Kaapissa yhä ja tapaus Korhonen

Juu. Täällähän sitä nyt majaillaan. Ainakin melkein kokonaan, suurin osa rojuista on jo tänne haalittu ja pikkuhiljaa tänne pitäisi alkaa sopeutua. Asumisviihtyvyys ei ole täällä asunnossa vielä se suurin mahdollinen, kun uupuu sitä sun tätä ja vielä tuokin nurkasta jos toisestakin. Rahaa ei liikaa ole ja kamalan paljoa ei velaksi en halua ostaa. Niin-n ja siihen kun sit lisätään suuri inhoni kaikenlaista sisustamista ja somistamista vastaan niin aikaa tulee kulumaan ennenkun kun kaikki on kondiksessa asumisen puolelta. Kunhan saan kiskottua Hanin ylös tuolta sängystä niin huonekalukaupat odottavat jälleen kerran. Jo tuon yhden sängyn ostaminen oli minulle suuri haaste, kun hermot ei kertakaikkiaan kestä kierrellä ja vertailla ja tutkia eri vaihtoehtoja.Nyt sitten ostovuorossa olisi sohva ja tietokonepöytä/nurkkaus. Mattojakin tarvitsisi enemmän kuin muutaman ja tietenkin kaikkea muuta hilpetööriä mitä nyt voi tarvita kun muuttaa pienestä yksiöstä isompaan asuntoon. Hanilla on varmaan oma mielipiteensä moisista shoppailuista, tai siis siitä tarvitsenko hänen läsnäoloaan kaupoilla. Tarvitsen minä, sillä nyt taitaa olla vähän pakko lähteä makutuomariksi. Toivottavasti jaettu kärsimys on tässä tapauksessa se puolet kärsimyksistä.

Jos oikein hyvä tuuri käy, niin saadaan myös ostettua tällä shoppailureissulla "nettivalmiudella" oleva känny Hanille, mikä taas tarkoittaisi sitä että saan oman kännyni takaisin reissuduunia vielä tän kuukauden tekevältä Hanilta. Oman kännyn palautuminen taas mahdollistaa pääsyn nettiin muulloinkin kuin vain töissä ja töissähän minä en netissä ehdi surffailemaan missään välissä. Työ on edelleenkin mielenkiintoista ja lisää haasteita tuntuu tulevan pikkuhiljaa lisää. Mieltäni lämmitti kovasti keskustelut työnkuvan laajentamisesta, jolloin pääsisin hyödyntämään atk-tietojani ja sen puolen työhistoriaaan/osaamistani enemmän. Hih. Ihan kiva juttu on se.

Töissä hieman jänniä fiiliksiä minulle on aiheuttanut erittäin äijämäisen olemuksen omaava nainen, kaikin puolin mukava ja fiksu tapaus, joka on hieman aiheuttanut hämmennystä muutamalle muulle uudelle työntekijälle sen takia kun hänellä ei nyt ole miestä... Hmm... olisikohan hänellä sitten nainen, en tiedä. Minun vilkas mielikuvitukseni onkin jo luonut hänelle rekisteröidyn parisuhteen sun muut, mutta totuus on varmaan taas paljon tylsempi. Olisihan se aika erikoinen sattuma, jos "kanssasisaria" tuolta vanhoilliselta työpaikalta sattuisi löytymään.

Tapaus Korhonen on ollut varsin luonteva keino udella työkavereiden ajatuksia aiheesta ja kyllä lesbous herättää kovasti kummastusta, vaikka kaikki tapauksen kovasti tuomitsevatkin erittäin jyrkin sanoin. Osastopäällikön kanssa ollaan käyty monet pitkät keskustelut aiheesta ja on ollut varsin antoisaa keskustella n.60vuotiaan miehen kanssa aiheesta, mielipiteet ovat olleet erittäin fiksut ja avarat. Vastakohtana on sitten ollut n. 30-vuotias hieman alempi miespomo, mikä mielestäni puhui aiheesta hyvin loukkaavasti ja typerästi, mutta se mies nyt puhuukin enemmän kuin itse älyää. Ikä ei näköjään siis ole millään lailla tae fiksuudelle tai järkeville suhtautumiselle. Itsestäni tuntuu työkuvioissa varsin ikävältä ja pahalta, kun joudun koko ajan valehtelemaan omasta elämästäni ja siitä "miehestä" jonka kanssa minä elän ja olen. Ei vaan oma kantti vielä riitä kertomaan koko yhteisölle, että se mies onkin nainen, mutta ehkä jossain vaiheessa. Olen siis pelkuri. Taustalla on suoraan pelko työsuhteen äkillisestä ja odottamattomasta loppumisesta, jos moinen tieto tulee ilmi. Tuntuu oikeasti typerältä kaikki se totuuden varjelu ja salailu. HÖH. :(