Vaihteeksi tehokas

Olin tänään tehokas.

Kävin viimeinkin valittamassa kipeistä hartioistani työpaikan terveydenhoitajlle ja sain mukaani vinon pinon enemmän tai vähemmän pökerryttäviä "huumaavia" kolmiolääkkeitä. Jaa-a, no mie kokeilen mitä tapahtuu kun moisen kuurin syön, vai palaanko asiaan entistä kipeämpien hartioiden kanssa. Varasin myös ajan oikealle työpaikan lääkärille, jossa tarkoitus olisi kysellä vähän miten minun allergiaa/astmaa voisi hoitaa ja olisiko mahdollista saada esim. kaiken varalle lääkettä, jos astmakohtaus iskee. Naiseni kissat kun aiheuttavat yllättävän suuria oireita hengenahdistuksen muodossa ja nyt hieman pelottaa onkohan lapsuuteni sairaus taas aktivoitunut uudelleen.

Ja muita ajanvarauksia on silmälääkärille ja autolle. Tarvitsen uudet lasit, enää en voi asiaa lykätä tulevaisuuteen, vaikka kuinka haluaisin pihistellä rahan menon vuoksi. Kohta en enää näe mitään näillä nykyisillä laseillani vaurioituneen pinnoituksen vuoksi ja olen kuitenkin käytännössä täysin sokea ilman laseja, joten ei tässä kamalasti enää jää vaihtoehtoja. Yleisen ja oman turvallisuuden takia on ehdottomasti pakko hankkia ne lasit.

Myös auto sai ajan "tohtorille" eli korjaamon toivottavasti helläkätiset miehet saavat hieman tutkia mikä ihme pitää meteliä Pienen Vihreän etuosassa. En ole koskaan ennen ollut asiakkaana "oikeassa" autokorjaamossa, joten saa nyt nähdä mitä tapahtuu kun minä melkein blondi nainen asioi moisessa liikkeessä. Tähän mennessä Pienen Vihreän korjaukset ovat ansiokkaasti hoitaneet isä ja veljet yhdessä tuumin, mutta katsotaan tuleeko tästä vieraissa käyntikokeilusta minulle taloudellinen konkurssi ja yhä edelleenkin rikki oleva auto. Juu, myönnän olevani aika epäileväinen naisasiakkaan auton korjauksen suhteen, mutta ensi viikolla olen viisaampi tämänkin asian suhteen.

Muita kummastuksen aiheita omassa käyttäytymisessäni tänään ja vähän jo eilenkin ovat olleet tietyistä asioista puhumisen vaikeus. Minä rakastan sinua on aivan ylipääsemättömän vaikea lause minulle ja yleensäkkin omista syvistä tunteistani puhuminen on minulle äärimmäisen hankalaa. *Huokaus* Olen kai enemmän sitä tyyppiä, joka näyttää mielummin tunteensa kuin niistä jatkuvasti höpisee. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja niin myös näille herkille tunnustuksille. Varjelenkohan minä sisintäni ja pelkään näyttää omaa haavoittuvuuttani, jos tunteeni tunnustan. En tiedä, nämä tunneasiat ovat niiiiiiin kimurantteja ja pelottavia asioita.