Jos kerta toisensa jälkeen tulee olotila, että ystävyys ei ole kovinkaan tasa-arvoista ja -puolista, niin kannattaako siinä sitten enää roikkua? Onhan se vähän kaikille osapuolille vähintäänkin vaivaannuttavaa ja kiusallista, jos itse diggaa toisesta, mutta samaa tunnetta ei välity vastavuoroisesti takaisinpäin. Jos vaan tuntuu, että toisen osapuolen yhteydenotot ovat enemmän velvollisuus, kuin aito halu tietää toisen kuulumisia. Tai jos tuntuu, että yhteydenotot tulevat aina silloin kun toinen osapuoli on vailla jotain, mikä häntä tuntuu hyödyttävän tavalla tai toiselle.
Tähän ei varmaan edes tarvitse kirjoittaa mitä pitäisi tehdä. Ehkä tässä on toisaalta jälleen kerran se itsetutkiskelun paikka...
PS. Tänään on huono päivä.
2 kommenttia:
Samoja kokemuksia takana, lyhyesti kirjoitinkin aiheesta täällä http://kissinen.blogspot.com/2010/02/elamanhallintaa.html .
Toi mun elämänhallintavalmentaja kertoi lausahduksesta "there are friends for season, reason and lifetime" musta se on hienosti sanottu. Turha pitää hengissä ystävyyttä mistä saa vain pahaa mieltä tai aina tuntuu että itse antaa ja toinen vain ottaa. Mulla jeesas pelkkä oman asenteen muutos, kun päätin että R on vastedes vain kaveri enkä enää edes yrittänyt jakaa elämäni mullistuksia, ei enää yhtään risonutkaan mikään.
Fiksu kommentti häneltä, tältä elämänhallintavalmentajalta. Tuo viisaus pitää ihan muistaa jatkossakin. Mitenhän mul on mennyt toi sun bloggaus ohi, anyway itsestähän ja asenteesta nämä asiat ovat kiinni. Turha sikäli itkeä ja vinkua, jos itse ei asialle pysty/halua tehdä mitään.
Katsellaan nyt. Samaan rytinään mulla kyllä taitaa mennä tämä ystävyyssuhteiden karsiminenkin.
Lähetä kommentti