lauantai 17. toukokuuta 2008

Takaisin Susirajalle

Olin viikon reissussa. Matkaa täältä oli etelämmäksi vain reilut pari sataa kilsaa, mutta kyllä voikin kesä olla pitemmällä siellä jossain kuin täällä virallisella asuinseudulla. Hieman piti hieraista silmiään kun eilen omaa pihaan tupsahdin, että missäs ne kaikki kukat ja vihreys ja kesän tuoksut ja ja ja... No satoi siellä muuallakin vettä, räntää, lunta ja rakeita useankin kerran kuluneen viikon aikana, auton ikkunat piti kraapata jäistä pois, mutta silti. Ei täällä vaan vielä nurmikoita leikata ja melkein saunavastoja tehdä. Kurjaa... oikeasti.

Maakuntaa kiertäessämme törmättiin mielenkiintoiseen leirintäalueeseen. Alue on ilmeisesti toiminassa kesäisin, mutta varhaisen toukokuisen ajankohdan takia siellä ei mitään elämää kyllä nyt näkynyt. Suoraan 80-luvulle jääneet mainokset ja erittäin pysähtynyt ilmapiiri pisti hieman hymyilemään. Enpä tällaisiin muinaismuistoihin ole pitkään aikaan törmännytkään.
Ja tässä sitten sen ajan naiskauneutta (?) samaiselta leirintäalueelta ilmeisesti jonkun saunarakennuksen tjms. seinältä ja sen ajan asuntovaunumallistoa.

Oltiin tietysti myös mökillä ja kalastettiin. Tosin vain katiskoilla, mutta kyllä saalis olikin sitten sitä suurempaa ja runsaampaa. Kissat ja koira saivat keittämisen jälkeen runsaasti ruokaa ja ihan se oli hauskaa meilläkin tuo arvuuttelu paljonko sieltä tällä kertaa saalista tulisi. Erikoista oli myös mateiden löytyminen katiskoista...Ohessa todistusaineistona niitä ahvenia isoimmasta päästä.

2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Juu täällä ihan etelässä on jo välillä sandaalikeli. Ärsyttävää on vain se, että aamulla on kylmä, päivällä paistuu ja ilta voi olla millainen vain, joinain päivinä pärjää t-paidalla ja toisina tarttee kaulaliinan :D.

mä oon menossa huomenna ulos HÄNEN kanssa... voi jaiks.

Vesihiisi kirjoitti...

Oi ja voih. :) Jännää. Toivottavasti "ulkoilu" tulee olemaan onnistunut. Niin ja toivottavasti nyt lämpiäisi ihan kunnolla nämä kelit.