Tuntuu, että sitä on itsekin herännyt vasta nyt talvihorroksesta. Aurinkoinen, lämmin keli, vihreyttä ympärillä ja iloisia, energisia ihmisiä ympärillä. Ihanaa. :) Olen hellitellyt itseni pitkästä pitkästä aikaa ihan kunnolla kampaajan ja ihanien melkein herätevaateostosten tiimoilta. Mukaan on tänä keväänä/kesän alun aikana lähtenyt enemmän vaatteita, kuin varmaan muutamaan vuoteen. Rahaa ei varmaan ole sen enempää käytettävissä kuin ennenkään, sijoitan vaan ne tällä kertaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Aiemmin etusijalla olivat kaikki elektroniikka härpäkkeet ja akvaarioon kuuluvat jutut, nyt niillä rintamilla ei taida olla mitään akuuttia tarvetta isompiin investointeihin.
Oma pukeutuminenkin on näköjään muuttunut jonkin verran, ne ihan suurimmat ladylike-vaatteet ovat jääneet kauppaan ja olen aika surutta ostellut juuri niitä vaatteita missä itse viihdyn ja mitä tuntuu mukavilta ja hyviltä. Uudet sandaalit on ostettu ja mukavat caprihousut ja shortsit ja ja ja... En minä ikinä ole ollut mikään kamalan naisellinen pukeutumisessani, mutta eipä tällä hetkellä kyllä tee mieli pistää hametta ja korkokenkiä jälkaani. Ei todellakaan. Uskallan jopa pukeutua muuhunkin kuin kaiken peittäviin liian isoihin säkkeihin. Kiitos tästä(kin) ex-puoliskolle, joka aivopesi minut luulemaan itseni vastemieliseksi, läskiksi naiseksi jonka on syytä peittää kaikki muodot telttoihin.
Ehkä minä alan jo päästä oman elämäni herraksi ihan oikeasti ja täysin ulkopuolisten mielipiteellä ei ole juurikaan mitään väliä. Parisuhderintamalla vallitsee tasa-arvo ja kunnioitus, ei enää dominoivaa puoliso ja aivopeua miten asiat toisen mielestä täytyy tehdä. Voi, kuinka minä olen ollutkaan suuren osan elämästäni jonkun toisen johdateltavissa. Ensin oli vanhemmat ja sitten erittäin hallitseva expuolisko. Vanhempien menneisyyden alkoholismi ja silloinen sekava elämä kaikkine paskoineen jätti minuunkin jälkensä. Minusta tuli se liian kiltti ja sovitteleva tyttö, jonka tehtävä oli koettaa estää ristiriidat ja kähinät perheessä ja otin aikuisen roolin, kun sammuneet tai muuten vain kapakoissa luuhanneet vanhemmat eivät kyenneet pyörittämässä perheen arkea. Minä kun vielä luulin naivisti joitakin vuosia sitten, että vanhempien alkoholismi ei olisi vaikuttanut minuun mitenkään ja että juuri minä olisin ollut niin vahva, ettei mikään olisi voinut satuttaa minua. Sitten tuli dominoiva puoliso ja kipeä ero, mistä selviytyminen vei oman aikansa.
Eipä menneistä sen enempää. Olen tällä hetkellä onnellinen ja toivottavasti vahvempi ja eheämpi yksilö kuin vaikka viisi vuotta sitten. Pelkään yhä edelleen tappeluita ja rähinöitä, suorastaan ahdistun niistä, vaikken itse olisi niissä edes osallisena. Vihaan juoppoja ja yleensä liiallista alkoholin käyttöä ja minua on erittäin vaikea saada juoppokuskiksi. Onneksi ei ole mikään pakko enää. :)Olen opetellut sanomaan jo EI, kerron mielipiteeni ja osaan olla itsekäskin tarpeen vaatiessa. Kyllä tämä tästä. :)
Olipas marinaa. Helpotti. Huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti