keskiviikko 27. syyskuuta 2006

Syksyinen aamu

Ulkona on kylmä eli pitänee myöntää syksyn tulleen jo. Flunssani taitaa olla aavistuksen jo paranemaan päin, toivottavasti ainakin.

Pieni Viheä autoni kävin eilen korjaamolla ja keikan hinnaksi tuli vain 124 euroa. Olin pienessä mielessäni varautunut suurempaankin rehvohkaan ja summaan eli kaikki on yllätyksekseni siltä osin hyvin. Työn osuus laskusta oli 40 euroa ja muut oli varaosia. Vikana oli vetonivel, niinkun miespuoleise kaverin kanssa vähän arveltiinkin. Naisasiakkaan kohtelu oli hyvin asiallista ja koko hommasta jäi varsin positiivinen, ammattimainen ja siisti kuva. Todennäköisesti uskallan viedä autoni seuraavankin kerran samaiseen korjaamoon. Nyt sitten autoilu Pienellä Vihreällä on ihanan tasaista ja vakaata. Kiva juttu :)

Googletin tuossa muiden muiden kokemuksia viallisista vetonivelistä ja ilmeisesti olisin voinut ajella turvallisesti kohtalaisen pitkänkin aikaa raksuvan murroksen kanssa. hmm--- Miksiköhän samasta osasta käyteen sekä nimeä murros, että vetonivel.Joku arjen sankari oli luetun perusteella ajellut kolinan ja napsunnan kanssa kaksi vuotta, ennen osan lopullista laukeamista. Olen itse vaan tällänen liian säikky kaikille näille ylimääräisille vioille ja kolinoille autossa. Ei ole kamalan kiva jäädä välille keskelle korpea tai keskellä vilkkainta risteystä, kun se koliseva osa päätti päästää sen lopullisen ja viimeisen viimeisen äännähdyksensä.

Naiseni vonkaisi minua tattimetsään, mutten taida vielä puolikuntoisen uskaltaa lähteä sinne. Siis uskaltaa lähteä tämän puolittaisen flunssa takia, en minä niitä karhuja tai susia siellä pelkää. ;)

Mustasukkaisuusdraamassa ei mitään uutta eli suurin närkästykeksi on laskenut jo. Tosin enpä oikeasti ole enää ko. pariin missään yhteydessä eli saavat mustasukkailla ja skitsoilla ihan kaikessa rauhassa omassa pienessä lintukodossaan. PLÄÄÄÄÄÄH miljoonannen kerran koko paska asialle.

Nyt aamukahville. :)

Ei kommentteja: