Eilen satoi Pyhänpäivän kunniaksi sitten ne ensimmäisen räntä/lumihiutaleet. Toki ne sulivat saman tien kun maahan asti ehtivät leijailla, muuta joka tapauksessa kyl se talvi tässä jossain vaiheessa tulee halusinpa minä sitä tai en. Pyöräilyn kannalta lumeton talvi olisi hyvä juttu, mutta muuten kyllä kaipaan sitä lunta ja sen tuomaa valoisuutta. Eikä se hiihtäminenkään huono juttu ole ja luistelukin luonnon jäällä on viime vuotisen kokemuksen perusteella melkomoisen kivaa puuhaa.
Elämä sujuu ihan arkisten pienten harmistusten kanssa taistellessa. Sohva odottaa yhä ostamista ja jostain syystä minulle on älyttömän vastenmielistä kierrellä ja kaarrella noissa huonekaluliikkeissä. Tarkemmin ajateltuna inhoan myös vaatekaupoissa roikkumista ja notkumista, sillä muistin juuri että tarvitsisin myös uuden talvitakin ja liudan uusia siistimpiä paitoja töihin. Voi ei...
Tietotekniikan saralla tökkii myös. Olin juuri saanut viikko sitten vihdoinkin kartoitettua millaisen nettiliittymän tälle alueelle edes teoriassa voisin saada ja joudun ilmeisesti palaamaan Soneran asiakkaaksi vaihtoehtojen vähyyden takia. Suurinta ärsytystä aiheutti kuitenkin havainto siitä, että nykyisin lähes kaikki sopimukset ovat määräaikaisia. Hemmetti sentäs, törkeätä pakkonaittamista moiset sopimukset. MUR. Ja tarinassa seuraa jatkoa eli moisen havainnon jälkeen oivalsin, että tietokone otti sitten itseensä ja meni kaput rikki poikki räks. Tai siis tarkemmin sen virtalähde sanoi sen sopimuksensa irti. Ostin reippaasti uuden kotelon ja virtalähteen ja siinä vaiheessa minulla oli kauniina ja loistavan edullisena ideana siirtää edellinen rautaosasto heittämällä tähän uuteen koteloon, mutta eihän sekään tietenkään mennyt käsikirjoituksen mukaan. Poksahtanut virtalähde olikin sitten onnistunut rikkomaan jotain emolevystä mykistäen täydellisesti usbi-portit ja vga-portin ja nyt sit ihmettelen mitäs minun kannattaisi tehdä periaatteessa ihan toimiville kovolle, muisteille, prossulle ja tallentaville asemille. Rikkoutoutunut emo on sen verran vanhaa tekoa, etten saa mistään uutta vastaavanlaista emolevyä, eli käytännössä järkevintä olisi rakentaa ihan koko kone uusiksi. En vaan taida nyt jaksaa moista operaatiota, eli ehkä haalin ajan kanssa jostain vastaavan emon rikkimenneen tilalle ja rakennan koneen noista osisista mitä nyt jäi ehjäksi. Ongelmaksi vaan nousee se, etten enää jaksa olla ilman konetta kovinkaan montaa kuukautta. Töissä tietenkin saan surffata pikaiset ja pakolliset jutut, mutta eipä siellä paljon ehdi/ilkeä facebookeja sun muita päivitellä. Kaipa se sitten pitää minun nöyrtyä ja ostaa se uusi läppärin. MUR. Rahallahan tästäkin murheesta taas selviää tai selviäsi....
Että tällainen valitusvirsi tekniikan ihanuudesta ja kurjuudesta. Onneksi Hani toi mukaanaan oman läppärinsä ja pääsen oman kännyn kautta nyt nettin tutkimaan vaihtoehtoja, joita kieltämättä on aivan liian monia. Olisihan se niin älyttömän helppoa kun emolevyn tyyppejä olisi vain muutama ja kaikkiin emoihin kävisi vain se yhentyylin prosessori yhdenlaisilla kannoilla... mutta kun ei niin ei. Hemmetti. MURR.
Arkisten omien harmistusten kanssa taistellessa omat pienet murheensa oivaltaa oikeasti pieniksi, kun työpäivän aikana kohtaa useammankin asiakkaan joiden läheinen on kuollut. Hieman hiljaiseksi vetää tämän viikonkin muutamat tapaukset. Miksi juuri se tietty 14-vuotias lapsi tai juuri se perheen äiti poistuivat täältä ennen aikojaan.... tuntuu pahalta kuulla ja nähdä läheisten tuska ja hätä heidän koettaessaan hoitaa menehtyneiden asioita. *Huokaus* Joskus vaan juolahtaa mieleen, että elämä ja maailma yleensä tuntuu aika epäreilulta hetkittäin.
Juups. Nyt kuitenkin jatkan epämääräistä selvittelyä siitä, millainen läppäri se olisikaan hyvä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti