Päätöksiä ja äijähommia

Olin viikonlopun kotikotona vanhempia ilahduttamassa ja morjestamassa samalla noita velikultia ja koiraystävää. Mukaan reissuuni vanhempien luo lähti iso pussillinen rikkoutuneita tietokoneen kovalevyjä joiden kanssa tuli sitten äijäiltyä ihan kunnolla isän autotallissa. Kovalevyjen sisällä on nimittäin muutama minua kovastikin himottava vahva magneetti ja minä välttämättä halusin ne itselleni tuleviin askarteluprojekteihin. Hieman hämmästystä useimmissa tahoissakin herätti tämä minun suuri intoni moisten magneettien perään, mutta kun ei niitä mistään kaupasta niin vaan ostamalla tuntunut löytyvän. Tai jos löytyi, niin ne oli tehoiltaan niin heikkoja etteivät ne olisi minun tarkoitukseeni olleet sopiva, joten ainut keino oli ottaa moiset kilkkeet jostain muualta. Tietysti se helppo tapahan magneettien esillesaamiseksi levyjen sisältä olisi ollut avata muutama ruuvi torx-avaimella. Ikävä kyllä juuri sen kokoisia (tarpeeksi pieniä) avaimia ei edes isältä löytynyt ja kuorien avaamiselle piti keksiä vaihtoehtoinen tapa. Siispä porailin porakoneella ruuvinkannat sileiksi ja hillitön mäiskintä taltalla ja kunnon painavalla vasaralla ja kyllä ne hemmetin magneetit sieltä sitten paljastuivat. Ihan älytöntä hommaa, sen tietää jokainen joka on tutustunut kovalevyjen rakenteisiin ja oivaltaa etteivät ne kotelot nyt ihan heppoisia avattavia ole. Sainpahan ainakin toteuttaa joitain alkukantaisia vaistojani ja tuhoamisvimmaa ihan kunnolla tuon vierailun aikana ja kyllä sieltä muutama ihan käyttöön kelpaava magneettikin tuli sitten pelastettua.

Hanikin kävi minun luonani lauantaina kotikotona, nappasi minut mukaansa ja vierailtiin sitten vähän tuolla savon puolella ihan muuten vaan. Tämä Hanin vierailu kotikotona oli meille ensimmäinen "yhteinen" pariskuntanäyttäytyminen vanhempieni luona ja tällä kertaa vanhempani siis tiesivät meidän olevan Hanin kanssa ihan seurusteleva naispari. Edellinen vierailukerralla kun Hani oli vaan "kaveri" ja nyt melkein vuoden mietiskelyiden jälkeen arvelin vanhempien sulatelleen tietoa minun lesbosuhteesta riittävän kauan. Tämä vierailu meni erittäin hienosti, olin erittäin yllättynyt isäni varsin mallikkaasti käyttäytymisestä ja avoimesta suhtautumisesta Haniin, mielessäni nimittäin ehdin jo pelätä tämän jääräpäisen ja suorasukaisen isäni marssivan mielenosoituksellisesti muihin hommiin ja jättävän meidän naiset (minä, äiti ja Hani) keskustelemaan keskenämme. Oletan siis vanhempieni kuitenkin hyväksyvän tämän rakkauteni naiseeni-asian, mitäpä he toisaalta muuta voisikaan kuin hyväksyä jos haluavat minun kanssani väleissä pysyä. Hieno homma. Olen tyytyväinen.

Niin-n ja niitä päätöksiä sitten. No aluksi voisin vaikka todeta, että taisinpa juuri irtisanoa asuntoni. Ihan harkitusti ja suuresti miettien tein tämän päätöksen ja kieltämättä päätöstä joudutti hieman jälleen kerran nouseva vuokrani... Hui. Hieman pelotti moinen ratkaisu lähes neljän vuoden tasaisen tylsän asumisen jälkeen, sen verran tähänkin paikkaan kiinnyin ja totuin. Ensimmäinen muutto-osoitteeni huhtikuussa on Hanin asunto, sillä hänhän muuttaa kesäksi töiden perässä omille kotiseuduilleen ja hänen asuntonsa jää siis tyhjäksi. Muuten suunnitelmani tulevaisuuden suhteen ovat varsin avoimet, katsotaan nyt miten työ/opiskelutilanne kehittyy minun osaltani tässä kesän/syksyn aikana.

Siinäpä sitä taas oli... uutisia.

Jopas nyt

Pääsiäinen oli ja meni. Suklaamunia tuli syötyä, rahkapiirakkaa leivottua ja oltua Hanin kanssa mökillä. En oikein edes osaa eritellä tuntojani, sillä sen verran runsaasti tuli ajattelun aihetta erinäisistä jutuista. Kävin mm. elämäni ensimmäisen kerran "tuhmissa" bileissä, sain krapulan kolmesta siideristä ja jäin miettimään voiko joku henkilö oikeasti rinnastaa homoseksuaalit ja pedofiilit toisiinsa. Ja siihen kun sotketaan samaan aiheeseen vielä naispappeutta ja tätä ev.lut. kristinuskoa niin johan siinä ajatuksia ja miettimisen aihetta jopa minullekkin herää. Pohdintaa pienessä päässäni aiheutti myös parisuhteen rekisteröiminen, avioliitto ja onko ihmissuhteissa oikeasti olemassa vain joko irtosuhteet + täydellinen sitoutumishaluttomuus ja siellä toisessa ääripäässä sitten se avioliitto tai parisuhteen rekisteröiminen. Eikö siinä välissä ole todellakaan mitään?


ÄÄÄH. Kaikenlaista... PÖH.

Verta tai sitten ei

Pullista tuli hyviä ja nannoja, siis jos yhtään on uskomista näihin minun koemaistajiin, jotka kävivät tuoreet pullat maistelemassa ihan lämpöisinä. Sain osan leipomuksista pelastettua jopa pakastimeen, eli pullahetkiä on toivottavasti tiedossa jatkossakin.

Nyt on muuten minun kolmas telluvapaa ilta menossa. Tuo oletettavasti rikkoutunut digiboksi käy vielä kerran kaverillani, jos hän sen saisi herätettyä henkiin jonkun softan asentamisella. Juuri nyt ei edes tee mieli tuijottaa tuota pyhään televisiota, ensimmäisen illan vieroitusoireiden jälkeen osaan tehdä jo muutakin kuin näppäillä hysteerisenä niitä kaukosäätimiä. Ihan pikkaisen kaipailen kuitenkin Emmerdaleä... enpä juuri muuta. Jos joudun ostamaan uuden boksin, niin teen se vasta joskus pitkän ajan päästä ja koetan pakkovieroittaa itseni liialliselta television katselulta. Hemmetti, jääpähän aikaa vähän muuhunkin kuin aivottoman ohjelmatarjonnan tuijottamiselle. Niin... aikaa jää vaikka... netissä roikkumiseen. ;)

Yritin tänään käydä verenluovutuksessa. Homma jäi tällä kertaa oikeasti vain yritykseksi, eli minä sain kahvit ja he eivät saaneet minulta milliäkään verta. Vertani kun ei nimittäin huolittu... nyysk. Kyse ei ollut mistään vakavasta asiasta, en vaan tiennyt lävistysten aiheuttavat puolen vuoden verenluovutuskarenssin. Otin joskus joulukuussa ihan elämäni ekat korvareiät ja tämän syyn takia vereni ei kelpaa tällä hetkellä luovutettavaksi. Ennen luovutusta täytetään hyvin tarkka kyselylomake ja sitä lappua täyttäessäni mietin, että lasketaanko korvareiät edes lävistyksiksi. Oli hyvin lähellä etten valinnut väärää ei-vaihtoehtoa. Kyselylomakkeen hämmentävin kohta oli kuitenkin omalla kohdallani kysymys mihin vain naiset saivat vastata, eli oliko heidän miehensä harrastanut homoseksiä viimeisen puolen vuoden aikana. (Toivottavasti kaikki bi-miehet sitten muistavat kertoa vaimoilleen, että olin sitten sen yhden miehen kanssa 5 kuukautta ja 18 päivää sitten, ethän vaan vaimo rakas ole menossa verenluovutukseen.) Tarkkaa kyselykaavakkeen sananmuotoa en muista, mutta idea oli kuitenkin tuo. Minun partnerini kun ei satu olemaan mies, niin mitäpä minun pitäisi vastata... Höh. Kaavaketta täytellessäni mietin hieman myös homojen ehdotonta kieltoa verenluovutukseen, kaipa sille pysyvälle kiellolle on sitten yhä edelleen tarpeeksi painavat perusteet. En itse ole koskaan keskustellut homomiehen kanssa asiasta, kokevatko he sen sitten jotenkin eriarvoisena tai vääränä päätöksenä.

No joka tapauksessa olen tervetullut verenluovutukseen taas kesällä ja tulipahan testattua veren hemoglobiiniarvot samalla. Lukemat olivat ihan kivat 145, joten ei minua ainakaan anemia vaivaa.

Digi, digi, digi...

Mun tikipoksi tais sitten tulla tiensä päähän. Ei vekotin herää henkiin millään, eli liekkö softa sekaisin vai mikä, kun ei kanavia löydy ja päivitykset eivät onnistu. Pitänee lainata Hanin boksia ihan testailumielessä, niin voin ainakin sulkea pois tuon yhteyden viallisuuden. Onneksi tuo veivinsä heittänyt boksi on ihan tavishalpisversio, eikä mikään 600e maksanut tallentava hiteck-digiboksi. Harmittaa tuokin ylimääräinen tuleva rahameno, harmittaa ihan hemmetisti kun just nyt noita laskuja on enemmän kuin tarpeeksi. Tai sitten en osta sitä boksia ja en siis katsele televisiotakaan.

Vaikka köyhyys kolkuttaakin taas ovilla, mieleni tekisi silti mennä pippaloimaan. Siis "sellaisiin" bileisiin, vinnokkaiden ihmisten bileisiin. Nolona tunnustan, etten ole koskaan ollut moisissa kemuissa mukana ja ihan olisi mielenkiintoista käydä paikassa,missä voisi Hania pussata ihan avoimesti miettimättä sen enempää säikähtääkö joku siitäkin. Ehkäpä pääsiäislomalla voisi harkita...

Nyt kuitenkin pullataikinan kimppuun, hetkellinen aktiivisuuspuuska yllätti ja pitänee leipoa jotain hyvää ja nannaa.

Kuvasia ja muuta höpinää

No jostain mystisestä syystä kuvien siirto tänne ei sitten onnistunut, mutta yrittelen myöhemmin uudelleen. Itselläni alkaa olla sellanen olo, että elämä voittaa taas. Ilmeisesti kärsin víime kuussa tuon kurssin loppuminen jälkeen jonkinasteisesta alavireisyydestä, vai mitä masennusta se lie ollutkaan. Nyt tuntuu taas helpottavan tämä olo, tekee mieli olla ihmisiin yhteyksissä, tekee mieli mennä ja tulla ja yleensä taas touhuta sitä sun tätä. Edes vesisade ulkona ei tunnu juuri nyt haittaavan, sillä onhan minulla sateenkestävät ulkoiluvermeet ja kunnon kengät, eli ei siellä kastu jos ulos haluan mennä. Muutama viikko sitten olisin vaan halunnut möllöttää kotona ja olla vaan, tuijottaa vaikka vain aivottomana telkkua. Sosiaaliset kontaktit koetin vähentää mahdollisimman vähäisiksi ja halusin vaan rypeä itsesäälissä siitä miten kurjasti minulla olevinaan meni. PÖH, kaikkea typeryyttä sitä... tuleekin kelailtua.

Pistän noita kuvia näkysille, kun ja jos kuviensiirto jossain vaiheessa suostuu toimimaan. Niin-n ja tutustuin tuossa hiihtolomalla reissatessa harrastukseen nimeltä geokätköilyyn eli geocachingiin. Lyhykäisesti sanottuna se on "aikuisten" ihmisten aarteenetsintää kartan ja gps-paikantimen avulla. Toki tuo gps-paikannin ei ole pakollinen varuste ainakaan alussa, mutta helpottaa kätköjen löytämistä kummasti harrastuksen edetessä pitemmälle. Oli muuten varsin koukuttava oloinen harrastus. Kokeilemisen arvoinen harrastus, jos tykkää ulkoilusta, luonnosta, liikkumisesta ja omaa hieman seikkailumieltä.

Kuvasia

Tervehdys hiihtolomalta

Takana on mökkeilyä viikon verran ihanassa hirsimökissä. Muistoina tällä hetkellä lomasta on puun tuoksu vaatteissa, kasa likapyykkiä, rentoutunut mieli ja valokuvia muistikortilla. Oli siis kivaa.

Oltiin tosiaan Hanin kanssa mökkeilemässä ja ikävä olisi jo sinne mökille takaisin. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin pääsiäisenä toivottavasti päästään taas takaisin. Ilmat vaihtelivat viikon aika suuresti 15 asteen pakkasesta plussakeliin ja loskaan. Hiihdettiin, syötiin, saunottiin ja nautittiin hiljaisuudesta ja rauhasta ihan kunnolla. Polttopuiden tekeminen ja uunien lämmittäminen, sekä veden kantaminen avannosta oli ihan oikeata arkea ja nyt täällä kaupungin sivistyksessä ihmettelen miten oikein saan aikani kulumaan. Täällä kun ei ensimmäisenä aamulla tarvitse rientää lämmittämään uunia tai miettiä yhtään mitään kun vesi, lämmöt yms. tulee ihan automaattisesti.Pilkkimistäkin kokeiltiin, onni ei vaan ollut tällä kertaa myötä ja kalat pysyivät muutamaa kokeilevaa nykäystä lukuunottamatta ihan siellä jään väärällä puolella. Ehkä parin viikon päästä kelit ja kalaonni olisi parempi.

Talven pisin hiihtoreissukin, siis se järjestyksessään peräti toinen reissu, tuli myös koettua. Matkana huimat 10 km ;). Keli oli aurinkoinen ja muistoksi hiihtoreissusta sain järkyttävän ison ja kipeän rakon kantapäähän, sekä iloisen mielen. Hiihtoreissu oli isompi yleinen hiihtotapahtuma pääosin järven jäällä, eli hiihtoseuraa ja huoltojoukkoja mehuineen sun muineen oli paikalla myös. Hernesoppa soppatykistäkin oli varsin maukasta syötävää hiihdon jälkeen ja yllättäen tämä oli minun elämäni ensimmäinen soppatykkiruokailu. Rakkokin kantapäässä paranee ja ihan kiva hiihtoreissu se oli, eli ei oikesti ole mitään syytä valittaa. Kiitos Hanille, että hän melkein puoliväkisin vei minut sinne hiihtämään.

Kuvasaastetta lomalta myöhemmin...