Kiitos, että kykenen liikkumaan. Kunnon revittely, toistot, liikunta ja kipeät lihakset muistuttavat siitä, että olen elossa. Eiköhän se sisällä oleva viha/ahdistus/vitutus/ihanmikävaan jossain vaiheessa lopu, pakkohan se on. Hitto vie, yllättävän tiukille tämä nyt tuntuu ottavan.
Huomenna tulee myös tulokset läheiseni terveydentilasta. Minua pelottaa, mutta turha miettiä mitään ennenkuin on todellista tietoa yhtään mistään. Elämä on. :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti