maanantai 15. elokuuta 2011

Taas maanantai

Tämä on taas näitä päiviä kun ei älyä mistään mitään. Työpäivä on ollut yhtä tuskaa, älyllistä elämää on ollut havaittavissa kovin vähän tälle päivälle. Säälin niitä asiakkaita, jotka joutuivat tänään kanssani asioimaan. :( Ihan hävettää tämä typeryys ja jos olisin työnantaja, pidättäisin kyllä tämän päivän palkan itseltäni. Se ei varmaan riitä, että olen raahannut ruhoni tänne, järkeäkin olisi suotavaa olla mukana.

Viikonloppu oli kovinkin onnistunut. Siihen mahtui ihana koiranpentu, ystäviä ja sosiaalisia suhteita, levollista tuumailua ja rauhallista heräämistä, puhumista ja vain vähän itkemistä ja kyyneleitä tällä kertaa. Lisänä mahdutin viikonloppuun viinimarjoja, superpesisottelu katsomista isän kanssa, shoppailua ja pesukoneita. Ehkä se rauhallisen möllöttämisen aika on sitten joskus muulloin, vaikka syksyisinä ja synkkinä iltoina. :)

Älyn poissalosta, tai jostain muusta olkoot esimerkkinä allaoleva sarjis. Meni nolostuttavan kauan ennenkuin  oivalsin jutun juonen, oivalluksen jälkeen kasvoilleni levisi typerä virhe ja syvä puna. Kaikenlaista sitä taasen. Nolointa kai tässä oli se, että repesin vielä nauramaan tälle jutulle... Väsynyttä elämää siis näin maanantaina.


Ei kommentteja: