torstai 8. heinäkuuta 2010

Uneton yö Savossa

Tämä helle tekee tepposensa, ei oikein nukuta +28 asteen lämpötilassa. No nukuinhan minä muutaman hassun tunnin, mutta heräsin kuitenkin aivan liian aikasin pyörittelemään asioita mielessäni. Keskusteltiin yllätyspuhelussa eilen illalla ystävän kanssa. Edellinen puhelu oli jokunen aika sitten päättynyt varsin kiukkuisissa merkeissä sähiseviin ja piikikkäisiin kommenteihin, mutta onneksi tällä kertaa molemmat oltiin huomattavasti rauhallisempia ja rakentavempia. En oikein tiedä mitä mieltä oikeasti olen keskusteluiden sisällöstä, mutta olen älyttömän onnellinen siitä että ollaan ylipäätään saatu keskusteltua avoimesti asioista. Kadonnut keskusteluyhteys hiersi minua enemmän kuin arvasin itsekkään. Keskustelut eivät olleet tällä kertaaa kovinkaan kevyitä ja mietittävää jäikin paljon yleisellä tasolla esim. seksistä ja syistä miksi ihmiset päätyvät suhteisiin. ;)

Miksi ihmiset päätyvät ylipäätään harrastamaan jotain puuhasteluita, tarvitaanko siihen aina tunteita ja minkälaisia tunteita, pitäisikö sitä järjen ääntä aina kuunnella, vai kannattaako antaa vaan mennä tunteella?. Onko seksi ja/tai suhde parempaa, jos mennään tunteella, vai onko kaiken järjen vievä intohimo kaiken pahan alku ja juuri. Luin hiljattain jonkun lepakon blogia (anteeksi en nyt muista kenen) jonka jossain tekstissä pohdittiin ajautuvatko lepakot suhteisiin liian paljon ystävyyden kautta. Että ollaan ensin ystäviä ja sitten kun ei välttämättä muuta "erikoisempaa" kummallakaan ole, niin ajaudutaan suhteeseen, vaikkei siinä sitä jalat alta vievää tunnetta olisikaan. Blogissa pohdiskeltiin aihetta, onko hillitty rakastuminen ystäväpohjalta jotenkin parempi, kuin äkillinen rakastuminen ja jalat veteläksi vievä himo ja halu/rakastuminen. Niin, näitä hyviä ja huonoja tarinoita on varmaan tullut itse kenellekin vastaan elämän varrella ja ilmeisesti ihan samalla lailla rakastumisen tavasta huolimatta ollaan päädytty eroon. Itsekin olen molempia tapoja kokeillut ja todennut, että ihan sujuvasti molemmilla keinolla ero on ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Ikuisuuskysymyksiähän nämä ovat, samaten kuin se, miksi jonkun kanssa kemiat vaan toimii ja toisen kanssa sitten ei, vaikka toinen tyyppi olisi järjellä ajateluna se paras mahdollinen kumppani.

Kävin eilen myös katsomassa pesäpallo-ottelua Jyväskylässä ja olipas pitkästä aikaa taas mukavaa päästä seuraamaan peliä. Tykkään nykyisin ajella autolla, nauttia ajellessa musiikista ja liikkua vapaasti paikasta toiseeen. Matkaa peliin tuli vajaat 300 kilsaa, eli maailma ei nyt pelastu ja hiilidioksipäästöt eivät tosiaankaan pienene autoiluni takia. Minä sain kuitenkin taas rutkasti mielenrauhaa elämääni ja vilpitöntä hyvää oloa. Oli ihanaa oivaltaa viihtyvänsä taas pitkästä aikaa ihan yksinkin ja nauttivani elämästäni tällä hetkellä juuri tällaisena kuin se nyt on. Niin-n ja pelistä voisi sanoa sen verran, että olipas siellä paljon lepakkoeläimiä liikenteessä, melkein olisi voinut luulla paikallisen Setan kokoontuneen siellä eilen. :) Pelillisesti ottelu ei ollut mitenkään huippuhieno joukkueiden todella suuren tasoeron takia, mutta kiva sitä oli käydä kesäisessä illassa katsomassa. Tahtoo lisää :)

Tulipas tästä taas avautumispostaus. Ilmeisesti tähän tuli nyt vähän nukkuneen naisen hieman hakusessa olevia ajatuksia, mutta eiköhän ne ajatukset tästä kirkkaammiksi pikkuhiljaa muuutu. Syytä ainakin olisi ihan jos tulevaa työpäivää ajatellen. :)

4 kommenttia:

Susannafin kirjoitti...

Tunteella pitää antaa mennä!

Jos suhde alkaa jalat alta vievällä himolla, se saattaa helposti päättyä siihen, että ei olekaan jaksettu tutustua toiseen kunnolla, pelkän seksin varassa ei mikään suhde pysy kasassa (miksi ei?? miksi sitä tarvii jotain syvyyttä, miksei voisi vaan elää elämäänsä ja nauttia loistavasta seksistä :D)

Jos ystävyys kehittyy rakkaudeksi ollaan ehkä varmemmalla pohjalla, mutta mun mielestä siihen pitää tulla se jalat alta -touhu sitten seksin myötä, muuten koko suhde on tavallaan friends with benefits -touhua.

Mulla lähti kyllä niin jalat alta Nn kanssa ja kuulemma siltäkin, mutta alusta asti on ollut myös sellainen järkevä osuus meidän suhteessa, tehdään muutaki ku sitä :)

Vesihiisi kirjoitti...

Niin-n, tässä yhteydessä vielä onnittelut sinulle ja N.lle. :) Olen niin tyytyväinen sun/teidän puolesta. Ihanaa.
Niin-n, itse kallistun varmaan tuohon jalat alta kokemukseen, hyvän seksin ja kipinän kera... mielummin näin. :)

Some Bat kirjoitti...

Höh. Olin näköjään pitänyt tauon täällä käymisessä juuri kun pohditaan blogini sanomisia. Lentävä Koira siis myös kannattaa jalat alta -menoa. Kipinää on oltava. Mutta se ehkä tuli jo selväksikin siellä toisaalla. :)

Vesihiisi kirjoitti...

No kiva, nyt selvisi kenen blogia lainasin tekstissäni. :)