkopuolinen ihminen lisää sanomaan termit niille asioille, jotka olin jo jollain tasolla hahmottanut.

Matka itsensä löytämiseen siis jatkuu, mitä sieltä sisältä loppujen lopuksi löytyy jää nähtäväksi. Juuri nyt askel on aika raskas, mutta tiedän että jossain vaiheessa tämä helpottaa. Hyvä tästä tulee, minä uskon siihen, minä TIEDÄN sen.