Kävin aamulla asioilla tuolla kylillä ja tallustellessani varsin varhaisena ajakohtana ihmettelin jotenkin outoa olotilaa ja omituisia fiiliksiä. Äkkiä oivalsin sen, mikä oli niin outoa ja omituista. Ulkona oli valoisaa. Ja minä olin ulkona.
Minusta oli ehtinyt tämän kahden viikon aikana tulla jo varsinainen metsän menninkäinen ja hämärän ystävä, en ollut kertakaikkisesti ehtinyt olla liikenteessä päivällä. Oli aika pelottavaa tämä valon vähyys ja niinpä minulle tuli ikävä näitä maisemia ja tätä(kin) hetkeä menneeltä kesältä. Ihana, ihana aurinko, vesistö ja kuvaushetkellä taustalta kuului iloinen lapsukaisen höpöttely, minulla oli lasillinen kylmää juomaa kädessäni ja vieressäni penkillä istui Hani. Huokaus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti