Ajelin taas sen pesiksen perässä, tällä kertaa Jyväskylään. Matkalla peliin ajelin tavattoman kauniin kosken ohi, jossa viimeksi olin käynyt keväällä. Miten voikaan vähässä ajassa tapahtua näin paljon, toukokuussa fiilikset olivat kosken partaalla aivan erilaiset kuin nyt. Ja enhän minä olisi minä, ellen vähän olisi paikan päällä itkeä tihrustanut, jollekkin, jonkun syyn takia. No ainakin kyynelkanavat toimii, se tuli taas todistettua. Edes kameraan en tarttunut, mieli oli sen verran surullinen. Kaikella on tarkoituksensa, myös tälläkin asialla. Vastoinkäymiset kasvattavat, alan pikkuhiljaa olla sitä mieltä.
Ensimmäisen kerran pitkään, pitkään aikaan minulle tuli vilu istuessani paikoillaani shortseissa ja t-paidassa, paljain varpain sandaaleissa. Onkohan tässä jo pikkariikkisen syksyn tuntua ilmassa...
Niin-n ja liekkö sitten tämäkin oire jostain syksystä. Ompelin, tai oikeammin lyhensin 3 verhoa. Joku vimmattu pesänrakennusvimma näyttää iskeneen uusien kirjahyllyjen myötä kotiini ja mieleeni. Hyvä näin. Koti alkaa näyttää vihdoin edes pikkariikkisen siltä, miltä sen olen toivonut näyttävänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti