Päivän pohdinnat

Ulkona on kurja keli, siis todella kurja keli. Tuulee, myrkyää ja vettä tulee taivaan täydeltä. Oli melkomoisen jännä kokemus pyöräillä töistä kotiin kun koko kaupungin katuvalot olivat syystä tai toisesta pimeinä. Onneksi pyörän valo sentäs toimi, oli edes pieni varoitus muille kulkijoille että nyt sieltä tulee joku. Mietin vaan kauhulla autoilijoita, joilla oli varmasti suuria vaikeuksia nähdä jalankulkijat ja valottomat/ilman heijastimia olevat ihmiset kaiken sen häikäisyn ja sateen keskeltä.

Kotimatkalla myrskyn keskellä polkiessani, minulla olikin poikkeuksellisen arvokas lasti repussani. Kävin investoimassa neljään akvaariokalaan 36 euroa. Täydensin ison altaan monnislaumaani 4 jaguaarimonnisella ja kotona oivalsin, että olin sitten ostanut 3 jaguaarimonnista ja yhden vieraan lajin edustajan. Lajimääritys on vielä kesken, mutta kovasti kaveri näyttää helmimonniselta. Ei haittaa mitään, sopiihan se tuohon porukkaan varsin kivasti enpä sitä nyt takaisin meinaa enää roudailla. Varsinkin kun tiedän, että moinen laji on aikasta paljon kallimpi kuin nuo jaguaarimonniset... ;)

Viikonloppuna olisi Hanin synttärit. Lahjatoivomuslista on hillittömän pitkä, mutta ehkä siitä pitäisi jättää jotain jouluksikin ja olisihan se jotain yllättävääkin kiva keksiä. Saa nyt nähdä, en tässä avaudu aiheesta sen enempää kun synttärisankari todennäköisesti lukee tätä blogia ennen viikonloppua.

Eilen mietintää aiheutti Savon Sanomat, tänään taas Länsi Savo-lehti. Uutisena oli sunnuntaina
tämä

Mistä sitten seurasi tiistaina tämä

Mietin vaan millaista keskustelua tämä on aiheuttanut kirkon piirissä. Olen itse henkilökohtaisesti varsin syvästi loukkaantunut kirkkoon ja kirkon edustajiin, tai ainakin siihen erääseen joka rinnasti kesäisessä keskustelussa Hanin ja minut, eli siis kaikki kaltaisemme lesbot saman kastiin pedofiilien yms. kanssa. Perusteet olivat jotain tyyliin, että sehän on luonnotonta ja eihän siinä voi lisääntyä ja ja ja...Mitähän ko. meidän hyvin rankasti tuominnut naispuoleinen kirkon työntekijä on sitten ajatellut tästä heidän omassa piirissä olevasta henkilöstä... *huokaus* taas tällekin aiheelle. Ehkä kirkosta eroamiseni on taas askeleen lähempänä...

Elämä on epäreilu

Tämä pisti tänään taas elämän jollain lailla sekaisin. Oli aika järkytys nähdä Iltasanomien ja Iltalehden lööpit ruokatunnilla ja oivaltaa, että minähän tunnen tuon ihmisen. Menneisyys, elämä yleensä ja ex-puoliso vuosien takaa palasi mieleen näiden lööppien myötä hyvinkin elävästi sillä ex-kumppanin kanssa tutustuin tähän mieheen ja hänen nyt edesmenneeseen puolisoonsa. Voi ei... kaikkea sitä elämä tuo tullessaan. En olisi toivonut hänelle, tai ylipäätään kenellekkään moista kohtaloa. Kaikkea hyvää vain Juhalla ja pojalle.

Sunnuntaina sataa aina ja muita kliseitä

Jep. Katselen Idolsia töllöstä, kirjoitan läppärillä blogia ja syön jäätelöä. Eli mikäs tässä on ollessa, vaikka ulkona sataakin. Hani lähti juuri takaisin Itäiseen Suomeen ja minä jäin tänne jälleen kerran ihmeissäni pyörimään mitä sitä nyt yksin taas tekisi. Lohtujäätelö auttaa näköjään aina. :)

Mul meni ne hermot sitten tuon tietokoneen kanssa säätämiseen ja osien metsästämiseen ja otin aimo harppauksen tekniikassa eteenpäin ja hommasin läppärin ja Wlanin. Toi Wlan oli yllättävän kivuton asennella/suojata ja lisäpontta suojauksille antoi tieto alakerran miehen ammatin paljastuttua atk-ammattilaiseksi ihan ammattinsa puolelta. Käyttis tietokoneessa vaihtui Vistaksi, mistä en näin alkuvaikutelmana juurikaan tykkää ja kiroan samaan syssyyn nämä esiasennetut koneet missä on kaikki mahdolliset oheistauhkat ja muka kaikki tärkeät käyttöä helpottavia ohjelmia. PÖH. Sanon minä. Tämän koneen tapauksessa kaikki on sitten tätä HP-oheisjuttua täynnä, mutta onneksi pitkän säätämisen jälkeen suurin osa ohjelmantekeleistä on jo poistettu käyttöä haittaamasta. Ärsyttävää, itse kone kyllä tuntuu hintalaatu-suhteeltaan ihan hyvältä ja näppärältä, eli ilmeisesti rahat eivät menneet hukkaan tässä ostoksessa.

Nyt kuitenkin suihkuun. Niin. Ja tykkään Idolsissa Annasta... jostain syystä. Varsin suloinen nainen. :)

Päivitystä

Eilen satoi Pyhänpäivän kunniaksi sitten ne ensimmäisen räntä/lumihiutaleet. Toki ne sulivat saman tien kun maahan asti ehtivät leijailla, muuta joka tapauksessa kyl se talvi tässä jossain vaiheessa tulee halusinpa minä sitä tai en. Pyöräilyn kannalta lumeton talvi olisi hyvä juttu, mutta muuten kyllä kaipaan sitä lunta ja sen tuomaa valoisuutta. Eikä se hiihtäminenkään huono juttu ole ja luistelukin luonnon jäällä on viime vuotisen kokemuksen perusteella melkomoisen kivaa puuhaa.

Elämä sujuu ihan arkisten pienten harmistusten kanssa taistellessa. Sohva odottaa yhä ostamista ja jostain syystä minulle on älyttömän vastenmielistä kierrellä ja kaarrella noissa huonekaluliikkeissä. Tarkemmin ajateltuna inhoan myös vaatekaupoissa roikkumista ja notkumista, sillä muistin juuri että tarvitsisin myös uuden talvitakin ja liudan uusia siistimpiä paitoja töihin. Voi ei...

Tietotekniikan saralla tökkii myös. Olin juuri saanut viikko sitten vihdoinkin kartoitettua millaisen nettiliittymän tälle alueelle edes teoriassa voisin saada ja joudun ilmeisesti palaamaan Soneran asiakkaaksi vaihtoehtojen vähyyden takia. Suurinta ärsytystä aiheutti kuitenkin havainto siitä, että nykyisin lähes kaikki sopimukset ovat määräaikaisia. Hemmetti sentäs, törkeätä pakkonaittamista moiset sopimukset. MUR. Ja tarinassa seuraa jatkoa eli moisen havainnon jälkeen oivalsin, että tietokone otti sitten itseensä ja meni kaput rikki poikki räks. Tai siis tarkemmin sen virtalähde sanoi sen sopimuksensa irti. Ostin reippaasti uuden kotelon ja virtalähteen ja siinä vaiheessa minulla oli kauniina ja loistavan edullisena ideana siirtää edellinen rautaosasto heittämällä tähän uuteen koteloon, mutta eihän sekään tietenkään mennyt käsikirjoituksen mukaan. Poksahtanut virtalähde olikin sitten onnistunut rikkomaan jotain emolevystä mykistäen täydellisesti usbi-portit ja vga-portin ja nyt sit ihmettelen mitäs minun kannattaisi tehdä periaatteessa ihan toimiville kovolle, muisteille, prossulle ja tallentaville asemille. Rikkoutoutunut emo on sen verran vanhaa tekoa, etten saa mistään uutta vastaavanlaista emolevyä, eli käytännössä järkevintä olisi rakentaa ihan koko kone uusiksi. En vaan taida nyt jaksaa moista operaatiota, eli ehkä haalin ajan kanssa jostain vastaavan emon rikkimenneen tilalle ja rakennan koneen noista osisista mitä nyt jäi ehjäksi. Ongelmaksi vaan nousee se, etten enää jaksa olla ilman konetta kovinkaan montaa kuukautta. Töissä tietenkin saan surffata pikaiset ja pakolliset jutut, mutta eipä siellä paljon ehdi/ilkeä facebookeja sun muita päivitellä. Kaipa se sitten pitää minun nöyrtyä ja ostaa se uusi läppärin. MUR. Rahallahan tästäkin murheesta taas selviää tai selviäsi....

Että tällainen valitusvirsi tekniikan ihanuudesta ja kurjuudesta. Onneksi Hani toi mukaanaan oman läppärinsä ja pääsen oman kännyn kautta nyt nettin tutkimaan vaihtoehtoja, joita kieltämättä on aivan liian monia. Olisihan se niin älyttömän helppoa kun emolevyn tyyppejä olisi vain muutama ja kaikkiin emoihin kävisi vain se yhentyylin prosessori yhdenlaisilla kannoilla... mutta kun ei niin ei. Hemmetti. MURR.

Arkisten omien harmistusten kanssa taistellessa omat pienet murheensa oivaltaa oikeasti pieniksi, kun työpäivän aikana kohtaa useammankin asiakkaan joiden läheinen on kuollut. Hieman hiljaiseksi vetää tämän viikonkin muutamat tapaukset. Miksi juuri se tietty 14-vuotias lapsi tai juuri se perheen äiti poistuivat täältä ennen aikojaan.... tuntuu pahalta kuulla ja nähdä läheisten tuska ja hätä heidän koettaessaan hoitaa menehtyneiden asioita. *Huokaus* Joskus vaan juolahtaa mieleen, että elämä ja maailma yleensä tuntuu aika epäreilulta hetkittäin.

Juups. Nyt kuitenkin jatkan epämääräistä selvittelyä siitä, millainen läppäri se olisikaan hyvä...

Kiljusen herrasväki

Ai niin. Alakertaan tuli sitten uudet asukkaat ja oikeasti kyseessä on varsin äänekäs perhe kolmen alle 5v lapsen kanssa. Odotan mielenkiinnolla ja lievällä kauhulla mitä tuleman pitää...

Puh-huh ja muita tyytyväisyyden huokaisuja...

Evakko on sitten kohdallani ohitse. Tai siis tavaroitteni evakko ja vähän siinä ohessa oma lähes puolen vuoden pituinen evakko myös. Ei äkkiseltään oivaltaisi kuinka hyvältä tuntuu saada kaikki omat tavarat ympärilleen ja "omaan" kotiin. En nyt mikään materialisti ole, en todellakaan, mutta kyl ne omat kamat on omia kamoja. Suurin nautinto on ollut saada oma tietokone käyttöönsä, yllättävän kivalta tuntuu kun ne kaikki tutut kuvakkeeet ja suosikit löytyvät sieltä missä niiden piti ollakkin... AH. Siis nautinnollinen ah.

Niin-n. Siis se muutto on nyt ohitse onnellisesti, sain nakitettua kaksi veljeä kantojuhdiksi ja sen tiimoilta akvaarion ja tuon jumalattoman ison töllön kantaminen kävi tänne yläkertaa varsin sujuvasti. Kalakuolemia on tällä hetkellä kaksi ja toivottavasti nyt aamulla ei löydy pytystä lisää henkensä heittäneitä yksilöitä. Pääsen kohta jatkamaan akvaprojektia kasvien istuttamisen tiimoilta, eli jos sen saisi vihdoinkin taas kuosiinsa tuon rakkaan lasilaatikon. Haluan sinne myös lisää kasveja... sen verran runsaasti monnit ovat noita vähiä rehuja akvasta sievän reikäisiksi ja pitsilehtisiksi harventaneet. Paikallinen akvakauppa ei suuremmin ole vakutttanut osaamisellaan/tietotaidollaan ja perusakvarehun hinta 8euroa kipale on aivan liian suuri minulle. Näen sitten sen vaivan ja haalin kasveja postin kautta ympäri Suomen maan, tuleepahan ainakin laadukkaampia ja edullisemmin ne kasvit.

Mitään ei tainnut muutossa edes särkyä ja suurin ihmetyksen aihe on ollut kadonnut iso matto. Kaikki kaksi (ja puoli ) majapaikan osoitetta on nyt tutkittu ja mistään sitä ei tunnut löytyvän. HÖH. Liekkö kyseessä ollut sitten se lentävä matto vai mikä, mutta etsintä jatkuu sillä saralla.

Työpaikalla kummastusta on herättänyt työkaverin käyttämä nimitys parteneri minun "puolisostani" puhuttaessa. Kaikkien muiden puolisot ovat selkeästi tyttö/poika tai aviomiehiä/vaimoja, mutta minulla on sitten hänen sanojen mukaan partneri. Just. Onpas tämä nyt hämmentävää mut olkoot ja moinen nimitys käy minulle paremmin kuin hyvin. Ei tarvitsen valehdella siitä miesystävästä...

Kaapissa yhä ja tapaus Korhonen

Juu. Täällähän sitä nyt majaillaan. Ainakin melkein kokonaan, suurin osa rojuista on jo tänne haalittu ja pikkuhiljaa tänne pitäisi alkaa sopeutua. Asumisviihtyvyys ei ole täällä asunnossa vielä se suurin mahdollinen, kun uupuu sitä sun tätä ja vielä tuokin nurkasta jos toisestakin. Rahaa ei liikaa ole ja kamalan paljoa ei velaksi en halua ostaa. Niin-n ja siihen kun sit lisätään suuri inhoni kaikenlaista sisustamista ja somistamista vastaan niin aikaa tulee kulumaan ennenkun kun kaikki on kondiksessa asumisen puolelta. Kunhan saan kiskottua Hanin ylös tuolta sängystä niin huonekalukaupat odottavat jälleen kerran. Jo tuon yhden sängyn ostaminen oli minulle suuri haaste, kun hermot ei kertakaikkiaan kestä kierrellä ja vertailla ja tutkia eri vaihtoehtoja.Nyt sitten ostovuorossa olisi sohva ja tietokonepöytä/nurkkaus. Mattojakin tarvitsisi enemmän kuin muutaman ja tietenkin kaikkea muuta hilpetööriä mitä nyt voi tarvita kun muuttaa pienestä yksiöstä isompaan asuntoon. Hanilla on varmaan oma mielipiteensä moisista shoppailuista, tai siis siitä tarvitsenko hänen läsnäoloaan kaupoilla. Tarvitsen minä, sillä nyt taitaa olla vähän pakko lähteä makutuomariksi. Toivottavasti jaettu kärsimys on tässä tapauksessa se puolet kärsimyksistä.

Jos oikein hyvä tuuri käy, niin saadaan myös ostettua tällä shoppailureissulla "nettivalmiudella" oleva känny Hanille, mikä taas tarkoittaisi sitä että saan oman kännyni takaisin reissuduunia vielä tän kuukauden tekevältä Hanilta. Oman kännyn palautuminen taas mahdollistaa pääsyn nettiin muulloinkin kuin vain töissä ja töissähän minä en netissä ehdi surffailemaan missään välissä. Työ on edelleenkin mielenkiintoista ja lisää haasteita tuntuu tulevan pikkuhiljaa lisää. Mieltäni lämmitti kovasti keskustelut työnkuvan laajentamisesta, jolloin pääsisin hyödyntämään atk-tietojani ja sen puolen työhistoriaaan/osaamistani enemmän. Hih. Ihan kiva juttu on se.

Töissä hieman jänniä fiiliksiä minulle on aiheuttanut erittäin äijämäisen olemuksen omaava nainen, kaikin puolin mukava ja fiksu tapaus, joka on hieman aiheuttanut hämmennystä muutamalle muulle uudelle työntekijälle sen takia kun hänellä ei nyt ole miestä... Hmm... olisikohan hänellä sitten nainen, en tiedä. Minun vilkas mielikuvitukseni onkin jo luonut hänelle rekisteröidyn parisuhteen sun muut, mutta totuus on varmaan taas paljon tylsempi. Olisihan se aika erikoinen sattuma, jos "kanssasisaria" tuolta vanhoilliselta työpaikalta sattuisi löytymään.

Tapaus Korhonen on ollut varsin luonteva keino udella työkavereiden ajatuksia aiheesta ja kyllä lesbous herättää kovasti kummastusta, vaikka kaikki tapauksen kovasti tuomitsevatkin erittäin jyrkin sanoin. Osastopäällikön kanssa ollaan käyty monet pitkät keskustelut aiheesta ja on ollut varsin antoisaa keskustella n.60vuotiaan miehen kanssa aiheesta, mielipiteet ovat olleet erittäin fiksut ja avarat. Vastakohtana on sitten ollut n. 30-vuotias hieman alempi miespomo, mikä mielestäni puhui aiheesta hyvin loukkaavasti ja typerästi, mutta se mies nyt puhuukin enemmän kuin itse älyää. Ikä ei näköjään siis ole millään lailla tae fiksuudelle tai järkeville suhtautumiselle. Itsestäni tuntuu työkuvioissa varsin ikävältä ja pahalta, kun joudun koko ajan valehtelemaan omasta elämästäni ja siitä "miehestä" jonka kanssa minä elän ja olen. Ei vaan oma kantti vielä riitä kertomaan koko yhteisölle, että se mies onkin nainen, mutta ehkä jossain vaiheessa. Olen siis pelkuri. Taustalla on suoraan pelko työsuhteen äkillisestä ja odottamattomasta loppumisesta, jos moinen tieto tulee ilmi. Tuntuu oikeasti typerältä kaikki se totuuden varjelu ja salailu. HÖH. :(