keskiviikko 29. marraskuuta 2006

Nyt SE saapui

Kauan odotettu isompi akvaario.
Kyseessä on siis Juwel pytty eli 240 litrainen, uusi ja ehta allas. Taidan olla hieman urautunut ja turhankin merkkiuskollinen, sillä kaksi entistäkin akvaariotani olivat merkiltään Juweleita. Ihan se ensimmäinen allas oli MP 112 litrainen mustakantinen kokonaisuus eli siitä kai tuo kokolasiin mietyminen alkoi minun osaltani.
Kalaset uiskentelevat jo isommassa pytyssä, jonka vesi on sameaa ja roskaista. Koko pieni yksiö asuntonikin on kuin hävityksen kauhistus. Joka paikassa on pönttöjä, pöniköitä, pusseja, vatupassi, rautasaha, likaa, kuraa, vesipisaroita ja hiekkaa. Silti olen onnellinen eli kyllä siitä vielä joskus kaunis tulee. Osasin jopa itse kasata jalustan ja kovin montaa kirosanaakaan ei tarvinnut edes päästää.

Eli toivottavasti vesi kirkastuu jossain vaiheessa ja kasvit alkavat taas kasvaa. Kalojen voinnissa ei näytä olevan mitään vikaa, monniset vetävät kutukuhinoitaan ja partikset nahistelevat kotoisasti. Avainkirjoahvenet etsivät tavoilleen uskollisina ruokaa ja se väliaikaispytystä karkuun juossut ja kylppärin lattialla vastaan kävellyt Japonica sukarapu-mammakin voi hyvin.
Entinen pytty on myyty jo ja lähtee varmaan uuteen kotiin ensi viikolla. Ihan pikkusen säälittää myydä hyvää allasta, mutta tila ei oikein anna periksi kahta akvaariota. Ehkä sitten kun tilaa on enemmän. Ja rahaa enemmän... :)

Ei kommentteja: