Menenneisyyden omat sisäiset mörköt ne vaan jaksavat ryömiä koloistaan esille aina silloin, kuin niitä vähiten odottaa. Paskaa, eikö ne voisi jo olla piilossa. Tulee vähän olotila , että enkös minä ole kokenut tämän ennenkin, jossain muualla, joskus muulloin. No kaipa kaikella on tarkoituksensa, myös tällä. Jotenkin tuntuu että tämä mörkö tulee kulkemaan mukanani haitaten elämääni, ellen tälle tee taas jotain radikaalia. Pitäisiköhän kääntää auton nokka kohti Järvenpäätä...
Vituttaa. Minä ja mörköni. *muutama kirosana*.
Harmittaa myös muutama ei niin tyylikkäästi hoidettu muu asia ystävyys (tjsp) rintamalla, ehkä olisin voinut hillitä sen kärkevän kieleni ja laskea vaikka malliksi tuhanteen. Pässi mi pässi olen, ei näistä typeryyksistä näy pääsevän eroon millään. Muita ärsytyksen aiheita on oksennustauti, peltipoliisit räpsyvinen kameroineen ja kiljuvat alakerran kakarat sekä kramppaavat pohkeet.
Loppupeleissä siis ne vitutuksen aiheet on onneksi kovin pienet ja pyörivät vakioaiheiden parissa, joten ei mitään syytä huoleen. Se kesä tulee ja kesän ensimmäisen leikatun ruohon tuoksu tuli nenääni tänään lähitalosta. Se, jos mikä on varma kesän merkki. :) Olen tuossa ohimenennen opetellut toisenlaista tapaa kommunikoida, opetellut kuuntelemaan ja käyttämään niitä korviani sen ainaisen kyselyn ja tentaamisen sijaan. Ei niissä rivienväleissä ole aina sitä piilomerkitystä, ei todellakaan. Paljon on petraamisen varmaa tälläkin saralla, mutta hyvä kuitenkin miettiä vähän elämää ja uteliaisuuttani eri kantilta. Sen vanha viisaus siitä miksi ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu pitänee varmasti paikkansa. Harjoitellaan sitten, ihan vapaaehtoisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti